Itken aina, kun saan palautetta!

Jep. Mulla päättyi just harjoittelujakso ja meinasin itkeä vollottaa koko viimeisen päivän.

Minulla se on helpottanut iän myötä. En ota negatiivista palautetta enää samalla tavalla raskaasti ja hyväksyn kehuvan palautteen, mikä vaati kyllä pitkän terapian. Olin herkkä, kiltti ja ujo lapsi, jonka äiti välillä kehui ylenpalttisesti ja välillä haukkui ihan lyttyyn. Lopputuloksena tämä teki minusta epävarman ihmisen, joka ei uskonut olevansa kehujen arvoinen ja joka ajatteli, että kohta minut kuitenkin haukutaan. Haukkumisen kesti paremmin. Silloin ei pudonnut korkealta.

Itsellä helpottaa se, että itkee edeltävänä päivänä kunnon itkut jonkun elokuvan parissa tai sitten jotenkin muuten aukaisee kyynelkanavat. Seuraavalle päivälle ei sitten ole enää mitään itkettävää vaikka itkettäiskin  kun on jo edellisenä päivänä itkenyt itsensä rusinaksi. Kannattaa kokeilla! :D

Älä huoli. Kyllä se ohjaajasi on jo nähnyt herkkyytesi. Minulla on ollut monta opiskelijaa ja kaikki niistä on ollut kiitettäviä, jopa muutama opiskelija joilla on ollut erityisvaikeuksia. Ei ohjaajalta tule kiitosta ellet ole sen arvoinen. Mikään ei ole niin palkitsevaa ohjaajalle kuin opiskelija joka oppii. Ei siinä muuta kiitosta tarvitsekaan. Se ylpeys, on aika lähellä äidin ylpeyttä lapsestaan kun huomaa että kappas, se osaa.

Minä olen kanssa tosi itkuherkkä. Elämänkokemus auttaa vähän. Mutta jos olen väsynyt, niin välillä tuntuu, ettei mikään auta.

Sellaista kikkaa olen joskus käyttänyt hyvällä menestyksellä, että olen harjoitellut tilanteita etukäteen esittämällä niitä ääneen itsekseni. Ja vähintäänkin niitä kannattaa miettiä etukäteen, että jos on mennyt hyvin, niin mitä se ohjaaja saattaa sanoa, ja jos on mennyt huonosti, niin mitä se sitten saattaa sanoa. Mutta jotenkin mystisesti se ääneen läpipuhuminen auttaa vielä paljon enemmän.

Olen samanlainen, alkuaikoina harjoittelussa ja myöhemmin kehittämiskeskusteluissa. Potilastilanteissa se sijaan ääääärettömän harvoin vesi tulee silmiin. Pystyn vaativaan työhön tunteiden sotkematta. sh vuodesta -97

Mulle kauniisti puhuminen saa melkein aina kyyneleet silmiin. Siis lähinnä jos joku itselle tärkeä ja merkityksellinen ihminen sen sanoo aidosti. Negatiivista palautetta on melkein helpompi ottaa vastaan, jos se on aiheellista eikä ole niin vakavaa. Jos on jotain kauheaa kuultavaa, niin itkun paikka sekin on. 

Herkkyys on ominaisuus, joka on tiettyyn rajaan saakka minusta suloista ja kaunista. Herkkä ihminen ottaa vastaan ja kokee asioita voimakkaasti. Sen rajan yli mennään mielestäni siinä vaiheessa, jos purskahtaa ihan pikkuasioistakin valtaisaan äänekkääseen itkuun eikä pysty hillitsemään itseään lainkaan. Pieni itku on siis liikuttavan suloista, kaamea vollotus vähän noloa. 

Mulle herkistely tekee myös sen, etten pysty oikein itse sanomaan mitään. Tulee lisää itkua, jos yritän puhua. Mulla on kohta läksiäiset töissä tulossa, mitenköhän oikein niistä suoriudun. 

Tuohon palauteasiaan sanoisin vielä, että se auttaa, kun miettii etukäteen, mitä toinen saattaisi sanoa ja miten itse vastaisi. Silloin on valmistautunut ja osaa odottaa ehkä tietynlaisia kommentteja. Voihan sieltä tulla muutakin kommettia, mutta yleensä sitä osaa vähän ennakoida, minkä tyyppistä tarinaa saattaisi olla tulossa. 

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:38"]

Joo, se on tosi hassua, kun kehutkin saa niin liikuttuneeseen tilaan. :) Sain vasta tosi ihania kehuja ohjaajaltani ja olisin ihan oikeasti halunnut kehua myös hänet maasta taivaisiin, koska hän olisi sen ansainnut. En kuitenkaan pystynyt sanomaan muuta, kuin tyyliin "joo", koska pidättelin itkua. Harmittaa todella paljon. :(

-ap.

[/quote]

Vieläkö olet tämän ohjaajan kanssa tekemisissä? Jos seuraavaa kertaa varten kirjoitat valmiiksi lapulle missä kerrot että herkistyt palautteen annossa ja tällä kertaa haluat antaa sen itkun tulla ihan kunnolla ilman pidättelyä. Pyydät tätä henkilöä odottamaan että saat itkusi loppumaan ja sitten kerrot mitä itse olet mieltä palautteesta ja tästä henkilöstä, jos koet hänet ihanaksi henkilöksi niin luulisi tällaisen järjestelyn onnistuvan =) Jos oikein hyvin käy niin kerta riittää ja ensi kerralla ei kyyneleet enää tulekaan silmiin kun olet kerran tuon padon saanut rikkoa.

Minunkin on vaikeampi kestää niitä kehuja. Negatiivinen palaute saa vain sellaisen sisun pintaan ja vähän sellaisen "jaa" fiiliksen. Mä harvemmin itken surullisista elokuvistakaan, mutta jos katselen vaikka urheilukisoja ja voittaja on liikuttunut, niin itku pääsee itsellänikin. Miksihän näin?

Onnittelut, sinulla on luonnolliset edellytykset suosituksi bloggaajaksi ;)

Olen aivan samanlainen kanssasi! Työssäoppimis palautekeskustelut aina kauheita, kun tietää mitä haluaisi sanoa jne mutta ei onnistu kun pidättelee itkua ja itkuääni :D

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 18:30"]

Onnittelut, sinulla on luonnolliset edellytykset suosituksi bloggaajaksi ;)

[/quote]

Tää meni multa ohi, kun en lue blogeja. Voisko joku avata? :D

-ap

Millä alalla olet? Lh/sh? :) kuulostat niin minulta.. käänsin sen vahvuudeksi ja nyt vuodet terveydenhuollon parissa ovat kovettaneet minut.

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:25"]

Millä alalla olet? Lh/sh? :) kuulostat niin minulta.. käänsin sen vahvuudeksi ja nyt vuodet terveydenhuollon parissa ovat kovettaneet minut.

[/quote]

Joo, olen sh-opiskelija. Millä tavalla sait sen käännettyä vahvuudeksi? :)

Ekassa arvioinnissa mulle tämä oli ihan kamalaa, kun aloin vaan vetistellä ja sitten en saanutkaan sanottua oikeastaan mitään koko arvioinnin aikana. Nieleskelin vaan ja kuuntelin ohjaajan palautetta. Nykyään sentään osaan itse varautua, että joo, kohta alan taas vollottamaan, mutta on se siitä huolimatta melko noloa. :)

Mulla on vähän sama. En ole työharjoittelussa enkä hoitotyössä, mutta tunnistan tuon herkistymisen samoista asioista. Yleensäkin kaikki tunteet, suuret ja vähän pienemmätkin, mulla vaan alkaa leuka väpättämään ja silmät kostumaan. Jo pelkästään se, että työkaveri kertoo olevansa kipeä: riittää kun itse lohdutan häntä "voi sinuu raukkaa, yritä parantua"... niin eikun itsekin taas itken. Ihan kaikesta. Jos saan neg. palautetta, niin sitähän nyt on ihan mahdoton kestää, ei riitä itkut ja leuan väpätykset, siitä tulee niin hirveet tunteet, että hypin seinille. Vaan kun ne itkut tulee sitten hyvistä palautteistakin, huoh. Jotenkin imen ne palautteet liian paatoksella. Tällainen herkkyys on ihan perseestä, mun on pakko tehdä kaikkeni etten saa palautetta, liukenen aina paikalta, en siis kestä edes kehuja, pakko olla kuin kiveä eikä voi edes yleensä puhua paljon kenenkään kanssa. En tietysti uskallakaan, kun olen liian ujo ja siksi istun aina hiljaa.

Joo, se on tosi hassua, kun kehutkin saa niin liikuttuneeseen tilaan. :) Sain vasta tosi ihania kehuja ohjaajaltani ja olisin ihan oikeasti halunnut kehua myös hänet maasta taivaisiin, koska hän olisi sen ansainnut. En kuitenkaan pystynyt sanomaan muuta, kuin tyyliin "joo", koska pidättelin itkua. Harmittaa todella paljon. :(

-ap.

onko toi nyt sitä erityisherkkyyttä mistä kovasti on viime aikoina puhuttu?

Sanot suoraan että sinussa on herkkyyttä. Jos kykenet asiakastilanteessa pysymään tyynenä, niin pisteet siitä! Sano ohjaajalle, että sinulla tulee helposti tippa linssiin kun saat sinua koskevaa palautetta, hyvää tai huonoa (huonokin kun yleensä tarkoittaa vain sitä, että sinulle kerrotaan toimivammasta tavasta tehdä kyseistä työtä). Kun ohjaaja tietää asiasta, niin voit itsekin nauraa tilanteelle ja sanoa, että "taas tulee itku, mutta ei tää onneksi maata kaada!". Parempi että on rehellinen, osoittaa taitoa itsensä ja tunteidensa arvioimisessa ja kaikkein parasta on, että hoitoalalla pystyy olemaan ARMOLLINEN myös itselleen!