Työttömiä linjoilla?
Kuinka paljon tänä päivänä tosiasissa työvoimatoimistosta tarjotaan työtä työttömänä ollessasi? Siis niitä paikkoja miltä tahansa alalta joita on pakko hakea?
Tilanne siis niin että määräaikainen duunini loppuu juuri silloin kun jään äitiyslomalle, ja mietin sen lopuksi ilmoittautuvani työnhakijaksi koska kotihoidontuella en pärjää. Ja koska ihan alle vuoden ikäistä en hoitoon haluaisi viedä, mietinkin vaihtoehtoa olla työttömänä hetken aikaa, kuulun " loimaan liittoon" eli korvaukset tulisi sieltä.
Ja " yhteiskunnan elätti" - huutelijoille voin sanoa saman tien että naama kiinni, olen painanut duunia parikymmentä vuotta rasittamatta yhteiskunnan tukijärjestelmiä millään tavalla ja maksanut kokonaisen omaisuuden veroja, eli voitte tunkea kommenttinne jonnekkin missä ei päivä paista.
Kommentit (30)
koulutusta ja työharjoittelua kyllä tuputetaan. Sitten on mahdollista saada työllistämistukipaikka kun liiton päivät alkaa loppua!
Jotkut yritykset hakevat työkkärin kautta työntekijöitä niin, etteivät pistä paikkaaa yleiseen hakuun, vaan pyytävät työkkäristä työttömien yhteystietoja, esim. laskentatointa lukeneita. Sitten soittavat suoraan työttömälle ja pyytävät haastatteluun.
Siis voiko kieltäytyä ilman karenssia?
Itselläni oli sama suunnitelma ja varoitan vain, ettet joudu samaan jamaan minun kanssani. Asiani meni työvoimatoimikunnan käsittelyyn (joka siis antaa päätöksen kassalle), joka tulkitsi toimintani (ihan oikeutetusti) juuri tällaiseksi suunnitelluksi rahastukseksi ja sain 4kk karenssin. Rahaa siis ei tule mistään. :(
Etkö saa edes kodinhoidon tukea ja hoitolisää? Ei kai se karenssi niihin vaikuta?
työhakijaksi.
Voinko vielä kysyä mitkä seikat vaikuttivat kohdallasi moiseen päätöseen? Kuulostaa aika oudolta miten pystyvät näyttää toteen tuollaisen epäilyn?
Sori, jos säikäytin. Siis rahaa tulee, mutta ei työttömyyspäivärahaa tai muutakaan työttömyysturvaa.
Nythän tuli uusi laki vuoden alusta ja työmarkkinatuki muuttui vastikkeelliseksi. Työkokeilut, työharjoittelut, työelämävalmennukset ja palkkatuettutyö on keinoja joilla koitetaan saada listat kauniimmiksi. Silloin kun ihmisellä on ammatti ja liitonraha juoksee ei paljon muuta tarvii kun ilmoittautua 4 kk:n välein.
Mä ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi kun lapsi 2v, sain olla rauhassa vuoden tai kävin mä yhdessä infotilaisuudessa.
Kassasta sain minäkin samantyyppisen kommentin, kun sinne soittelin myös ennenkuin tähän ryhdyin. Valitettavasti kassa ei tee päätöstä työttömyysetuuden maksamisesta (tai maksamatta jättämisestä), vaan työvoimaviranomainen, joka toimittaa päätöksensä kassalle, joka taas joutuu toimimaan ko. päätöksen mukaisesti.
Lisäksi; minulla on ammatti ja koulutus. Yhtään työhönosoitusta tms. en ole saanut. Tänä 4 kk:ena, joina en saa mitään työttömyysturvaa, olen kuitenkin velvoitettu käymään erilaisissa työvoimatoimiston tilaisuuksissa (" työnhakupäivät" ym.), joita on nyt jo vajaan kuukauden aikana ollut 4. Syvältä.
Vierailija:
Olin 4 vuotta työttömänä. Ei tullut kertaakaan töitä työkkäristä. Nyt jäin taas työttömäksi 4kk työjakson jälkeen, en saa työttömyysrahaa mistään (br miehellä 1800e/kk)
Ei ne ota suhun enää yhteyttä sen ensikäynnin jälkeen. Mä olen ollut tammikuun alusta työttömänä, eikä yhteydenottoja ole tullut. Itse hommasin pian alkavan pätkätyöni.
mitkä siis olivat syyt tähän päätökseen? Ei kai siellä voida vain sanoa että hei " taidat yrittää rahastaa" ja sen perusteella tehdä karenssipäätös? Miten pystyivät näyttämään toteen rahastusaikeesi?
Olen siis ap
olet sitä myös. Eli, kun sulle osoitetaan työharjoittelu, kurssi tai mikä muu tahansa, sinne on mentävä, etkä voi siinä vaiheessa selittää, että sun on hoidettava lasta kotona. Jos kieltäydyt mistään, tulee karenssi saman tien. JOS pääset niin pitkälle, sillä:
Periaatteessa jos joku ilmoittautuu työttömäksi äitiysloman jälkeen, on oletettavaa, että hänelle on heti työpaikka valmiina tai tulossa, muutoinhan ihminen jäisi kodinhoidontuelle. Kun työpaikkaa ei ole, voidaan olettaa, että kyseessä on ketkuttelu rahan takia. Vaikka ihminen olisi kodinhoidontuella kotona, hän voi toki hakea töitä ja aloittaa työt halutessaan, tähän ei tarvita työttömäksi ilmoittautumista. Jos sensijaan ilmoittautuu työttömäksi, ei halua kodinhoidontukea mutta ei ole töitäkään, on aika selvää, että rahasta on kyse.
ehdotettiin työharjoittelua, ei pakotettu, mutta paikka olisi itse hommattava. Näin säästyisi liitonpäiviä kun olis välillä pari kk työharjoittelussa. Kursseja ja koulutusta ehdotettiin, ei näitäkään pakotettu.
Olin muutama vuosi sitten työttömänä ja sain työmarkkinatukea silloin n. 7 euroa päivässä. Vuoden työttömyyden jälkeen alettiin tarjota viikoittain joitain höpökursseja, joista kieltäydyin, koska minulla on koulutus. Sitten tarjottiin työkokeilua paikkaan, jossa olin jo ollut töissä, eli tiesin, mitä työ on. Kieltäydyin siitäkin. Lopulta tarjottiin työtä kahtena päivänä viikossa ja kieltäydyin siitäkin, koska lasten päivähoitomaksujen kanssa olisi mennyt miinukselle. Siispä tuli niin pitkä karenssi, että työmarkkinatukea olisin saanut vasta työssäolon tai kurssin jälkeen. Sain sitten hoitolapsen, jonka hoitamisesta sain enemmän kuin työmarkkinatukea. Se oli mielekästä työtä. Nyt olen taas työttömänä enkä saa mistään rahaa puolison tulojen takia. Nyt en rahasta ketään, en edes puolisoa. Saan vain lapsilisät, joilla maksan perheemme ruuat.
Ensimmäinen kappaleesi on varmasti totta, siksihän juuri kyselin kuinka aktiivisesti työkkäri tarjoaa näitä paikkoja.
Toinen kappaleesi sitten. En ole ihan samaa mieltä, koska jos haluaisin oikeasti mennä työhön meni äitiysloman jälkeen tietysti ilmoittaudun työttömäksi työnhakijaksi, eikö niin? Ja jos työtä etsin en tietenkään ole silloin kotihoidontuella, vaan juuri sellaisia tilateita varten olen maksanut jäsenmaksua kassaan. En oikein ymmärrä miten se vaikuttaa suoraan rahastamiselta jos joku alkaa etsimään töitä heti äitiysloman jälkeen ja nostaa työttömyyskorvausta mihin hän on oikeutettu. Vaikka näin ei minun kohdallani ainakaan vuoteen olekaan, voi olla tapauksia jotka ovat liikkeellä puhtain jauhoin. Miten nämä voidaan erotella toisistaan? Ja Ja jos alkaisin oikeasti työnhakuun, vaikuttaahan esim. työttömyys lapsen päivähoitopaikan saamiseen.
Entä sitten kun lapseni 2-vuotias jolloin aion oikeasti lähteä työnhakuun? Pitäisikö minun silloinkin olla kotihoidontuella kunnes saan töitä? Miksi sitten olen maksanut jäsenmaksua? Miten saan lapselleni kunnallisen hoitopaikan kun olen kotihoidontuella ja virallisesti hoidan lasta kotona?
Voisin toistaa tuon 23:n sanat.
Vierailija:
Periaatteessa jos joku ilmoittautuu työttömäksi äitiysloman jälkeen, on oletettavaa, että hänelle on heti työpaikka valmiina tai tulossa, muutoinhan ihminen jäisi kodinhoidontuelle. Kun työpaikkaa ei ole, voidaan olettaa, että kyseessä on ketkuttelu rahan takia. Vaikka ihminen olisi kodinhoidontuella kotona, hän voi toki hakea töitä ja aloittaa työt halutessaan, tähän ei tarvita työttömäksi ilmoittautumista. Jos sensijaan ilmoittautuu työttömäksi, ei halua kodinhoidontukea mutta ei ole töitäkään, on aika selvää, että rahasta on kyse.
Työvoimatoimikunta ei lähetä kirjallisena päätöstä asianosaiselle, ainoastaan kassalle. Suullisesti he kertoivat jotakuinkin noin, kuten 23 kirjoitti. [23; et kai ollut ko. toimikunnassa asiaani käsittelemässä...?? ;)]
Ja mitä tulee tuohon työvoimatoimiston " aktiivisuuteen" , niin siinä on näköjään vaihteluja. Meillä ihan oikeasti on noita höpöhöpötilaisuuksia hillittömän usein. Sen lisäksi työnhaku on täällä uusittava kerran kuukaudessa henk.koht. käynnillä, eikä kerran 4 kuukaudessa, kuten joku kirjoitti.
oli 5 kk työttömänä eikä yhtään paikkaa miltään alalta työkkäristä tarjottu, itse etsin sitten työllistämistukipaikan (sitäkään ei työkkäristä autettu mitenkään) ja lähdin sen jälkeen opiskelemaan