Lue keskustelun säännöt.
Podin huonoa omatuntoa velana olemisesta
31.08.2014 |
Onko kellään ollut koskaan samanlaista? Podin ennen huonoa omaatuntoa siitä, etten halunnut lapsia. Koin olevani jotenkin viallinen, tai ainakin niin jokainen katsoi minua, kun sanoin etten halua lapsia. Minuun oli jotenkin iskostunut ajatus, että kaikkien tulee haluta lapsia. Podin huonoa omaatuntoa siitä, etteivät vanhempani saisi lapsenlapsia ja siitä, että halusin käyttää rahani matkusteluun ja muihin asioihin, enkä lapsiin. Koin myös olevani todella itsekäs, kun en voinut kuvitellakaan omistautuvani sille, että huolehdin lapsesta. Syitä oli tuhansia, mutta nykyään olen onneksi päässyt ainakin suurimmaksi osaksi siitä eroon. Nykyään voi katsoa itkeviä ja kiukuttelevia lapsia ja sen sijaan että miettisin että tuota minun pitäisi haluta, voin tyytyväisenä todeta että tuohon minun ei tarvitse koskaan ryhtyä. Uskallan myös kiemurtelematta todeta muille, että ei, en halua ollenkaan lapsia. Tuntuu vapauttavalta kun monen vuoden jälkeen pääsi siitä "häpeästä" eroon. Mutta haluaisin tietää, onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia, vai ovatko kaikki aina olleet ylpeästi veloja?
Kommentit (49)
[quote author="Vierailija" time="01.09.2014 klo 15:54"]
Sekin tuntuu näemmä joskus vaikealta ymmärtää, että ei kaikilla todellakaan ole mitään tarvetta olla osa sukuaan, jatkaa sukuaan. Varsinkaan jos kokee, että koko muu suku on niin samaa puuta samoine tavoitteineen ja omat tärkeät asiat eivät ole tippaakaan tärkeitä, koska ne eivät ole samoja kuin tämän muun suvun.
[/quote]Nimenomaan! "Saa olla osa suvun jatkumoa" - ja sen pitäisi olla niinkuin positiivinen asia :o?! Itse en ainakaan halua millään lailla enää kytkeytyä sukuihini joista olen vihdoinkin päässyt irti. Ne itsekeskeiset, halveksuvat, mitätöivät narsistit saavat jatkua ihan keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun veli vaimonsa kanssa ei halua lapsia. Ovat olleet yhdessä pitkään ja ovat onnellisia. Tekevät kumpikin uraa ja matkustelevat paljon. Istuvat kahviloissa ja harrastavat hyvää ruokaa. Lenkeilevät ja pitävät itsestään huolta. Kaikinpuolin hyvää elämää viettävät. Vanhempani ja veljen vaimon vanhemmat ovat kyselleet aikanaan lapsenlapsen perään , mutta ei enää vuosiin. Me sisiarukset olemme ottaneet asian sellaisena kun se on , ajattelin kyllä aiemmin , että muuttavat mielensä vielä , mutten koskaan sanonut sitä ääneen. Nyt näen, että tuo elämäntyyli sopii heille.
Se , mikä on kummallista ja mikä näkyy näissäkin keskusteluisssa , on se että veljen vaimo puhuu jakuvasti siitä, miten ihmiset eivät usko että hän ei oikeasti halua lasta. Olen täysin kyllästynyt aiheeseen. Ikäänkuin hän kokisi sen , että joku puhuu lapsestaan arvosteluksi itseään kohtaan. Minäkin huomaan , että koitan pysyä muissa aiheissa kun olemme heidän kanssaan, koska en halua taas käydä läpi sitä, miten minusta lapseton elämä on oikein hyvä juttu jos ei lasta halua. Mikä siinä on , ettei asiasta 15 vuoden jankkaamisenkaan jälkeen pääse ohi? Helpottaako tuo sitten , kun on keski-ikäinen eikä enää lapsensaanti ole edes ajankohtaista ? Minulle ei tuota minkäänlaista vaikeutta hyväksyä sitä , että minulla on lapsia , mutta on ihmisiä jotka eivät koskaan halua lapsia. Miksei se voi mennä myös toisinpäin ? Vai onko vaan niin , että velan kanssa ei tule puhua omista lapsistaan ? Minulla on murrosikäiset lapset ja olen myös töissä ja opiskelen, joten kyse ei ole siitä että puhuisin paljon lapsistani. Mutta valjen vaimon kanssa ei kai sitten voi puhua lainkaan , jottei hän ahdistu. Vai mikä tämä juttu on ?
[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:09"]
Mun veli vaimonsa kanssa ei halua lapsia. Ovat olleet yhdessä pitkään ja ovat onnellisia. Tekevät kumpikin uraa ja matkustelevat paljon. Istuvat kahviloissa ja harrastavat hyvää ruokaa. Lenkeilevät ja pitävät itsestään huolta. Kaikinpuolin hyvää elämää viettävät. Vanhempani ja veljen vaimon vanhemmat ovat kyselleet aikanaan lapsenlapsen perään , mutta ei enää vuosiin. Me sisiarukset olemme ottaneet asian sellaisena kun se on , ajattelin kyllä aiemmin , että muuttavat mielensä vielä , mutten koskaan sanonut sitä ääneen. Nyt näen, että tuo elämäntyyli sopii heille.
Se , mikä on kummallista ja mikä näkyy näissäkin keskusteluisssa , on se että veljen vaimo puhuu jakuvasti siitä, miten ihmiset eivät usko että hän ei oikeasti halua lasta. Olen täysin kyllästynyt aiheeseen. Ikäänkuin hän kokisi sen , että joku puhuu lapsestaan arvosteluksi itseään kohtaan. Minäkin huomaan , että koitan pysyä muissa aiheissa kun olemme heidän kanssaan, koska en halua taas käydä läpi sitä, miten minusta lapseton elämä on oikein hyvä juttu jos ei lasta halua. Mikä siinä on , ettei asiasta 15 vuoden jankkaamisenkaan jälkeen pääse ohi? Helpottaako tuo sitten , kun on keski-ikäinen eikä enää lapsensaanti ole edes ajankohtaista ? Minulle ei tuota minkäänlaista vaikeutta hyväksyä sitä , että minulla on lapsia , mutta on ihmisiä jotka eivät koskaan halua lapsia. Miksei se voi mennä myös toisinpäin ? Vai onko vaan niin , että velan kanssa ei tule puhua omista lapsistaan ? Minulla on murrosikäiset lapset ja olen myös töissä ja opiskelen, joten kyse ei ole siitä että puhuisin paljon lapsistani. Mutta valjen vaimon kanssa ei kai sitten voi puhua lainkaan , jottei hän ahdistu. Vai mikä tämä juttu on ?
[/quote]
Juttu on se, että sinustakin on näkynyt, kuinka ajattelet, että vielä se mieli muuttuu. Ei sitä asiaa tarvitse ääneen sanoa, mutta tuskin sinäkään sellainen jäänaama olet, etteikö läheiset, paljon tekemisissä olevat ihmiset näkisi, mitä oikeasti ajattelet.
Samaa veljesi vaimo kohtaa kaikkialla. Uskomuksia, miten hänen oikeastaan, kuitenkin, loppujen lopuksi pitäisi elämänsä elää.
Sinä voisit käydä hänen kanssaan avoimesti tämän keskustelun. Kuunnella, miten hänestä varmasti tuntuu kurjalta, kun oma, itselle sopiva hyvä elämä pyritään mitätöimään ja kyseenalaistamaan hyvin monessa paikassa ja usein vielä ihmisten taholta, joille asia ei kuulu mitenkään. Kuuntelemisella tarkoitan siis todellista kuuntelemista, eikä mitään joo joo mä tiedän, oon joo kuullut tän.
Voisit kysyä, miltä hänestä tuntuu lapsista puhuminen. Voit yllättyä: kenties se ei olekaan se lapsista puhuminen, mikä on vaikeaa tai ärsyttävää, vaan tämä sinun asenteesi: ylhäisesti olet NYT jo hyväksynyt, että heillä varmaan on ihan kiva elämä, mutta silti sinusta on jotain pielessä siinä, että veljesi vaimo haluaa kanssasi puhua lapsista - omalla tavallaan, eli siten, miten hän lapset ja niistä puhumisen kokee.
Nro 35 , kun tuo ei nyt ole noin. Minä olen hyväksynyt sen , että veljen perheeseen ei tule lasta jo 10 v sitten. Ja me olemme kyllä keskustelleet asiasta paljonkin joskus aikoinaan ja ihan hyvässä yheisymmärryksessä, joten mitään keskinäisiä väärinymmärryksiä ei pitäisi olla. Minä olen kyllästynyt nimenomaan siihen , että kuuntelen tuntitolkulla vuodesta toiseen sitä, miten loukkaavaa hänetä on se , että taas joku ystävä sai lapsen ja sanoi hänelle niin tai näin ja ah kun tuli paha mieli. Haluaisin keskustella kaikesta enkä ikuisesti jankata tätä yhtä juttua.
En ole koskaan mitätöinyt veljeni perheen elämää , olen aina nähnyt että he elävät hyvää elämää. Veljeni kanssa ei ole mitään ongelmaa , voimme puhua vaikka mistä. Mutta veljen vaimo jankuttaa aina sitä yhtä ja samaa, miten väärin on kun ihmiset kohtelevat näin. kuitenkin hän on todella menestynyt nainen jolla on hyvä parisuhde, en ymmärrä miksi joidenkin puolituttujen mielipiteet on niin tärkeitä.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2014 klo 15:07"]
[quote author="Vierailija" time="01.09.2014 klo 14:45"]
Käykää läpi ne keskustelut omien vanhempienne kanssa. Tutkikaa itseänne, että miksi ette halua lapsia. Älkää kuitenkaan kostako lapsille, vaan yrittäkää olla osana omaa sukuanne, jos se nyt ei ole aivan sairas. Sairaudeksi ei luokitella sitä, että joku haluaisi tulla isovanhemmaksi tai joku lapsi haluaisi olla tätinsä seurassa. Herätätte liikaa hämmästystä, kun aina teidän rajojanne on rikottu, yksityisyyttänne on loukattu ja lemmikkeitänne ei ole nostettu samaan asemaan kuin lapsenlapset. Herätkää pahvit, olette joidenkin lapsia ja joidenkin tätejä, siis ihmissukulaisia!
[/quote]
Vai koetko, että koska sisaresi ei lapsia tehnyt, sinun oli vanhempienne vuoksi pakko, ja nyt harmittaa, kun hän on huoleton lemmikkiensä kanssa?
Joillekin lemmikit ovat yhtä tärkeitä kuin toisille ihmislapset. Onko siinä oikeastaan sitten jotain todellakin kamalan väärää, kohdella lemmikkieläimiä hyvin ja rakastavasti? Mitä se on sinun lapsiltasi pois, että sisaresi rakastaa lemmikkejään?
[/quote]
Eläimet eivät ole ihmisiä, on loukkaus ihmisarvoa kohtana kohdella niitä kuin vauvoja. Lisäksi se on väärin eläimiä kohtaan - esimerkiksi koira tarvitsee selvän kurin, säännöt ja laumanjohtajan, ei lellimistä.
Minulla on koira ja lapsia. Vaikka rakastan molempia, tappaisin koiran epäröimättä pelastaakseni lapseni.On loukkaavaa,jos joku edes vihjaa, että eläin voisi ikinä olla lasta tärkeämpi tai edes samassa asemassa ja tällainen ihminen on sydämeltään läpimätä natsi,joka ei kunnioita toisten ihmisarvoa ja oikeutta elämään.
- laphilainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 34, Mutta huomaatko sanavalintasi: sinä olet hyväksynyt? Mitä hyväksyttävää tai ei-hyväksyttävää sinulla asiassa on? Onko kyseessä asia, johon sinultä hyväksyntää tarvitaan?
Selkeästi siis kyseessä on asia, joka on kipeä kälyllesi. Voin ymmärtää häntä sikäli, että on todella ikävää olla ystävä ihmisen kanssa monia vuosia ja huomata, miten ystävän suhtautuminen sinuun muuttuu, kun ystävä saa lapsen. Siitä todella ah tulee niin paha mieli.
Veljesi tuskin on joutunut tälläisen kohteeksikaan, joten ei häntä varmaan nämä jutut hätkähdytäkään. Harvemmin miehille alkavat työtoverit mitään tenttajaisia pitämään, vielä harvemmin tyrkyttämään elämänohjeita. Kyllä tämä taakka noin keskiarvoisesti on vela-pariskunnilla naisen kannettava, se oman elämäntavan puolustaminen. Suurin osa kun tuntuu ymmärtävän, jos mies ei halua lasta, mutta että nainen! Ainakaan sitä ei usko juuri synnytyshormoonihumalassa elävä toinen nainen.
Voisitko siis ajatella asiaa toisinpäin: sen sijaan, että ajattelet kälysi jankuttavan asiaa, voisit ajatella, että hän haluaa jakaa kanssasi asian, joka nyt on kestojuttu ketutuksen puolella hänen elämässään? Kenties sinullakin on sellaisia juttuja, joihin palaat, esim. työyhteisöä koskien tms.
Tai sitten sinä olet niitä harvinaisia onnellisia ihmisiä, joiden elämää ei mikään pilaa, ja sen vuoksi kykenet kevyeen rupatteluun ihan kaikesta vaan, eikä mitään ikävämpää tarvitse jankuttaa.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 09:11"]
Nro 35 , kun tuo ei nyt ole noin. Minä olen hyväksynyt sen , että veljen perheeseen ei tule lasta jo 10 v sitten.
[/quote]Miten ihmeessä jonkun muun lasten tekeminen tai tekemättömyys voi olla jotain, jonka sinä hyväksyt. Tuo sanavalinta kertoo kaiken - lapsettomuus on sinulle negatiivinen asia, jonka olet hyväksynyt. Mietipä vähän, jos joku läheisesi sanoisi sinulle "Olen jo 10 vuotta sitten hyväksynyt että otit tuon Pertin mieheksesi". Tai "Olen jo aikaa sitten hyväksynyt ammatinvalintasi". "Hyväksyin jo 5 vuotta sitten että teit xx kappaletta lapsia". Mikä fiilis sulle tulisi, ei kai vaan sellainen että sanojan mielestä sun miehessä / ammatissa / lapsiluvussa on kuitenkin jotain vikaa??
En kykene uskomaan, ettei tuo asenne paistaisi läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 09:18"]
Eläimet eivät ole ihmisiä, on loukkaus ihmisarvoa kohtana kohdella niitä kuin vauvoja. Lisäksi se on väärin eläimiä kohtaan - esimerkiksi koira tarvitsee selvän kurin, säännöt ja laumanjohtajan, ei lellimistä.
Minulla on koira ja lapsia. Vaikka rakastan molempia, tappaisin koiran epäröimättä pelastaakseni lapseni.On loukkaavaa,jos joku edes vihjaa, että eläin voisi ikinä olla lasta tärkeämpi tai edes samassa asemassa ja tällainen ihminen on sydämeltään läpimätä natsi,joka ei kunnioita toisten ihmisarvoa ja oikeutta elämään.
- laphilainen
[/quote]
Jaajaajaaa. Kukahan tälläistä on ehdottanut? Sen sijaan on ehdotettu, että jos on olemassa perhe, jossa toisella sisaruksella on lapsia ja toisilla elämiä, voisivat vanhemmat kunnioittaa myös toisen sisaruksen valintaa, esimerkiksi siten, että ei vähättelisi eläimen merkitystä lapsensa elämässä.
Tappamisia vertailevien ihmisten elämänkuvaa en ole ikinä ymmärtänyt, joten sikäli nämä tappaanatsiläpimätä-jutut kertovat minusta ainoastaan ihmisestä, joka niitä puhuu, ei muista.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 09:18"]
Eläimet eivät ole ihmisiä, on loukkaus ihmisarvoa kohtana kohdella niitä kuin vauvoja. Lisäksi se on väärin eläimiä kohtaan - esimerkiksi koira tarvitsee selvän kurin, säännöt ja laumanjohtajan, ei lellimistä.
Minulla on koira ja lapsia. Vaikka rakastan molempia, tappaisin koiran epäröimättä pelastaakseni lapseni.On loukkaavaa,jos joku edes vihjaa, että eläin voisi ikinä olla lasta tärkeämpi tai edes samassa asemassa ja tällainen ihminen on sydämeltään läpimätä natsi,joka ei kunnioita toisten ihmisarvoa ja oikeutta elämään.
- laphilainen
[/quote]Minulle omat eläimet on tärkeämpiä kuin kenenkään lapset. Tappaisin epäröimättä lapsesi, jos pitäisi valita sen ja lemmikkieni välillä. Sinulla on omat arvosi ja muilla omansa, eikä sinulla ole oikeutta päättää että sinun arvosi ovat paremmat kuin muiden. Muista se. "Läpimätä natsi" on se, joka ylentää itsensä kertomaan miten muiden pitäisi elää tai tuntea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on sama tilanne kuin jollakin kirjoittajalla, eli sisarella on lapsia, minulla ei. Oli se vaikea hänellekin hyväksyä, että omille lapsille ei tule serkkuja. Näin se minulle aina sanottiin.
Olen ollut sisaren lasten elämässä mukana, ja tottakai se on iso ilo, ihania lapsia ovat. Se välttämättä ei ollut kuitenkaan kovin ihanaa, että minun kuviteltiin aina olevan valmis lapsenvahdiksi, "kun eihän sulla kai ole muutakaan?". Lisäksi minun oletettiin ostavan todella ökykalliita joulu- ja synttärilahjoja, kun meillähän on varaa, lapsettomalla pariskunnalla.
Nyt, kun toinen vanhemmista kuoli ja toinen muutti pienempään asuntoon, oli itsestään selvää, että sisar ottaa parhaat astiat, jne. sillä lapsethan niitä kohta tarvitsee, kun muuttavat omilleen.
On siis ollut koko suvun kesken aivan selkeää, mikä on tärkeysjärjestys, se on sisaren lapset ja sitä kautta sisar, joka sanelee joulujen ja muiden juhlapyhien aikataulut (lasten kanssa tuleminen, tiedättehän).
Joskus olen vähän väkissyt vastaan, silloin saan kuulla olevani itsekäs, on todella vaikeaa ymmärtää, mikä mulla nyt voi olla. Muuta kuin 12 t työpäivät, paljon matkoja sisältävä vaativa työ, asunkin duunin takia kahdella paikkakunnalla. Minä ymmärrän, että tämä on oma valintani, mutta olisiko todella aivan kohtuutonta, että näitä minun elämääni rajoittavia ja rasittavia elementtejä ymmärrettäisiin edes pienen hiukkasen, siinä kuin sisareni niin vaativaa lapsiperhe-elämää (lapset nyt 16 ja 17,5).
Kiitos kaikille ihan ja melkein veloille päätöksestänne <3 Tämä palsta, jos mikä, osoittaa, miten oikean päätöksen olettekaan tehneet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 10:18"]
Kiitos kaikille ihan ja melkein veloille päätöksestänne <3 Tämä palsta, jos mikä, osoittaa, miten oikean päätöksen olettekaan tehneet!
[/quote]
Kyllä =) On taas ne kaikkein herttaisimmat , rakastavimmat ja pullantuoksuisimmat äitylit koolla =)
Saisi moni av-mamma olla jättänyt sen lisääntymisen tyystin väliiin, kun näitä juttuja lukee =)
Palaan aikaisimpiin viesteihini ja siihen miten sanon hyväksyneeni sen , että veljeni perheeseen ei tule lapsia. Minä käytän hyväksyä sanaa, koska alkuun minun oli vaikea ymmärtää , että ovat asiassa tosissaan. Minulle se oli prosessi, jonka lopuksi hyväksyin tosiasiat ja sen jälkeen ei ole ollut tarvetta asiaa miettiä. Onko siis niin , että velaa ei voi kohdata rehellisesti sellaisena kuin on , vaan pitää aina valehdella ymmärtävänsä hänen ajatuksenjuoksunsa ? Mutta vela saa tuomita mennetullen naisen , joka haluaa lapsia eikä velan tarvitse kokaan hyväksyä sitä tosiasiaa, että joillekin lapsen saaminen on elämän paras juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 15:16"]
Palaan aikaisimpiin viesteihini ja siihen miten sanon hyväksyneeni sen , että veljeni perheeseen ei tule lapsia. Minä käytän hyväksyä sanaa, koska alkuun minun oli vaikea ymmärtää , että ovat asiassa tosissaan. Minulle se oli prosessi, jonka lopuksi hyväksyin tosiasiat ja sen jälkeen ei ole ollut tarvetta asiaa miettiä. Onko siis niin , että velaa ei voi kohdata rehellisesti sellaisena kuin on , vaan pitää aina valehdella ymmärtävänsä hänen ajatuksenjuoksunsa ? Mutta vela saa tuomita mennetullen naisen , joka haluaa lapsia eikä velan tarvitse kokaan hyväksyä sitä tosiasiaa, että joillekin lapsen saaminen on elämän paras juttu.
[/quote]
Mitähän itse ajattelet ihmisestä, joka suoraan tai epäsuorasti osoittaa, että ei ymmärrä sinua eikä sitä paitsi usko, että olet tosissasi?
Miten tulisit ihmisen kanssa toimeen, joka ei uskoisi, että todella haluat äidiksi, ja kun se sitten tapahtuu, antaisi ymmärtää, että nojoo, kyllä minä nyt tämän sinun äitiytesi todeksi uskon ja sen vuoksi hyväksyn?
Kaikilla näillä kirjoituksilla olet tuonut kyllä asenteesi esille: et voi ymmärtää sellaista ajatuksenjuoksua, että lasta ei haluta. Oikein täytyy asiaa käsitellä, että voit sen hyväksyä.
Mielenkiinnosta vielä kysyn: mitä vela mielestäsi siis rehellisesti on?
Josko aloittaja on muutenkin sellainen ihminen, jolle on tärkeää mitä muut ajattelee, tärkeää olla muille mieliksi ja tärkeää olla niin kuin muutkin (=enemmistö)? Sellainen miellyttäjäluonne?
Luuletko että kenelläkään, joka pylää liudan penskoja ja ns. elättää ne sitten vain ja ainoastaan erilaisilla tuilla ilman aikomusta ja halua mennä töihin, on asiasta huono omatunto? Miksi ihmeessä velalla pitäisi olla? Ja se, mihin rahansa käyttää, on jokaisen oma asia; jos jotakuta lapsellista katkeroittaa se, että vela voi matkustella all-inclusive-kaukolomille lapsivapaassa hotellissa halpisperhelomakohteiden sijaan ja ajaa uudella urheilumersulla ruman käytettynä hankitun halvan farmariauton sijaan, hänelle voi sanoa että valintojahan nämä, en ole valinnut sinun valintojasi muutenkaan niin miksi pitäisi tässäkään tehdä niin?
[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 15:16"]
Palaan aikaisimpiin viesteihini ja siihen miten sanon hyväksyneeni sen , että veljeni perheeseen ei tule lapsia. Minä käytän hyväksyä sanaa, koska alkuun minun oli vaikea ymmärtää , että ovat asiassa tosissaan. Minulle se oli prosessi, jonka lopuksi hyväksyin tosiasiat ja sen jälkeen ei ole ollut tarvetta asiaa miettiä. Onko siis niin , että velaa ei voi kohdata rehellisesti sellaisena kuin on , vaan pitää aina valehdella ymmärtävänsä hänen ajatuksenjuoksunsa ? Mutta vela saa tuomita mennetullen naisen , joka haluaa lapsia eikä velan tarvitse kokaan hyväksyä sitä tosiasiaa, että joillekin lapsen saaminen on elämän paras juttu.
[/quote]
Vai että oikein hyväksynyt olet. Ei veljesi ja vaimonsa varmaankaan sinun tai kenekään muunkaan hyväksyntää ole tarvinneet. Vai koetko sinä, että muiden ihmisten on hyväksyttävä sinun lapsenhankintasi? Et edes käyttäisi tuota ilmaisua lastenhankinnasta, mutta se että EI tee, vaatii muka jotakin hyväksymistä, ymmärtämistä ja sopeutumista.
Onko sinun vaikea hyväksyä sitä, että joku ei halua kesämökkiä? Tai kissaa? Tai omaa autoa vaan kulkee mieluummin julkisilla? Samanlaisia valintoja kaikki ovat; joku ei halua jotakin tai joku haluaa. Ei lapsi ole sen kummallisempi asia; se joko halutaan tai ei. Kummallista on vain se, miksi jonkun lapsen haluamattomuus on niin valtavan suuri ongelma nimenomaan niille, joille asia kaikkein vähiten kuuluu??????
Olisi kiva kuulla, miksi tätä asiaa on ollut vuosikaupalla pakko prosessoida: käydä ensin läpi kieltämisvaihe (ei ole totta, kyllä tämä asia muuttuu) ja sitten hyväksymisvaihe (no on tämä totta, minun on siis sopeuduttava tähän, joten "hyväksyn"), minkä jälkeen seuraa sopeutumisvaihe (no näin se on, en ajattele tätä enää, koska en voi sitä muuttaa).
Mikä tästä veljen lapsen tekemisestä on tehnyt kirjoittajalle niin ison asian, että sitä ei voi hyväksyä prosessoimatta asiaa kuin suurempaakin murhenäytelmää tai menetystä?
Ja jos tilanne todella on, että käly on paljon, jopa liikaa, puhunut ajatuksistaan koskien lapsettomuutta, miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää hänen ajatuksenjuoksuaan?
Väistämättä tulee mieleen tämä tavallisin tapaus, johon itse törmää: minua, naista siitä lapsettomuudesta syytetään, vaikka vähintään yhtä paljon, ellei enemmän, olemme lapsettomia sen vuoksi, että mieheni ei niitä halua. Mutta etenkin hänen sukulaisensa, ja erityisesti siskot, tuovat koko ajan sanavalinnoillaan julki, että ovat sitä mieltä, että minä heidän rakkaalta veljeltään lapset kiellän, kuten myös heidän omilta kullannupuiltaan serkut.
[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 12:37"]
Olisi kiva kuulla, miksi tätä asiaa on ollut vuosikaupalla pakko prosessoida: käydä ensin läpi kieltämisvaihe (ei ole totta, kyllä tämä asia muuttuu) ja sitten hyväksymisvaihe (no on tämä totta, minun on siis sopeuduttava tähän, joten "hyväksyn"), minkä jälkeen seuraa sopeutumisvaihe (no näin se on, en ajattele tätä enää, koska en voi sitä muuttaa).
Mikä tästä veljen lapsen tekemisestä on tehnyt kirjoittajalle niin ison asian, että sitä ei voi hyväksyä prosessoimatta asiaa kuin suurempaakin murhenäytelmää tai menetystä?
Ja jos tilanne todella on, että käly on paljon, jopa liikaa, puhunut ajatuksistaan koskien lapsettomuutta, miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää hänen ajatuksenjuoksuaan?
Väistämättä tulee mieleen tämä tavallisin tapaus, johon itse törmää: minua, naista siitä lapsettomuudesta syytetään, vaikka vähintään yhtä paljon, ellei enemmän, olemme lapsettomia sen vuoksi, että mieheni ei niitä halua. Mutta etenkin hänen sukulaisensa, ja erityisesti siskot, tuovat koko ajan sanavalinnoillaan julki, että ovat sitä mieltä, että minä heidän rakkaalta veljeltään lapset kiellän, kuten myös heidän omilta kullannupuiltaan serkut.
[/quote]
Tokko käly on "liikaa" tai edes paljon puhunut, mutta koska jostakin kumman syystä kirjoittajalle muiden ihmisten (tässä tapauksessa veljen ja tämän vaimon) valinnat ovat niin tärkeitä ja merkittäviä, että ne on oikien käsiteltävä ja hyväksyttävä, kaikki lapsia haluamattomuuteen/hankkimattomuuteen liittyvä puhe on "jatkuvasti puhumista".
Ja onhan se nyt selvä, että jos aikuiset ihmiset ei aio lapsia hankkia, niin taatusti ärsyttää jos joka välissä joku kyselee "onkos mieli jo muuttunut?", "kyllä tekin sitten kun sitäjatätä", "sitten kun kyllästytte matkusteluun ja vain toistenne seuraan niin kyllä tekin sitten hankitte" jne.
Jos joku sanoo, että meille ei kissaa tule, ei kukaan tule jankkaamaan kuinka tekin sitten hankitte kissan että katsotaan vaan, mistä jäättekään paitsi kun ette hanki kissaa, no mutta kyllähän nyt kaikilla on kissa oltava tai pari niin on sitten seuraa toisilleen. Tuollaista jankkaajaa pidettäisiin hieman vinksahtaneena kun ei usko ja anna ihmisten tehdä kissanhankinnan suhteen mitä haluavat, mutta kun kyseessä on lastenhakinta, moinen älyvapaa jankutus onkin yhtäkkiä normaalia :D
ihan kuin minun kirjoittamaani! en ole koskaan halunnut omia lapsia vaikka lapsista pidänkin. olen oikein yrittänyt ajatella että enkö haluaisi itsekin sellaista söpöä kikkarapäätä, mutta ei, en halua. koen myös huonoa omaatuntoa että teen 4 ihmistä onnettomaksi kun jätän heidät lapsenlapsettomiksi. mieheni ja minä kun ollaan molemmat ainoita lapsia, ja selväksi on tullut että lapsenlapset olisi toivottuja. ehkä minäkin iän myötä pääsen tästä ahdistuksesta eroon.
N22v ps. ei kiitos kommentteja että kyllä se mieli sinulla muuttuu. ne ovat mielestäni todella epäkunnioittavia.
Minkä ikäinen olet? Minulla oli samoja ajatuksia, kun olin 25-34 -vuotias.