Yli 40-vuotiaat mammat, millaista elämää nyt elätte?

Olen kohta 41v nainen jolla muutaman vuoden nuorempi mies jonka kanssa olen ollut 8v. Lapsemme on vasta 5v ja asuntolainaakin maksamme vielä kauan. Työskentelen perheyrityksessämme. Eli lapsiperheen elämää elän.

Lapsi on päättämässä 7. luokkaa ja koulu sujuu kivasti. Syksyllä muutettiin asuntoon, joka on meille aika unelma ja onnenpotku. Miehellä hyvä työ kävelymatkan päässä, samaten lapsella kävelymatka kouluun. Itsellä ei töitä ole ja jos jostain haaveilen, niin työpaikasta. Minulle tämä kotona olo ei sovi, tarvitsisin esimiehen pistämään minut kuriin.

Elämä tuntuu seesteiseltä ja hyvältä. Tuntuu että mitään ei puutu ja mitään muuta ei kaivata. Lapselle toivon, että hän löytää paikkansa elämässä ja mieluisan puolison.

Meillä alkaa vasta rauhoittua, nuorimmat ovat pikkukoululaisia. Isoimmat ovat tahkoamassa läpi ammattitutkintoa tai lukiota tai hakemassa korkeakoulutukseen. Miehen kanssa on vähän hölmö olo "mitä seuraavaksi", koska olemme omistaneet elämämme ihan täysin lapsille. Rakkautta on tosi paljon ja talokin pysyy tässä ympärillä.. En tiedä, pitäisi keksiä omia harrastuksia ainakin. Aion liittyä syksyllä kuoroon pitkästä aikaa ja jatkaa ehkä kirjoittamista. Liikunta myös tekisi hyvää.

Lähinnä siis hämmentynyt ja vähän eksynyt olo, mutta hyvässä mielessä. Maailma näytätä olevan täynnä mahdollisuuksia, joihin ei vielä osaa tarttua. Pohdin palatako vaikka osa-aikatöihin "harrastusmielessä", vaikka ihan pakko ei muuten olisikaan. 44 täytän kohta

Nautimme elämästä. Tästäkin hetkestä.

Lapset ovat muuttaneet omilleen jo aikoja sitten. Lapsenlapsiakin löytyy.

Ihanaa aikaa se tämäkin. Erilaista, kuin silloin lasten asuessa vielä kotona.

Vietämme mieheni kanssa paljon aikaa yhdessä. Harrastuksia, matkustelua, pelaamista yms kivaa meille.

Vietämme myös aikaa lasten ja heidän perheiden kanssa ja myös matkustamme heidän kanssaan. Kyläillään vuoroin.

Nyt,kun asuu kaksin niin elämä on vapaampaa.

Ja kyllä. Rakastan miestäni edelleen paljon.

Olen 46- vuotias ja aviomieheni on 50- vuotias. Yhteisiä vuosia meillä on takana 28, 5. Just viime sunnuntaina vietimme 24- vuotishääpäivää. Olemme ihan järjettömän rakastuneita toisiimme.

Meillä on 5 lasta: 6-, 9-, 16-, 19- ja 23- vuotiaat. Olemme onnellisia viidestä terveestä lapsestamme. Nuorin aloittaa syksyllä koulun, joten pikkulapsivaihe alkaa olla takana. Vanhin asuu jo omillaan ja seuraavakin etsii aktiivisesti vuokra- asuntoa. Kolme vanhinta jatkaa opintojaan syksyllä.

Mies käy töissä. Minä olen kodin ruhtinatar eli olen nuorimmaisia varten kotona. Olen iloinen mahdollisuudestani olla kotona, mutta en syystä, mistä se johtuu. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Olen intohimoinen käsitöiden tekijä ja kotonaolo mahdollistaa minulle runsaasti aikaa harrastukseni toteuttamisen. Ainut ikävä asia on sairauteni, mutta kaikenkaikkiaan olen onnellinen.

Elän tähänastisen elämäni parasta aikaa. Minulla on unelmieni työ kulttuurin parissa, rahaa siitä saan vähän, mutta työn sisältö, vapaus ja mielekkyys, korvaa sen taloudellisen menetyksen, olen juuri saanut lapseni kasvatettua kunnialliseksi ja pärjääväksi aikuiseksi kansalaiseksi, muutama vuosi sitten rohkenin irtisanoa itseni surkeasta pitkästä avioliitosta ja jäädä pienituloiseksi yh:ksi, se oli elämäni hienoin teko ja nyt minulla on unelmien miesystävä.

Ikää 49 v