Kumman ystävän valitsisit?
Ennen olimme kaikki kolme yhdessä, mutta sitten kahdelle hyvälle ystävälleni tuli välirikko. Ystävä A alkoi jostain minulle käsittämättömästä syystä vähitellen vihaamaan ystävä B:tä. A haukkui B:tä useasti selän takana ja myös päin naamaa asioista, joista en ole samaa mieltä. Lopulta A sanoi ettei halua enää olla B:n ystävä ja poisti tämän Facebook-kavereistaankin. Kun B:lle selvisi kaikki nämä selän takana haukkumisetkin, hän sanoi ettei halua enää koskaan nähdä A:ta missään tai olla tämän kanssa tekemisissä.
Nyt tilanne on se, että A:n mielestä he voisivat vain tavata minua vuorotellen ja olla yhtä aikaa samoissa juhlissa jne. B ei kuitenkaan suostu tähän vaan sanoo, että minun pitää valita. En haluaisi valita, molemmat ovat ystäviäni eikä kumpikaan ole tehnyt minulle pahaa. Mielestäni välirikko oli täysin A:n syy, mutta toisaalta A ei vaadi minua valitsemaan eikä hankaloita tätä nykytilannetta vaan sen tekee B.
Kumpi ystävä minun mielestäsi kuuluisi valita, mikä olisi oikein tässä tilanteessa?
Kommentit (40)
Minua mietityttää kyllä ystävyyden laatu. Pitääkö ystävältä hyväksyä mitä käytöstä tahansa, vaikka se ei kohdistu itseensä? Esim. pitääkö olla työpaikkakiusaajan ystävä, kun hän ei kiusaa juuri minua?
Minusta kuulostaa, että A on ollut todella ilkeä ja inhottava B:lle aivan syyttä suotta mutta silti täällä kannustetaan pysymään ns. kiusaajan ystävänä vain, koska A ei ole tehnyt tekojaan ap:lle. Minä en pidä kiusaajista enkä hyväksy ystävieni kaikkia tekoja. Kun en hyväksy, kerron sen myös ja jos tarpeelliselta näyttää, otan myös etäisyyttä. Tässäkin tapauksessa aivan ensimmäisenä olisin jo kysynyt A:lta, miksi ihmeessä on käyttäytynyt noin törpösti ja vastauksesta riippuisi, jatkuisiko ystävyys vai ei. Toki ystäväni saavat riidellä ja olla eri mieltä ilman että minä sotkeudun kuvioon, mutta silloin jos toinen käyttäytyy ikävästi ja ilkeästi, en käännä selkääni ja teeskentele, että tällainen ihminen on edelleen mukava ja kiva, kun sattuu olemaan sitä vain minulle.
Toisaalta ystävyyteen ei kuulu ehtojen asettelu. Ymmärrän B:n asenteen, kun häntä on kerran loukattu, mutta ei hänen kuulu asettaa toiselle ehtoja. Minä B:n paikalla olisin vetänyt omat johtopäätökseni tilanteesta ja ottanut etäisyyttä ap:hen ihan siksi, että käytöksellään hän viestii, että hyväksyy A:n teot ja pitää niitä sopivina ja ymmärrettävinä. En siis missään tilanteessa voisi olla ap:n ystävä, jos hän hyväksyisi kiusaamiseni.
Ap:na luopuisin ehdottomasti A:n ystävyydestä, ellei A ole ollut kaiken aikaa se parempi ystävä ja A:n toiminnassa on jotain lievempiä seikkoja, joita ap ei ole tunnistamisen pelossa laittanut tänne. B:lle tosin tekisin selväksi, etten luopunut A:n ystävyydestä hänen painostuksestaan vaan siksi, että A:n teot eivät olleet hyväksyttäviä. B:n vaatimuskaan ei ole aivan kohtuullinen, mutta ehkä hän halusi varoittaa, että on luopumassa sellaisista ystävistä, jotka hyväksyvät hänen kiusaamisensa.
Sanot A:lle ja B:lle, että jospa vaikka kasvaisivat aikuisiksi ja kun sen ovat tehneet, voivat jälleen ottaa sinuun yhteyttä.
Jos A on kateellinen B:lle niinkuin vaikuttaa, ja ilman aihetta hyökkää sen takia, kyllähän C:n pitäisi ottaa kantaa tilanteeseen. Jos haluaa pysytellä irti riidasta ja siksi jättää ystävän ilman tukea, se on petollista B:tä kohtaan, ja on ihan ymmärrettävää jos tällä menee överiksi ja alkaa vaatia puolen valitsemista. Häntähän on loukattu kaksinkertaisesti nyt. Hänen tunteistaan ei piitata, ja lojaaliudesta C:tä kohtaan hänen haluttaisiin teeskentelevän, että kaikki on hyvin. Se on ehdottomasti väärin.
A taas tarvitsisi ystäviltään palautetta, että käytös on liiallista ja sitä pitää hillitä. Ystävän teko olisi se, että kysyy, tunteeko A olonsa uhatuksi ja miksi näin on. Jos taustalla on joku asiallinen loukkaannus, se pitää käsitellä myös.
Jos ystävyys on hyvää, molempien usko C:n ystävyyteen voisi lujittua siitä, että riita käsitellään. Sen ei tarvitse johtaa välien lähentymiseen, mutta jos sekä A että B huomaavat, että C yrittää parhaansa suostumatta kumartamaan kumpaakaan, tilanne olisi pitemmän päälle paras.
Tuo ajattelu, että pitää valita kahden ystävän väliltä ja punnita molempien hyödyt ja riskit, on aika koleaa.
Ja paljonko teillä on ikää? 14 vuotta?
mun mielestä sun ei tartte valita, ethän sä oo mitään tehny
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 18:19"]
mun mielestä sun ei tartte valita, ethän sä oo mitään tehny
[/quote]
Eli valitsisin ystävä A:n? Koska sitä valitsematta jättäminen tarkoittaa.
ap
Mun ehdotus olisi että jos järjestät juhlat annat kummallekin kutsut se joka jättää tulematta on tulematta mutta voi silti olla ystäväsi. Miksi ihmeessä sun pitäs valita jos 2muita on riidoissa keskenään?
Oottekos 5v. vai mitä ihmettä?
Mikä ystävä se sellainen on joka määrää sinua valitsemaan jolla ei ole mitään telemistä a+b riidan kanssa?
Sinä voit ja saat olla molempien ystävä mutta jos se ei tällä toiselle käy niin silloin hän jää yksin!
Ja älä vastaisuudessa kuuntele mitään paskapuheita kummaltakaan eli sulle ei voi tilittää koska olet molempien ystävä.
Mulla on kaksi kaveria, joiden molempien käytöksessä olisi kyllä parantamisen varaa. He olivat ennen hyviä ystäväiä, mutta sitten samanlainen tapus tuli kuin ap:lle ja heiltä meni välit. Onneksi kumpikaan ei pistänyt minua valitsemaan, olen molempien kaveri erikseen. Kutsun aina molemmat juhliini, toistaiseksi vain toinen tulee. Jos jompikumpi olisi käskenyt valitsemaan, olisin sanonut valitsemista vaativalle, että tämä on heidän välisensä asia enkä halua ottaa mitään puolta. Jos joku tästä lopettaa ystävyyden, että toinen ei halua hylätä toista ystäväänsä, niin ei se ystävyys kovin vahvaa alunperin ollutkaan.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 18:27"]
Mun ehdotus olisi että jos järjestät juhlat annat kummallekin kutsut se joka jättää tulematta on tulematta mutta voi silti olla ystäväsi. Miksi ihmeessä sun pitäs valita jos 2muita on riidoissa keskenään?
[/quote]
Jos jätän valitsematta niin se tarkoittaa, että valitsen A:n. B jättää sitten aina tulematta. Käy vain tuo B sääliksi, kun ei ole minusta tehnyt mitään väärää, vaan ensin A kohteli häntä törkeästi ja sitten minäkin hylkäisin siihen päälle :( En sanoisi, että he varsinaisesti ovat riidoissa keskenään, vaan A teki inhottavasti B:lle enkä itsekään B:n asemassa haluaisi A:ta enää nähdä.
Siis ei aikuinen ihminen voi käskeä ystävää valitsemaan "puolta" jos itse on riidoissa jonkun kanssa. Lapsellista :(
Sano että aiot jatkossakin olla molempien ystävä ja jos se ei tällä toiselle kelpaa niin olkoon sitten ilman sinuakin vaikka teillä ei ole mitään riitaa.
Oletko joku superkiltti tossu kun täältä kyselet...etkö itse tiedä mikä on oikein ja väärin.
Tuskin sinäkään menet määräilemään muiden ystävien ystävyyssuhteita?
Lisäksi vähän pelottaa, että A tekisi minulle samoin kuin B:lle, ja sitten olisin menettänyt molemmat. Toisaalta ei ole ollut mitään merkkejä siitä, mutta eihän B:kään arvannut näin käyvän.
ap
Sano, että et halua valita. Sano, että valitseminen on lapsellista. Sinä et ole tehnyt mitään väärää.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 18:32"]
Mulla on kaksi kaveria, joiden molempien käytöksessä olisi kyllä parantamisen varaa. He olivat ennen hyviä ystäväiä, mutta sitten samanlainen tapus tuli kuin ap:lle ja heiltä meni välit. Onneksi kumpikaan ei pistänyt minua valitsemaan, olen molempien kaveri erikseen. Kutsun aina molemmat juhliini, toistaiseksi vain toinen tulee. Jos jompikumpi olisi käskenyt valitsemaan, olisin sanonut valitsemista vaativalle, että tämä on heidän välisensä asia enkä halua ottaa mitään puolta. Jos joku tästä lopettaa ystävyyden, että toinen ei halua hylätä toista ystäväänsä, niin ei se ystävyys kovin vahvaa alunperin ollutkaan.
[/quote]
Oliko sinun tapauksessasi kavereidesi riita tasapuolinen? Molemmat syyllisiä välirikkoon? Onko aina sama kaveri, joka jättää tulematta?
ap
Yhä edelleen sillä a ja b riidalla tai kuka teki mitä niin sillä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi.
Ei sinun tarvitse hyväksyä A:n tekoa vaikka olet hänen ystävänsä ja tuo teko ei kodistunut sinuun.
A ja B pitää itse selvittää välinsä sotkematta sinua siihen.
Yhä edelleen ystävä ei voi vaatia sinua katkaisemaan välejä toiseen ystävään vaikka mikä olisi. Vain sinä päätät kuka on ystäväsi.
Aina jos joku on laittunut valitsemaan olen valinnut sen joka ei sitä pyytänyt. Ellei nyt ole jotain todella hyvää syytä. Jos sulla todella ei ollut mitään osuutta riitaan sano B:lle ettet ota puolia. Toisaalta B kuullostaa paremmalta ystävältä...
No jos pelkäät että tämä toinen ystävä tekee "saman paska tempun" sinulle niin miksi olisit yhä hänen ystävänsä?
Lopeta siis se ystävyys siksi että itse haluat eikä siksi että joku sitä vaatii.
Vai onko niin pelko perseessä että haluat lopettaa ystävyyden mutta nyt sopivasti saat "syntipukin" ja voit syyttää tätä toista ystävää "no kun se vaati niin en voi olla enää ystävä" PLAA PLAA
Valitsisin sen, joka merkitsee minulle ihmisenä ja ystävänä enemmän.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 19:51"]
Itse olisin tässä tilanteessa diplomaattinen. Sanoisin B:lle, että olen täysin hänen puolellaan ja että olen A:llekin häntä puolustanut (etkö olekin? käsitin ainakin näin), mutta että et halua saada aikaan mitään isoa riitaa ja välirikkoa A:n kanssa, koska siitä ei ole minkään maailman hyötyä B:lle itselleenkään. Totuuden kertoisin siis.
Hankalassa välikädessähän sinä olet. Jos B ei tätä ymmärrä, niin johan on outoa. B:n puolella voi olla riidassa, ja häntä voi sympatiseerata, ilman että täytyisi ruveta hänen taisteluitaan taistelemaan.
Toisaalta jos olisin itse huomannut A:n käyttäytyvän todella epäreilusti toista kohtaan, en tiedä, osaisinko sellaiseen kaveriin luottaa enää. Päällisin puolin voi olla väleissä, mutta silti tulisi varmaan otettua vähän etäisyyttä.
[/quote]
Hyviä pointteja. Itse asiassa en ole sanonut A:lle mitään B:n puolesta. Yritin olla sekaantumatta asiaan, olla ottamatta puolta. Mutta tuo olisin hyvä, jos saisin vakuutettua B:n siitä, että olen hänen puolellaan, mutta haluan silti olla A:nkin ystävä. (Jos haluan.) Olen ehkä ollut liian neutraali heille puhuessani. Tämä ei tosin silti ratkaise sitä, että jos kutsun aina molemmat ja joka kerta sitten B jättää tulematta.