Anoppilassa syöminen

Eikä kyse ole siitä, että olen nirso syömään, vaan siitä, etteivät ikinä huomio minua. Meillä äitini tekee joskus jopa mieheni lempiruokia ollessamme siellä kylässä.

Ap

No jos ihan piruuttaan tollaista tekevät, niin minä ainakin ottaisin omat eväät mukaan. Lämmittäisin annokseni mikrossa ja istuisin tyynesti syömään.

Tai sitten jäisin kotiin ja ainoastaan mies menisi sinne. Vauva voisi mennä mukaan, jos osaisi syödä pullosta.

oooo, mä niin muistan toin ajan. Ex-mieheni äiti oli tuon lajin kruunaamaton kuningatar, erityisesti toi joulupöytä/juhlapöytä kattaus on kovin tuttu. Avioliiton loppuvaiheilla kun mulle alkoi olemaan koko miehen suku yhdentekevää, pakkasin noille "koko suvun yhteisille lounaille" omat evääni. Sain oman lapsellisen tyydytykseni joka ainoa kerta kun anoppi oli aloittamassa tuota "ai niin, sä olit allerginen enkä muistanut..." litaniaansa, kaivoin omat evääni ja sanoin että "ei se haittaa. Mä kyllä tiesin ettet muista ja siksi teinkin omat ruoat mukaan". 
Kyseessä oli anoppi joka muisti vävypojalleen tehdä sen mielikakkuja, toiselle tyttärelleen muisti aina tehdä sen suuntaisia ruokia mihin just oli hurahtanut, milloin oli lakto-ovovegaani, milloin täys vege milloin taas ei syönyt kuin lihaa jne. Mutta just mun kohdalla unohtui esim. kala-allergia ja tarjolla oli mm. uunikalaa, kalakeittoa, silakkarullia jne. Joulupöytä oli sentään pelastus, yhtenä jouluna oli mulle sopivana ruokana kinkku ja herneet ja keitetyt perunat. Jopa salaateissa oli kalaa. 

Luojan kiitos ei tarvitse enää niitten kanssa nikertyä.

No, koska mulla sentään on tapoja, niin en kehtaa ottaa omia eväitä. Tyynesti vaan syön kylmää kalaa ja kiittelen jälkeen päin. Mieheni on monta kertaa heille maininnut, ettei kalat oikein kuulu suosikkeihini. Silti sitä on aina tarjolla, kun mennään...

Ap

Siis tapoja verrattuna anoppiin.

Ap

Meillä anoppi ei tarjoa mitään, jos mennään käymään. Tosin ei koskaan kutsu syömään, mutta jos käydään siellä, ei keitä edes kahvia. Jos yrittää sanoa, että alkaa olla nälkä tms. niin anoppi pyytää anteeksi, kun on meitä siellä pidätellyt, vaikka "teillä on varmaan jo kiire lähteä". Tyttärensä perheelle tarjoaa vaikka mitä herkkuja, meille ei mitään, ei koskaan. Aikanaan sanoi, että ei halua olla se anoppi, jonka tarjoamisia moititaan.

Ihmiset on erilaisia, ei ne välttämättä tarkoita pahaa tai vittuilua, eivät vaan ole sillä lailla huomaavaisia. Meillä vähän sama juttu, toisessa anoppilassa kysytään mitä ruokaa voisi laittaa lapsia ajatellen ja suorastaan hössötetään että pöydässä varmasti nyt on joka sorttia ja kaikille jotain. Toisessa tehdään mitä tehdään, jos isännän tekemä niin yleensä hyvää, jos emäntä tekee niin voi tulla kaikkea oikein hyvästä ruoasta ihan outoihin juttuihin. Monesti semmoiset oikein herkuksi tarkoitetut jututkin on harmillisesti sit jotenki outoja, ettei lapsille esim. maistu vaikka ovat ajatelleet että no nyt maistuu. Esim. vaikka joku suklaamousse raakakaakaosta, mutta oho sokeri oli loppu, kyllä se varmaan tämän tyrnihillon kanssa maistuu. Me lapset sit vaan naureskellaan :) Harmi silti, että ehkä alkavat ajatella että kun ei lapsille(lastenlapsille) kelpaa, on se kumma kun ei syödä lautasia tyhjäksi, mutta ei me aikuiset oikein mitään voida sanoa, yritetään siinä olla välittäjinä vaan että "varmaan maha täynnä". Kohta alkavat varmaan itse sanoa, että "tää ei ollut niin hyvää", saa nähdä mitä sitten. Mutta rennosti vaan molemmissa paikoissa, hössöttävässä liikaakin herkkuja tyrkyttävässä paikassa ja toisessa, jossa välillä joutuu melkein käymään grillillä kun jää nälkä ;)

[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 17:26"]

No, koska mulla sentään on tapoja, niin en kehtaa ottaa omia eväitä. Tyynesti vaan syön kylmää kalaa ja kiittelen jälkeen päin. Mieheni on monta kertaa heille maininnut, ettei kalat oikein kuulu suosikkeihini. Silti sitä on aina tarjolla, kun mennään...

Ap

[/quote]

No, jos sun mielestä hyvien tapojen noudattaminen ja toisten huomioiminen koskee vain sinua muttei heitä, niin siinähän sitten jatkat kylmien kalojen nieleksintää.

Miehesikin voisi kyllä sanoa asiasta suoraan, eikä vain vihjailla.

[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 17:33"][quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 17:26"]

No, koska mulla sentään on tapoja, niin en kehtaa ottaa omia eväitä. Tyynesti vaan syön kylmää kalaa ja kiittelen jälkeen päin. Mieheni on monta kertaa heille maininnut, ettei kalat oikein kuulu suosikkeihini. Silti sitä on aina tarjolla, kun mennään...

Ap

[/quote]

No, jos sun mielestä hyvien tapojen noudattaminen ja toisten huomioiminen koskee vain sinua muttei heitä, niin siinähän sitten jatkat kylmien kalojen nieleksintää.

Miehesikin voisi kyllä sanoa asiasta suoraan, eikä vain vihjailla.

[/quote]

Niin, siis mieheni on sanonut ihan suoraan, että älkää tehkö kalaa. Ei vaan kiinnosta huomioda sitä.

Ap

Joo, kyse on varmaan pitkälti siitä, etteivät tajua loukkaavansa, kun ovat niin keskellä omaa napaansa.

Ap

Mun anoppilassa meni ehkä 10 v kun alkoivat muistaa ostaa maitoa sinne. Muut kun ei juo, minä sitten senkin edestä, mutta ilmankin toki pystyn olla aikuisena ihmisenä etten siitä pahastua osannut. Sitten oli pari vuotta kun ostivat hylamaitoa, jota en minä eikä lapset saatuaneet juoda (meillä ei siis laktoosin kanssa ongelmia, ostivat varmaan että säilyy kaapissa sen ajan) ja nyt on laktoositonta maitojuomaa, joka ei maistu erikoiselle niin että 15 vuodessa asia edistyi :)

[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 17:10"]

Että mä sitten vihaan anoppilassa syömistä! Eivät ensinnäkään ole mitään ruoanlaiton mestareita ja ruoka on usein jollain tavalla epäonnistunutta; palanutta, raakaa, toisiinsa epäsopivia ruokia tms. Joulupöytä on ihan painajainen. Tykkäävät kaloista, minä taas en, ja tarjolla on vain kalaa. Minun kohdalla vaan pöydässä vasta muistetaan, että ai niin, ethän sinä pidäkään kaloista eikä me taaskaan muistettu! Muutenkin aina kun kutsu syömään käy, tarjolla on jotain, mistä tietävät, etten pidä, ihan vaan kiusallaan. Kaiken huippuna toteavat aina, että ai niin, sinä oletkin varmaan jo tottunut syömään kylmää ruokaa, kun meillä on alle 6 kk vauva. No enpä ole tottunut, kun osaan ajoittaa ruokailuni vauvan mukaan ja saan ruokani kotona ja omilla vanhemmilla ihan lämpöisenä. Vituttaa.

[/quote]

Ehkä kannattaisi välillä syödä kotona.

Ala mainostamaan kuinka oletkin nyt tykästynyt kalaan ja kuinka ihanaa on että sitä aina anopilla saa. :D

[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 17:39"]

Joo, kyse on varmaan pitkälti siitä, etteivät tajua loukkaavansa, kun ovat niin keskellä omaa napaansa.

Ap

[/quote]

No sittenhän sinäkään et loukkaa heitä, ottamalla ne omat eväät. Eihän se ole huonotapaista, vaan ainoastaan käytännöllistä.

Minulla on samanlainen anoppi. Tietää ihan hyvin, etten syö lainkaan lihaa, en ole koskaan syönyt ja se on todellakin ihan kaikkien tiedossa. En myöskään juo maitoa. Otan mielelläni esim. vissyä kunnon lounailla.

.Ruuaksi hän siis laittaa aina lihakeittoa, jauhelihakeittoa, lihapullia, paistia jne. ja sitä maitoa. Ja sitten yhtäkkiä ollaan huokailevinaan; ai niin, sinä et syö lihaa, mitäs me nyt... Eikä meillä ole jääkaapissakaan mitään juomaa.

Ei haittaa. Syön yleensä jo kotona, koska tiedän tämän. Saatan pitää käsilaukussa välipalapatukkaa, jonka syön huomaamattomasti. Pärjään ihan hyvin leipäpalalla ja vesilasillisella. Ärsyttää vain se TEATTERI ja odottavat kierot katseet miten suhtaudun tähänkin pikku näykkäisyyn. En palkitse siitä, pokka pitää.

Samoin heillä on tapana oikein alleviivaten osoittaa, etten ole minkään arvoinen esim. jouluisin tai matkoilta tullessaan. Koko muulle perheelle tuodaan lahjat ja tuliaiset, minulle ei mitään. Kerran sain avaimenperän, mutta siitä kiitinkin oikein ilahtuneena ja otin sen heti käyttöön autonavainnippuun.

Eniten heitä tuntuu ottavan päähän se, että mies (poikansa siis) puolestaan muistaa minua hienoilla lahjoilla. Toteuttaa aika kalliitakin toiveita ja yllätyksiä monitoimikoneista kultakoruihin, tietokoneista polkupyöriin ja kausikortteihin kuntosalille. Kun anoppi saa kuulla näistä, hän on oikeasti ihan sanaton myrtyneisyytensä määrästä.

Oikeasti en tajua miksi suhtautuminen on tuollaista, en oikeasti ymmärrä. Olen heille päin aina asiallinen ja kohtelias, huomaavainen. Tuon itse tuliaisia tai kukkia. muistan merkkipäviä. Miksi pitää olla noin ilkeä ihan pikkuasioissa vuodesta toiseen? Onko se jonkinlaista mustasukkaisuutta siitä, että poikansa rakastaa minua kaikesta huolimatta ja puolustaa minua jopa heitä vastaan?

On sulla kamalaa. :D Ota ihan rennosti vain äläkä tulkitse kaikke mahdollisimman negatiivisesti. 

Olen samassa tilanteessa anopin silmien edessä sanonut napakasti miehelleni että no, mies käy kaupassa hakemassa kun ei ollut tarjolla jotain perusjuttua, mitä tietävät meidän käyttävän. En todellakaan jaksa pienen vauvan kanssa säätää ja murehtia ylimääräisiä että pitääkö meidän vieraina ruveta vielä omatkin ruuat laittaa.

Sano ensi kerralla, että voit auttaa ruuanlaitossa ja tee sellaista ruokaa, mitä syöt. 

[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 17:48"]Minulla on samanlainen anoppi. Tietää ihan hyvin, etten syö lainkaan lihaa, en ole koskaan syönyt ja se on todellakin ihan kaikkien tiedossa. En myöskään juo maitoa. Otan mielelläni esim. vissyä kunnon lounailla.

.Ruuaksi hän siis laittaa aina lihakeittoa, jauhelihakeittoa, lihapullia, paistia jne. ja sitä maitoa. Ja sitten yhtäkkiä ollaan huokailevinaan; ai niin, sinä et syö lihaa, mitäs me nyt... Eikä meillä ole jääkaapissakaan mitään juomaa.

Ei haittaa. Syön yleensä jo kotona, koska tiedän tämän. Saatan pitää käsilaukussa välipalapatukkaa, jonka syön huomaamattomasti. Pärjään ihan hyvin leipäpalalla ja vesilasillisella. Ärsyttää vain se TEATTERI ja odottavat kierot katseet miten suhtaudun tähänkin pikku näykkäisyyn. En palkitse siitä, pokka pitää.

Samoin heillä on tapana oikein alleviivaten osoittaa, etten ole minkään arvoinen esim. jouluisin tai matkoilta tullessaan. Koko muulle perheelle tuodaan lahjat ja tuliaiset, minulle ei mitään. Kerran sain avaimenperän, mutta siitä kiitinkin oikein ilahtuneena ja otin sen heti käyttöön autonavainnippuun.

Eniten heitä tuntuu ottavan päähän se, että mies (poikansa siis) puolestaan muistaa minua hienoilla lahjoilla. Toteuttaa aika kalliitakin toiveita ja yllätyksiä monitoimikoneista kultakoruihin, tietokoneista polkupyöriin ja kausikortteihin kuntosalille. Kun anoppi saa kuulla näistä, hän on oikeasti ihan sanaton myrtyneisyytensä määrästä.

Oikeasti en tajua miksi suhtautuminen on tuollaista, en oikeasti ymmärrä. Olen heille päin aina asiallinen ja kohtelias, huomaavainen. Tuon itse tuliaisia tai kukkia. muistan merkkipäviä. Miksi pitää olla noin ilkeä ihan pikkuasioissa vuodesta toiseen? Onko se jonkinlaista mustasukkaisuutta siitä, että poikansa rakastaa minua kaikesta huolimatta ja puolustaa minua jopa heitä vastaan?

[/quote]

Jaa'a, sen kun tietäisi. Luulen, että joku omasta pojasta mustasukkaisuus on taustalla. Meillä anoppi hokee aina kuinka paljon paremmin hän minua kohtelee omaan anoppiinsa verrattuna, mutta eipä hän edes kuulumisia tiedustele, kun nähdään.

Kyllä minun mielestäni tossa on kyse nimenomaan siitä, ettei sinua edes haluta huomioida eikä kunnioittaa, ei mistään yleisestä omanapaisuudesta.

Mikäli miehesikin on asiasta sanonut, niin kyllä sen pitäisi olla tiedossa.

Itsekin olen anoppi.

Oma miniäni sai pahoinvointia raskausaikanaan pelkästä kalan hajustakin.

Mulle oli ainakin itsestään selvää, että kun kutsuimme heidät syömään niin silloin ei sitä kalaa laitettu. Ei tosiaan vaadi suuriakaan ponnisteluita muistaa tällainen asia eikä se, että laittaisi jokaiselle vieraalleen hänelle maistuvaa ja sopivaa ruokaa.