Lue keskustelun säännöt.
Mitä äiti tekee väärin, jos lapsella ei ole kavereita?
11.04.2014 |
Kouluikäisen tyttöni kaveri muutti toiselle paikkakunnalle, eikä uusia kavereita ole löytynyt. Tyttö on ujo ja tämä kaveri oli tytön ainut kaveri lukuunottamatta sukulaistyttöä. En jaksa tätä surua ja huolta, itken salaa kaikilta, lapsilta ja kaikilta, töissäkin vaan itku tulee, salaa menen vessaan itkemään ettei kukaan nää...
Itse oon yh, uutta miestä ei vaan ole löytynyt, isänsä ei ole kuvioissa. Isän kuolemaa käsiteltiin perheneuvolassa ja se oli tosi raskasta. Taas menossa neuvolaan, nyt tämän takia. Koulukuraattori on lomautettuna, eipä sinne nyt voi mennä.
Tyttöllä on harrastus, mutta ei ole sieltä kavereita saanut. Tyttö on 4-luokkalainen enkä sen ikäistä oikein voi mennä ulos välitunnille vahtimaan, että leikkikääs nyt mun tytön kanssa. Onneksi on edes sukulaistyttö, jota joskus näkee, asuu toisella paikkakunnalla, ei usein voi käydä, jos käy on ainakin kaksi yötä aina kylässä.
Syytän tästä itseäni. Ilmoitus laitettiin lapselle kaveri.fi, muttei saatu yhtään vastausta. Itse käyn töissä, iltaisin en kertakaikkiaan jaksa pyytää omia kavereita kylään, pitäisi kai esimerkiksi olla sosiaalisuudesta, mutta kun en jaksa. Haluan vaan levätä kotona ja vaan istua, kun seisoma/kävelytyö. Kavereita käy silloin tällöin ja yhdessä kyläillään lasten kanssa aina joskus plus matkustetaan sukulaistytön luo. En tajua mitä teen väärin :-( En kauheesti kaipaa nyt haukkuja, kun olen asiasta ihan rikki ja nytkin itken vaikka olen töissä, kun suru ja huoli lapsesta.
Kommentit (34)
Ja nyt hevosharrastus tulossa lisäksi, kun haluaa tyttö sitä ja onhan ne hevosetkin ystäviä ja talleilla toivon mukaan kaverin löytäisi... ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, kuulosta todella hyvältä ja huolehtivaiselat äidiltä, vika ei ole sinussa. Eikä tietenkään lapsessa. Nuo lasten (ja tyttöjen varsinkin) kaverikuviot on vain aika vaikeita ja ujolle lapselle ei ole niin vain helppoa saada uusia kavereita. En nyt kyllä osaa antaa mitään neuvoja, mutta ei kannata syyllistää itseä!
Ainoa kait mitä teet väärin, on se, ettet jaksa työpäivän jälkeen mitään...
Mä en ymmärrä, miksi äiti pitää jonain äitiyden mittana sitä, onko lapsellaan kavereita. Itsehän lapsensa ne kaverisuhteet luo.
Mitäs sitten, kun lapsella ei 14-vuotiaana ole poikaystävää, onko sekin äidin vika?
Ei äidissä välttämättä ole mitään vikaa! Jotkut lapset vaan ovat sellaisia, että joko heillä ei ole taitoja ystävystyä (minulla on kuopus sellainen, hänellä on aspergerin syndrooma - ääripään esimerkki sosiaalisten taitojen puutteista, en nyt viittaa ollenkaan sinun tyttäreesi tällä, ujous tietysti on eri asia) tai sitten voi olla, että luokassa vaan on muilla omat bestiksensä, ja yksi hiljainen lapsi jää ikään kuin "jakojäännökseksi".
Tilanteet voivat muuttua nopeastikin, tyttöjen parhaat kaverit vaihtuvat. Onko tyttäresi tilanne ollut pitkään tuo? Jos häntä ei varsinaisesti kiusatakaan, kannattaa kannustaa olemaan kärsivällinen. Omalla tytölläni vaihtui alakoulun aikana se paras ystävä kaksi kertaa. Itse oli alakoulussa ja vielä yläkoulussakin se "jakojäännös", kun asuin eri paikassa kuin muut luokkalaiset. Lukiossa taas sain paljon kavereita, kun luokan kokoonpano muuttui.
Mitä hän harrastaa? Joissain harrastuksissa on helpompi alkaa puheisiin muiden kanssa kuin toisissa. Esim. oma tyttäreni käy kuvataidekoulua, ja siellä jutustellaan aika luontevasti samalla, kun tehdään töitä. Kovatahtisessa urheiluharrastuksessa voi jutustelu jäädä aika vähiin.
Voisiko tyttäresi harrastaa hiukan kilpavarustelua... mä tiedän, että tämän moni teilaa heti vääräksi neuvoksi, mutta käytännössä se toimii joskus. Eli lapselle älykännykkä ja siihen nettiliittymä ja Spotify. Samsung Galaxyn saa aika kohtuuhinnalla, ja se toimii. Voisi kuunnella välitunnilla vaikka jotain luokkakaverien suosimaa bändiä, ja siitä voisi sukeutua juttua luokkakaverien kanssa. "oletko sä kuullut tämän, tykkäätkö? Millaista musiikkia kuuntelet, etsitään täältä spotifysta"...Youtubestakin näkee ja kuulee ilmaiseksi hittivideoita.
Nelosluokkalaisista ainakin täällä stadissa jo useimmat tykkäävät musiikista, One Direction ja Robin esimerkiksi ovat suosittuja.
Toisin sanoen voisi yrittää hitusen sparrata lasta sellaisiin mielenkiinnon kohteisiin, joista muut luokkalaiset tykkäävät.
Älä liikaa sure, lapsesi voi sen vaistota, että sinä kannata hänestä murhetta ja hänen yksinäisyytensä on sinulle kova pala. Se lisää paineita hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hevosharrastuksesta sen verran, että oma kokemukseni talleilta oli kylläkin se, että siellä oli kova nokkimajärjestys ja uudet tulokkaat dissattiin herkästi. Ratsastusleirillä sai kavereita, kun siellä olivat kaikki ns. samalla viivalla harrastuksen suhteen - mutta itse tallissa on hevosten ykkös-, kakkos- ja kolmoshoitajat, ja arvanet, ketkä oli ns. pyramidin huipulla.
Suosittelisin siksi siis jotain alkeiskurssia ensin, siellä voisi saadakin kavereita.
7
Hei,
Et sinä tee mitään väärin, älä syytä itseäsi.Joskus vain on niin, että samanhenkisiä kavereita on vaikea löytää.Minkälainen tilanne on koulussa? auttaisiko jos keskustelisit opettajan kanssa?Harrastukset ovat tosi tärkeä asia ja hevosharrastuksen myötä voi hyvinkin löytyä samanhenkisiä kavereita.Myös joukkueurheilulajit esim.jalkapallo ovat hyvä keino löytää uusia kavereita, ja myös partio.
Aina niitä kavereita ei koulusta saa, mutta onneksi on muutakin elämää.Tärkeintä olisi mielestäni tietää miten koulussa menee, onko tyttösi siellä yksin, syrjitääkö tmv.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua. Olen myös yh ja minulla on itselläkin tosi vähän kavereita. Pelkään että isompana lapsellanikin on vähän kavereita tai ei yhtään. Arki on aika rankkaa ja omaa aikaa on vähän, saati "kaveriaikaa"...
Itse olen aina ollut ujo ja jonkun verran epäsosiaalinen enkä jaksa noita naisten pinnallisia kaveerauskuvioita. Pikkutytöillä se jo alkaa, se ihmeellinen sosiaalinen peli. Pienet tytöt on toisilleen todella ilkeitä joskus, tiedän tämän entisenä koulukiusattuna. Ei tarvitse kuin vähän poiketa massasta, niin jo et kelpaa mukaan leikkeihin. Ts. jos sinulla ei ole vaikka uusimpien villitysten mukaisia leluja, et kelpaa mukaan. Monet pikkutytöt nykyään on sellaisia ärsyttäviä diivaprinsessoja!
Haluan vielä lisätä, että ymmärrän surusi.Nämä jotka täällä muuta kommentoivat eivät varmasti samassa tilanteessa ole olleet.
Meillä auttoi yläasteelle siirtyminen, täysin uudet kuviot ja ihmiset.Myöskin jalkapallo ja sen mukana tuomat kaverit olivat pelastusköysi kun koulussa ei ollut ketään kaveria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanan kannustavia kommentteja! Kiitos!
Tyttö käy kuorossa, siellä on kuoroleirejä ja kesällä esiintymismatka yms esiintymisissä. Tyttö on aina kaikessa mukana, menee muihinkin srk iltoihin ja on mukana itsekseen, hän on aika introvertti, kuten minäkin, menee vaan joukossa mukana, mutta siellä on itsekseen. Koulussa ei kavereita ole, ainakin kun kyselen, en kauheasti viitsi kysellä, siis usein, ettei ahdistuisi. Opettajan kanssa on asiasta juteltu, mutta hän ei oikein kai välitä asiasta, ei mitään viestiä koskaan asiasta tule, itse olen kysellyt.
Tyttä kuuntelee musiikkia, tietää tarkasti, mikä on ns in. On netit ja Lumia. Vaatteista ei niin välitä, ei ainakaan koskaan kerjää mitään vaatetta, tai sitten minulla on hyvä vaatemaku, ostetaan H&M:ltä, Seppälästä, kirppareiltakin. En usko, että vaatteiden takia syrjitään tai muutenkaan ulkonäön, tyttö on tosi nätti ja kouluss pärjää keskinkertaisesti. Jotenkin syrjitty siellä valitettavasti on.
Urheilua harrasti, kävi jumpassa, joka valitettavasti on nyt loppu, sielläkin itsekseen kävi, samoin on menossa srk kesäleirille ihan itsekseen, siellä on hyvä henki, huonetoverit aina kavereita, näin tyttö on kertonut.
Itse sitten yritän kaikkea kaksia tekemistä, ettei vaan yksin tylsisty kotona, käydään uimassa, laitetaan aina yhdessä ruoka yms tavallista. Olen kertonut, kun itse olin koko 5. luokan yksin, kun mullakin kaveri muutti pois, eipä vaan kukaan hakenut leikkiin enkä kehdannut vaan mennä mukaan, luin yksin kirjaa välituntisin, mutta sitten 6.luokalla yksi tyttö kyllästyi omaan kaveriporukkaansa ja pyysi minua kaverikseen. Ja kannustan, että kyllä löydät kaverin. Tyttö ei koskaan itse valita minulle kaverittomuuttaan. Ehkä ei kärsi siitä niin paljoa kuin minä äiti suren tai sitten vaan ei viitsi minulle kertoa etten huolestu. Itse olen sellainen, että nautin olla itsekseni, viikossa on pakko olla kaksi päivää, etten näe ketään tai sitten mun pää hajoo, joskus enemmänkin tarvin omaa aikaa. Tyttö tullut äitiinsä ainakin osaksi. ap
Ydinkysymys on, että kärsiikö lapsi tilanteesta, vai onko ihan tyytyväinen näin? Ohjeeksi voi antaa, että ei pidä nähdä ongelmaa siellä, missä sitä ei ole. Minulla samantyylinen tytär, on ihan tyytyväinen ja iloinenkin lapsi:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tyttö tilanteesta kärsi niin paljon kuin minä murehdin. Mutta kaipaisi koulussa kavereita. Voi että mua vituttaa, kun luokka on täynnä tyttöjä, miksei kukaan voi hakea leikkiin????? Eikö ole kellään tytöllä empatiaa, että tuo on yksin???? No, itku tulee taas, tääl taas työpaikan vessaan piiloon itkemään. Oon yksin kantanut tätä asiaa kauan, nyt lu ekaa kertaa (en oo purkanut muualle) avaudun tästä, niin suru vaan tulee koko ajan... Onneksi pääsen perheneuvolaan puhumaan asiasta. ap
Perheneuvola voi olla hyvä juttu. Voi olla, että työstät tuossa omia syrjityksi tulemisen tunteitasi, tai siis projisoit niitä tyttäreesi, en tiedä.... Perheneuvolassa varmaan osataan antaa vinkkejä myös siitä, miten voit parhaiten suhtautua lapseesi ja hänen kaverittomuuteen.
Tsemppiä!
7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä että sulla on paikka jossa puhua. Mulla on osittain samantyyppisiä kokemuksia. Viime aikoina olen tajunnut yhä selvemmin että ongelma on kipeämpi mulle kuin tytölle itselleen.
Mistä suunnasta olette ? Minulla tyttö 4 lk. Harvoin kavereita.
´Kun kuraattori tulee taas paikalle, pyydä häntä menemään koulutunneille (ryhmätyö tunnit parhaita) seuraamaan miten lapsesi käyttäytyy muiden kanssa. Vastaako hän esimerkiksi muiden lasten esittämiin kysymyksiin vai vetäytyykö syrjään. Ovatko kaveritaidot kunnossa?
Pelkästää muiden lasten varaan ei pidä kaveruutta laskea. Ei pidä jäädä odottamaan että joku muu hakee leikkiin. Lasten maailma ei toimi niin.
Kuulostat masentuneelta... Olisikohan nyt kyseessä enemmän äidin ongelma kuin tyttären. Hyvä että menet juttelemaan asiasta, onko miehesi kuolema käsitelty lopullisesti? Kuulostaa siltä että joku kriisi menossa jos itket töissäkin tyttäresi ongelmaa joka ei ehkä hänelle itselleen edes ole ongelma. Selvitäpä tunteesi, äläkä liikaa stressaa. Voi olla että tyttäresikin alkaa kärsimään kaverittomuudesta jos huomaa sen ahdistavan äitiä noin kovasti.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 14:07"]Mistä suunnasta olette ? Minulla tyttö 4 lk. Harvoin kavereita.
[/quote]
Keskisuomesta ollaan. Mistä te?
Komppi 19:lle, hyvä pointti tuo ap:n reaktio ja sen mahdolliset taustasyyt.
Ja nyt hevosharrastus tulossa lisäksi, kun haluaa tyttö sitä ja onhan ne hevosetkin ystäviä ja talleilla toivon mukaan kaverin löytäisi... ap