Fyysiseksi äitynyt riita
Oli riittaa miehen kanssa, äityi fyysiksi. Hän oli eka joka koski, mutta puolustaduin kyllä. Lähti pois kotoa lopulta (onneksi!!!). Nyt soitteli takaisin, kyselin mitä aikoo jatkossa. Oli kuulemma menossa kaverillee, olin kuulemma satuttanut hänen kättään niin että epäili murtumaa. Itse en usko että olisin murtanut, tuli mieleen olisiko jopa itse murtanut ja nyt koittaa syyttää minua jostain. Mietin vain, että mitä nyt tehdä. Omaa kättäni sattuu käsivarresta ja veikkaan että tulee iso mustelma. Pitäisikö mennä huomenna lääkärille näyttämään? Että jäisi todisteita siltä varalta että tämä toistuu tai hän kääntääkin jutun minun syykseni. Puhelimessa hän väitti olevansa täysin syytön tilanteeseen, vaikka ei kyllä ollut. Ja kävi minuun käsiksi ensin ja esimekrkiksi kun pakenin makuuhuoneeseen ja laitoin vetolaatikoston avulla oven kiinni, hakkasi ja väänsi ovea niin kauan että aukesi. Ennen kuin joku huutaa että provo, voin vakuuttaa, että ei ole. Uskomattomalta tuntuu itsestäkin että edes kyselen tällaisia.
Kommentit (18)
Paha olla... Olisi kiva kuulla jotain mielipiteitä tilanteesta.
No, meillä on ollut samanlaisia tilanteita, että miehen on ollut pakko puolustaa itseään ja siinä samalla minua on sattunut. Aina syypää ollut minä, koska olen agressiivinen ja kamala riitelijä. Mies on aina ollut pahoillaan, ja minä olen sanonut että älä nyt, koska häpeän itse käytöstäni.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2014 klo 22:55"]
No, meillä on ollut samanlaisia tilanteita, että miehen on ollut pakko puolustaa itseään ja siinä samalla minua on sattunut. Aina syypää ollut minä, koska olen agressiivinen ja kamala riitelijä. Mies on aina ollut pahoillaan, ja minä olen sanonut että älä nyt, koska häpeän itse käytöstäni.
[/quote]
No siis tässä on kyl toistenpäin että mun oli pakko puolustaa itseäni mieheltä, ei miehen multa. -Ap
Jos ei puhumalla pärjää niin jotain on vinossa ja pahasti. Väkivaltaa ei saa koskaan hyväksyä..ei kai teillä ole lapsia jotka joutuvat sitä katsomaan, kuuntelemaan?
Joka lyö kerran lyö jatkossakin, ei voi puolustella millään. Kaikille olisi parasta lähteä väkivaltaisesta suhteesta heti eikä jäädä odottelemaan lisää..se on tyhmyyttä.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2014 klo 23:01"]

Ei muuten lyö.
Höh sit en osaa sanoa :( Onhan toi ikävää.. Tulee luettua koko ajan niitä ex-tappoi exänsä, että kyllä on hyvä miettiä ettei mies kykene pahempaan.
Miksi et sano suoraan että tappelitte ja pahoinpitelyitä toisianne? Fyysinen riita, just
[quote author="Vierailija" time="27.03.2014 klo 23:02"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2014 klo 23:01"]
Jos ei puhumalla pärjää niin jotain on vinossa ja pahasti. Väkivaltaa ei saa koskaan hyväksyä..ei kai teillä ole lapsia jotka joutuvat sitä katsomaan, kuuntelemaan?
Joka lyö kerran lyö jatkossakin, ei voi puolustella millään. Kaikille olisi parasta lähteä väkivaltaisesta suhteesta heti eikä jäädä odottelemaan lisää..se on tyhmyyttä.
[/quote]
Ei muuten lyö.
[/quote]
Laitetaan listaan, kuuluisat viimeiset sanat.
Ota kuvat omista kolhuistasi (ja miehesikin jos häntä näet). Se tekee tilanteesta todellisen, fyysinen konfliktinne ei pääse unohtumaan tai pienenemään merkityksessään.
Ihan turha miettiä sitä kumpi aloitti tai mitä tapahtui ja miksi, totuus on että te olette väkivaltaisessa suhteessa. Aikuiset ihmiset saavat tehdä elämällään mitä tahtovat, lääkärit tarvittaessa paikkaavat ruumiin ja mielen kolhuja ja mononen kärrää jos sille kyydille tulee tarvetta.
Tehkää asialle jotain, yhdessä tai erikseen mutta älkää jatkako suhdetta tuollaisenaan.
Ja ihan ekaksi, ota ne kuvat jottei totuus unohtuisi.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2014 klo 23:05"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2014 klo 23:02"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2014 klo 23:01"]
Jos ei puhumalla pärjää niin jotain on vinossa ja pahasti. Väkivaltaa ei saa koskaan hyväksyä..ei kai teillä ole lapsia jotka joutuvat sitä katsomaan, kuuntelemaan?
Joka lyö kerran lyö jatkossakin, ei voi puolustella millään. Kaikille olisi parasta lähteä väkivaltaisesta suhteesta heti eikä jäädä odottelemaan lisää..se on tyhmyyttä.
[/quote]
Ei muuten lyö.
[/quote]
Laitetaan listaan, kuuluisat viimeiset sanat.
[/quote]
On ihmisiä, jotka oppivat virheistään, osaavat hakea apua jne.
Tollanen mustavalkoinen tuomitseminen on aina niin hiton rakentavaa!
Argh.
Kiitos 11 ja 12 rakentavista kommenteista. Joku kysyi, onko lapsia, ei ole ja en tietenkään tekisi riitojen keskelle. Kyllä olen sitä mieltä että on ensin opittava riitelemään reilummin. Jos siis suhde jatkuu, en tiedä vielä. En haluaisi erota mutta tietenkin tällaisille riidoille on tultava stoppi.
Mustavalkoinen tuomitseminen ei ole ok, mutta tässä maassa on liian monta surullista päätöstä väkivaltaiselle suhteelle. Siinä mielessä ymmärrän hyvin, että ihmistä kehotetaan lähtemään suhteesta ajoissa eikä jäädä testaamaan, onko väkivaltainen puoliso jonakin päivänä valmis hakemaan apua käytökselleen. IMO suhde ei ole hyvä, jos jomman kumman tai molempien pitää turvautua väkivaltaan. Itse asiassa minusta suhde ei ole vakaavaa pohjalla edes silloin, vaikka molemmat mätkisivät toisiaan tasapuolisesti. Kodin pitäisi olla turvasatama, ei apinahäkki.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2014 klo 23:35"]
Kiitos 11 ja 12 rakentavista kommenteista. Joku kysyi, onko lapsia, ei ole ja en tietenkään tekisi riitojen keskelle. Kyllä olen sitä mieltä että on ensin opittava riitelemään reilummin. Jos siis suhde jatkuu, en tiedä vielä. En haluaisi erota mutta tietenkin tällaisille riidoille on tultava stoppi.
[/quote]
Ehkäpä paras ratkaisu olisi hakea apua ulkopuolelta sekä yhdessä että erikseen? Ja ehdottomasti että molemmilla on tahto toimia toisin.
Mutta suosittelisin ennen sitä mitoittamaan sen, millaisiksi riidat äityvät nyt ja tällä hetkellä. Anteeksi että kuulostan kylmältä, mutta jos sinusta tuntuu että jonakin päivänä joudut juoksemaan puukkoa pakoon, niin on parempi lähteä nyt kuin lähteä vasta tuolloin.
Suhteenne suhteen neuvon hakeutumaan kiireesti pariterapiaan tai eroamaan. Tuskin ihan kahden kesken saatte suhdettanne kuntoon.
Riidan suhteen neuvon käymään lääkärillä tutkituttamassa vammat jotta saat mustaa valkoiselle siltä varalta, että mies tekee rikosilmoituksen. Ota myös valokuvat mustelmista. Jos oikeuteen menette niin kanna vastuusi kuin nainen, mutta puolusta myös itseäsi.
Ensinnäkin, millainen kukkakeppi miehesi on, että saat käsivarren murrettua? Vihaisen miehen käsivartta ei nimittäin tönäisemällä murreta.
Toisekseen, miksi kyselet lääkärissä käyntiä todisteeksi vastaisen varalle? Etkö lähtisi jo nyt pois suhteesta, jossa syytätte toisianne mustelmista ja murtumista ja joissa joudut lukittautumaan huoneeseen laittamalla vetolaatikoston oven tukkeeksi ja silti toinen tulee vihoissaan siitä läpi.
Kuvilla ja mustelmilla ei tässä vaiheessa ole mitään väliä. Väliä on vain sillä, että sinä olisit valmis lähtemään tuosta tilanteesta pois, lopullisesti.
Niin ja tuskin miehesi käsi murtunut on, jos et sitä millään kovalla esineellä hakannut tms. Jotkut miehet on vaan vikisijöitä, vrt miesflunssa.
16
Puhui puhelimessa sormien vääntymisestä/murrosta ja joo, mustakin toi tuntuu aika epätodennäköiseltä että olisin mitään kunnon vahinkoa tehnyt. Puhutiin nyt toistamiseen puhelimessa, on siis tosiaan kaverillaan yön. Oltiin molemmat yhtä mieltä siitä, että riita oli perseestä ja että ei kuitenkaan haluttaisi erota. Pyysin anteeksi omaa osuuttani riidassa, mutta mies ei tuohon sanonut MITÄÄN. Olisin odottanut että pyytää myös anteeksi. Anteeksipyyntö on hänelle hankalaa muutenkin, mikä yllä nyt siutten sai taas kallistumaan eron kannalle omassa mielessä... Ap
Anyone? Jatkan vielä... Siis minusta molemmat käyttäydyttiin huonosti ja väkivaltaisesti, en oikeastaan tiennyt mille palstalle laittaisin tämän. Kuitenkin koen että mies aloitti fyysisyyden ja käytti väkivaltaa kovemmin kuin minä. On todella sekavat fiilikset, kun siis tavallaan koen vain puolustautuneeni, sitten jos kerta satutin miehen kättä pahasti toisaalta minäkin olen tehnyt väärin(en ole varma onko tuo edes totta, muistan vääntäneen jossain vaiheessa kättä kun hän pirti itse minusta molemmin käsin kiinni).