Onko paikalla ahdistuneisuudesta tai paniikkihäiriöstä kärsiviä?

up

Täällä yksi. Ai mitenkä selviän ahdistuksen kanssa. Ei kai ole muutakaan vaihtoehtoa kuin selvitä, vai mitä? Kyllähän se monesti sietämättömältä tuntuu, muttei se selvästi sitä ole kun hengissä vielä kuikuillaan. Parempia päiviä odotellen.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 21:19"]

Täällä yksi. Ai mitenkä selviän ahdistuksen kanssa. Ei kai ole muutakaan vaihtoehtoa kuin selvitä, vai mitä? Kyllähän se monesti sietämättömältä tuntuu, muttei se selvästi sitä ole kun hengissä vielä kuikuillaan. Parempia päiviä odotellen.

[/quote]

millaisia selviämiskeinoja sinulla on? terapia/lääkkeet/tukihenkilöt?

Joo. Mindfulness, itsensä altistaminen hankaliin tilanteisiin tekee joka kerta vahvemmaksi, säännöllinen elämä (liikunta, uni jne), avoimuus oireiden suhteen, huumori. Siinä muutamia lääkkeitä. Et ole huonompi kuin muut, vaikka ahdistaa. Olet aivan yhtä hyvä, mutta ehkä vaan herkempi.

Olen ex-ahdistuja. Noin neljä vuotta sitten todettiin, söin puoli vuotta mielualalääkettä ja kävin säännöllisesti juttelemassa psyk.sh:n kanssa. Sairastumiseni liittyi lapsen syntymään ja se on siinä vaiheessa "normaalia".

Pääsin siis sairauden nuskan päälle opettelemalla uusia ajatusmalleja.

Vieläkin ahdistaa säännöllisesti, mutta osaan sysätä sen syrjään, ja keskittyä muuhun.

En ole kolmonen, 

mutta itselläni päivittäinen lääkitys, "alkuun" terapiaa + rauhoittavat lääkkeet pahempia paniikki- ja ahdistuneisuuskohtauksia varten. Ystävienkin tuki auttaa, kerroin lähimmille aikanaan tilanteeni ja tunnistavat jos voin ns. huonosti eivätkä tee siitä isompaa numeroa.

Täälläkin yksi. Pakko selvitä, sillai minä selviän. Kohtaukset ovat välillä sellaisia, että vain kiljun ja itken maassa, koitan saada happea ja yritän koota itseni taas uudelleen... sit menee päivä, ehkä pari ja sama uusiksi. On se vähän raskasta, mutta pakko jaksaa. Ikää 17v, käytössä lääkkeet paniikkihäiriöön ja käyn viikottain psykologin luona.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 21:21"]

millaisia selviämiskeinoja sinulla on? terapia/lääkkeet/tukihenkilöt?

[/quote]

Dissosiaatio. Niin kauan on minulla ollut ahdistuneisuushäiriö etten muuta osaa kuvitellakaan. Kun ahdistus alkaa mennä sietokyvyn tuolle puolelle, jotakin tapahtuu aivoissa ja vaivun ikään kuin unenomaiseen tilaan - hieman sama paniikkikohtausten kanssa, irtaudun jotenkin siitä mielentilasta vaikka fyysiset oireet tunnenkin. Epämiellyttävää on oleminen tuon turtumisen ikeessäkin, eli kyse ei ole mistään kipulääkepöhnän kaltaisesta höyhenenkevyestä tilasta - mutta kai se on kuitenkin parempi kuin todella kokea se kaikki.

Onko teillä, jotka olette pillereitä popsineet, lääkitys auttanut?

Minulla lääkkeet auttoivat parissa viikossa. Söin niitä vain puoli vuotta, se on ymmärtääkseni minimi, mitä kannattaa syödä. Pelkäsin lopettamista, mut mitään oireita ei onneksi tullut.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 21:45"]Minulla lääkkeet auttoivat parissa viikossa. Söin niitä vain puoli vuotta, se on ymmärtääkseni minimi, mitä kannattaa syödä. Pelkäsin lopettamista, mut mitään oireita ei onneksi tullut.

[/quote]

Tää oli siis 6.

Juuri aloitettu paniikkihäiriölääkitys. Kuukauden syönyt, vielä ei ole merkittävää muutosta, kohtaukset ehkä lievempiä. Saatanallinen sairaus. Toivottavasti menee ohi. Ainoa helpotus, että tietää että yleinen, ja siitä voi parantua. Jokainen kohtaus tuntuu kuin olisi saamassa sydänkohtauksen, ei mielellään mene ihmisten ilmoille potemaan, mikä saattaa aiheuttaa sulkeutuneisuutta pitemmällä aikavälillä. Jokin asia sen on elämässä laukaissut, psykoterapiassa ehkä selviäis mikä, mutta mieluummin jostain syystä haluaisin tämän lääkkeillä kuntoon nopeasti kuin jauhaisin vanhoja asioita vuosia terapiassa. Kallistakin lienee.

Mitä lääkettä tänä päivänä määrätään? Itsellä oli 20 vuotta sitten betasalpaaja ja Alprox. Olin pitkään oireettomana normaalina ihmisenä, mutta nyt oireet ovat hiipimässä taas takaisin.

Mitä lääkettä tänä päivänä määrätään? Itsellä oli 20 vuotta sitten betasalpaaja ja Alprox. Olin pitkään oireettomana normaalina ihmisenä, mutta nyt oireet ovat hiipimässä taas takaisin.

Sepram menossa täällä ties kuinka monennetta vuotta enkä edes ajattele lopettamista.Propral tarvittaessa. Ilman lääkitystä en pystyisi varmaan elämään normaali elämää.

Itselläni ei ole diagnosoitua paniikkihäiriötä, mutta sentyyppistä oireilua on ollut. Niiden alkaessa pelkäsin, että minulla on jokin vakava somaattinen sairaus. Oma selviytymiskeinoni on ollut sen sisäistäminen, että fyysiset oireet ovat mielen aiheuttamia ja siten vaarattomia. Altistan itseäni menemällä tilanteisiin, jotka ovat sopivan haasteellisia, mutta ei liian. Tilanteisiin, joista on mahdollista helposti poistua. Pelkkä tietoisuus mahdollisuudesta poistua auttaa kestämään epämiellyttäviä tuntemuksia. Kun sitten pystyn hillitsemään itseni ja olemaan esim. jossain yleisötilaisuudessa loppuun asti, saan siitä onnistumisen kokemuksen ja uskoa siihen, että selviän seuraavalla kerrallakin. Ymmärrän, että nää keinot eivät toimi vakavassa paniikkihäiriössä, mutta lievemmissä tapauksissa näistä voi olla apua. Omaa mieltä voi opetella hallitsemaan. Eikä toisinpäin eli antaa mielen hallita.