Puolison kiittäminen?
Meillä mies äsken avautui ja purki mielipahaansa kovin sanoin täysin puskista ja minun mielestä ilman oikeutta.
Puoliso lomalla ja kotona lasten kanssa ja minä olin päivän töissä. Kotiin tultuani juteltiin ja touhuttiin arkisesti ja mies sattui mainitsemaan, että tyhjensi roskiksen ja roskaämpärissä oli AINAKIN puoli litraa nestettä pohjalla ja HÄN pesi sen puutarhaletkulla.( ei siis kuulema käyttänyt harjaa ja pesuainetta, eikä nyt ihan pessyt, mutta kuitenkin sillain huuhteli jne.jne)
En kommentoinut asiaa sen kummemmin, koska teen vastaavaa aika usein ja pidin tekoa yhtä arkipäiväisenä asiana kuin tiskaamista, pyykkäämistä jne. (Turha varmaan mainita kuka meillä 98% yleensä roskiksen vaihtaa ja pesee samalla)
Lasten mentyä nukkumaan alkoi mököttämään ja lopulta avautui, kuinka HÄN on loukkaantunut, koska en ollut kiittänyt roskiksen huljuttelusta! Pikkasen hampaita kiristelin ja siirryin toiseen huoneeseen...
Kuinka usein kiittelette puolisoitanne ns. arjen töistä tai odotatte saavanne kiitosta? Nyt olen kuulema kohtuuton, koska en ymmärrä häntä, kerrankin kun hän tekee pyytämättä jotain, enkä edes kiitosta voinut sanoa!
Itse ainakin koen juuri päinvastoin, että jos olisin pyytänyt tekemään asian, voisin kiittää avusta. Täytyypä alkaa kiitosta tässä odottelemaan nyt myös vastavuoroisesti miehen puolelta, kun pyykit sain juuri kuivumaan. Naurettavaa, vai mitä mieltä olette?
Kommentit (26)
Naurettavaa pelleilyä ; )
Mutta senhän jo tiesitkin!
No kiitos on kiva kuulla aina. Ehkä miehesi kokee, ettet edes olisi huomannut asiaa ilman että hän itse korosti sitä.
Olen lukenu tätä palstaa melkee viikon ja oon ihan ihmeissäni mitä täälä vaimot kirjoittaa miehistään.
En oikee meinaa uskoa et miehet käyttäytyy niin miten täälä monet kirjottaa.
Onko miehet oikeesti parisuhteessa tommosia?
M24
Ai. Sanoitko miehelle saman minkä kirjoitit tänne? Mitä mies tuumasi?
Me kyllä kiitellään puolin ja toisin, ei Se kiitos siitä kulu.
Itse haluan kiitosta tekemistäni töistä, mutta saan niitä koska itsekin kiitän aivan jokapäiväisistä asioista. Tosin meillä jaetaan kotityöt puoliksi.
Mun exää (nainen) olisi myös pitänyt vuolaasti kiittää kaikesta, esim. roskien viemisestä. Ei koskaan tehnyt 50% kotitöistä, vaihdellen n 20-30%.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 22:21"]
Olen lukenu tätä palstaa melkee viikon ja oon ihan ihmeissäni mitä täälä vaimot kirjoittaa miehistään.
En oikee meinaa uskoa et miehet käyttäytyy niin miten täälä monet kirjottaa.
Onko miehet oikeesti parisuhteessa tommosia?
M24
[/quote]
Valitettavasti monet on. Jos miehet lukisivat tätä palstaa ja opettelisivat välttämään niitä asioita mistä täällä valitetaan, olisi varmaan parisuhdemarkkinoilla kysyntää.
Jos sulla ois blogi, niin olisit voinut kirjoittaa sinne postauksen ihanasta miehestäsi, joka on aina valmis pyyteettömästi tekemään asioita yhteisen kotinne/perheenne eteen. Oliskohan se ollut miehesi mielestä jo liioittelua?
Miten paljon aikaa ja energiaa menee kiitoksen sanomiseen ja miten paljon se on muusta pois? Kyllä sitä sanaa kannattaa käyttää joka välissä - etenkin jos haluaa että myönteinen toiminta jatkuu.
Kyllä mä ainakin annan miehelleni palautetta tyyliin "kiva että olet imuroinut" ja kiitellään toisiamme aina kun on aihetta. Miehenikin kehuu siistiä kotia tai pestyjä pyykkejä, minulle tulee siitä hyvä mieli. Kotityöt tosin hoituu niin itsestään, se tekee kumpi ehtii ja aika tasaisesti se onneksi jakautuu.
Olisit vain sanonut että sinä joudut pesemään lainehtivan roskiksen kerran viikossa (tai kunka usen sen teetkään), joten et ajatellut että siitä pitäisi kiittää, kun ei sinuakaan ole siitä koskaan kiitetty.
Mutta hei, kannattaa sitä miestä vähän palkita jos tapojensa vastaisesti meinaa alkaa tekemään kotitöitä, ettei sille jää siitä paha maku suuhun.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 22:22"]
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 22:21"]
Olen lukenu tätä palstaa melkee viikon ja oon ihan ihmeissäni mitä täälä vaimot kirjoittaa miehistään.
En oikee meinaa uskoa et miehet käyttäytyy niin miten täälä monet kirjottaa.
Onko miehet oikeesti parisuhteessa tommosia?
M24
[/quote]
Valitettavasti monet on. Jos miehet lukisivat tätä palstaa ja opettelisivat välttämään niitä asioita mistä täällä valitetaan, olisi varmaan parisuhdemarkkinoilla kysyntää.
[/quote]Jaa, olen vähän eri mieltä. Minun silmissä naisten arvostus on kyllä kokenut pahan kolausksen kun olen alkanut seurailemaan tätä palstaa. Aikaisemmin olen pitänyt naisia mihiä kypsenmpinä ja humaanimpina, mutta ihan samanlaisia kusipäitähän ne näköjään on kuin miehetkin.
t. mies
Mä kiittelen miestä (siitä vähästä), kun on tehnyt kotitöitä. Kaipaisin itellenikin enempi kiitosta tai edes jotain tokaisua, että om huomannut mun tehneen kotitöitä, mutta joko ei huomaa tai sitten ei tajua. Vähän kalastelemalla sitä kiitosta saattaa saadakin, mutta vähäistä on. Silti jatkan miehen kiittelyä, koska muuten varmaan kaikki kotityöt hänen osaltaan loppuisi.
Vähän lapsiahan nuo näissä asioissa tuntuu olevan, nuo rakkaat miehet :)
Mulle riittää kun mies kiittää ruoasta. Se on jo kohteliaisuuskysymys. Muut hommat on mun työtä kun olen kotiäitinä. :) Iltaisin toki tehdään kotihommia ja hoidetaan lapset yhdessä.
Minä kiitän aina kun on tilaisuus. Ei sitä tarvitse edes miettiä.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 22:34"]
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 22:22"]
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 22:21"]
Olen lukenu tätä palstaa melkee viikon ja oon ihan ihmeissäni mitä täälä vaimot kirjoittaa miehistään.
En oikee meinaa uskoa et miehet käyttäytyy niin miten täälä monet kirjottaa.
Onko miehet oikeesti parisuhteessa tommosia?
M24
[/quote]
Valitettavasti monet on. Jos miehet lukisivat tätä palstaa ja opettelisivat välttämään niitä asioita mistä täällä valitetaan, olisi varmaan parisuhdemarkkinoilla kysyntää.
[/quote]Jaa, olen vähän eri mieltä. Minun silmissä naisten arvostus on kyllä kokenut pahan kolausksen kun olen alkanut seurailemaan tätä palstaa. Aikaisemmin olen pitänyt naisia mihiä kypsenmpinä ja humaanimpina, mutta ihan samanlaisia kusipäitähän ne näköjään on kuin miehetkin.
t. mies
[/quote]
Miehet ja naiset on hyvinkin samanlaisia. Ajattele AV:ta kuin naisvaltaisena työpaikkana: silkka helvetti.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 22:34"]
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 22:22"]
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 22:21"]
Olen lukenu tätä palstaa melkee viikon ja oon ihan ihmeissäni mitä täälä vaimot kirjoittaa miehistään.
En oikee meinaa uskoa et miehet käyttäytyy niin miten täälä monet kirjottaa.
Onko miehet oikeesti parisuhteessa tommosia?
M24
[/quote]
Valitettavasti monet on. Jos miehet lukisivat tätä palstaa ja opettelisivat välttämään niitä asioita mistä täällä valitetaan, olisi varmaan parisuhdemarkkinoilla kysyntää.
[/quote]Jaa, olen vähän eri mieltä. Minun silmissä naisten arvostus on kyllä kokenut pahan kolausksen kun olen alkanut seurailemaan tätä palstaa. Aikaisemmin olen pitänyt naisia mihiä kypsenmpinä ja humaanimpina, mutta ihan samanlaisia kusipäitähän ne näköjään on kuin miehetkin.
t. mies
[/quote]
Nii oon mäki vähintään yhtä yllättyny naistenkin ajatuksista ja käytöksestä.
Tuola kodin ulkopuolella ovat ihan erilaisia. Niinkuin miehetkin.
Melko ikävää.
Minä kiitän kyllä puolisoa kun hän tekee ihan oma-aloitteisestikin jotain kotitöitä, itse saan kiitosta harvemmin mutta joskus kuitenkin. Miehet ovat muuten koirien tapaan oppivaisia: meilläkin tuo rupesi tekemään enemmän kotitöitä kun huomasi miten ilahdun siitä, että hänkin osallistuu niihin. Ihan vaan ap:lle vinkiksi jos ei napaa tehdä niitä 98 prosenttia kotitöistä. Kun ei se kiitoksen sanominen kuitenkaan ihan mahdottomia vaadi.
Söpöä, tuommosia ne miehet on. Luulevat tehneensä urotyön, ole leikissä mukana.