Lapsenhankinnan hyvät puolet?

Jotkut kaipaavat vanhemmuuteen liittyviä voimakkaita tunnekokemuksia, lapsen kasvun ja kehityksen seuraamista ja sihen vaikuttamista, oman suvun jatkamista sekä vanhemman roolissa toimimista ja lapsiperheen elämäntapaa. Itseäni ei kiinnosta noista mikään, joten en ole lapsiakaan tullut hankkineeksi.

Kyllä niistä lapsista yleensä ollaan ihan oikeasti onnellisia. Niitä negatiivisia tuntoja pitää vain aina päästä purkamaan ääneen, harva meistä kertoilee niitä onnen hetkiä toisille. Samahan se on parisuhteessa, se että Seppo ei koskaan vie roskia, on helpompaa sanoa ääneen kuin se, että Seppo on aivan ihana kun se iltaisin rutistaa kainaloon ja kuiskuttelee höpöjä korvaan.

Ihan hyviä pointteja kyllä :)

Itse olen tosiaan pitänyt perheen perustamista vähän "pakollisena pahana" ja ajatellut sitä vain suvunjatkona.

AP

Elämä lasten kanssa on työläämpää kuin ilman lapsia, mutta on se myös hauskaa. Ainakin ajoittain. On kiva, kun elämässä on enemmän hyviä tyyppejä, joilla on hyvä huumorintaju ja kyky iloita elämästä. Elämä ilman lapsia tuntuisi, nyt kun heitä on, aika hiljaiselta.

Jos arvostat hiljaisuutta ja omaa rauhaa niin älä tee lapsia.

[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 17:28"]

Olen pitänyt aina itsestäänselvyytenä, että sitten joskus kun mieheni ja oma elämäntilanteeni sen sallivat, niin hommataan lapsia, mutta nyt mua on alkanut vähän ahdistaa.

Kuuntelen töissä jatkuvasti perheellisten työkavereideni vuodatusta valvotuista öistä, itkupotkuraivareista, päiväkodista/koulusta tuoduista pöpöistä, täistä, kihomadoista yms ja nyt joudun jatkuvasti kysymään itseltäni, että miksi niitä lapsia ylipäätään hommataan? Mitä ne lapset sitten tuo sun elämään? Puheista päätellen lapsista on suurinpiirtein pelkkää harmia.

Osaisiko joku täällä vastata vetämättä herneitä nenään: MIKSI päätitte hommata lapsia?

[/quote]

Ajattelin pitkään, etten halua lapsia ollenkaan. Minulla oli myös pitkä lista perusteluja, miksi ei.Kaikki niistä ovat vieläkin varmaan mielestäni ihan järkeviä.

Sitten tuli ikää lisää, tuli jonkinlainen vauvakuume tai lapsikuume, ja ajattelin, että ehkä katuisin vanhana, jos minulla ei lapsia olisi. Puolisokin halusi lapsia.

Hirvitti kyllä työkavereiden jutut sairastavista lapsista, ja lasten älämölö kävi korviin. Vahdin myös sukulaisen vauvaa, ja olihan se ihan herttainen, mutta ai että oli tylsää. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja toivoa parasta.

Alkuraskaudessakin vielä tuntui, että nyt tuli ehkä tehtyä elämäni isoin virhe. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin rakastaa lasta jo odotusaikana. Synnyttyään ihmettelin, miten rakastin vauvaa, vaikka vasta äsken tavattiin.

Nyt on lapsiperhe-elämää takana jo vuosia ja lapsiakin useampi. Olen rauhaa ja hiljaisuutta rakastava ihminen, tykkään nukkua pitkään, tykkään käydä kirjastossa, elokuvissa, tavata kavereita, käydä keikoilla jne. Elämäni on nykyään kuitenkin aika erilaista noihin mieltymyksiini nähden. Mutta ihan parasta. Joo, onhan moni asia nykyään vaikeammin, mutta niistä kivoista hetkistä saa niin paljon enemmän irti. Ja on paljon helpompi valittaa jotain valvottua yötä kuin kertoa, miten jäi vain ihastelemaan sitä viimein päivällä syliinsä nukahtanutta lasta sen sijaan, että olisi itsekin viimein päässyt lepäämään. Tai kertoa jotain lapsen sanomaa tai tekemää juttua, jolle nauroi puolison kanssa katketakseen mutta jota muut eivät tajuaisi. Niitä vanhemmuuden hyviä puolia on vaikea kuvata. Toisille perheellisille ei tarvitse, lapsettomille ei kehtaa.

Sairaan lapsen hoitaa ja valvoo, koska on pakko. Lapsettomana minusta kuulosti kaamealta, kun työkaveri kertoi vaihtaneensa oksennuslakanat yöllä kolmesti. Todellisuudessa sen vain sitten hoitaa rutiinisti ja ajattelee, että tämä on nyt tätä. Kone pesee. Itkupotkuraivareihinkin tottuu. Joskus ne kiristävät hermoja, mutta joskus taas voi antaa lapsen kieriä pihalla rauhassa ja itse naureskella naapurille, että lapsi olisi halunnut eri pipon.

En yritä tällä saada ketään velaa (jollainen itsekin olin yli 30-vuotiaaksi) luopumaan vakaumuksestaan. Halusin vain sanoa, ettei lapsiperheen elo ole niin kamalaa, miltä se sivusta vaikuttaa (ja vaikutti itsellenikin). Ne hyvät puolet taas ovat tosiaan sivullisille aika näkymättömiä mutta hurjan isoja. Paljon sellaista pientä hermojen kiristystä, suuria onnen ja kiitollisuuden hyökyjä ja paljon naurua.

Ei tullut mieleen juurikaan syita olla perustamatta perhettä.

Ne tekee kaikki kotityöt sun puolesta kunhan tuonne suurinpiirtein viiteen ikävuoteen ehtivät.