Mitä piirteitä inhositte äidissänne jouluisin

up

Numero kuutosen maatilanemäntä-äitimuistelo oli ihana. Muista kertoa/näyttää tämä äidillesi.

T: iloisesti liikuttunut isoäiti

Onko muita, joilla joulusta ja nimenomaan äidistä on ikäviä muistoja? Mitä olet halunnut tehdä ihan toisin omien lasten kanssa? ap

En mitään!  Äitini on ihana ihminen ja eritoten jouluisin se ihanuus vain moninkertaistui! Vaikka teki paljon kaikenlaista ja siivosi hirveästi jne niin ei ikinä rähjännyt tai tiuskinut jouluna tms. Lisäksi ihanaa oli se, että vaikka kaikki muut meillä tykkäsi jouluruuista (laatikoista, puurosta jne) ja minä en, niin äiti ei ikinä moittinut minua vaikka en niitä syönyt. Söin vain kinkkua, perunoita ja lihapullia. Äiti myös aina yritti tehdä itse meille joululahjoa (olimme todella köyhiä) ja jostain sai säästetyksi myös rahaa niin että pystyi aina ostaan jokaiselle satukirjan tms. KIITOS ÄITI, olet ihana!

Äiti oli melko kireä valmistellessaan joulua. Ainoana lapsena komensi minua tekemään milloin mitäkin, mutta koskaan työni jälki ei kelvannut äidille, ja tuli vihaisena korjailemaan. Lahjoista muisti joka joulu sanoa että niitä on liikaa, vaikka määrä oli ihan tavallinen ja jopa vähäinen. Yhtenä aattona äiti makasi uunin päällä migreenissä, se on jäänyt elävästi mieleen. Sittemmin hän on onneksi löysännyt vannetta.

Arvostin äitiäni lapsena ja nyt aikuisena vielä enemmän.

Aikuisena olen huomannut, että joulu teettä paljon työtä. Mutta näemme puolisoni kanssa mielellämme vaivaa lasten hyväksi. On ihanaa katsoa, kuinka he iloitsevat joulusta. Tänä vuonna aloitimme valmistelut jo lokakuussa, joten tunnelmaa latistavaa kiirettä tai ärtyisyyttä ei pässyt syntymään.

Sorrun juuri tuohon marttyyrimaiseen heittäytymiseen. Yritän olla huokailematta niitä samoja lauseita kuin äiti: nyt te saatte edes tiskata, kun minä olen tehnyt KAIKEN, mutta naamastani varmasti näkyy totisuus ja kadonnut ilo ainakin hetken.

Olen muuten huomennut, että kyllä ne isätkin tekevät joulun eteen paljon töitä. Se on sellaista hiljaista taustalla oloa, lasten hoitamista, hyppäämistä auton rattiin, kun jotakin puuttuu leipomuksista. Minusta se ei näkynyt kotiperheessä, että äiti olisi mitenkään arvostanut isän roolia.

Vihaisuutta. Ei koskaan hassutellut ainakaan minun kanssa. Joskus nauroi ja jutteli vanhempien sisarusten kanssa.

Itse sorrun varmaan siihen marttyyriasenteeseen. Mieheni ei tee kyllä yhtään mitään joulun eteen. Ei oma alotteisesti eikä pyytämällä. Äitini loi kivan joulun, kaikki puitteet oli kunnossa mutta äiti oli kireä, muistan sen kireän äänen. En ihmettele sitä, mutta en pitänyt siitä lapsena. Isäni osallistui valmisteluihin kuitenkin.

Äitini oli jouluisin parhaimmillaan, koska silloin oli maatilan emännälläkin lupa istahtaa hetkeksi. Aaton ruoanlaittovastuu oli hänen vanhemmillaan ja tapaninpäivä vietettiin isän lapsuudenkodissa, joten hänellä oli ihan oikeasti tavallista vähemmän tekemistä. Ei hän myöskään stressannut niistä parista kynttilästä ja joululiinasta, jotka otettiin esille. Aloin jo aika pienestä auttaa jouluvalmisteluissa, koska pidin joulusta, ja jopa veljetkin olivat mukana leipomassa.

Itse olen paljon kireämpi. Tavoitetasoni on huimasti korkeammalla eikä minulla ole ketään apuna.

Sitä, että oli mennyt naimisiin juopon miehen kanssa eikä päässyt siitä eroon. Siinä meni sitten pilalle niin joulut kuin juhannukset, myös lapsilta.

Muuten tavoitetaso oli vaatimaton, kuten minullakin eikä joulustressiä eikä marttyyriasennetta tunneta.

Mullakaan ei ole mitään, yhtään mitään moitteita äidistäni jouluisin. Lapsuuteni joulumuistot ovat pelkästään ihania, ja äitini oli sen ihanuuden ytimessä.

Itse olen vähemmän ihana etenkin aamupäivästä. Stressaan ajan kulumisesta, kivahtelen ja häädän lapsia pois keittiöstä. En kestä riehumista senkään vertaa kuin normaalisti, ja lasten tarve riehua olisi tietysti satakertainen verrattuna tavalliseen aamupäivään.

Äitini laittoi ruokaa ja siivosi monta päivää ennen joulua. Ja hän oli todella kiukkuinen ja iloton, mitä hän nyt oli yleensä muutenkin. Isäni hoiti lahjojen hankinnan suurimmaksi osaksi, haki kuusen ja yritti pitää yllä iloista tunnelmaa. Yleinen mielikuva jouluista on kireä, räjähdysherkkä tunnelma, jossa alkoholi näytteli myös osaansa.

Itse en stressaa ruoista tai koristeluista vaan teen mitä jaksan. Kaupasta saa joululaatikot jne. Mies häärii keittiössä ja minä hömpsötän lasten kanssa. Meillä on mukavaa yhdessä.

Sitä, että joka asiasta piti jollain tasolla stressata. Ruokia ei tietenkään voinut valmistella etukäteen vaan esim. laatikot tehtiin aina aattona, yleensä kiireessä. Joulupöytään katettiin aina hienoimmat kristallilasit ja antiikkilautaset, joita ei voi laittaa tiskikoneeseen vaan ne on tiskattava käsin. Mutta onhan ne astiat toki hienot ja juhlavat.

Sitä että jätti mut yksin joka joulu, kun lähti miesystävänsä luo. Olin 12-17 noina vuosina. Tosin jätti mut myös joka viikonloppu yksin mutta joulu on se mikä vieläkin sattuu. Joulu on vaikeaa aikaa edelleen. Nyt mulla on lapsi jota en jätä koskaan. Olen hänelle saatavilla aina. Niin kauan kuin elän. 

Äitini stressasi kyllä joulun valmisteluista, aloitti sen stressaamisen jo hyvissä ajoin, toisin kuin ne jouluvalmistelut. Jotka sitten tehtiin viimetipassa hirveällä kiireellä. Mutta marttyyri hän ei ollut, ei mitään syyllistämistä eikä edes tiuskimista. Eli ei pilannut muiden joulumieltä eikä tunnelmaa. En siis voi sanoa inhonneeni tuota piirrettä koska ei se meihin muihin vaikuttanut.

Syö hitaasti. Lahjat sai avata vasta ruokailun jalkeen. En itse tee samaa :)

Suurin osa jouluista oli juovuksissa...no itse en onneksi sorru samaan :/

Vaikka muuten äidissäni oli moitittavaa ja ärsyttäävää ja marttyyriasennetta, niin jouluisin hän oli maailman ihanin äiti :)

No vaikka sitä, ettei se ollut koskaan meidän lasten kanssa jouluna. Lähti mielummin miesystävänsä kanssa Venäjälle, oli kuulemma ateisti.

Äitini on oikeasti diagnosoitu narsisti. Yritän tulla toimeen mutta suojelen itseäni. Emme edelleenkään vietä jouluja yhdessä.