Lue keskustelun säännöt.
Tuota noin, kuinkahan kauan 2-vuotiaan uhmaiän/oman tahdon iän pahinta vaihetta kestää?
31.01.2006 |
Meillä siis 2-vuotias tyttö, jolla viimeiset pari viikkoa on olleet todella vaikeita. Jokaiseen asiaan vastaus on EI tai ENKÄ. Vastaan intetään joka asiassa ja mikään asia ei miellytä. Vaippaa ei saa laittaa päälle, mutta ilman vaippaakaan ei ole mukava olla. Mitkään vaatteet ei kelpaa päälle, ne revitään päältä pois hirveän huudon kanssa. Ulkona olo ei suju, kun mikään asia ei mene oman mielen mukaan. Äiti ei vedä pulkkaa oikeaan suuntaan, mäki on liian jyrkkä käveltäväksi, keinuminen ei ole kivaa ja liukumäen portaita ei jaksa kävellä jne. Ruokailu menee vielä joten kuten hyvin, mutta muuten elämä on yhtä taistelua. Minulla on 4- vuotias esikoinen, joka on myös ollut hyvin itsepäinen koko pienen ikänsä, mutta mitään tällaista en ole hänen kanssaan kokenut. Kuopus siis itkee ja kiukkuaa päivät pitkät, kun asiat ei suju hänen toivomustensa mukaan. Ja itku ei ole mitään pientä vaan kamalaa huutoa ja ulvontaa. Syli rauhoittaa hetkeksi, mutta sitten huuto alkaa taas.
Kuinkahan kauan tätä pahinta vaihetta kestää, vai paheneeko tämä tästä vielä? Toivottavasti ei...Onko mitään keinoja miten arjen saisi luistamaan paremmin? Esikoinen kärsii tilanteesta huomattavasti, kun kuopus yrittää määräillä joka asiassa ja vie äidin huomion kokonaan huudollaan ja uhmailullaan.
Kommentit (5)
Itse olen asennoitunut siihen :-)
t. 2,5 vuotiaan uhmailijan äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä kestän sen, että lapsi uhmaa vanhempiaan vastaan, mutta tuo itku ja huuto saa hermoni ihan raunioiksi. Kai se ajan kanssa menee ohi, 2-vuotiashan on kuitenkin vielä niin pieni. Toivotaan, että tämä vaihe ei kestä kovin kauaa...
ap
On nyt kestänyt viikon. Rupeaa siis huutamaan ihan tautisesti ja kun kysyn, että voinko auttaa jotenkin, niin huuto vain yltyy ja oikein tärisee huutaessa. Yhtään ei voi sanoa, mitä huutaa.
T: Hermoraunio.
Jos nämä muutamat viikot selviää täysijärkisenä, on sinulla taas muutaman viikon ajan suloinen ja herttainen tyttö. Ja sitten se taas alkaa.
Seuraavassa muutama vinkki, jotka olen itse kokenut hyödyllisiksi. Ne on kopsattu Pirkan Napero-sivuilta, osoite on
http://www.pirkka.fi/napero/opas-lapsiperheen-arkeen/arjen-psykologiaa/…
Muutama vinkki vanhemmille
Laske pinnan palaessa kymmeneen, ettet muutu itse tahtoikäiseksi.
Anna lapsen välillä raivota ja selvittele tilannetta vasta vähän myöhemmin.
Oma huone on hyvä rauhoittumispaikka, mutta sänkyä ei kannata siihen käyttää. Se on nukkumista varten.
Pidä kiinni asettamistasi selkeistä ja tiukoista säännöistä, jotka ovat jokaisessa vastaantulevassa tilanteessa johdonmukaiset. Samat säännöt toimivat koko ajan, vaikka olet kuinka uupunut.
Älä anna kiukkukohtauksissa periksi, sillä muuten lapsi kokeilee kiellettyä seuraavallakin kerralla.
Toista sääntöjä kerta toisensa jälkeen. Jopa 1500 toiston tekeminen on kaikille uuvuttavaa.
Fyysisten rangaistusten käyttäminen ei ole koskaan oikein. Mikään lapsen teko ei oikeuta niihin. Fyysinen koskemattomuus on jokaisen perusoikeus.
Kun lapsi ei vielä osaa hävitä kovin hyvin, kaikenlainen kilpailu kannattaa minimoida.
Keskustele lapsen kanssa siitä, ettei aina voi eikä tarvitse voittaa.
Muista, että lapsen keinot ilmaista itseään ovat rajalliset. Jos lapsi ei saa riittävästi huomiota hyvällä, kiellettyä tekemällä hän tietää saavansa huomion itseensä.
Anna lapselle mahdollisuuksia leikkiä usein ikäistensä kanssa. Se ehkäisee ainakin jonkin verran ”turhia” kiukkukohtauksia.
Viestitä, etteivät äiti ja isä hyväksy huonoa käytöstä. Pihalta lähteminen, tai jonkin kivan kielto joksikin aikaa voivat auttaa.
Kiittävä palaute auttaa lasta olemaan kuuliaisempi. Kiitä, kun asiat sujuvat hyvin.
Meillä on samanikäiset lapset, ja molemmilla on ollut useita lyhyempiä uhmakausia, ei siis jotain yhtä isoa uhmaikää. Lyhimmillään kaudet ovat kestäneet viikon, pari, pisimmillään muutaman kuukauden.
Myös meidän 2-vuotiaallamme on tuota eikä, enkä, ite -jankuttamista... ja jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan, hän heittäytyy pitkin pituuttaan maahan huutamaan eikä taatusti nouse itse ylös, varsinkaan ulkona. Jotenkin kuitenkin siedän hänen kotkotuksiaan paremmin kuin 4-vuotiaan. Isompi osaa jo olla nokkela ja tietää mistä narusta kannattaa vetää, että saa vanhemmat hermostumaan. Isommalta myös odottaisi " ison lapsen" käytöstä, joten hermo palaa paljon nopeammin, jos lapsi kieltäytyy pukemasta tai syömästä itse tms.