Hampaat reikiintyy hoidosta huolimatta
Harjaan hampaat fluorihammastahnalla aamuin illoin ja joka ilta lisäksi käytän hammaslankaa. Jokaisen syöntikerran jälkeen syön kaksi täysksylitolipurukumia. Syön noin kolme - neljä kertaa päivässä, en napostele välissä. En syö karkkia, sokerimehuja, limppareita yms. Leivonnaisiakin hyvin harvoin.
Silti reikiä tulee vuodessa useita. Käyn hammaslääkärillä puolen vuoden, välillä vuoden välein. Silti reikiä tulee älyttömästi. Ymmärtäisin jos niitä tulisi hoidosta huolimatta 1-2 vuodessa, mutta minulla on kerralla reikiä hampaissa 5-12 (osa alkavia).
Mistä tämä voi johtua? Teenkö jotain väärin hampaidenhoidossa vai onko geenini vain niin surkeat? Äidilläni on kaiketi vähän samaa taipumusta, mutta isälläni tai sisaruksillani ei näitä ongelmia ole. Miten te muut karieksesta kärsivät saatte pidettyä reiät kurissa?
Kommentit (77)
Tää on tällainen tabu-aihe. Kas kun nykyisen uskon mukaan hampaat hoituu hoitamalla. Yksikään arvonsa tunteva hammaslääkäri nykyisin ei suostu sanomaan, että ihmisten hammaslaaduissa olisi eroa.
Itselläni tulee reikiä ajoittain. Välillä menee vuosia, ettei tule yhtään, sitten tulee useita. Hoidan mielestäni aina samalla tavalla. Pikemminkin huonommalla hoidolla menee joskus paremmin...
mikäs se pöpö on minkä voi äityliltä saada jos vauvaa syöttöö samal lusikal millä ite syö?
Syljen koostumus ja eritys vaihtelee ihmisten välillä ja on ratkaiseva tekijä reikiintymisen suhteen. Toisten syljet ovat mineraalipitoisempia (nopeampi ja parempi remineralisaatio) ja vastustavat bakteerien kasvua paremmin ihan luonnostaan. Kuulostaa siltä, että hoidat hampaitasi hyvin. Voit ehkä vielä kokeilla aterioiden jälkeen vedellä purskuttelua, jotta hampaiden väliin jäisi vähemmän ruokaa. Jälkiruoaksi voi purkan sijaan myös nauttia juustopalan, se myös neutraloi happohyökkäyksen ja jättää hiukan kalkkiakin suuhun.
Mulla sama. Aina hammaslääkärissä saa selitellä että mulla ei ole mitenkään poikkeavat ruokailutottumukset. Myös äidilläni ja hänen äidillään on huonokuntoiset hampaat.
Poikaystäväni hoitaa hampaitaan puolet huonommin kuin minä ja silti hänen hampaansa on ihan täydelliset kun tuntuu että omani tippuu 25-vuotiaana suusta...
Sama ongelma. Ihan hävettää mennä hammaslääkäriin ja yrittää selittää, että "kyllä, lankaan kahdesti päivässä", "kyllä, syön jokaisen ruuan ja kahvikupin jälkeen 100% xylitol-purkkaa", "kyllä, pesen illoin, aamuin ja illalla en pesun jälkeen juo kuin vettä".
Nuorempana hoidin hampaita huonommin, tosin en myönnnä, että silloinkaan olisin hoitanut huonommin kuin melkein reiättömät kaverit. Mulla alkoi heti parikymppisenä reikiintyminen ja takahampaita alettiin paikata urakalla. Sittemmin paransin hoitoa, mutta mikään ei auta. Paikkojen reunat reikiintyy ja sen lisäksi tulee uusiakin. Nytkin juurihoito käynnissä ja kaksi muuta paikkausta edessä. Olen ihan poikki näiden hammasoperaatioiden takia. Kiva mennä hammaslääkäriin, kun paikattavaa on aina pilvin pimein.
Syljen (tia jonkun muun suun sisäisen jutun) 'koostumus' kaiketi vaikuttaa... Eli ts. ne geenit. Itse pesen hampaat 2krt/pvä, purskutan kariesta ehkäisevää liuosta ja käytän hammaslankaa päivittäin. Tästä huolimatta kärsin suuresti kerran vuodessa hammashoitajan penkissä hammaskiven poisto-operaatiossa.
Reikiä ei tule, mutta sitä pirun hammaskiveä... Todella tuskallista kun sitä 'kaivellaan' ikenien alta. Ja siis olen noudattanut hoitajan neuvoja harjauksesta ja hammaslangan käytöstä jo useita vuosia. Ei auta.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 21:08"]mikäs se pöpö on minkä voi äityliltä saada jos vauvaa syöttöö samal lusikal millä ite syö?
[/quote
Karies bakteeri. Jos sen saa ennen 3 ikävuotta se vaikuttaa hampaiden laatuun.
Onko kukaan harkinnut fluorista luopumista tai kenties kokeillutkin sitä? (Sikäli kin se meillä Suomessa on edes mahdollista kun juomavesikin fluoritetaan.)
Olen lukenut juttuja fluorin myrkyllisyydestä ja ettei se olisikaan niin hyväksi hampaille. Näin tuskin pääsee kovin helposti. Keskiviikkona ollessani hammaslääkärissä se painottivat fluorin tärkeyttä, tuputtivat fluoritabletteja, superfluorihammastahnaa ym. -valmisteita. Laittoivat vielä ekstra fluorilakat hampaisiin.
Ja nämä samat hammaslääkärit eivät usko millään että huonohampaisuus voi kulkea geeneissä. Miten muuten on mahdollista että hoitotavoista ja ruokailutottumuksista riippumatta joidenkin hampaat reikiintyy ja joidenkin ei?
Tuosta äidiltä alle kolme vuotiaana saadusta kariesbakteerista kiinnostaisi kyllä kuulla enemmän.
Onko kukaan harkinnut fluorista luopumista tai kenties kokeillutkin sitä? (Sikäli kin se meillä Suomessa on edes mahdollista kun juomavesikin fluoritetaan.)
Olen lukenut juttuja fluorin myrkyllisyydestä ja ettei se olisikaan niin hyväksi hampaille. Näin tuskin pääsee kovin helposti. Keskiviikkona ollessani hammaslääkärissä se painottivat fluorin tärkeyttä, tuputtivat fluoritabletteja, superfluorihammastahnaa ym. -valmisteita. Laittoivat vielä ekstra fluorilakat hampaisiin.
Ja nämä samat hammaslääkärit eivät usko millään että huonohampaisuus voi kulkea geeneissä. Miten muuten on mahdollista että hoitotavoista ja ruokailutottumuksista riippumatta joidenkin hampaat reikiintyy ja joidenkin ei?
Tuosta äidiltä alle kolme vuotiaana saadusta kariesbakteerista kiinnostaisi kyllä kuulla enemmän.
Kohtalotoveri täällä! Omat hampaani ovat todella kuluneet ja joka kerta saan vannoa etten juo limuja enkä mehuja ollenkaan. Koitan käydä mahdollisimman harvoin hammaslääkärissä, koska häpeän hampaitani niin paljon. Koskaan en voi etukäteen tietää sattuuko kohdalleni ymmärtäväinen vai vittuileva hammaslääkäri. Olenkin kehnosta rahatilanteesta huolimatta käynyt yksityisellä, koska siellä osataan pitää paremmin mölyt mahassa.
Minulla oli sama juttu, kunnes aloin käyttää fluoritabletteja. Sen jälkeen ei tullut reikiä, paitsi raskausaikana, jolloin lopetin fluoritablettien käytön. Ja pam! Kolme reikää... muuten hoidin ihan samalla tavalla.
Minulla oli huonot hampaat lapsena. Amalgaamia löytyy suusta. Oikomistarvetta olis myös ollut, sitä ei tehty. Nyt onneksivanhemmiten reikiintyminen vähentynyg. Häpeän kans toriani. Huoh. Kokeilkaa fluoriliuksella purskuttelua ja dentoplus imeskelytabletteja.
Meillä toinen harjaa hampaansa huonosti, reikiä vain 1 kymmenessä vuodessa. Toinen jynssää huolella ja ainakin 15 reikää samassa ajassa. Molempien ruokavalio samanlainen. Ei siis voi olla puhdistuksesta kiinni reikiintyminen.
Itsellä juuri se sylki jotenkin ehkäisee reikiintymistä. 2 reikää yli 30 vuotiaana...enpä tee juuri muuta kun pesen illalla hampaat. Luonnostaan valkeat.
Viime aikaisen tutkimuksen mukaan suun ongelmiin, plakin muodostumiseen, reikiintymiseen ja tulehduksiin vaikuttaa merkittävästi suun mikrobiston laatu. Suussa on aina miljoonia bakteereja niin hyviä kuin huonoja, mutta oleellista suun terveyden kannalta on bakteerien välinen suhde. Jos pahat bakteerit pääsevät lisääntymään esim. huonojen ruokailutottumusten, sairauksien, lääkekuurien tai raskauden seurauksena, niin suun terveys kärsii. Harjauksella ja suuvesillä vähennetään sekä huonoja että hyviä bakteereja, mutta niiden välinen suhde ei muutu eli hyvä suuhygieniakaan ei auta jos mikrobisto on vinoutunut.
Onneksi hyviä bakteereja suuhun voi lisätä esim. Toothguide-purutableteilla. Kannattaa kokeilla parin kuukauden kuuria jos tuntuu siltä, että suuhygienia on kunnossa, mutta silti tulee reikiä.
Minulla oli 30 v iässä vasta yksi paikka. Sitten rupesi tulemaan reikiä. Ja ilmeisesti johtuu siitä että allergisoiduin ruuille ja kun söin sopimatonta ruokaa niin siitä tuli refluksia. Ja voimakkaat mahahapot suuhun noustessaan pilasivat hampaita.
Nyt kun vältän maitoa, selleriä jne niin hampaisiin ei ole tullut enää uusia reikiä.
Minulla reikiä oli joka vuosittaisessa tarkastuksessa aina 1. Muutama reiän alku näkyi myös. Vakio toimenpiteeseen kuului aina myös hammaskiven poisto jota minulla kertyi aina säännöllisestä hampaiden lankauksesta huolimatta. - Hampaita hoidin säännöllisesti 2x päivässä pesu sähköhammasharjalla + lankaus. En käytä juurikaan sokereita.
Nyt olen käyttänyt vuoden fluoritonta aloevera hammastahnaa. Hammaskiveä ei ole kertynyt yhtään, hampaita ei enää vihlo eikä ainakaan edellisellä hammaslääkäri reissulla ollut yhtään reikiä. Olen kyllä niin vakuuttunut tuosta hammastahnasta joten suosittelen uskaltamaan kokeileen. Kyllä sen sitten hampaiden kunnossa huomaa onko apua.
Oman hammastahnani olen ostanut Foreverin Aloevera myyjältä mutta ymmärtääkseni fluorittomia hammastahnoja myydään myös luontaistuotekaupoissa.
Niin ja vielä 70 lisää. Itselläni ei lapsena koskaan ollut reikiä eli lapsena saatua karies bakteeria en voi syyttää. Reikiintyminen alkoi yläasteella ja siitä lähtien noita on paikkailtukin sitten vuosittain. Parhaillaan 3 kerralla.
Mietin samaa.. Kohta vissiin tekarit hommattava :(