Laihduttajat! Millaista ruokaa syötte?
Näin lumien sulattua olen saanut intoa alkaa laihduttamaan raskauskiloja pois, kun tuonne ulos uskaltaa lähteä lenkkeilemään ilman kaatumista..
Ruokavalio mietityttää vaan suuresti.. Syön normaalia kotiruokaa enimmäkseen. Aiemmin on tullut syötyä mikropitsoja ja herkkuja tosi useasti, nyt olen jättänyt valmisruuat pois kokonaan ja herkuttelua 1-2 krt viikossa. Tarkoittaa esimerkiksi. yhdellä kerralla 5 muffinssia, toisella herkuttelukerralla pientä suklaalevyä. Olen siis yrittänyt vähentää herkkujenkin määrää. Ison suklaalevyn sijasta otan pienen mahdollisimman tai patukan..
Tarvitsisin jonkinlaista ruokavinkkejä..Mitä syön? Haluaisin lopettaa kokonaan leivänsyönnin, mutta se tuntuu jotenkin hankalalta. Mitä syön jos en leipää aamupalaksi? Puuroa en voi sietää vaikka olen yrittänyt totutella siihen. Rahkat ja maustamattomat jukurtit menee puoliväkisin tungettua suusta alas, banaanin kanssa ihan ok.
Olen huomannut että leivänsyönnistä tulee kamalasti kaloreita! Leipä, voi, makkarasiivut ja juustot.. Niistä tulee aika iso kalorimäärä, vaikkei se leivän päällä siltä näytä. Siksi haluaisin lopettaa leivän syönnin, jotta juustot ja makkarat jäisivät myös ruokavaliosta. Toki leivän päälle voi laittaa kurkkua, tomaattia ym. Mutta koko leipä tuntuu itselle todella turhalta jostain syystä :o
Kertokaahan ihmiset mitä te syötte aamupalaksi, välipalaksi ym.. Jos saisin vaikka jonkinlaista tolkkua omaan syömiseen ja kaikki paska jäisi pois ruokavaliosta. Olen kyllä yrittänyt parantaa ruokatapojani, pikkuhiljaa :)
Kommentit (11)
Jos ruokailun nimessä on pala niin se on pala. Porkkana, omena, banaani, rahka, tms. Hotelliaamiaisella meni eilen koko päivä. Siis ei syömisessä vaan siinä kun piti seuraavan kerran syödä.
Käy osoitteessa www.fineli.fi tekemässä ruokakorilla itsellesi täysipainoinen päivämenyy. Leipää saa syödä kunhan päälliset ovat kevyitä leikkeleitä.
Harrastan paleodieettiä eli ruokavaliostani on pois maitotuotteet ja viljat. Hyvin on painoa lähtenyt eikä ole tarvinnut nälkää kärsiä. Tässä esimerkki ruokapäivästäni, söin näin eilen:
Aamu: Puolikas avokadoa sitruunamehulla, cashewpähkinöitä
Lounas: Fenkolisalaattia, tomaattia, kylmäsavulohta, keitetty kananmuna
Välipala: Omena, eilisen broilerin jämiä kylmänä
Päivällinen: Broilerinkoipi, chiliparsakaalia
Nro 5!!! Chiliparsakaali kuulostaa mielenkiintoiselta. Miten valmistat sen??
Aamulla puuro desistä kaurahiutaleita sekaan 100g rasvatonta raejuustoa + kahvi rasvattomalla maidolla.
Lounaalla salaatti jossa 100g kanaa tai tonnikalaa vedessä + 2tl oliiiviöljyä
Välipala rasvaton maitorahka ja 100g marjoja
Päivälliseksi n. 50g (kuivapaino) pastaa tai riisiä, 100g naudan jauhelihaa/kanaa/tonnikalaa, 200g kasviksia
Iltapala sama kuin välipala.
Ruokajuoma on vesi. Leipää ei tarvitse lainkaan eikä etenkään niitä leikkeleitä ja juustoja. Jos joskus harvoin otan vähän leipää, niin se ei tarvitse päälleen kuin sipauksen yrteillä maustettua oliiviöljyä. Alkoholi ja suklaat, pizzat yms on jätettävä kokonaan.
Kaikkeen tottuu. Jos oikeastti haluat laihtua, opettelet syömään myös sellaisia ruokia, mistä et pidä. Minäkin kuvittelin, etten pidä puurosta tai rahkasta ja etten pysty syömään raejuustoa, siitä on nyt 20kg ja hyvin maistuu. Kun opettelee suhtautumaan rahkaan päivän herkkuna, ei enää haikaile kaiken maailman suklaita ja pizzoja.
Vielä viimeiset viisi kiloa, niin painonhallinta siirtyy ylläpitovaiheeseen. Nykyinen minä on terveempi, reippaampi ja ennen kaikkea onnellisempi kuin se punkero, joka olin vielä vuosi sitten.
Tsemppiä! Voin luvata, että elämä ilman liikakiloja on pienten uhrausten arvoista.
T: Entinen läskiperse
Järkyttäviä muuten noi sun herkkumääräsi. Miksi helvetissä pitää survoa itseensä VIISI muffinssia tai kokonainen (pienikään) suklaalevy? Kyllä yhden muffinssin tai 1-2 konvedin pitäisi riittää. Eihän herkkuja syödä mahantäytteeksi vaan maun takia ja maun saat kyllä siitä pienemmästäkin määrästä.
Kaikenmaaiman kikkakolmos kuurit on ihan täyttä hömppää. Jätät kaiken paskan pois, siis KAIKEN. Syöt neljä kertaa päivässä monipuolisen ravitsevan aterian ja välipalana vihanneksia ja hedelmiä. Sekä juot runsaasti vettä ja se on myös ainoa janojuoma. Maitoa voi juoda ruuan kanssa.
Tuohon sitten lisäksi päivittäin reipasta liikuntaa (esim kävely) vähintään tunnin verran, sykkeen pyöriessä siellä 120 hujakoilla.
Tuolla tavalla itse laihdutin kahdessa kuukaudessa 14 kiloa, eikä ollut missään kohtaa nälkä, söinhän oikeastaan enemmän kuin aiemmin. Mutta se, että jätät kaiken paskan pois todellakin tarkoittaa sitä. Siis mihinkään ei lisätä sokeria, ei syödä yhtäkään karamellia, ei yhtäkään leivosta, tai pullaa, ei sipsejä ei roskaruokaa, ei limppareita, ei alkoholia, ei siis mitään paskaa!
Jos tuota noudatat, niin pomminvarmasti laihdut
Paras vinkki: lakkaa suhtautumasta ruokaan nautintona aluksi, pelkästään ravintona. Lopulta opit nauttimaan siitä uudesta ruoasta ja ollaan terveemmällä pohjalla siinä millaisen nautinnon ruoasta saa.
T. Entinen herkkuperse.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 13:52"]
Nro 5!!! Chiliparsakaali kuulostaa mielenkiintoiselta. Miten valmistat sen??
[/quote]
Leikkaan parsakaalin isoiksi kukinnoiksi, keitän niitä suolatussa vedessä viitisen minuuttia. Sen jälkeen kuumennan pannulla oliiviöljyä, laitan siihen viipaloitua valkosipulia ja murskattua kuivattua chiliä 1 / syöjä. Näitä kuullotan minuutin verran, sitten lisään parsakaalit, pyörittelen minuutin verran öljyssä että imevät maut. Lopuksi suolaa ja mustapippuria vielä.
Itse olen pudottanut raskauskiloistani 6 (vielä n.4 jäljellä) kalorilaskuria käyttäen. Kalorilaskurista näkee helposti mistä syömisistä kalorit tulee ja muutamalla kokeilulla hahmottuu mitä kannattaa muuttaa, jotta ruokavalio kevenee.
- minun "pointit" on ollut
- aamulla puuro ja sokeriton mehukeitto (kävisikö sinulle yksi leipä ja hedelmä?)
- lounaalla reilusti lihaa (tai kanaa, kalaa) ja kasviksia (keitettyjä tai salaattia), kohtuudella perunaa, riisiä ja pastaa, niukasti/ei lainkaan kastiketta.
- Piilorasvan varominen (havahduin tähän, kun tein uunikasviksia, johon tuli kilo kasviksia, 2rkl öljyä ja 1rkl hunajaa. Öljy ja hunaja sisälsi enemmän kaloreita, kuin nuo kasvikset).
-Päivälliseksi (en tykkää syödä 2 lämmintä ruokaa) salaattia ja proteinia (kanaa, tonikalaa, lihasuikaleita) ja yksi leipä johon reilusti päällistä (kokolihaleikkeleistä ei tule paljoa kaloreita suhteessa muihin ravinteisiin).
-iltapalaksi muroja ja maitoa (kohtuulinen annoskoko).
Tähän sallin joka päivä pienen herkun (esim. vaihdan päivällissalaatin jugurttiin tai aamupuuron suklaapuuroon tai otan muutaman karkin/yhden keksin). Jos liikun päivän aikana reilummin sallin hiukan isomman herkun. Suosikkina on hedelmät/marjat ja jäätelö (tavallinen pakettivaniljajätelö ei ole kovin kaloripitoista (ja 100g viipale on jo tosi iso) ja se maistuu tosi hyvälle, kun seurana on esim. säilykehedelmiä tai mansikoita.
Vastaan kun kysytään, nutraan, syön pelkkiä pusseja. Paino tippunut neljä kiloa kahdessa viikossa. Ja ei kiitos mitään saarnoja : )