Nyt mä olen luovuttanut. Tämä ns.ura ei johda yhtään mihinkään.

Olen hyvä työssäni. Toimin ylempänä toimihenkilönä isossa yhtiössä, olen ollut täällä jo 15 vuotta erilaisissa tehtävissä. Olen aina luottanut siihen, että kun olen oikeasti hyvä työssäni, ylitän odotukset aina, se takaa minulle hyvän urakehityksen. Saan valtaisasti kehuja kun vien läpi mahdottomiltakin tuntuvia juttuja, saan ihmiset tekemään töitä, osaan motivoida, koko johto ylistää.

Olen melko näkyvässä roolissa täällä, kaikki tuntevat minut, koen että minua arvostetaan koska olen tehnyt työni erinomaisesti.

Vaan ylennyksiä ei tule, ehei. Päinvastoin. Esimiehiä (itseni ikäisiä miehiä) kasataan eteeni, heillä ei ole mitään kompetenssia johtaa tekemisiäni, päin vastoin, minä kerron heille mitä pitää tehdä.

Ja he edustavat, he osallistuvat tärkeisiin kokouksiin ja tilaisuuksiin, minä teen heille aineistot, minä opastan heitä, minä sitoutan ihmiset ennakkoon jne.

Sitten päätin että tämä loppuu, minä nämä asiat kehitän ja mietin ja toteutan, joten haluan itse olla tässä niitä viemässä. En halua olla mikään sihteeri.

Olen nyt vuoden verran ottanut todella aktiivisen otteen, olen käynyt puhumassa toimitusjohtajalle, varatoimitusjohtajalle, kertonut ajatukseni ja sanonut mitä haluan. Olen saanut heidän tukensa, olen saanut toteuttaa ne asiat, he kehuvat, julistavat kuinka hyvin on mennyt ja kaikkea sellaista. Mutta ei tämäkään mihinkään johda.

Miehet palkkaa miehiä ja mielellään itsensä ikäisiä. Ja nuo kollegat, ikäiseni miehet, lähinnä luimivat työviikkojen läpi tekemättä yhtään mitään. Eivät mistään mitään ymmärrä, eivät mitään tee, mutta heille ladataan alaisia ja nimityksiä ja asemia koko ajan. Ja minä saan aina vain uusia esimiehiä, olen kohta siivoojankin alapuolella vaikka teen ylimmän johdon tasoisia tehtäviä.

Alkaa nyppiä tämä ihan toden teolla. Nyt luovutin Olen yli 40, ei minua enää mihinkään nimitetä, olen auttamatta liian vanha, naiseksi.

Päätin nyt sitten että en ota enää stressiä töistä, otan rennosti, luimin läpi työpäivien ja yritän näyttää kiireiseltä. Niinhän nuo miehetkin tekevät. Harmittaa vain kun oikeasti olisin halunnut päästä eteenpäin, saada sellaisen aseman että voin itse määrittää näitä johtamismalleja, viedä tätä yritystä paremmalle tulokselle. Olisin loistava siinä. Vaan kun ei kelpaa.

Nyt sitten hanskat roikkuu ja pahasti. Tehköön nuo esiMIEHET, voin aina sanoa etten ehdi tai en osaa. Siinähän sitten ovat. Ei tullut uraa minulle, ei, vaikka aina siihen olen tähdännyt. Pitäkää tunkkinne.