Lue keskustelun säännöt.
Saako exälle sanoa, että...
24.06.2014 |
"en saa menetettyä vuotta ikinä takaisin"?
Seurustelin siis vuoden elämäni miehen kanssa. Suhde oli hyvä, lukuunottamatta riitoja. Teimme Helsingissä kamalasti kaikkea kivaa, näimme ja koimme yhdessä vuoden aikana paljon.
Mies kuitenkin jätti minut aika yllättäen kaksi kuukautta sitten. Tämän jälkeen olemme riidelleet paljon ja mies on suuttunut minulle vaikka ties mistä, isoista ja pienistä sanoista.
Viimeinen pisara hänelle kuitenkin oli eilen, kun sanoin, etten saa menettämääni vuotta ikinä takaisin. Ja siltä minusta todellakin tuntuu. Vuoden jälkeen minulle jäi käteen murskana oleva sydän ja kaupunki, jossa en voi ilman hyviä ja samalla itkettäviä muistoja mennä oikeastaan minnekään.
Olenko kohtuuton kun ajattelen, että ko. vuosi olisi voinut jäädä elämättä? Ja miksi ihmeessä exä minun sanoistani niin suuttui? Hän aikoo itse "vaalia niitä hyviä juttuja", ja se taas loukkaa minua paljon.
Kommentit (22)
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 11:14"]
Miksi ihmeessä kadut sitä vuotta, jos se oli hyvä? Eihän se, että homma ei sujunut poista sitä hyvää, mitä vuoden aikana tapahtui.
[/quote]
Ehkä siksi, että olisin säästynyt taas yhdeltä pettymykseltä, hylätyksi tulemiselta ja särkyneeltä sydämeltä. Kohtuutonta?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päästä jo irti. Säälistäkö miehen olisi kanssasi pitänyt olla? Ihmisiä tulee ja menee, suhteita syntyy ja kuolee, tunteet palavat suurella liekillä, tai sitten ne sammuvat, life is. Hukkaan heität itse paloja omasta elämästäsi toimimalla ja elämällä noin.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 11:17"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 11:14"]
Miksi ihmeessä kadut sitä vuotta, jos se oli hyvä? Eihän se, että homma ei sujunut poista sitä hyvää, mitä vuoden aikana tapahtui.
[/quote]
Ehkä siksi, että olisin säästynyt taas yhdeltä pettymykseltä, hylätyksi tulemiselta ja särkyneeltä sydämeltä. Kohtuutonta?
ap
[/quote]Jos lähtee pelkäämään särkyneitä sydämiä, ei koskaan koe mitään ainutlaatuista ja hienoa sillä saralla.
Rakkaus on aina iso riski, välillä se onnistuu, välillä ei. on kuitenkin mahtavaa, jos on edes vuoden saanut kokea onnea, rakkautta ja hienoja asioita.
Kaksi kuukautta sitten on tullut ero ja edelleen riitelette ja keskustelette ja väännätte asiasta? Kumpi ei osaa irrottaa otettaan?
Ero kannattaa mieltää eroksi niin, ettei riipu ja roiku siinä exässä ja väännä sanoja joka asiasta. Eikö nyt loppupeleissä ole aivan sama, muisteleeko toinen teistä kulunutta vuotta hyvällä ja toinen pahalla? Molemmilla on siihen oikeus, jos se auttaa eteenpäin.
Jätä nyt se ex rauhaan. Ihan sama, mitä ajattelee. Sure, vihaa, raivoa mutta siirry eteenpäin. Ja ehkä joskus se kulunut vuosi on sullekin kiva muisto mutta ei sen ole pakko olla.
Ymmärrän kyllä ap:tä. ilman sitä vuotta ap ehkä olisi jo uudessa suhteessa ja tyytyväinen elämäänsä. Pettymys on varmasti kirvelevä, varsinkin kun suhteessa oli hyviä aikoja,
Mutta ei kannata enää jäädä tuleen makaamaan, vaan jättää tuo suhde taakseen ja pyrkiä taas eteenpäin elämässä. Pahinta mitä tässä tilanteessa voi tehdä, on jäädä roikkumaan ex-miesystävässä ja suhteessa jolla ei ole tulevaisuutta. Olet sen itsellesi velkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaalia hyviä juttuja? No sehän kertoo sinulle vain sen, ettet ollut lainkaan yhdentekevä tälle miehelle, ellei sitten vain kliseisesti lohdutellut. Säilytä sinä(kin) ihanat muistot sellaisenaan. Miksi katkeruudella ne pilaisit? Teistä ei nyt vaan tullut paria, joten hyväksy se, muuten tuhlaat tunteitasi.
Kyllä voit sanoa niin, sinulla on siihen oikeus. Ihan kuten EXÄ saa siitä suuttua. Poista exän numero kännystä, ja kavereista somessa, ja move on. Nyt on uusi aika. Ole iloinen, ettei hukkaantunut enempää aikaa - märehtimällä asiaa hukkaat sitä lisää. Unohda koko tyyppi!
nimim. kokemusta on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo en nyt kanssa ymmärrä miksi edelleen tapellaan ja väännetään jos on jo erottu? Mitä hyötyä siitä on? Itse on pitäisi mitään yhteyttä jos Se on pelkkää tappelua. Vuoden suhde on lyhyt ja kaatuessaan tottakai aiheuttaa mielipahaa, mutta sekin olotila menee ohi. Aika kultaa muistot.
Kiitos kauniista sanoista. Erottiin tosiaan niin, että mies lupasi miettiä omia tunteitaan ja ehkä taas palata luokseni. Paskaa, tiedän sen nyt. Siitä syystä kahden kuukauden vääntö. Ja nyt vasta olen itkenyt ensimmäistä kertaa.
Ja kai minä olen tällainen roikkuja. Kerran kun on rakastanut, niin ei noin vaan haluaisi päästää irti. Ja vituttaa tosiaan sekin, että muistoja on ihan jokaisesta kolkasta Helsingissä. Minne tahansa menen, muistan hänet.
Nyt tuntuu pahimmalta se, että hän on raivoissaan minulle. Ja vieläpä noista sanoista. Sanoin eilen hänelle paljon pahempiakin asioita.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 11:17"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 11:14"]
Miksi ihmeessä kadut sitä vuotta, jos se oli hyvä? Eihän se, että homma ei sujunut poista sitä hyvää, mitä vuoden aikana tapahtui.
[/quote]
Ehkä siksi, että olisin säästynyt taas yhdeltä pettymykseltä, hylätyksi tulemiselta ja särkyneeltä sydämeltä. Kohtuutonta?
ap
[/quote]
Kaikilta meiltä on varmaankin sydän joskus särkynyt, mutta kun rakkautta ilman riskejä ei ole. Ethän sä mitään voi kokea, jos et uskalla elää. Ja ihan varmasti kukin kokee elämässään enemmän epäonnistumisia, kuin menestystä ja onnea. Suosta noustaan ylös.
Olette varmasti kaikki oikeassa.
Mutta olenko tosiaan ainoa, joka on eron jälkeen sydän vereslihalla sitä mieltä, että kattuu koko aikaa, hyviäkin juttuja? Siksi, että muistot sattuu liikaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-kihlattuni voivotteli kun erosimme (minun aloitteestani) että meni kuusi vuotta tavallaan hukkaan... kyllähän tuo pahalta tuntui vaikka erota halusinkin. Itse lähinnä ajattelin että olin kokenut kivoja ja huonojakin asioita, sekä kasvanut ihmisenä. Elettyä elämää sekin oli ollut vaikka päätyi eroon. Eksällä oli muutenkin vähän sellainen mentaliteetti että kun hän johonkin panostaa niin siitä pitää saada "palkinto". Eli mitään ei tehty hyvää hyvyyttään ja ihan vain siitä ilosta että saisi toisen hyvälle tuulelle. Hän kävi tavallaan kaikesta kauppaa sillä ajatuksella että saa itse sen hyvän takaisin. Sitten kun hääsuunnittelujen keskellä halusinkin erota mies ajatteli että turhasta "maksoi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko tää sun ensimmäinen suhde? Ei tuossa murehtimisessa oikeasti ole mitään järkeä, ei vuoden suhde ole kovin pitkä edes. Minä olen hukannut elämästäni yli 25 vuotta aivan väärien miesten kanssa, näin jälkikäteen ajateltuna. Ja niistä vuosista monikaan ei edes ollut onnellinen. Sellaista se elämä on.
Unohda nyt tuon murehtiminen, koska juuri nyt sinä hukkaat sitä aikaa aivan turhaan. Et sinä halua takaisin miestä joka ei ole aivan täysillä varma että haluaa olla kanssasi.
Ehkä sinulla kulkee se oikea ohi sillä välin kun olet jumissa tuossa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 11:27"]
Kiitos kauniista sanoista. Erottiin tosiaan niin, että mies lupasi miettiä omia tunteitaan ja ehkä taas palata luokseni. Paskaa, tiedän sen nyt. Siitä syystä kahden kuukauden vääntö. Ja nyt vasta olen itkenyt ensimmäistä kertaa.
Ja kai minä olen tällainen roikkuja. Kerran kun on rakastanut, niin ei noin vaan haluaisi päästää irti. Ja vituttaa tosiaan sekin, että muistoja on ihan jokaisesta kolkasta Helsingissä. Minne tahansa menen, muistan hänet.
Nyt tuntuu pahimmalta se, että hän on raivoissaan minulle. Ja vieläpä noista sanoista. Sanoin eilen hänelle paljon pahempiakin asioita.
ap
[/quote]
No sellasta se on, kun on onnettomasti rakastunut. Mutta älä nyt jää löysään hirteen roikkumaan ja toivomaan, että jos hän kuitenkin palaisi. Ihan sama mitä exä nyt miettii, keskity itseesi ja tee jotakin kivaa. Itse kukin sanoo vihaisena ja sydän särkyneenä kaikenlaista, sellaista se on. Mutta nyt lopeta se yhteydenpito ja roikkuminen. Hetken ne paikat hänestä muistuttaa, mutta ei kauan. Stadi on kuitenkin iso kaupunki, mene eri reittejä.
nro 9
Lopeta roikkuminen. Nyt vain, niin kuin joku aikaisempi sanoi, poistat puhelinnumeron, kaikki some-yhteydet, vanhat viestit jne. Repäise itsesi irti, älä ota yhteyttä, äläkä vastaa mihinkään exän yhteydenottoon. Parin kuukauden päästä sinulla on jo vähän helpompaa, neljän kuukauden päästä huomaat, että et enää joka hetki ajattele exää, ja siitä eteen päin tilanne helpottuu. Pari vuotta siihen voi mennä, ettei enää muista, millaista se oikeastaan olikaan rakastaa ko. ihmistä, eikä juuri mikään paikka ympäristössäsi tuo exää mieleen kuin aivan satunnaisesti. Jos repäiset itsesi irti, päätös jo sinällään auttaa toipumisessa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 11:34"]
Olette varmasti kaikki oikeassa.
Mutta olenko tosiaan ainoa, joka on eron jälkeen sydän vereslihalla sitä mieltä, että kattuu koko aikaa, hyviäkin juttuja? Siksi, että muistot sattuu liikaa.
ap
[/quote]
Mä kaduin ja kadun edelleen mun edellistä suhdetta. Miehellä viiras aika reippaasti ja sen takia repi mut henkisesti ihan rikki. Yhdessä oltiin lähemmäs kaks vuotta ja erosta on nyt reilu vuosi, mutta edelleen kadun koko suhdetta. Olkoonkin, että oli hyviä hetkiä sillon aluks. Mieluummin olisin ollut masentumatta.
Ei ollut ensimmäinen suhde, mutta ensimmäinen vakava
ja jossa oli haaveita ja suunnitelmia. Siksi kai sattuukin.
ap
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 11:34"]
Ex-kihlattuni voivotteli kun erosimme (minun aloitteestani) että meni kuusi vuotta tavallaan hukkaan... kyllähän tuo pahalta tuntui vaikka erota halusinkin. Itse lähinnä ajattelin että olin kokenut kivoja ja huonojakin asioita, sekä kasvanut ihmisenä. Elettyä elämää sekin oli ollut vaikka päätyi eroon. Eksällä oli muutenkin vähän sellainen mentaliteetti että kun hän johonkin panostaa niin siitä pitää saada "palkinto". Eli mitään ei tehty hyvää hyvyyttään ja ihan vain siitä ilosta että saisi toisen hyvälle tuulelle. Hän kävi tavallaan kaikesta kauppaa sillä ajatuksella että saa itse sen hyvän takaisin. Sitten kun hääsuunnittelujen keskellä halusinkin erota mies ajatteli että turhasta "maksoi".
[/quote]
No, ymmärrän tuon sikäli jos on vaikka tavoitellut perhettä ja tulevaisuutta yhdessä, niin onhan se hukkaan heitettyä aikaa ja mahdollisesti kuolinisku sille, että koskaan voisi sen perheen saada. Miehillä toki mahdollisuuksia enemmän koska perheenperustaminen voi tapahtua myöhemmin, naisilla melko tiukka aikataulu.
Miksi ihmeessä kadut sitä vuotta, jos se oli hyvä? Eihän se, että homma ei sujunut poista sitä hyvää, mitä vuoden aikana tapahtui.