Kolme lastani ovat musertaneet mun kaikki käsitykseni omasta
kyvykkyydestäni lastenkasvattajana. Mä vaan epäonnistun niin monta kertaa päivässä, että olen tullut tähän tulokseen, etten mä osaa tätä hommaa.
Kommentit (24)
Äh, welcome the club. Mun mielestä tuo kokemus on avain hyvään äitiyteen. Yleensä täälläkin ne parhaimmat ja ehdottomimmat kasvattajat ovat oikeasti ne, joilla ei (vielä) niitä lapsia edes ole.
Ole itsellesi armollinen, jos huomaat että hei, nyt tää ei toimi, kokeile jotain muuta, uutta suuntaa. Äitikin saa ja pitää tehdä virheitä. Siitäkin lapset oppii, virheitä voi tehdä ja uusi alku ja suunta on mahdollinen. Lapset kasvattaa äitiä ja äiti lapsia.
Tuntemani äidit ovat kuitenkin jollain tapaa lempeämpiä ja komentaminenkin on jotain kevyttä äänen korotusta. Ja sitten saadaan sympatiaa, aiheestakin. Mä taas, mä tunnen inhottavia tunteita noita muksuja kohtaan monta kertaa päivässä, en kestä kun ne riehuu, tappelee ja eikun yhä uudestaan tekemään kiellettyjä asioita, mulla ei hermot kestä. Joka aamu mä herään ja päätän, tänään en hermostu, tänään jaksan kaiken, annan tilaa, annan vapautta, ja alle tunti niin taas on hermot mennyt.
ap
Mä en kyllä tunne yhtään tunne-elämältään normaalia pienten lasten äitiä, joka ei polttais päreitään useasti päivässä.
Lisäksi inhottavat tunteet omaa lasta kohtaan on mielestäni täysin luonnollisia, kunhan ne ei johda tekoihin.
Sehän ois kamalin tilanne, jos mikään ei tunnu missään.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 12:55"]
Tuntemani äidit ovat kuitenkin jollain tapaa lempeämpiä ja komentaminenkin on jotain kevyttä äänen korotusta. Ja sitten saadaan sympatiaa, aiheestakin. Mä taas, mä tunnen inhottavia tunteita noita muksuja kohtaan monta kertaa päivässä, en kestä kun ne riehuu, tappelee ja eikun yhä uudestaan tekemään kiellettyjä asioita, mulla ei hermot kestä. Joka aamu mä herään ja päätän, tänään en hermostu, tänään jaksan kaiken, annan tilaa, annan vapautta, ja alle tunti niin taas on hermot mennyt.
ap
[/quote]
Story of my Life... :)
Ehkä näistä kuitenki kasvaa vielä ihmisiä, on heillä ainakin perusasiat kunnossa, vaikka äidillä kitapurje heiluu vähän väliä...
Sitä se lasten kanssa on. Ja harva niille toisten nähden huutaa, siitä usein se kuva että muut äidit jaksaa paremmin. Huoledi kuitenkin omasta jaksamisesta, oma aika ja yöunet auttaa usein.
Onpa positiivisen erilainen ketju! Tältä palstalta en muista montaakaan tämän sävyistä viestiketjua. Kerrankin äitien vertaistukea.
ymmärrän juu... mut monesti äidit tyytyvät huutamaan ja kieltämään, eivätkä anna sitä vaihtoehtoa, varsinkin pienet lapset tarvitsevat sitä että heidät ohjataan tekemään jotain muuta, ja vielä vähän läsnäoloa siihen ja positiivista kannustamista.
Toinen juttu on, että lapsille kannattaa kyllä puhua ja selittää asioita.
Ja ei, en ole lapseton. Eilen kielsin lastani 40 kertaa, tänään meni vain 16 kertaa. Kyllähän tässä edistytään! :)
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 12:55"]
Tuntemani äidit ovat kuitenkin jollain tapaa lempeämpiä ja komentaminenkin on jotain kevyttä äänen korotusta. Ja sitten saadaan sympatiaa, aiheestakin. Mä taas, mä tunnen inhottavia tunteita noita muksuja kohtaan monta kertaa päivässä, en kestä kun ne riehuu, tappelee ja eikun yhä uudestaan tekemään kiellettyjä asioita, mulla ei hermot kestä. Joka aamu mä herään ja päätän, tänään en hermostu, tänään jaksan kaiken, annan tilaa, annan vapautta, ja alle tunti niin taas on hermot mennyt.
ap
[/quote]
Joku toisessa yhteydessä nimitti tuota itseinhon kautta tsemppaamiseksi, ja oli kai sitä mieltä, että se on nimenomaan johtaa ongelmiin, koska yrität silloin venyä johonkin, mihin ei välttämättä edes pitäisi yrittää päästä.
Oletko muuten yhteydessä tunteisiisi - jos et ole, se aiheuttaa rimpuilua ja rähinää lapsissa. Niillä kun on pyrkimys päästä kaikkien suojausten läpi, ja turhautua kaikesta estelystä. Joku joka osaa räjähtää surutta, saattaa olla yhtä aidosti lempeä lopun aikaa, kun ei tarvitse käyttää energiaa pelkäämiseen ja häpeämiseen.
Onko sulla oikeasti olo, että keskustelussa saamasi hyssyttelevä selkääntaputtelu antoi sinulle voimia, vai jäikö olo, ettei huoltasi haluttu kuunnella? On joskus hyvin vaikea muiden tietää, oletko oikeasti huolissasi vai kaipaatko vain hetkellistä uskonvahvistusta.
Lapseni ovat nyt 7, 10 ja 12 vuotiaat ja huomasin ketjua lukiessani, että meillä menee lasten kanssa todella kivasti. Ainakn reilun vuoden verran on ollut jotenkin mukavan rauhallista ja leppoisaa pääosin. Lapset ovat jo niin isoja, että tajuavat itsekin miten kannattaa elää ja olla, että siitä ei tule rähinää. Tottakai muutamia kertoja päivässä pitää vähän reilummalla äänellä kertoa miten asioiden pitäisi mennä, mutta ei enää muutamaa tuntia päivässä niinkuin ennen. Aika tekee tehtävänsä ja innolla odottelen, että teini-iät alkavat oikein kunnolla... :)
Ei, en mä kaipaa hyssyttelyä, enkä myötätuntoa. Joku osasi sitä aika fiksusti tuossa kyseenalaistaakin. Mä koen ihan oikeesti olevani väärässä kun huudan, ei se auta että lapset ovat 1, 3 ja 5, kyllä mä olen ihan itse lapset halunnut, heitä rakastan ja heistä välitän. Olen heikko, ja väärässä, kun purkaan lapsenomaiset tunteeni heihin. Se on väärin. Ehkä tarvitsenkin sitä, että joku sanoo sen minulle suoraan, jonka jo itsekin tiedän, en ole hyvä äiti.
En ole, ja sillä siisti. Olen nuo ihanat lapset saanut ja vannonut itselleni, että heitä hyvin hoivaan, mutta vitut, en ole sitä pystynyt pitämään, vaan olen kuin mikäkin hyeena joka täällä huutaa ja mädännyttää kodin ilmapiiriä.
ap
Meillä 3 ja 5v lapset ja osaan niin samaistua ap sun oloon. Kyllä, tulee huudettua lapsille ja tiedän sen olevan väärin.
Otan osaa hei! Noi pennut on vielä pieniä ja siksi sä väsyt. Mulla oli aikanaan kolme ekaa samoilla ikäeroilla kuin sulla. Kyllä huusin kuin hyeena, esikoiseen kävin jopa käsiksi usein. Nykyään lapsia on viisi (seuraavat isommilla ekäeroilla) ja esikoinen 19-vuotias. En huuda yleensä koskaan ja otan muutenkin kaiken kasvatuksen ihan löysin rantein. Kyllä noista ihmisiä kasvaa teit niin tai näin. Pienet traumat on vaan hyvästä, miten pumpulissa kasvanut voisi kestää tätä maailmaa?
Nenä pystyyn ja tuulta päin vaan :)
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 14:04"]
Otan osaa hei! Noi pennut on vielä pieniä ja siksi sä väsyt. Mulla oli aikanaan kolme ekaa samoilla ikäeroilla kuin sulla. Kyllä huusin kuin hyeena, esikoiseen kävin jopa käsiksi usein. Nykyään lapsia on viisi (seuraavat isommilla ekäeroilla) ja esikoinen 19-vuotias. En huuda yleensä koskaan ja otan muutenkin kaiken kasvatuksen ihan löysin rantein. Kyllä noista ihmisiä kasvaa teit niin tai näin. Pienet traumat on vaan hyvästä, miten pumpulissa kasvanut voisi kestää tätä maailmaa?
Nenä pystyyn ja tuulta päin vaan :)
[/quote]
Itse olisin hakenut tuossa vaiheessa apua itselleni.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 13:48"]
Ei, en mä kaipaa hyssyttelyä, enkä myötätuntoa. Joku osasi sitä aika fiksusti tuossa kyseenalaistaakin. Mä koen ihan oikeesti olevani väärässä kun huudan, ei se auta että lapset ovat 1, 3 ja 5, kyllä mä olen ihan itse lapset halunnut, heitä rakastan ja heistä välitän. Olen heikko, ja väärässä, kun purkaan lapsenomaiset tunteeni heihin. Se on väärin. Ehkä tarvitsenkin sitä, että joku sanoo sen minulle suoraan, jonka jo itsekin tiedän, en ole hyvä äiti.
En ole, ja sillä siisti. Olen nuo ihanat lapset saanut ja vannonut itselleni, että heitä hyvin hoivaan, mutta vitut, en ole sitä pystynyt pitämään, vaan olen kuin mikäkin hyeena joka täällä huutaa ja mädännyttää kodin ilmapiiriä.
ap
[/quote]
Tähän on jotenkin niin vaikea kommentoida. Jotenkin siinä haisee kuitenkin tuo, että ylennetään lapsia ja alennetaan äitiä, eikä se yleensä ole mitään hyvää politiikkaa, koska lasten pitäisi voida kokea äiti ihanteeksi. Ei sen ihanteen sisältö tarvitse olla sama joka perheessä - yksi äiti herättää ihailua kärsivällisyydellään, mutta toinen voi tehdä saman aitoudellaan. Mutta häpeällä käyvä ihminen helposti aiheuttaa toisissa vain ahdistusta.
Enemmän mietin tuota, että ihminen joka harrastaa tuota itseruoskintaa, ei ehkä osaa eritellä tekemisiään riittävän tarkasti. Eli huutaminen sillointällöin ei ole itsessään yhtään pahasta. Mutta huutaessaan voi joko nimitellä tai käyttää niin myrkyllistä sävyä, että lapsiin tarttuu tunne, että äiti vihaa ja halveksii. Joskus tämä nuotti on sellainen sukuperintö, ettei ihminen itse ollenkaan sitä huomaa ja ymmärrä.
Sitten vielä mietin, mitkä ovat mahdollisuutesi levätä ja tuulettua. Ja missä määrin teillä on hyviä hetkiä, ja ehtivätkö lapset nauttia vanhemmistaan ilman jatkuvaa kilpailua huomiosta.
" myrkyllinen sävy "
siinäpä se, tuota minä olen tehnyt, tajuamatta, kiitos tuosta, tajuan nyt heti, missä on mennyt pieleen ja miksi mun teinit nyt oireilevat näin rajusti...
ohis
Tuossa ei ole mitään ihmeellistä. Lasten kasvatus sopii joillekin ja joillekin taas ei. Itse turhautuisin vähintään yhtä paljon, enkä ole siksi lapsia hankkinutkaan. Onhan se selvä, ettei tuo homma voi olla kaikille yhtä helppoa tai palkitsevaa.
Mulla lapset 4 ja 7v ja keväällä havahduin siihen, että en enää vain satunnaisesti menetä hermojani lapsille, vaan melkein joka päivä. Menin lääkäriin, ja sain mielialalääkkeet, ja pim, kun kuukausi oli kulunut, huomasin että elämä on paljon stressittömämpää, en ärsyynny joka asiasta ja jaksan olla paljon pitkäpinnaisempi äiti. Toki edelleenkin joskun kitapurje heiluu, mutta se ei ole arkea.
Miehellekään en enää hermostu joka asiasta.
Voimia ap, toivottavasti löydät keinosi, onhan tuonikäisten kasvattaminen ihan epäinhimillisen rankkaa ajoittain!
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 15:12"]Mulla lapset 4 ja 7v ja keväällä havahduin siihen, että en enää vain satunnaisesti menetä hermojani lapsille, vaan melkein joka päivä. Menin lääkäriin, ja sain mielialalääkkeet, ja pim, kun kuukausi oli kulunut, huomasin että elämä on paljon stressittömämpää, en ärsyynny joka asiasta ja jaksan olla paljon pitkäpinnaisempi äiti. Toki edelleenkin joskun kitapurje heiluu, mutta se ei ole arkea.
Miehellekään en enää hermostu joka asiasta.
Voimia ap, toivottavasti löydät keinosi, onhan tuonikäisten kasvattaminen ihan epäinhimillisen rankkaa ajoittain!
[/quote] Kauan meinaat syödä lääkkeitä? Itse en haluaisi lääkitystä, mutta käyttäytymiseni haluan kyllä muuttaa. Itsellä palaa käämi mieheen ja yhä useammin myös lapseen joka nyt reilu 4-vuotias :(