Ottaisitteko vankilakundin puolisoksenne?
Niin? Ja mikä rikos on sellainen, mitä ette hyväksyisi missään tapauksessa? Itselläni raja menisi varmaankin siinä, että rikos on tapahtunut ikään kuin vahingossa. Eli vaikka vahingossa tönäissyt jonkun kalliolta ja saanut syytteen taposta. :D Lievät talousrikokset saattaisin myös hyväksyä.
Kommentit (89)
Jos tyypillä olis halu elää kunnolla jatkossa eikä olis tekemisissä entisen kaveripiirinsä kanssa (jos liikkunut epämääräisissä porukoissa) niin voisin ihan hyvin ottaakin. Mitä en hyväksyisi? Ehkä huumausainerikokset on sellaisia, siksi että sellaisia tekevillä on luullakseni hyvin iso riski palata vanhaan.
En. Jos mieheni joutuisi vankilaan eroaisin. Ainoa syy miksi hyväksyisin vankilan mitä voin keksiä missään tilanteessa olisi kosto omia lapsiamme tahallaan vahingoittaneelle.
Riippuu vähän muustakin, onko esim päihdeongelmainen ja onko tuomio pahoinpitelystä. Raittiin ex-linnakundin (murtoja ja huumeiden hallussapitoa) voisin ottaa sillä en ole pulmunen ollut minäkään. Mutta edelleen päihteitä käyttävän ja pahoinpitelytuomion saaneen kierrän kaukaa. Tappo menee, jos kyseessä on hätävarjelun liioittelu ym.
Tälläkin hetkellä asun yhdessä miehen kanssa joka on istunut hetken aikaa vankilassa. Ei se mulle este ole eikä ongelma.
Moni exänikin on entisiä linnakundeja.
Toki jos miettii, et mikä rikos on semmoinen mikä olis ehdoton turn off, ni pahoinpitelyt ja tappo/surma/murha. Niiden kanssa en olisi mistään hinnasta, muuten mulle ihan yksi lysti.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 12:48"]Tälläkin hetkellä asun yhdessä miehen kanssa joka on istunut hetken aikaa vankilassa. Ei se mulle este ole eikä ongelma.
Moni exänikin on entisiä linnakundeja.
Toki jos miettii, et mikä rikos on semmoinen mikä olis ehdoton turn off, ni pahoinpitelyt ja tappo/surma/murha. Niiden kanssa en olisi mistään hinnasta, muuten mulle ihan yksi lysti.
[/quote]
Kannattaisko miettiä mikä sussa on pielessä kun saat vain vankilakundeja, ihan useampia on pitänyt ottaa kumppaniksi peräjälkeen.
En ottaisi. Olen elämäni aikana todennut, että niissä ihmisissä on paljon muutakin vikaa. Normaali ihminen ei joudu vankilaan.. Harvoja poikkeuksia on.
Itse seurustelin vakavasti miehen kanssa, joka oli istunut vankilassa törkeästä pahoinpitelystä ja huumausainerikoksista. Ei ollut itse aineita käyttänyt, mutta kaikkea muuta mahdollista niiden kanssa touhunnut. Kun aloimme seurustella, hän oli ollut vapaalla jalalla 4 vuotta. Mies oli parantanut tapansa vankilassa, mutta entisistä piireistä ei päässyt eroon, vaikka muuttikin uudelle paikkakunnalle. Vähän väliä tuli epämääräisiä puheluita ja aina sai elää pelko perseessä, joten halusin erota, vaikka aivan ihana mies muuten olikin. Huvittaa teinit, jotka haaveilevat komeasta, lihaksikkaasta ja tatuoidusta linnakundista. Kuvittelevat, että ajellaan räppi soiden kalliissa bemarissa ja mies tehtailee pikkurikoksia, mutta suojelee naistaan kaikelta pahalta maailmassa. Tällaiseen törmäsin, kun kerroin seurustelevani ex-vangin kanssa ja sukulaistyttö ihmetteli, miksi se olevinaan olisi ongelma, jos on vankilassa ollut. Huoh. Voin kertoa, että tuollaisia elokuvan vankeja Suomessa on yksi kymmenestätuhannesta.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 12:50"][quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 12:48"]Tälläkin hetkellä asun yhdessä miehen kanssa joka on istunut hetken aikaa vankilassa. Ei se mulle este ole eikä ongelma.
Moni exänikin on entisiä linnakundeja.
Toki jos miettii, et mikä rikos on semmoinen mikä olis ehdoton turn off, ni pahoinpitelyt ja tappo/surma/murha. Niiden kanssa en olisi mistään hinnasta, muuten mulle ihan yksi lysti.
[/quote]
Kannattaisko miettiä mikä sussa on pielessä kun saat vain vankilakundeja, ihan useampia on pitänyt ottaa kumppaniksi peräjälkeen.
[/quote]
Mulle ne vankilakunditkin on ihmisiä siinä missä sinä tai joku muukin. Sori nyt vaan, jos annan ihmisille ihmisarvon taustoistaan huolimatta.
Löytyy minulta yksi exä joka oli ns. kunnon mies, mutta se ei todellakaan ollut mulle sopiva. Olis pitäny alkaa kersoja vääntämää samantien, olis pitäny ostaa yhteistä taloa ja muuta diipa daapaa.
Valitettavasti semmoinen elämä ei vaan kiinnosta
Ja miks mussa pitäs olla jotai vikaa jos en kelpuuta sun mittapuullasi olevia täydellisiä miehiä rinnalleni? Pidä sinä vaan ne kiiltokuvapojut ja mammanpojat itelläs. Mä oon löytäny itelleni täydellisen miehen ja elämämme on ihanaa! :)
Miksi joidenkin mielestä on siistiä, jos mies on rikollinen?
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 13:10"]Miksi joidenkin mielestä on siistiä, jos mies on rikollinen?
[/quote]
Tuskinpa ketään ne rikokset niinkään kiinnostaa, vaan ihminen on ihminen taustoistaan huolimatta. Miksi hylätä hyvä kumppani vaan siksi, että se on joskus töppäillyt elämässään?
Oletko sinä niin täydellinen, ettet koskaan ikinä ole pahaa tehnyt? Tuskinpa vain, jokaisella meillä on luurankomme kaapissa. ;)
Mieheni on istunut vankilassa huumeiden ja varkauksien takia. Onneksi tästä on jo vuosia. Nykyään hän on kunnon kansalainen. Ja pakko mainita, että miehelläni ei ole tatuointeja(monihan näkee linnassa istuneen tatskattuna) ja suussa omat hampaat. Kunnostaan pitää huolta käymällä lenkillä ja salilla. Hyväpalkkainen työ. Väkivaltainen hän ei ole ollut koskaan. Menneisyydestä ei tiedä kuin vanhat ystävämme ja osa sukulaisista. Välillä on tehnyt mieli avautua, kun eräät läheiset arvostelevat todella jyrkästi rikollisia. Heidän mielestä kukaan ei voi parantaa tapojaan jne. Ollaan katsottu mieheni kanssa toisiamme hymyillen ja oltu hiljaa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 12:59"]
Itse seurustelin vakavasti miehen kanssa, joka oli istunut vankilassa törkeästä pahoinpitelystä ja huumausainerikoksista. Ei ollut itse aineita käyttänyt, mutta kaikkea muuta mahdollista niiden kanssa touhunnut. Kun aloimme seurustella, hän oli ollut vapaalla jalalla 4 vuotta. Mies oli parantanut tapansa vankilassa, mutta entisistä piireistä ei päässyt eroon, vaikka muuttikin uudelle paikkakunnalle. Vähän väliä tuli epämääräisiä puheluita ja aina sai elää pelko perseessä, joten halusin erota, vaikka aivan ihana mies muuten olikin. Huvittaa teinit, jotka haaveilevat komeasta, lihaksikkaasta ja tatuoidusta linnakundista. Kuvittelevat, että ajellaan räppi soiden kalliissa bemarissa ja mies tehtailee pikkurikoksia, mutta suojelee naistaan kaikelta pahalta maailmassa. Tällaiseen törmäsin, kun kerroin seurustelevani ex-vangin kanssa ja sukulaistyttö ihmetteli, miksi se olevinaan olisi ongelma, jos on vankilassa ollut. Huoh. Voin kertoa, että tuollaisia elokuvan vankeja Suomessa on yksi kymmenestätuhannesta.
[/quote]
Enemmänkin linnakundin tyttöystin elämä on sitä, että mennään ratikalla sossuun ja tapellaan kuka saa viimeisen palan kinkkupaketista. Sad but true.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 13:21"]
Mieheni on istunut vankilassa huumeiden ja varkauksien takia. Onneksi tästä on jo vuosia. Nykyään hän on kunnon kansalainen. Ja pakko mainita, että miehelläni ei ole tatuointeja(monihan näkee linnassa istuneen tatskattuna) ja suussa omat hampaat. Kunnostaan pitää huolta käymällä lenkillä ja salilla. Hyväpalkkainen työ. Väkivaltainen hän ei ole ollut koskaan. Menneisyydestä ei tiedä kuin vanhat ystävämme ja osa sukulaisista. Välillä on tehnyt mieli avautua, kun eräät läheiset arvostelevat todella jyrkästi rikollisia. Heidän mielestä kukaan ei voi parantaa tapojaan jne. Ollaan katsottu mieheni kanssa toisiamme hymyillen ja oltu hiljaa.
[/quote]
Ei saatana olette varmaan ärsyttäviä ihmisiä! "Katsotaan toisiamme hymyillen kun vieraat puhuvat". Luuletteko, että vieraat eivät huomaa tätä ylimielisyyttä.. Varsinkin jos eivät tiedä miehestäsi, niin voivat kuvitella, että te luulette HEIDÄN olevan ex-konnia. Sen vaikutelman tuosta hymyilystä saa ellei miehesi taustaa tunne..
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 12:31"]
Niin? Ja mikä rikos on sellainen, mitä ette hyväksyisi missään tapauksessa? Itselläni raja menisi varmaankin siinä, että rikos on tapahtunut ikään kuin vahingossa. Eli vaikka vahingossa tönäissyt jonkun kalliolta ja saanut syytteen taposta. :D Lievät talousrikokset saattaisin myös hyväksyä.
[/quote]
Vankilathan on täynnä syyttömiä ja vahingossa tappaneita.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 13:34"][quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 12:31"]
Niin? Ja mikä rikos on sellainen, mitä ette hyväksyisi missään tapauksessa? Itselläni raja menisi varmaankin siinä, että rikos on tapahtunut ikään kuin vahingossa. Eli vaikka vahingossa tönäissyt jonkun kalliolta ja saanut syytteen taposta. :D Lievät talousrikokset saattaisin myös hyväksyä.
[/quote]
Vankilathan on täynnä syyttömiä ja vahingossa tappaneita.
[/quote]
Sinäkö puolustat myös Anneli Aueria henkeen ja vereen syyttömyyden puolesta?
Vahingossahan Anneliki puukotti miestään 70 kertaa. ;)
En ottaisi linnakundia missään tapauksessa.
Riippuisi ihan täysin rikoksesta ja siitä milloin ja mistä syystä on tehty.
Ei ole siis yksiselitteistä kantaa asiaan.
Totuus on että linnakundit ovat yleensä väkivaltaisia ja epämiellyttäviä ihmisiä. Rikoöliset ovat usein sosiaalisia ja hyviä ihmistuntijoita mutta kyvyillään pyrkivät lähinnä hyväksikäyttämään muita.
Kerran seurustellut pikku rikoksesta vankilassa olleen kanssa. Mies muuttui suhteen edettyä väkivaltaiseksi. En usko että enää hyväksyisin, vaikka rikos ois ollu mikä itselle kumppaniksi vankilassa ollutta.