Mitä piirteitä inhositte äidissänne jouluisin

Juopottelua inhosin.

Joulut oli suorittamista. Hampaat irvessä piti ensin puunata ja koristella ja isoon ääneen koko ajan huokailla ja ihailla jotain tonttukötöstystä telkkarin päällä. Ruokia piti lappaa kaksin käsin ja joka suupalalla muistaa kehua, vaikka taisivat olla kaupan kylmäaltaasta tai sukulaisten tekemiä. Jouluevankeliumi luettiin väkisin, kaikkien piti istua suittuna ja tonttulakit päässä ja kiristellä hampaitaan ja oli niin ihanaa ja leppoisaa ja mukavaa.

Itse sorruin samaan joskus parikymppisenä, piti olla kaikki viimeisen päälle laitettuna joululautasliinoista lähtien. Joulupöydässä istuttiin poikakaverin kanssa kahdestaan ja yritin ylläpitää kepeää ja lämmintä tunnelmaa väkisin. Toinen lähinnä ahdistui.

Nyt osaan onneksi rentoutua eikä jouluissa ole enää suorittamisen makua. Lautasliinoissa saa olla vaikka kukkakimpun kuva ja ruokia saa ottaa juuri sen verran kuin haluaa jne. 

Samoja kuin yleensäkin. Hysteerisyyttä ja itsekeskeisyyttä. Huonoa ruokaa.

En inhonnut mitään, mutta se vähän harmitti, ettei meillä valmistauduttu jouluun millään tavalla (paitsi ostamalla lahjoja). Yhtäkään joulukuusta, -koristetta tai -torttua en lapsuudenkodistani muista, koska vietimme_joka_ikisen_ joulun äitini vanhempien luona. Mitä sitä nyt turhaan luomaan yhtään joulutunnelmaa, kun aatonaattona kuitenkin pakkauduttiin autoon ja ajettiin 300 kilometrin päähän joulunviettoon...

Isovanhempani ovat muuten edelleen elossa, ja nyt 30-vuotiaana vietän joulua ensimmäistä kertaa muualla kuin mummolassani (äitini on kyllä siellä nytkin).

Äiti inhosi joulua. Kuusi varisee, liikaa homaa ja moitti kaikkia lahjojaan ääneen jne. Itse olen aivan päinvastainen. En halua koskaan tulla äitini kaltaiseksi!

Hössöttömistä. Ei ihme, etten ole välittänyt oman perheeni kanssa mennä aattona lapsuudenkotiini, sillä minun tehtävä oli siivota, siivota myös kaapit ja leipoa piparit jouluksi. Näin ihan jostain 10-vuotiaasta asti ja perinne jatkui kunnes muutin pois kotoa. Äidilläni oli kioski ja hän oli aina töissä, jouluaattona 16 saakka ja isäni vaati, että koti pitää olla laitettu kun äiti tulee. Äiti laittoi sitten jouluruuan tultuaan. Isä ei koskaan tehnyt muita kotitöitä kuin tiskasi eikä veljiltäkään vaadittu mitään. Se piirre oli myös ärsyttävä, että minulta  tyttönä vaadittiin eniten, silloinkin kun olin ala-asteiässä ja veljet muutaman vuoden vanhempia. Isompana sitten komensin itse veljiä viemään matot ulos yms. 

Joulun piti olla hänen ideaalikuvansa kaltainen, en tiedä mistä hän oli sen keksinyt. Lasten piti olla puettuina parhaimpiin ja istua kiltisti pöydässä pitkään. 

Itse en hirveästi välitä joulusta, yritän viettää joka vuosi hiukan eri tavoin.

Äitini leipoi aina tietyt leipomukset, taikinat epäonnistuivat aina ja se leipominen oli yhtä huutamista ja kiroamista. Koko talo puunattiin katosta lattiaan, astiat pestiin, matot pestiin, ihan kaikki. Aattona äitini laittoi ruoat ja ne piti aina asetella tietyllä tavalla esim. rosolli tarjoilulautaselle riveittäin, jos ne meni sekoittamaan, korville tuli. Kuusen kanssa huudettiin ja kirottiin ja "yhtä vittuahan" se koko joulu oli. Aatto huipentui sitten siihen, että äitini otti kännit, haukkui kaikki joulupöydässä ja sammui sitten illan päätteeksi. Ja tämä oli hyvä ilta, jos meni huonosti, niin sitten pieksi minua..

Joulu itsellä yhtä stressiä, kun yritän tehdä lapsille kauniin ja rauhallisen joulun. Eikä siitä mitään tule, kun omat kuvitelmani ihanasta joulusta eivät kohtaa lasten kanssa..

Meillä äiti stressasi joulusta ihan hirveästi, inhosin aina sitä ennen joulua (ja muitakin juhlia tai vieraiden tuloa) kun äiti siivosi hiki hatussa ja huusi ja itki ja valitti samalla meille lapsille koko ajan, että miksi hänen aina täytyy yksin siivota ja kukaan ei häntä auta ja voi kuinka hänellä särkee selkää ja jalkoja ja polvia eikä meinaa jaksaa ja kuinka häntä ei kukaan auta.... loputtomiin.

Inhosin sitä. En myöskään käsitä, miksi piti tehdä valmisteluja niin myöhään ja ihan järkyttävä suursiivous, eikö vähän vähempikin olisi riittänyt? Edelleen tänä jouluna hämmästelin ääneen äidilleni, kun hän puhui joulusiivouksen yhteydessä että "pitää sisäkatot taas pestä ja verholaipiot" (mitä ovatkaan, mistä verhot roikkuu, se kotelo) jne.

Mä olen pessyt (pyyhkinyt) sisäkatot meillä silloin, kun tänne kotiimme muutettiin. Niin ja keittiön katon pesin kun maalattiin keittiön seinät viime vuonna. Muuten ihan turhaa hommaa, varsinkin joulusiivouksien yhteydessä kun muutenkin hommaa piisaa!

Muuten kyllä olen itsekin tarkka siivoamisesta, lapsille en tosin huuda enkä valita enkä vaadi heitä juuri siivouksiin osallistumaan, mutta miehelle kyllä valitan. Tosin mielestäni on aihettakin, hän ei tee mitään muuta kuin makaa sohvalla, ihan kirjaimellisesti.

Meidän äiti hössötti ja stressasi kans ihan liikaa. Kiroten ja reuhuen vääns ruokia ja pöytään oli sitten pakko tulla istua pönöttämään vaikka olikin paha mieli ja kireä tunnelma. Valkoiselle pöytäliinalle ei sitten missään nimessä saanut pudottaa mitään, tai kauhea huuto syntyi. Nykyään teen omille lapsilleni sellaisen joulun, että saavat syödä vaikka olkkarissa katsellen piirrettyjä ja syödä niin paljon herkkuja kun haluavat.  Onhan sentään joulu. Tulevat kyllä mielellään myös pöytään, koska saa olla niin kuin haluaa eikä tarvitse pelätä että tekee jotain "väärin". Inhoan kaikkea pakkopullaa. Koitan tietoisesti  välttää sellaista. 

En mitään. Äitini osaasi, ja osaa edelleen, laittaa Joulun kotiin. Rakastin lapsuuden Jouluja yli kaiken! En tänä Jouluna sortunut mihinkään kun sain tulla pienokaisten kanssa valmiiseen pöytään.

Kaiken piti olla tip top kunnossa joulua varten, mutta joulua rakennettiin itku kurkussa. Isä syytti meitä lapsia, kun emme muka olleet kiltisti ja auttaneet äitiä.

No onhan täällä toinenkin, jonka äidissä ei ollut mitään ikävää luonteenpiirrettä. Aloi jo miettimään, että olenko minä ainoa. Meillä oli aina mukava joulu. En muista, että äiti olisi juuri stressannut. Siivoskeltiin vähän, leivoskeltiin, se oli kaikki tosi mukavaa. Ei meillä tosin ollut edes pakastinta, että olisi etukäteen voinut tehdä ruokia ja leivonnaisia, mutta hyvin pärjättiin. Johtuiko sitten siitä, että meillä oli läsnä vain me kolme, minä ja vanhemmat. Oli pienet ruuanlaitot, olimme joulun oman perheen kesken. Joulu oli ihanaa aikaa! Siitä huolimatta että isä joi viinaa, hän vaan ei ollut koskaan ilkeä, väkivaltainen tai pelottava edes humalassa. Äiti ei juonut. Söimme herkkuja ja katselimme jouluohjelmia. Voi miten ihania lapsuusjoulut olivatkaan. Toivottavasti osaan tehdä yhtä hyvän joulun omillekin lapsilleni.

Suurin harmittelun aihe ehkä oli se, aukeaako tähtitorttujen taitellut siivekkeet uunissa, sitten niitä naurettiin, jos tuli tosi rumia torttuja =).

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 09:38"]

Sitä että jätti mut yksin joka joulu, kun lähti miesystävänsä luo. Olin 12-17 noina vuosina. Tosin jätti mut myös joka viikonloppu yksin mutta joulu on se mikä vieläkin sattuu. Joulu on vaikeaa aikaa edelleen. Nyt mulla on lapsi jota en jätä koskaan. Olen hänelle saatavilla aina. Niin kauan kuin elän. 

[/quote]

Toivottavasti huomaat myös löysätä tuon kanssa, ajattele vaikka miten lapsesi muistelee aikaanne: äiti on aina selän takana vahtimassa. Anna lapsen tehdä myös virheitä äläkä tasota liikaa hänen tietään.

Meillä tapahtui yksi kriisi jossa varoiteltiin sitten paljon että liikaa ei kannata antaa lapselle ja huomaan yhä että teen lapsille paljon valmiiksi: laitan leivälle särpimet, siivoan heidänkin puolestaan vaikka lapsikin voisi jotain tehdä mitä nyt osaa.

Ei vanhemman auta olla palveluautomaatti sillä oppii vaan kädettömäksi uusavuttomaksi joka ei pärjää sitten omillaan. Saa toki tehdä ja passata. Minäkin nautin siitä että joku auttaa mutta tasapaino on hyvä olla. Minusta se on jopa monella tavalla väärin että nykyaikana pojat ei mene armeijaan koska ei ne jaksa reppanat ensinnäkään aamulla herätä -ne kun on tottuneet että yöllä valvotaan aamuun saakka ja mennään kouluun jos kiinnostaa.

Vinkki: opettakaa pienestä lapset esim. kuorimaan perunoitansa niin ei koulussa vasta sitä taitoa opita. Moni lapsi ei hiihdä (jos koulussa ei hiihdetä) tai mennä metsään (jos koulu ei vie). Lapsiani kun olen vienyt harrastuksiin niin pysäyttävää se jossain määrin on että kouluikäiset lapset ei osaa tehdä kuperkeikkaa.

Edesmennyt äiti stressasi valtavasti joulusta. Kaikki piti olla täydellistä, laatikot piti valmistaa alusta alkaen, ruokia piti olla montaa eri sorttia, syöminen piti aloittaa tiettynä kellonlyömänä (ja voi sitä huutoa, kun aikataulut eivät pitäneet) ym. ym. Inhosin aina yli kaiken joulua ja päätin, että sitten kun äidistä aika jättää, lopetan joulun vietot ja menen jouluksi vaikka matkalle. Muutaman vuoden näin sainkin tehdä, mutta pari vuotta sitten tapasin nykyisen miehen ja nyt joudun taas viettämään näitä pahuksen perhejouluja. Miehen äiti on sellainen marttyyri, että apua hän ei pyydä ja jos yritän auttaa, apu ei kelpaa. Hänestä aistii kuitenkin saman kireyden, mikä omassa äidissä aikoinaan oli.

En inhonnut mitään, joulumuistot parhaita! :)

Jaa, jouluista en muista mitään erityistä ikävää, vaikka paljon järjesteltävää vanhemmilla olikin. Varmaan molemmat heistä mielsi että joulu on lasten juhla, eikä meillä toisaalta useinkaan ollut jouluna paljon perheen ulkopuolisia vieraita, joiden takia olisi pitänyt pitää jotakin aikataulua tai kulissia. Mutta muuten jos oli isompia juhlia ja tuli vieraita, niin inhosin sitä kireää komentelua keittiössä ja sitä että käsketään tekemään jotain, muttei kerrota kunnolla mitä, sanotaan että no mieti tai neuvotaan väärin, ja sitten ollaan vihaisia kun kysyy uudestaan tai kun tekee väärin. Inhosin myös sitä yleistä hiljaista kireyttä ja sitten leveää hymyä vieraille.

Ja teen itse sitä samaa, ihan sama tunnetila itsellä varmasti kuin äitillä samoissa tilanteissa. Hermostun kun on vieraita tulossa ja pitäisi viime tipassa tehdä sitä ja tätä (tosin perheessä ei ole komenneltavan ikäisiä lapsia, joten teen kaiken itse) ja vaikka ajattelen että en sentään huuda tai raivoa kenellekään, niin kyllähän kaikki huomaa sen että tuo on hermostunut ja kireä, eikä kenelläkään ole hyvä mieli sitten.

Oikein hyvä äiti siis minulla. Yritän nyt hillitä itseäni, että jos en sitä samaa stressiä levittäisi eteenpäin.

Mulla ei oo mitään huonoja muistikuvia lapsuuden jouluista.

Äitini stressasi ja stressaa edelleen aivan älyttömästi. Hän myös muisti valittaa joka välissä, että hän tekee kaiken ja joka paikkaa särkee. Me muut teimme kyllä osamme, mutta hän tuli perässä ja teki kaiken uudelleen, koska emme tehneet hänen mielestään tarpeeksi siistiä jälkeä (emme siis yltäneet hänen tasolleen).

Inhosin sitä suorittamista! Ruokaa oli aina liikaa, ja lisää piti tehdä (5-henkinen perhe, 8 lanttulaatikkoa jne.). Rosollia oli vaikka koko komppanialle. Me lapset vihasimme jouluruokia, joten joulupöytä oli itkua ja oksentelua, kun oli pakko syödä. Koko ajan uhkailtiin, että jos et syö, et saa lahjoja. Isä yritti sovitella ja siitä äiti sai vettä myllyyn: hän ei kelpaa ihmisenä, kun ei lastakaan saa kasvattaa.

Meillä ei joulunä käytetty viinaa, mutta äidin ainakien viha sai jouluista aikaa kamalia. Ei meitä lyöty tms., mutta useamman kuin kerran menimme nukkumaan ilman lahjoja, koska äiti käski suutuspäissään meidät nukkumaan. Sitten se itki isälle, että "kun kaikkensa yrittää, eikä koskaan mikään kelpaa".

Nykyisin äiti viettää joulunsa yksin. Ainoakaan 4 lapsesta ei halua häntä luokseen tai mennä luokseen, sen verran kamalia joulut olivat.