Oletko tyytyväinen parisuhteeseesi ja elämääsi?
Onko jotain mitä muuttaisit? Kohteleeko puolisosi/kumppanisi sinua hyvin? Onko teillä lapsia ja jos on, minkä ikäisiä? Oletko onnellinen?
Kommentit (13)
Olen tyytyväinen. Toivoisin kodin ulkoisilta puitteilta vähän enemmän, sen muuttaisin. Kohtelee, on yksi kouluikäinen, olen.
Vähän alta 30-vuotiaita ollaan molemmat. Naimisissa kohta 5 vuotta, kohta 2-vuotias taapero. Oon itse ainakin onnellinen. Joo toki on aina välillä pientä eripuraa, mutta miehenä osaan niitä jo vähän väistellä. Ei mitään kyykyttämistä tai haukkumista. Kemiat kohtaa hyvin vielä näin 8 vuoden yhteiselon jälkeenki.
Olipa osuva kysymys minun elämääni tällä hetkellä!
Olen tyytyväinen elämääni täysin, olen aloittanut elämäntaparemontin, eli syön hyvää, puhdasta oikeaa ruokaa, olen jättänyt herkut ja muutenkin ylimääräiset pois ruokavaliostani. Liikun myös enemmän, joko lenkkeilen tai käyn salilla päivittäin. Työpaikka vaihtui vuoden alusta, ja olen erittäin tyytyväinen työhöni, työyhteisö on mahtava, tulemme hyvin toimeen ja pääsin porukkaan hyvin mukaan alusta asti. Tunnen että olin se puuttuva palanen tässä työpaikassa ja saanut sellaista palautettakin :). Edellistä työpaikkaa ei ole ikävä :).
Rahatilanteeni on ollut pitkään aika huono, mutta tuntuu että saan sitäkin pikkuhiljaa paremmaksi. Vielä en ole täysin kuivilla mutta sinne suuntaan menossa.
Minulla on ihania ystäviä ja perhe(vanhemmat ja sisarukseni), joiden kanssa pidämme paljon yhteyttä. Lapseni on aivan ihana, hänellä on myös elämä kunnossa, koulussa menee hyvin, on pari harrastusta ja ystäviä. Vaikka murkkuikä lähestyy, meillä on läheiset välit ja puhumme kaikesta.
Ainoa asia on parisuhteeni. Olemme yhdessä, asumme yhdessä mutta meillä ei tunnu olevan mitään yhteistä. Mies on kamalan negatiivinen, tuntuu ettei hän osaa sanoa mitään kauniisti. Loukkaantuu herkästi kaikesta. Mietin onko hän masentunut. Lääkäriin hän ei tietenkään lähde. Telkkaria tuijottaa tunteja päivässä, ei liiku, syö huonosti ym.
Ollaan onnellisia, ei ole lapsia. Näillä on varmaan selvä syy-yhteys. Kaksi ystäväpariskuntaa on eronnut, kun lapsi on ollut alle kahden. Meillä seitsemän vuotta takana, ei riidellä koskaan, treffeillä pari kertaa viikossa, paljon seksiä ja läheisyyttä.
Olen tyytyväinen. 5 yhteistä lasta ja elämä puuhakasta, rahaakin enemmän kuin tarpeeksi.
olen. Naimisissa 18 vuotta, lapset 16 ja 12.
En ole tyytyväinen. Olen jo jonkin aikaa itsekseni miettinyt haluanko jatkaa tätä avioliittoa. 3 lasta, iältään 14-17. Mies on hyvä, kunnollinen mutta koen ettei meillä ole juuri muuta yhteistä kuin lapset. Olen ajautunut oman maatilan töihin eikä työ tuota mulle mitään tyydytystä. Mun työpanokseni on välttämätön mutta silti koen etten saa mieheltä siitä tarpeeksi "kiitosta". Muutenkin mulle tärkeät asiat on aina miehen mielestä toisarvoisia, harrastus on puuhastelua. Olen tavallaan jumissa, en tiedä auttaisiko joku pariterapia.
Olen äärettömän onnellinen perhetilanteeseeni tällä hetkellä. Perheeseen kuuluu kolme pientä lasta ja maailman ihanin mies. Yhdessäoloa aika lailla yhdeksän vuotta takana, eikä parisuhde voisi olla parempi.
Ainoa murhe on tällä hetkellä yhteisen ajan puute koko perheen kesken. Minä vietin paljon aikaa lasten kanssa ja mieheni myös, mutta yhdessä emme ehdi työtilanteen vuoksi aikaa viettämään. Siihenkin tulee kuitenkin parin kuukauden sisään muutos, joten väliaikaisesti tämän jaksaa.
Nyt kun lapset asuvat vakituiseen isällään, elämäni on taas merkityksellistä ja kivaa. Suhdekin voi paremmin (mieheni ei ole mitenkään erityisen lapsirakas).
Olen erittäin tyytyväinen ja onnellinenkin. Aina on jotain pikkujuttuja joita voisi muuttaa, mutta sellainen nyt on normaalia.
Pari vuotta sitten mielessäni kummittelivat eroajatukset, mutta onneksi sitkeästi jatkettiin eteenpäin ongelmista huolimatta ja nyt olemme taas yhtä onnellisia kuin suhteemme alussa. Ehkä tietyllä tapaa jopa onnellisempia. Rakastan miestäni. Hän on paras ystäväni ja voin aina luottaa häneen tukena ja turvana. Yhdessä olemme olleet 16 vuotta ja meillä on kolme lasta (10v, 8v ja 2v).
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 09:23"]
Onko jotain mitä muuttaisit? Kohteleeko puolisosi/kumppanisi sinua hyvin? Onko teillä lapsia ja jos on, minkä ikäisiä? Oletko onnellinen?
[/quote]
En ole. Ei ole mitään parisuhdetta ollut kuuteen vuoteen. Työni on raskasta ja huonosti palkattua ja viiden vuoden hakemisen jälkeen en ole edelleenkään saanut uutta työpaikkaa saati koulupaikkaa. Kaksi lasta mulla on, mutta toivoisin ettei olisi yhtäkään.
Elämäni on suoraan sanottuna aika paskaa. Selviän päivä kerrallaan, mutta en nauti elämästä enää ollenkaan.
En voisi olla tyytyväisempi. Mieheni on minulle rakkain ihminen maailmassa. Ollaan oltu yhdessä 18 vuotta, ja rakkautta on paljon. Meillä on yksi lapsi, 12-vuotias. Elämämme on tasaista ja rauhallista.