Lapsi sitoo enemmän kuin avioliitto
Pitääkö mielestänne paikkansa. Saako miehen sidottua itseensä paremmin lapsella, kuin avioliitolla?
Kommentit (12)
No jos mies on lähteäkseen, niin voihan hän sen tehdä, oli sitten sormus tai lapsi tai molemmat. Kyllä tästä esimerkkejä löytyy.
Monelle varmaan on helpompi jättää puoliso kuin lapset, joten siinä mielessä lapsi sitoo enemmän. Ja moni ei halua lapsia jättää, vaikka vaimon jättäisi, joten lasten takia on silloin jollain tavalla sidottu tekemään yhteistyötä vaimon kanssa aika pitkään, ehkä jopa loppuelämän.
Avioeron saa kyllä helposti , mutta lapsesta ei yleensä pääse noin vain eroon. Siksi ihmettelenkin omaa lähipiiriäni, esim. yksi tapaus tässä on nyt pullat uuniissa. ovat olleet miehen kanssa yhdessä vuoden verran ja laskettuaika oli viime viikolla, eli muksu syntynee näillä hetkillä. Naimisiin eivät halua vielä mennä, koska ovat seurustelleet kuulemma niin vähän aikaan, mutta että lapsia voi kyllä pukkaa maailmaan alle vuojen tuntemisen perusteella? ööö???
Helpompi erota miehestä kuin lapsista on mielipiteeni. Miksi sitoisin miestä itseeni, jos mies ei pysy rinnalla ihan omasta vapaasta tahdostaan?
Olipa omituinen kysymys. Niin manipuloiva, kylmän laskelmoiva ja samalla säälittävä.
Vastaus; ei saa. Se tekee miehestä katkeran (aivan syystä) ja se katkeruus estää miestä kiintymästä lapseen sellaisella ilolla, mitä lapseen kuuluisi kiintyä. Pahimmillaan käy niin, että mies ottaa eron eikä pidä lapseen mitään yhteyttä, nainen jää yksin ja kaikesta tästä sotkusta maksaa eniten se pieni, viaton lapsi.
Eli lapsi kannattaa tehdä, jos rakastaa miestä niin, ettei halua sitä koskaan päästää "vapaaksi"
Siksi ei siis kannata ottaa miestä, kenellä lapsia. Ex-vaimo haluaa miehen kanssa olla loppuelämänsä tekemisissä
Tottakai se niin on, lapsi on elävä ihminen joka on sinun geeneilläsi tehty, avioliitto on vaan pala paperia. Avioliittoon kuuluu myös raha-asioita, mutta raha on vain rahaa, ja jos sitäkään ei ole, niin mikään ei pidättele sitäkään hetkeä mikä menisi rahojen jakamiseen.
No ei kyllä sido, onhan noita tapauksia vaikka kuinka paljon kun mies tai nainen lähtee ja jättää tai vie lapsen mukanaan ja kohta jo tekevät seuraavan kanssa, pitävät yhteyttä tai eivät. Siihen jättämiseen ei minuuttia kauempaa mene jos ollaan vain ns asuinkumppaneita.
Itse luulen että ajattelevai ihmiset hankkiutuvat avioliittoon ja hankkivat vaikkapa talon ja lapsia, siinä on joi jotain situtumista ja varmaan miettii kerran pari lähteekä prosessiin.
Öööh, tai sitten lapsi kannattaa tehdä, jos molemmat vanhemmat sitä toivovat ja sitoutuvat lapsen hoitoon ja kasvatukseen.
Ihan sama onko lapsi vai avioliitto, ei miestä tai naista saa sidottua, menee jos on mennäkseen. Monet käytännössä myös hylkäävät lapsensa, joten ei sen varaan kannata luottaa.
Kyllähän niitä on tosi paljon sellaisia miehiä, kotka ovat naimisissa ja lapsiakin on ja inhoavat elämäänsä mutta eivät lähde koska ovat "päättäneet kantaa vastuunsa".
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 14:14"]
Eli lapsi kannattaa tehdä, jos rakastaa miestä niin, ettei halua sitä koskaan päästää "vapaaksi"
Siksi ei siis kannata ottaa miestä, kenellä lapsia. Ex-vaimo haluaa miehen kanssa olla loppuelämänsä tekemisissä
[/quote]
Siis olen ap. Mietin tätä vain siksi, kun täällä niin moni sanoo, että ei mene naimisiin, kun mies ei halua, mutta tekee lapsen, koska lapsi sitoo loppuiäksi.
Tapailen miestä, kenellä on lapsi ex-avokin kanssa ja tuntuu, että ex-avokki ei halua päästää miehestä irit. Olen miettinyt kannattaako tähän sotkuun alkaa, jos asia on todella niin, että lapsi tehdään siksi, että miehessä voi roikkua koko loppuelämän ja mies ei pääse ikinä eroon entisestään.
ap
Periaatteessa joo, mutta kusipäämies pääsee kyllä lapsestakin eroon halutessaan.