Miksi palkasta puhuminen on niin vaikeaa?
Mulle maksetaan ihan liian vähän, mutta en saa suutani edes sen vertaa auki, että sanoisin pomolle "hei, me voitais jutella mun palkasta sitten kun sulla on hyvä hetki". Työni on vaativaa, teen muidenkin töitä, opettelen uusia juttuja itsenäisesti enkä laiskottele kuten usea työkaveri. Olen luotettava, ja esimiehet ovat kehuneet, miten mahtavaa on, että olen siellä hommissa.
Minulle on tainnut jäädä traumat, kun entisessä työssäni pyysin palkankorotusta, perustelin sen hyvin mutta en saanut mitään. Päin vastoin sain paskaa niskaan ja koin siellä kiusaamista.
Nyt en uskalla pyytää edes sitä, mikä TES:inkin mukaan minulle kuuluu, saati neuvotella rohkeasti ansaitsemistani eduista. Vaikka tiedän, että nykyiset esimieheni ovat ihan toista maata kuin entiset ja kaikin puolin mukavia, jotenkin kai pelkään että rahasta puhuminen pilaisi työilmapiirin. Nyt minua arvostetaan ja kehutaan, mutta jos hinnoittelun työni oikein, loppuuko se? Tiedän, että on hullua ajatella niin, mutta en pääse yli pelosta.
Kommentit (8)
Sulle maksetaan alle TES:in, ja esimiehesi hyväksyvät sen? Eivät taida olla ihan niin "mukavia" kuin väität.
Työnantajat käyttävät naisten nöyryyttä röyheästi hyväkseen. Minulla ei ole ollut koskaan tuota ongelmaa, toisinaan olen saanut paremman palkan, toisinaan en.
Juuri nyt kadun syntisesti, että en edellisessä työpaikassani kylmästi ilmoittanut tehtävien muuttuessa, että kirjoitetaan uusi työsopimus jossa on TES:n mukainen palkka, tai työtodistus, jossa työsuhteen päättymisen syy on koeaikapurku sillä perusteella, että palkka ei ole TES:n mukainen.
Liittykää ammattiliittoon ja laittakaan liiton edustaja asialle pyytämään niitä palkankorotuksia tai vähintään TES:n mukaisia palkkoja, jos ette itse uskalla.
Otat vaan reippaasti puheeksi (nauhoita puhelu).
Aloittaja, kokeilepa maksaa kaupassa ostoksesi niillä kiitoksilla ja kehuilla.
Mieti sen jälkeen, kumpi on tärkeämpää, ansaitsemasi palkka vai kehut.
"Kissa elää kiitoksella ... " ja vissiin eräät naisetkin.
Meillä ongelmana on talon tuorein työntekijä, joka on kuin sinä eli tuo monissa eri tilanteissa esille sen, miten hän osaa ja tekee ja oppii. Samalla hän osoittaa, että mee muut emme ole lähelläkään hänen tasoaan. Harmi, että tarvitaan 5 muuta tiimiläistä korjaamaan tämän yhden tekemät virheet, joita hän itse pitää vain pikkujutuina. Harmi, että niiden takia asiakkaat menettävät kymmeniä tuhansia euroja.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 20:07"]
Työni on vaativaa, teen muidenkin töitä, opettelen uusia juttuja itsenäisesti enkä laiskottele kuten usea työkaveri. Olen luotettava, ja esimiehet ovat kehuneet, miten mahtavaa on, että olen siellä hommissa.
...
Nyt minua arvostetaan ja kehutaan, mutta jos hinnoittelun työni oikein, loppuuko se? Tiedän, että on hullua ajatella niin, mutta en pääse yli pelosta.
[/quote]
Arvostusta osoitetaan usein rahalla. Miksi sinäkin et ottaisi vastaan sen laatuista arvostusta?
Tottahan toki esimiehesi ovat kovasti onnellisia sinun kaltaisestasi työntekijästä, kun voivat kääriä sinun avullasi enemmän rahaa omiin taskuihinsa. Näin siinä tapauksessa, että esimiehesi ovat myös yrityksen omistajia tai saavat lisäbonuksia tuotannon mukaan.
Tässä käytännön neuvo: harjoittele palkankorotuksen pyytämistä jonkun kaverin kanssa. Kaveri esittää pomoa ja sinä menet hänen puheilleen vaatimuksesi kanssa. Saat varmuutta. Tuntuu tyhmältä, mutta toimii.
Tämän takia meidän euro on vähemmän.. Olen samanlainen kun sinä.
Entisellä työpaikallani oli mies, joka sai parempaa palkkaa kuin muut. Hän sanoi että " jos ei palkkaa tule tämän verran niin en työskentele".