Uusi suhde vauvan syntymän jälkeen

Suhde on soveliasta aloittaa sitten kun sopiva kumppani löytyy. Eli vaikka heti

Muita mielipiteitä? :)

Minkä ikäinen vauva sulla on? Silloin, kun siltä tuntuu. Odota nyt kuitenkin, että jälkivuoto loppuu... ;-)

Tottakai sen voi aloittaa heti kun itsestä siltä tuntuu. Kokemuksesta kuitenkin sanoisin, että kannattaa oppia ensin elämään yksin. Niin ettei kaipaa miestä vaan oppii huomaamaan, että voi itse tehdä itsensä onnelliseksi. Se voi tuntua hankalalta ajatukselta, mutta kun siihen tilaan pääsee, voi oikeasti löytää antoisan suhteen toisen ihmisen kanssa.

Tsemppiä! :)

Ihan väärästä päästä olet alkanut vyyhteäsi keriä.

Olen pienen vauvan yh, itse en jotenkin näe parisuhdetta (itselleni!) tähän kuvioon. Koen, että nyt on aika keskittyä vauvaan ja myös rakentaa tasapainoista suhdetta vauvan ja etäisän välille, pelkäisin ehkä että uudesta miehestä voisi tulla vain sotkua vielä näin varhain.

Toisaalta jos eteeni tulisi joku mies, jonka kanssa synkkaisi ja oikeasti ihastuisin, en tiedä kuinka menettelisin.

Välillä itsekin kaipaan sitä, että voisi käpertyä jonkun kainaloon ja olla muutakin kuin äiti tässä talossa, mutta itseni tuntien tiedän että kaikki mahdolliset ongelmat (esim. jos vaikka tulee riitoja tmv.) vaikuttaisivat minuun ja mielialaani niin, etten usko sen olevan vauvan eduksi.

Niinpä menen avoimin mielin mutta tyytyväisenä nykytilaan :) toki puhun nyt vain omista ajatuksistani enkä suinkaan yleisesti :)

Mulla on tilanne, että raskausaikana, tai jo vähän ennen, alkoi alamäki aviomieheni kanssa ja just vauvan takia kärvistelty yhdessä, ja mä ainakaan en oo ollu onnellinen pitkään aikaan. No, elämässäni on ollut jo vuosia miespuolinen ystävä, johon mulla oli suhde vuosia sitten, ennen miestäniVähän ennen vauvan syntymää oltiin paljon tekemisissä, ja tää mies on antanut ymmärtää, että haluu suhteen mun kanssa. Nyt vauva vasta muutaman viikon, ja mulla tunne, että odotan vaan, millon saan sanottuu miehelleni, että tää oli nyt tässä. Ja luulempa, ettei kauaa menis ku tuon toisen miehen kanssa jonkunlaiseen suhteeseen alkaisin. Joten tee ap just niinkuin tunnet et on hyvä sulle.

On aivan eri asia tapailla tai jopa seurustella kuin sännätä suinpäin uuteen parisuhteeseen. Pienen vauvan äitikin voi tapailla ja seurustella,kunhan tajuaa, että ensin on käytävä läpi edellisen parisuhteen epäonnistumiset ja vasta sitten on valmis siihen uuteen.

Moni edellisessä parisuhteessa uhrina ollut kuvittelee, että kun kaikki vika oli miehessä, ei tässä ole mitään selvittämistä tai oman navan tutkintaa. Kyllä on. Jokainen tuo oman painolastinsa suhteeseen. Se hyväksikäyttäjä ei olisi pystynyt käyttämään hyväksi eikä suhde olisi muuttunut niin tuhoisaksi, ellei se toinen osapuoli olisi sallinut sen käytöksen. Tällöin ennen uutta suhdetta on hyvä käydä läpi niitä oman käytöksen ongelmakohtia, jotka ovat mahdollistaneet sen uhriutumisen. Miksi sallin sen kaiken? Miksi en ensimmäisestä kerrasta laittanut peliä poikki? Miten voin seuraavassa suhteessa varmistaa, etten ajaudu samanlaiseen asemaan? Uhrinkin on päästävä pois uhriasemasta tai löytää itsensä vain uudelleen ja uudelleen samanlaisesta suhteesta.

Parasta on siis ensin miettiä, missä meni vikaan ja missä kohtaa olisin voinut tehdä asiat toisin. Sitten kokeillaan seurustelua ja pidetään mielessä, miten uhriutuminen vältetään. Aina on se ensimmäinen lyönti. Itselleen on hyvä tehdä selväksi, että ne muut on oman itsensä sallimia ja että jos ei käsittele vanhan parisuhteen painolastia pois, löytää itsensä yhä uudelleen siinä samassa asemassa.

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 10:24"]Olen pienen vauvan yh, itse en jotenkin näe parisuhdetta (itselleni!) tähän kuvioon. Koen, että nyt on aika keskittyä vauvaan ja myös rakentaa tasapainoista suhdetta vauvan ja etäisän välille, pelkäisin ehkä että uudesta miehestä voisi tulla vain sotkua vielä näin varhain.

Toisaalta jos eteeni tulisi joku mies, jonka kanssa synkkaisi ja oikeasti ihastuisin, en tiedä kuinka menettelisin.

Välillä itsekin kaipaan sitä, että voisi käpertyä jonkun kainaloon ja olla muutakin kuin äiti tässä talossa, mutta itseni tuntien tiedän että kaikki mahdolliset ongelmat (esim. jos vaikka tulee riitoja tmv.) vaikuttaisivat minuun ja mielialaani niin, etten usko sen olevan vauvan eduksi.

Niinpä menen avoimin mielin mutta tyytyväisenä nykytilaan :) toki puhun nyt vain omista ajatuksistani enkä suinkaan yleisesti :)

[/quote]

Anteeksi vahingossa painoin alapeukkua. :D tosiaan tässä tilanteessa vauva pitää laittaa etusijalle ja keskittyä ensimmäisenä kiintymyssuhteen luomuseen vauvan kanssa ja toki nautin myös ihan vaan vauvan seurasta. Vauvalla siis nyt ikää vasta 2 kuukautta. Yritän nyt vaan ottaa iisisti ja se parisuhde tulee jos on tullakseen. Voin sitten ainakin yksinäisyydessäni halia vauvaa ja tosiaan toipua tuosta edellisestä suhteesta. Kiitos kaikille hyvistä neuvoista ja asiallisista mielipiteistä.

Ap

Onkohan vauvalle ero miten haitallinen? Mietin nyt eroa, lapsen isällä masennus ja muita mielenterveysongelmia. En jaksa huolehtia vauvan lisäksi aikuisesta miehestä, mutta jotenkin säälittäis kovasti jos vauva joutuis kasvamaan ilman isää pienestä pitäen.

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 11:08"]Onkohan vauvalle ero miten haitallinen? Mietin nyt eroa, lapsen isällä masennus ja muita mielenterveysongelmia. En jaksa huolehtia vauvan lisäksi aikuisesta miehestä, mutta jotenkin säälittäis kovasti jos vauva joutuis kasvamaan ilman isää pienestä pitäen.

[/quote]

Totaalisesti ilman isää vai niin että isä on etäisänä?

Meillä tilanne on se, ettemme isän kanssa ole yhdessä eli vauva on syntymästään saakka asunut vain minun kanssani mutta tapaa isää kyllä säännöllisesti sovittuina päivinä. Kunhan vauva kasvaa isommaksi, he tapaavat myös niin etten itse ole läsnä ja pikkuhiljaa alkaa myös yökyläilyt.

Koen, että tämä ei ole vauvalle haitallista sillä näin tulemme isän kanssa toimeen, vaikkei tämä ydinperhemallia vastaakaan niin tämä on meidän perhemallimme ja väittäisin, että perheen onni takaa myös vauvalle varmemmin onnen kuin se, että väkipakolla kokeilisimme ydinperhemallia joka ei toimisi alkuunkaan meidän aikuisten välillä.

Esikoisen raskauden aikana suhde lapsen isään loppui. Poika oli 3kk vanha kun tapasin uuden miehen käyttäessäni autoa korjaamolla :) Suhde kesti yli 6vuotta ja saimme yhteisenkin lapsen joka lähtee nyt ensimmäiselle luokalle :) Tsemppiä ja tee niinkuin hyvältä tuntuu. Kerran täällä vain eletään.

N29

Myös neuvon ettei mitään sääntöä ole, elämä ei taivu sellaisiin. Itse erosin heti vauvan syntymän aikoihin lapsen isästä, nyt vauva 4 kk ja tapasin ihanan miehen, aion kyllä tutustua, ja hän tajuaa tilanteen kun itselläänkin on lapsia. Miksi jättäisin elämäni ihmiseen tutustumatta, mitä väliä muiden mielipiteillä kunhan lapsi ei kärsi.

Aika yleistä tuntuu olevan, kuten tässäkin ketjussa huomaa. selitykseksenä naiseen sisäänrakennettu mekanismi joka toistuu säännöllisesti raskauksien yhteydessä ja toisaalta myös ilman n. 5 vuoden välein.