Katson Tali-Ihantala 1944 -elokuvaa
Sota oli järkyttävä. Järkyttävää oli myös se, että sodan jälkeen sotainvalideja ja -veteraaneja ei liiemmin arvostettu. Onneksi tilanne muuttui NL:n hajoamisen jälkeen. Serkkuni kaatui tuossa sodassa.
Kommentit (21)
Näin tuon elokuvan teatterissa. Siinä alussa tuli aika rankasti tankit päälle. Mulle on herkkänä ihmisenä tosi rankkoja nuo sotaelokuvat, kun ei voi välttyä ajattelemasta/tuntemasta sitä, mitä siellä on jouduttu kokemaan.
Mun isäni veli on kaatunut talvisodassa 17-vuotiaana. Isä ei halua puhua asiasta, eli en esim. tiedä miten tai missä on kaatunut, mutta isä puhelee mielellään veljensä tekemisistä ennen sotaa. Isä itse on ollut sodan aikaan 10-vuotias. Minä olen 49.
Mun mies ei halunnut katsoa tuota elokuvaa ja en hoksannut äänittääkään, kun vei hetken aikaa päättää, haluanko katsoa. No ehkä näen sen jostain. Olen viime aikoina kiinnostunut kovasti Suomen historiasta sotien aikaan. En itsekään tiedä, miksi. Koulussa inhosin historiaa, mutta se johtui kuivakoista opettajista.
Siis veljensä kaatumisen aikaan oli isä 10 vuotta, korjaa nro 8 epätarkkaa ilmaisuaan.
Kysymys ap:lle:
Oletko suomalainen vai mahdollisesti kotoisin entisestä Neuvostoliitosta?
[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 21:33"]
Minkä ihmeen takia te aina kysytte ikää,jos joku kertoo jostain vanhemmasta asiasta johon on jotain sidoksia,kuten tämän henkilön serkku joka on sodassa kaatunut.Onko tälle palstalle ikäraja? KYSYY YX 55-VUOTIAS TÄNNE VÄLILLÄ KIRJOITTAVA
[/quote]
Varmaan siksi, että todella vanha kirjoittelija tällä palstalla on harvinaisuus. Kun joku sanoo serkkunsa kaatuneen toisessa maailmansodassa, niin minä intuitiivisesti hahmotan kirjoittajan ainakin 80-vuotiaaksi. Totta kai tämä on harvinaista, ja herättää ihan vilpitöntä uteliaisuutta. Jos siis olisin itse kysynyt tuon kysymyksen, niin olisin vähän kalastellut äärimmäisen mielenkiintoista ja harvinaista nettikeskustelua sellaisen ihmisen kanssa, joka on omakohtaisesti kokenut tuon ajan. Kaikesta ei pidä loukkaantua ja provosoitua. Tässä tapauksessa serkusten ikäero on ilmeisesti ollut melkein 40 vuotta, mikä on tietysti ihan mahdollista, mutta harvinaista. Ap:ltä kysyisin, että missä ja milloin serkkusi kaatui, ja kummalla puolen rintamaa?
[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 19:08"]
Mikä muuttui nl:n uudelleenjärjestelyn myötä?
[/quote]
Se, että sen jälkeen veteraaneja on voitu avoimesti kunnioittaa, ja heitä on kutsuttu mm. Linnan juhliin aika paljon. Nyt puhaltavat taas uudet, synkät tuulet. Venäjältä uhkaillaan Suomea "sisällissodalla" (ilmeisesti Ukrainan tapaan), jos liitytään Natoon. Tässä tilanteessa karmii selkäpiitä katsoa suomalaisia sotaelokuvia. On hyvinkin mahdollista, että mekin joudumme käymään lähitulevaisuudessa saman läpi.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 21:47"]

Minä yleensä katson elokuvat erikseen ja sitten erikseen sometan.
Ei tarvitse muiden ihmetellä, että mihin vittuun se ap nyt oikein hävisi.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 21:44"]
Mun isäni veli on kaatunut talvisodassa 17-vuotiaana. Isä ei halua puhua asiasta, eli en esim. tiedä miten tai missä on kaatunut, mutta isä puhelee mielellään veljensä tekemisistä ennen sotaa. Isä itse on ollut sodan aikaan 10-vuotias. Minä olen 49.
Mun mies ei halunnut katsoa tuota elokuvaa ja en hoksannut äänittääkään, kun vei hetken aikaa päättää, haluanko katsoa. No ehkä näen sen jostain. Olen viime aikoina kiinnostunut kovasti Suomen historiasta sotien aikaan. En itsekään tiedä, miksi. Koulussa inhosin historiaa, mutta se johtui kuivakoista opettajista.
[/quote]
Mun isä haettiin kans jatkosodan vikaksi vuodeksi rintamalle, melkein heti 17 täytettyään kun laskivat sen ikärajan 17 kun miehet alkoivat loppua :/
Aika hurjaa.
Isäni selvisi, osanottoni että setäsi ei.
Minä en ole vielä neljääkymmentäkään, isä kuoli jo vuosia sitten.
Rip
[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 22:08"]
[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 19:08"]
Mikä muuttui nl:n uudelleenjärjestelyn myötä?
[/quote]
Se, että sen jälkeen veteraaneja on voitu avoimesti kunnioittaa, ja heitä on kutsuttu mm. Linnan juhliin aika paljon. Nyt puhaltavat taas uudet, synkät tuulet. Venäjältä uhkaillaan Suomea "sisällissodalla" (ilmeisesti Ukrainan tapaan), jos liitytään Natoon. Tässä tilanteessa karmii selkäpiitä katsoa suomalaisia sotaelokuvia. On hyvinkin mahdollista, että mekin joudumme käymään lähitulevaisuudessa saman läpi.
[/quote]
Todellakin. Minua ainakin pelottaa.
-se sotilaan tytär-
Vituttaa kun ei päässyt tuon ajan kaukopartioretkille.
Mahtavaa olisi operoida ryssän selustassa.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 21:47"]
Kysymys ap:lle:
Oletko suomalainen vai mahdollisesti kotoisin entisestä Neuvostoliitosta?
[/quote]
Tietenkin olen suomalainen. Suomessa ei arvostettu sotaveteraaneja esim. 70-luvulla. Asenne oli vähän sellainen, että "mitäs lähditte". Ap
[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 22:54"]
[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 21:47"]
Kysymys ap:lle:
Oletko suomalainen vai mahdollisesti kotoisin entisestä Neuvostoliitosta?
[/quote]
Tietenkin olen suomalainen. Suomessa ei arvostettu sotaveteraaneja esim. 70-luvulla. Asenne oli vähän sellainen, että "mitäs lähditte". Ap
[/quote]
Eipä kyllä arvostettu veteraaneja Neuvostoliitossakaan.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 22:01"]
[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 21:33"]
Minkä ihmeen takia te aina kysytte ikää,jos joku kertoo jostain vanhemmasta asiasta johon on jotain sidoksia,kuten tämän henkilön serkku joka on sodassa kaatunut.Onko tälle palstalle ikäraja? KYSYY YX 55-VUOTIAS TÄNNE VÄLILLÄ KIRJOITTAVA
[/quote]
Varmaan siksi, että todella vanha kirjoittelija tällä palstalla on harvinaisuus. Kun joku sanoo serkkunsa kaatuneen toisessa maailmansodassa, niin minä intuitiivisesti hahmotan kirjoittajan ainakin 80-vuotiaaksi. Totta kai tämä on harvinaista, ja herättää ihan vilpitöntä uteliaisuutta. Jos siis olisin itse kysynyt tuon kysymyksen, niin olisin vähän kalastellut äärimmäisen mielenkiintoista ja harvinaista nettikeskustelua sellaisen ihmisen kanssa, joka on omakohtaisesti kokenut tuon ajan. Kaikesta ei pidä loukkaantua ja provosoitua. Tässä tapauksessa serkusten ikäero on ilmeisesti ollut melkein 40 vuotta, mikä on tietysti ihan mahdollista, mutta harvinaista. Ap:ltä kysyisin, että missä ja milloin serkkusi kaatui, ja kummalla puolen rintamaa?
[/quote]
Serkkuni kaatui heinäkuussa 41, mutta tarkkaa paikkaa en tiedä. Jossain lähellä Syväriä. Isäni oli taistellut kyllä aika lähellä, mutta ei tullut keskusteltua paikoista. Isänikin haavoittui, mutta parani hyvin ja sitten oli vielä edessä Lapin sota.
Mikä muuttui nl:n uudelleenjärjestelyn myötä?
[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 19:06"]
Kuinka vanha oikein olet ap?
[/quote]
N. 50, serkkuni oli syntynyt 1921.