Olenko väärässä?

Tajusin eilen hiihtolenkillä ollessani, että aina harrastaessani jotain liikuntaa mielenkiintoni siihen on kadonnut, kun en saa harrastaa sitä rauhassa. Ja tällä tarkoitan sitä, että aloittaessani uuden lajin, joku joka osaa sen paremmin on vähän väliä neuvomassa, ohjaamassa ja osoittamassa virheitä. Muistan teiniajoiltani kun harrastin erästä joukkuelajia, olisin mieluummin vain pelannut ja pitänyt hauskaa kavereiden kanssa, mutta piti vain hioa tekniikkaa. Lopetin lajin. Myöhemmin aikuisiällä aloitin silloisen mieheni kanssa golfin (mies pelannut lapsesta asti), ja pelikaverit olivat todella hyviä ja jakoivat tietämystään ja neuvojaan jatkuvasti pelatessamme. Aloin inhota lajia, koska en vain saanut itsekseni kehittyä ja nauttia. Nykyisen miehen kanssa aloin hiihtää, koska se on hänelle tärkeä ja rakas laji. Itse jopa inhosin hiihtoa ja hampaat irvessä suostuin hänen mielikseen. Nyt sitten kun olen jopa oppinut nauttimaan siitä että voisin vain rauhassa hiihdellä, kuulen kuinka sitä ja tätä voisi kehittää ja miettiä. Sanoin sitten eilen miehelle tästä ja hän suuttui. Minun on kuulemma ylitsepääsemättömän vaikeaa kuulla ohjeita ja kritiikkiä. Ja olen väärässä ajatusteni kanssa.

Kyllähän minä ymmärrän että ihmiset haluavat auttaa eivätkä tarkoita mitään pahaa. Mutta olenko muka ihan täysin väärässä ajatusteni kanssa? Eikö minulla ole oikeus vain nauttia lajista ja opetella sitä rauhassa itsekseni? Pitääkö aina kehittyä ja kehittyä, eikö voi vain olla ihan sillä tasolla millä on jos siitä nauttii?