Luuin, että sillä olisi jotain merkitystä,

että olin paljon lasten kanssa kun he olivat pieniä, pidin pitkät hoitovapaat ja keskityin lapsiin. Heidän hyvinvointinsa ajoi  kaiken edelle. Naapurin äiti ei juuri näyttänyt välittävän lapsistaan, suhtautui kylmästi ja vietti todella paljon aikaa omissa menoissaan. Nämä naapurin lapset kuitenin pärjäävät paremmin nyt nuoruusiässä, opiskelujen, kavereiden ym. suhteen. Luulin tosiaan, että annan lapsilleni hyvän pohjan, mutta sillä ei kai nykymaailmassa pärjääkään. Nekö menestyy, jotka ovat tottuneet kovaan peliin jo pienenä? Vai missä meni vikaan?