Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Duunariperheestä yliopistoon lähteneet? Onko täällä?
11.04.2014 |
Onko täällä muita ns. duunariperheestä lähtöisiä, jotka ovat opiskelleet itselleen yliopistokoulutuksen? Valmistun itse lähiaikoina ns. arvostettuun ammattiin yliopistossa, äitini on hoitaja ja isä kävi aikoinaan vain peruskoulun. Silti ollaan perheessä aina kannustettu ja tuettu kouluttautumaan pitkälle - vanhemmat ovat halunneet, että me lapset pääsemme ''eteenpäin'' ja ovat olleet sitä mahdollistamassa, jos eivät rahallisesti, niin ainakin henkisesti.
Yliopistossa sitten olen huomannut olevani aika poikkeava. Monen opiskelukaverini vanhemmat ovat samalla alalla, mihin itsekin valmistumme, eli koulutus taitaa tosiaan periytyä. Olisi kiva kuulla onko täällä muita samantaustaisia ihmisiä? Oletteko kokeneet jotain sisäisiä konflikteja asian tiimoilta?
Kommentit (163)
Isäni oli sukunsa eka akateeminen ja se valitettavasti nousi hattuun ja on ollut aikamoinen kukkoilija.Olisi ollut tosi pettynyt jos emme olisi yliopistoon menneet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Du har gjort en klassresa. Ruotsin kielessä on mielestäni kivakäsite tälle, jossa sanaa luokkaretki käytetään toisessa merkityksessä.
Itsekin duunariperheestä ja yliopistotutkinto. Ei mielestäni kovin harvinaista.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 19:18"]
En ole itse törmännyt tähän ilmiöön. Voisko yliopistolla tai tiedekunnalla olla merkitystä?
En muista, että vanhempien koulutuksesta olisi edes puhuttu kuin aniharvojen kanssa tai sitten se on tullut esiin sivuhuomiona. Omaan tuttavapiiriini on sattunut lähinnä meitä, joiden vanhemmilla ei ainakaan tietääkseni ole korkeakoulutaustaa. Ja jokaisen vanhemmat on kovasti kannustaneet opiskelemaan.
[/quote]
Meiltä on oikein luennolla jossakin vaiheessa kehotettu nostamaan kättä ylös, jos ainakin toinen vanhemmista on lääkäri. Ja kyllähän kaikki tietävät, jos jonkun isukki tai äiti on lääkäri tai professori. Muistan useamman kerran, että opiskelija on kailottanut akateemisten vanhempien ammatin jossakin ääneen. Duunarivanhemmista ollaan vähän hiljempaa. T. 85
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 16:59"]
Minä opiskelen lääketiedettä, olen duunari/maanviljelijäsuvusta. Moni täällä opiskeleva ei ole koskaan tehnyt, eikä tule tekemäänkään, ns. perustason töitä. On päästy suoraan lukiosta lääkikseen, tai välivuosi on vietetty intissä tai pääsykokeisiin lukien tai reppureissaten (vanhempien rahoilla). Jo 1. opiskeluvuonna pääsee halutessaan palkatuksi tutkimusapulaiseksi ja myöhemmin esim. amanuenssiksi. Koen olevani totaalisesti ulkona "kuvioista". Muut opiskelijat ovat ivanneet ja nauraneet viikonlopputyötäni siivoojana. Tutkimustyöhön en uskalla lähteä, sillä en tiedä miten siinä työssä pärjäisin näin vähillä opinnoilla. Minulla ei ole rahaa mennä muiden mukana esim. golfaamaan tai laskettelemaan (en edes osaa). Bileissäkin on varaa käydä vain harvoin, jonka vuoksi osa opiskelijoista pitää minua tylsänä tosikkona, baariin lähden todella harvoin.
Olen myös ollut akateemisessa tilaisuudessa täysin alipukeutuneena, sillä en ymmärtänyt koko tilaisuuden luonnetta juhlavana tilaisuutena, kukaan ei kertonut tai selostanut asiaa. Muutenkin yliopistolla on lukemattomia käyttäytymissääntöjä ja kompia, joihin tunnun vähän väliä kompastuvan.
Kotona koulutustani ihaillaan, mutta ennenkaikkea kadehditaan ja halveksitaan. Olen nyt "herroja" ja "lääkäreitä", vaikka niissä piireissä olen ulkopuolinen.
[/quote]
Täytyy sanoa, että meidän pappis- ja maanviljelijäsuvussa on aina tiedetty miten juhliin tulee pukeutua vaikka oltaisiin oltu ihan persaukisiakin, joten eiöhän sukusi ole lienee ollut vain juntteja. En usko, että sillä on oikeasti paljoa tekemistä maanviljelijätaustan kanssa, koska kyllä useimmat maanviljelijäsuvut tietävät ihan varmasti miten tulee pukeutua karonkkaan tai muihin juhliin. Harva meikäläisen suvusta menee alipukeutuneena yhtään mihinkään. Tietenkin osa teini-ikäisistä protestoi kaikkia normeja vastaan.
En nyt kyllä usko, että yksikään entisistä maanviljelijänaapureistakaan lähtisi juhliin seinästä repäistyn näköisenä kun heillä oli jo ihan kivat ja asialliset asut jopa alakouluni joulujuhlissa...
Yhdyssanoissa sinulla on vielä paljon opeteltavaa.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 18:30"]Olen itse duunari perheestä, ja ponnistanut sieltä maailmalle. Olen opettanut yliopistolla, olen monitietellinen. Opiskelu elämässä olen tuntenut olevani erilainen. Minua ei ole koskaan kukaan kehottanut lukemaan, tai opiskelemaan. Olen kaiken oppinut itse, niin akateemiset koodit, kuin opiskelutekniikatkin ja virkamies kielen, englannin kielen, ja ruotsin. Olen saanut tehtyä unelmistani totta. Uskon, että jokaiselle annetaan peruskoulun kautta yhtäläiset oikeudet opiskella. Toiset vaan joutuvat tekemään enemmän työtä opiskelun suhteen.
[/quote]
Y
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naurattaa tuo "(muinais)sanskriitti"-nimitys sekä väite, ettei indologi voi työllistyä. Olen itse DI, hui kamala, ja silti jopa minä pystyn sekä varmuudella sanomaan että muutamassa sekunnissa googlettamaan, että kun maailman valtasuhteet ovat nyt tällaiset, just esimerkiksi indologi työllistyy aika helvetin helposti vaikka rahakkaisiin konsulttiduuneihin, joissa tarvitaan systeemiajattelua, koodiajattelua, historian ja muutoksen analysointikykyä jne. Jos indologia ei kiinnosta olla suoraan tekemisissä ex-siirtomaista tulevan teknologiaosaamisen kanssa, niin voivat olla vaikka kulttuuritulkkeja markkinointipuolella tai aluepolitiikassa tai mitä vain. Lisäksi mä antaisin indologille täydet Indiana Jones -pisteet. :D
Yritin kirjoittaa tämän insinöörikieltä vältellen, niin indologeja ja meitä muita akateemisia vihaava duunarikin voi lukea. :)
Minulla on muuten duunarivanhemmat. Kun naapuruston lapset menivät 18-vuotiaana ekaan vakiduuniinsa ja pian jo ostelivat autoja ja tontteja, meikäläinen vasta aloitteli korkeakoululla. Vanhempani eivät minua kuitenkaan lannistaneet, päinvastoin, ja tässä sitä ollaan, kaikkien alojen mahdollisuudet ymmärtävänä aikuisena. :)
91, kiilaan tähän väliin kertomaan sen havaintoni, että kyllä ainakin meillä Helsingin yliopistossa saa välillä toppuutella juuri maanviljelijäporukkaa, kun heidän on vaikea ymmärtää, että akateemisissa tilaisuuksissa pukeudutaan tosi "körttiläisesti", naisilla väitöksessä musta pitkähihainen asu ilman koruja ja silleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 19:41"]
91, kiilaan tähän väliin kertomaan sen havaintoni, että kyllä ainakin meillä Helsingin yliopistossa saa välillä toppuutella juuri maanviljelijäporukkaa, kun heidän on vaikea ymmärtää, että akateemisissa tilaisuuksissa pukeudutaan tosi "körttiläisesti", naisilla väitöksessä musta pitkähihainen asu ilman koruja ja silleen.
[/quote]
Sitä paitsi en viitannut akateemisella tilaisuudella karonkkaan tai väitöstilaisuuteen. En ole kertaakaan nähnyt mv-perhettä frakissa esim. häissä. Yleensä ne huonoiten istuvat puvut ja kravatit näkee juuri agraaritaustaisilla.
Maanviljelijät ovat yhteiskunnan tuilla elävää alaluokkaa. 91elää kuvitteellisessa glooriamaailmassa, jossa papit ja talonpojat ovat parempaa väkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse ei mielestäni ole niinkään duunariudesta itsessään vaan duunariperheessä vallitsevasta henkisestä kulttuuriperimästä. Tai ehkä pitäisi sanoa, että henkisen kulttuuriperimän totaalisesta puutteesta. Poikkeuksiakin on, mutta ainakin oman duunarilapsuusperheeni henkinen tai kulttuurinen perimä oli olematon. Ei ikinä mitään sivistävää, lukemiseen ei kannustettu, sivistystä ei arvostettu, kulttuurielämyksiä ei tarjottu, ei edes matkusteltu että olisi nähnyt muunlaista elämää kuin kotikylässä. Kaikki oli niin ahdistavaa ja hikistä, TV oli ainoa henkireikä maailmaan, ahmin viikko- ja naistenlehtiä että pääsin pakenemaan ankeaa todellisuutta edes ajatuksen tasolla. Opiskelua tai koulutusta ei arvostettu. Enemmänkin aina naureskeltiin jos joku opiskeli yliopistossa eikä mennyt heti työelämään. "Työttömäksi maisteriksi valmistuu", "ikuinen opiskelija".
Tästä duunariperheestä (isä minimioppivelvollisuuden suorittanut ja äiti jonkunlaisessa opistossa opiskellut) lähdin opiskelemaan yliopistoon (tai tarkemmin kauppakorkeakouluun). Enemmistö kauppiksen porukasta on rikkaista ja akateemisista, ns. menestyneistä perheistä. Ne kaikki stereaotypiat Hankenin purjehtijoista ja sliipatuista pukutyypeistä pitävät paikkansa, mimmeillä keikkuu Louis Vuittonit kätösissä ja "image is everything". Näillä tyypeillä ei ole rahaongelmia tai oikein muitakaan ongelmia. Opiskelulla tai arvosanoillakaan ei loppujen lopuksi ole heille väliä, koska vanhempien (ja tuttujen) verkostot mahdollistavat työllistymisen HETI kun opiskelijalta halua siihen löytyy.
Sitten on se marginaalinen vähemmistö johon kuulun: opiskelija, jolla ei ole tukiverkostoja, ei taloudellista apua, ei työllistymistä helpottavia verkostoja, ei kannustajia tai tsemppaajia. Tottakai se luo jo lähtökohtaisesti aivan eri mahdollisuudet. Itsetunto on nollissa ja jatkuvasti tulee kyseenalaistettua omaa roolia ja asemaa ja valintoja...ja vertailtua itseä muihin.
Luokkaerot on edelleen olemassa ja opiskeluiässä ne korostuvat. Vielä lukiossa kaikki oli periaatteessa samalla viivalla ja mahdollisuudet oli samat, yliopistossa ja korkeakouluissa lähtöviivat on aivan eri kohdissa. Masentava skenaario.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 20:06"]
Maanviljelijät ovat yhteiskunnan tuilla elävää alaluokkaa. 91elää kuvitteellisessa glooriamaailmassa, jossa papit ja talonpojat ovat parempaa väkeä.
[/quote]
Tuskinpa parempaa. Suurin osa vanhoista maanviljelijäsuvuista elää nykyään täysin palkkatyöllä. Harva kuuluu siihen maataloustukia nostavaan vähemmistöön. Vanhat maanomistajasuvut ovat usein vauraita, ja heillä on runsaasti kiinteää omaisuutta ja maata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 20:18"]
Kyse ei mielestäni ole niinkään duunariudesta itsessään vaan duunariperheessä vallitsevasta henkisestä kulttuuriperimästä. Tai ehkä pitäisi sanoa, että henkisen kulttuuriperimän totaalisesta puutteesta. Poikkeuksiakin on, mutta ainakin oman duunarilapsuusperheeni henkinen tai kulttuurinen perimä oli olematon. Ei ikinä mitään sivistävää, lukemiseen ei kannustettu, sivistystä ei arvostettu, kulttuurielämyksiä ei tarjottu, ei edes matkusteltu että olisi nähnyt muunlaista elämää kuin kotikylässä. Kaikki oli niin ahdistavaa ja hikistä, TV oli ainoa henkireikä maailmaan, ahmin viikko- ja naistenlehtiä että pääsin pakenemaan ankeaa todellisuutta edes ajatuksen tasolla. Opiskelua tai koulutusta ei arvostettu. Enemmänkin aina naureskeltiin jos joku opiskeli yliopistossa eikä mennyt heti työelämään. "Työttömäksi maisteriksi valmistuu", "ikuinen opiskelija".
Tästä duunariperheestä (isä minimioppivelvollisuuden suorittanut ja äiti jonkunlaisessa opistossa opiskellut) lähdin opiskelemaan yliopistoon (tai tarkemmin kauppakorkeakouluun). Enemmistö kauppiksen porukasta on rikkaista ja akateemisista, ns. menestyneistä perheistä. Ne kaikki stereaotypiat Hankenin purjehtijoista ja sliipatuista pukutyypeistä pitävät paikkansa, mimmeillä keikkuu Louis Vuittonit kätösissä ja "image is everything". Näillä tyypeillä ei ole rahaongelmia tai oikein muitakaan ongelmia. Opiskelulla tai arvosanoillakaan ei loppujen lopuksi ole heille väliä, koska vanhempien (ja tuttujen) verkostot mahdollistavat työllistymisen HETI kun opiskelijalta halua siihen löytyy.
Sitten on se marginaalinen vähemmistö johon kuulun: opiskelija, jolla ei ole tukiverkostoja, ei taloudellista apua, ei työllistymistä helpottavia verkostoja, ei kannustajia tai tsemppaajia. Tottakai se luo jo lähtökohtaisesti aivan eri mahdollisuudet. Itsetunto on nollissa ja jatkuvasti tulee kyseenalaistettua omaa roolia ja asemaa ja valintoja...ja vertailtua itseä muihin.
Luokkaerot on edelleen olemassa ja opiskeluiässä ne korostuvat. Vielä lukiossa kaikki oli periaatteessa samalla viivalla ja mahdollisuudet oli samat, yliopistossa ja korkeakouluissa lähtöviivat on aivan eri kohdissa. Masentava skenaario.
[/quote]
Työttömiä maistereita tulee tyypillisesti juuri duunari- ja mv-perheistä. Tämä on karu totuus. Ei ole sukulaisten tarjoamia verkostoja ja usein sopeutuminen ja verkostoituminen yliopistossa on heikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yh-isän kasvattama, ammatiltaan tämä oli hitsaaja. Kannusti koulutukseen, minkä pystyi. Yliopistossa kyllä huomasi taustaerot, mutta se pisti yrittämään vain kovemmin. En ole koskaan hävennyt taloudellisesti köyhää taustaani ja olen isälleni ikuisesti kiitollinen jänen antamasta tuestaan.
Molemmat vanhemmat olivat duunareita. Eivät kovasti kiitelleet. Jo lukio oli heille ihan liikaa, olisi pitänyt mennä kauppaopistoon tai amikseen.
Onneksi mummoni kannusti minua sekä henkiseti että taloudellisesti.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 20:32"][quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 20:18"]
Kyse ei mielestäni ole niinkään duunariudesta itsessään vaan duunariperheessä vallitsevasta henkisestä kulttuuriperimästä. Tai ehkä pitäisi sanoa, että henkisen kulttuuriperimän totaalisesta puutteesta. Poikkeuksiakin on, mutta ainakin oman duunarilapsuusperheeni henkinen tai kulttuurinen perimä oli olematon. Ei ikinä mitään sivistävää, lukemiseen ei kannustettu, sivistystä ei arvostettu, kulttuurielämyksiä ei tarjottu, ei edes matkusteltu että olisi nähnyt muunlaista elämää kuin kotikylässä. Kaikki oli niin ahdistavaa ja hikistä, TV oli ainoa henkireikä maailmaan, ahmin viikko- ja naistenlehtiä että pääsin pakenemaan ankeaa todellisuutta edes ajatuksen tasolla. Opiskelua tai koulutusta ei arvostettu. Enemmänkin aina naureskeltiin jos joku opiskeli yliopistossa eikä mennyt heti työelämään. "Työttömäksi maisteriksi valmistuu", "ikuinen opiskelija".
Tästä duunariperheestä (isä minimioppivelvollisuuden suorittanut ja äiti jonkunlaisessa opistossa opiskellut) lähdin opiskelemaan yliopistoon (tai tarkemmin kauppakorkeakouluun). Enemmistö kauppiksen porukasta on rikkaista ja akateemisista, ns. menestyneistä perheistä. Ne kaikki stereaotypiat Hankenin purjehtijoista ja sliipatuista pukutyypeistä pitävät paikkansa, mimmeillä keikkuu Louis Vuittonit kätösissä ja "image is everything". Näillä tyypeillä ei ole rahaongelmia tai oikein muitakaan ongelmia. Opiskelulla tai arvosanoillakaan ei loppujen lopuksi ole heille väliä, koska vanhempien (ja tuttujen) verkostot mahdollistavat työllistymisen HETI kun opiskelijalta halua siihen löytyy.
Sitten on se marginaalinen vähemmistö johon kuulun: opiskelija, jolla ei ole tukiverkostoja, ei taloudellista apua, ei työllistymistä helpottavia verkostoja, ei kannustajia tai tsemppaajia. Tottakai se luo jo lähtökohtaisesti aivan eri mahdollisuudet. Itsetunto on nollissa ja jatkuvasti tulee kyseenalaistettua omaa roolia ja asemaa ja valintoja...ja vertailtua itseä muihin.
Luokkaerot on edelleen olemassa ja opiskeluiässä ne korostuvat. Vielä lukiossa kaikki oli periaatteessa samalla viivalla ja mahdollisuudet oli samat, yliopistossa ja korkeakouluissa lähtöviivat on aivan eri kohdissa. Masentava skenaario.
[/quote]
Työttömiä maistereita tulee tyypillisesti juuri duunari- ja mv-perheistä. Tämä on karu totuus. Ei ole sukulaisten tarjoamia verkostoja ja usein sopeutuminen ja verkostoituminen yliopistossa on heikkoa.
[/quote]
Tilastoja kehiin, kiitos. Haluaisin tietää, kuinka suuri ero on.
Olen duunariperheestä, kohta maisteri. Koulun käyntiin ei ole koskaan varsinaisesti kannustettu koska vanhemmat olivat itse aika huonoja koulussa eivätkä siis uskoneet että lapsilla olisi jotenkin enemmän sillä älliä. Kun kerroin että haen yliopistoon sain kuulla ihan ensiksi ihmettelyjä että pärjäänkö siellä. Ja vieläkään ainakaan äitini ei oikein tiedä mitä opiskelen tai miten. Ei se maailma vaan avaudu heille. Äidillä on välillä tapana kommentoida vähän siihen tyyliin että pääsenkö nyt jotain kursseja läpi, jos kerron että joku kurssi on vaikka haastava.
Mutta kuitenkin tästä huolimatta olen siinä käsityksessä että vanhemmat on aika ylpeitäkin minusta, ja ovat huomanneet että pärjään ihan hyvin. Kerron heille joskus opiskeluistani mutta enimmäkseen juttelemme muista asioista. Ymmärrän ettei ne vaan tiedä yliopistosta mitään ja puhun niistä asioista jonkun muun kanssa. Ystävistänikin vain yksi toinen käy yliopistoa, siis opiskelukavereiden ulkopuolelta. Itse koen jotenkin että pystyn soluttautumaan hyvin kahteen erilaiseen maailmaan. Parhaalla opiskelukaverillanikin taitaa olla duunarivanhemmat. Ei se niin harvinaista ole, kai?
Mutta joskus on tullut olo että on vähän ulkona asioista, mutta aika harvoin kuitenkin. Elämä on oikeastaan tosi rentoa näin. Eipä ole ainakaan suorituspaineita kotoa päin! :) Ei sillä, äidin aliarvoimiseen suutuin kyllä aikoinaan vähän.
Ja tosiaan, ei suorituspaineita voi kyllä korreloida työttömyyden kanssa. Itse en ainakaan pidö työttömyyttä nolona tai häpeä sitä. Jos minulla on valmistuttua välillä työttömiä kausia, kuten näinä pätkätyön aikoina tuleekin, niin ei se maailmaa kaada. Sen asenteen opin varmaan epäsuorasti kotoa.
t.104
No, itselläni on vain peruskoulu sekä puoli vuotta ammattikoulua käytynä ja miehelläni ammattikoulu. Itse työskentelen ruokakaupassa, mieheni teknologia-alalla. Esikoiseni on minun lähisukuni puolelta ainoa, joka valitsi lukion ja aikoo pyrkiä yliopistoon. Vaikka ollaan pärjätty hyvin tällä vähäiselläkin koulutuksella, niin hyvin kouluttautuneiden tulevaisuus on varmasti turvatumpi. Kannustamme jälkikasvuamme seuraamaan sydämiään näissä asioissa :)
Alue: Aihe vapaa
En ole itse törmännyt tähän ilmiöön. Voisko yliopistolla tai tiedekunnalla olla merkitystä?
En muista, että vanhempien koulutuksesta olisi edes puhuttu kuin aniharvojen kanssa tai sitten se on tullut esiin sivuhuomiona. Omaan tuttavapiiriini on sattunut lähinnä meitä, joiden vanhemmilla ei ainakaan tietääkseni ole korkeakoulutaustaa. Ja jokaisen vanhemmat on kovasti kannustaneet opiskelemaan.