Lue keskustelun säännöt.
Minusta tuntuu, että en rakasta miestäni enää
11.04.2014 |
Olemme olleet pitkään yhdessä. Koulu-ikäisiä lapsia. Mutta lasten syntymän jälkeen, vauva aikana, kun olisin eniten häntä tarvinnut, mies masentui. Jaksoin tukea ja olla hänen rinnalla. Nyt kun hän on päässyt jaloilleen, tuntuu että nyt alan käsittelemään niitä asioita, joita sillon kun miehen masennus oli syvemmillään, en voinut. Olin perheen elättäjä ja hengissä pitäjä. Tuntuu, että rakkauskin on hävinnyt kaiken sen huolehtimisen alle, ihmeellistä miten sitä voikin itsensä unohtaa, huolehtimalla toisesta ja lapsista tietysti.
Voi kun niin haluaisin, että mieheni olisi ollut se sama johon rakastuin, että elämämme olisi voinut edetä turvallista ja onnellista elämää, ilman miehen sairautta.
Miehen masennus näyttäytyi negatiivisina ajatuksina, eristäytymisenä kavereihin lopetti yhteydenpidon, sekä alkoholin käyttönä. Hän oli hoidossakin mt-ongelmaansa. Hän ei puhunut, ennen kuin löysi oikean terapeutin ja alkoi osata sanoittaa karua lapsuuttaan.
Nyt kun hän voi paremmin, on nyt työelämässäkin. En edelleenkään kestä että hän juo alkoholia. Ahdistun alkoholin hajusta. Itsekkään en voi enää nauttia viinistä, josta aiemmin niin nautin. Ahdistus on joskus valtavaa!
Tuntuu, että olen vankilassa, tuntuu, että en voi antaa miehelleni anteeksi hänen tekojaan sairaana, mutta toisaalta kysehhän on sairaudesta, joka voi sattua kenelle tahaansa.
Miten voisin päästä eteenpäin?
Olen jo miettinyt eroa, miehellekkin ehdottanut sitä. Mutta hän haluaa jatkaa pariterapiaa, ja olla yhdessä. Minua terapia ahdistaa, en haluaisi puhua omista asioistani terapeuteille.
Onko jollakin kokemusta samasta asiasta?
Kommentit (6)
kiitos viestistäsi, aivan, onko haluni erota vain siinä, että sitten minulla ei olisi enää huolta, jos mies sairastuu uudelleen? johtuuko ahdistukseni alkoholiin, juurikin tuosta, sairastuuko mieheni uudelleen ajattelusta?
Mitä tarkoittaa se, etät on kömpelöä syyttää tilannetta " miehen menneestä masennuksesta" jos sitten nykyään on valmis eroamaan.
Niin, mieheni taitaa nyt olla se, joka haluaa että olemme yhdessä. välillä minusta tuntuu, että menneisyyden painolasti on liian suuri.. mutta mitä tulevaisuus toisi eronneena. emme riitele, ehkä kotona on sellainen tunnelma, että toivoisin, täällä olevan enemmän vapautunutta iloa ja välittämistä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minunkin mieheni sairasti pitkän masennuksen pikkulapsiaikaan. Itse yritin olla hänelle vähän kuin terapeutti. Olin monta vuotta todella tiukilla henkisesti ja tuo aika vääristi suhdettamme tietyllä tavalla. Kun mies sitten tervehtyi minulle iski vuosi pari sen jälkeen valtava viha. Ihan kuin kaikki omat pullotetut negatiiviset tunteet olisivat vihdoin päässeet ulos. Mietin jo eroa yms. Kriisiä pahimmillaan kesti puolisen vuotta ja omat tunteeni myrskysivät varmaan 1,5 vuotta. Selvitin omaa päätäni ammattilaisen kanssa ja puimme miehen kanssa suhdetta. Teimme muutoksia ja minä lopetin miehen henkisenä roskasankona olemisen.
Tuosta aikaa pari vuotta ja olemme onnellisempia kuin kkoskaan. Rakastuimme uudestaan.
Tuosta voi päästä yli. Suosittelen pariterapiaa. Kun on kovilla ollut niin pakosti se öurkautuu ulos. Tunnollisella naisella usein vasta jälkikäteen kun tietää ettei mies esim masennuksissaan tee itselleen jotain.
Sullakin on ollut rankkaa. Anna itsellesi armoa, koska minusta teillä on selvästi jokin sairastumisen jälkeinen vaihe menossa. Meillä parisuhteen kriisin aiheutti mun fyysinen sairaus, jota mieheni ei oikein tajunnut. Hänellä alkoi silmät avautua vasta yhden labratulospaperin näkemisestä. Mun sairaus ei näkynyt ulospäin ja toisen oli vaikea tajuta, miksi olin kaksi vuotta kuin eri ihminen kipujeni ja väsymykseni takia. Parisuhteen ennallistamiseen meni yli vuosi. Älä tee tunnekuohussa hätiköityjä ratkaisuja. Perheen toipilasvaihe menossa.
Hei kiitos näistä viesteistä! Taas jakaaa jatkaa, ymmärrys on joskus niin koetuksella. Mukavaa viikonloppua!
No sä voit mennä terapiaan ja vaan kuunnella siellä, ei tartte puhua mitään.
Terapia on sellaista että menette jauhamaan ajatuksistanne jotta saatte eri näkemyksiä vanhojen kaavojen ja toimintojen tilalle.
Terapeutti valitaan, menette ihan reippaasti vaan ja haette sellaisen ihmisen jolle voi puhua. Ja sun ajatukset on sinun omaa, ei niitä ole pakko kaikkia kertoa. Senkin voi sanoa suoraan ettei tahdo tästä ja tuosta puhua, ainakaan silloin juuri.
Minusta on vähän kömpelöä syyttää tilannetta "miehen menneestä masennuksesta" jos sitten nykyään on valmis eroamaan. Vai puhutko sittenkin vaan erosta? Jos se vaikka on vaan keino jolla vähän saat varmuutta epävarmuuteen ja tavallaan haastat miehen halua olla kanssasi..?
Terapeutilla on luonnollisesti vaitiolovelvollisuus. Mene sinne koska tunnet että voisit erota, jos sinussa on halua kääntää tuo tilaisuus niin mikäpä siinä. Nythän mies pitää vuorostaan parisuhdettanne yllä.