Mä haluan erota, mutta tuntuu, ettei mulla todellakaan ole siihen oikeutta.

Elä sitten niin kuin valitset.

Tottakai sinulla on oikeus!!

Mieti, mitä lapset sinusta ajattelevat, kun sivusta joutuvat seuraamaan mateluasi.

Eroat sitten kun lapset on täysi-ikäisiä ja selkeästi omillaan. Kun lapset ei ns. tarvitse teistä kumpaakaan pärjätäkseen voi erota hyvällä omalla tunnolla.

Lapsillesi et kyllä hyvää mallia anna ja tuskin tulevat jälkeenpäin arvostamaan sinua. Todennäköisesti tulet aina olemaan samanlainen nöhverö jonka ihan kaikki jyräävät allesi. Ensin miehesi, sitten lapsesi, ystäväsi (jos miehesi on ylipäätänsä sallinut sinulle ystäviä) ja työkaverit. Se on selvää että ainoa ihminen, joka tilanteesi voi muuttaa olet sinä itse. Itse päätät millaista elämää haluat elää. Jos valitset nykyisen elämäsi on turha ruikuttaa kuinka kurjaa on. Omapahan on valintasi. En missään nimessä siis hyväksy miehesi toimintaa, mutta hän on selvästi kusipää, joka ei koskaan muutu. Sinä voit muuttua.

Mä tunsin tuollaisen naisen. Ei koskaan eronnut. Mies narsisti ja juoppo. Lapset vihasivat isäänsä, joka oli ilkeä myös lapsille. Äidistä kasvoi sellainen tallukka, päältäkäveltävä, joka uhriutui. Lopulta mies kuoli (juomisen vuoksi) ja äiti jatkaa edelleen tallukkalinjalla monta vuotta kuoleman jälkeen. Lapset pitävät äidistään huolta kun hän ei enää osaa seistä omilla jaloillaan oltuaan toisen poljettavana vuosikymmenet. 

Lähde mieluummin nyt ja näytä lapsillesi, ettei kenenkään tarvitse kestää henkistä väkivaltaa. Annat huonon esimerkin ja pilaat oman elämäsi. Turha sitten myöhemmin katkerana valittaa, kun "parhaat vuodet" menivät hukkaan. 

Se sinun hiljaa oleminen on juuri pahinta lapsille, he saavat siintä mallin omaan perhe-elämään, tytöt alistuvat ja pojat sortavat näin karkeasti sanottuna. Teillä äideillä on todella suuri merkitys siinä minkälaisia lapsistanne tulee ja lapset sopeutuvat pieninä nopeasti, isommille lapsille ero on vaikeampaa, jos puhuminen ei auta eroa.

Minäkin koin, ettei minulla ole oikeutta erota. Äitini puuhasteli innoissaan häitä, järjesteli vanhoja lastenvaatteita ja leluja. En olisi halunnut olla koko suhteessa, mutta uskovainen sukuni painosti minua sitoutumaan. Olin niin kateellinen ystävilleni, jotka saivat mennä teinikihloihin, muutella yhteen ja erikseen, kerätä suuret määrät exiä, tekipä yksi abortinkin.

Mutta minä lähdin. Päätin, että sovitaan sitten niin, että minä olen syyllinen kaikkeen pahaan. Sovitaan että olen huono nainen. Sovitaan, että jos entinen puolisoni tekee itsemurhan, kuten hän minua uhkaili, se on sitten minun vikani. Katsokaas, kun minä olin siinä vaiheessa jo elänyt 28 vuotta tuntien syyllisyyttä joka päivä kaikesta muutenkin. Päättelin, etteivät nämä uudet syyllisyydet minua voi sen enempää painaa.

Toki vanhempani ja sukulaiseni solvasivat minua, putosin pois naimisissa olevien ystävieni piireistä, työpaikallakin kommentoitiin. Mutta minä selvisin. Sinäkin selviät ap. Et tarvitse kenenkään lupaa etkä tukea. Meitä on muitakin, jotka olemme käyneet sen läpi. Ja me ymmärrämme sinua.

Jahas, taas narsisti. Tuntuu olevan yleisempää kuin flunssa...

Jokatapauksessa, omasta mielestäni eroamiseen ei tarvitse mitään syytä tai oikeutta, jos ei halua olla toisen kanssa riittää syyksi.

Mikä on erohelvetti.. Kun kaikki ketkä on eronneet mun lähipiirissä. Mun vanhemmat, serkun vanhemmat, minä itse, mun mies itse, lasten kavereiden vanhempi, muita tuttuja ja ystäviä. Niin kaikkien lapset ovat joka tapauksessa ihan tasapainoisia lapsia / nuoria senkin jälkeen. Mutta kyllä oikeesti lapsille on tärkeintä että kotona on rauhallinen ja rento ilmapiiri ja vanhemmat ovat onnellisia.. Entäs sitten jos pari kuukautta on vähän vaikeampaa ja sitten kaikki rauhoittuu. Ei lasten tietä voi silotella ja niitä kasvattaa pumpulissa. Pettymyksiä on elämä täynnä. Ensimmäinen sellainen tulee viimeistään kun joku läheinen sairastuu tai kuolee. Ja tämäkin tulee tapahtumaan ihan jokaiselle.

Me ollaan täällä vaan kerran. tehkää ihmiset elämästänne elämisen arvoista !!

Olet väärässä, mutta sehän on tuollaisen liiton tulos.

Olet koko liittosi ajan tottunut siihen, että sinä olet olemassa vain muita ihmisiä varten. Mutta ei se niin mene. Lapset ovat sinulle vain tekosyy, kun itse et saa aikaan erota.

Ymmärrät varmaan itsekin, kuin vaikeaa lasten elämä nykyisessä perheessä on. HeistäKIN tulee sekapäisiä - ja jälleen kerran syy on sinun, kun et ymmärtänyt erota ajoissa. Mutta sellaista se on, joskus pitää vaan ottaa elämässä riskejä ja vastata tekemisistää, ja on uskallettava tehdä vain virheitä.

Sinun tilanteessa ei voi tehdä nyt muuta kuin väärin. Lopputuloksen ja lastesi tulevaisuuden kannalta ero olisi paljon pienempi vääryys kuin nykyisessä suhteessa jatkaminen.

Nyt jäämme sitten odottamaan vastaväitteitäsi: ethän sinä voi erota, miten tulisit taloudellisesti toimeen; ja entä sitten jos et enää kelpaisi kenellekään muulle miehelle ; ja  mitä sanoisi vanhemmat ja sukulaiset, lasten kaverit ...