Sunnuntain liikuntagallup
Mitä liikuntaa olet tänään harrastanut?
Itse kävin koira kanssa puolen tunnin kävelylenkin aamupäivällä ja äsken hiihdin 6 kilsaa. Ihan sopivasti mulle.
Kommentit (23)
Kävelin autolle ja takaisin. En mä nyt sunnuntaina ala rehkimään.
Hiihdimme koko perhe (lapset 7-12 vuotiaat) jäällä noin 7 km. Kotona täällä tulee hyötyliikuntaa myös paljon kun juoksen kahden kerroksen väliä.
Olen liikkunut to-pe-la niin paljon että tänään piti pitää lepopäivä. Mutta pulkkamäki lasten kanssa ei ihan mennyt lepopäivästä.
Aamulla 15km hiihto ja kohta käväsen vielä kuntosalilla ja uimassa.
Oon käyny keittiössä ja vessassa. Siinäpä se. Muuten makaan täällä sängynpohjalla krapulassa ja mussutan suklaata.
Itse alan yökukkujana vasta heräämään tähän päivään, mutta aion seuraavaksi kivuta kuntopyörän selkään. Tällä hetkellä liikunta on tuota spinningiä, painonnostelua ja uintia. Voisi tietysti käydä taas vaihtelun vuoksi juoksemassa, mutta jospa panostaisi siihen ensi viikolla.
Tunti salilla, ei mitään ihmeellistä.
Kävin hiihtämässä muutaman kilometrin yhden lapseni kanssa. Toisen lapsen kanssa kävin puistossa, ja sillä reissulla juoksimme monta pientä pyrähdystä ja nostelin lasta.
Kottikärrysulkeiset. Pamahti rehunjakovaunu heti aamusta, eli huomiseen asti pitää ruokkia eläimet (120 sonnia) käsipelillä. Ensin säilörehut ja sitten jauhot siihen päälle. Kahdesti päivässä, ehkä vielä kolmas kierros säilörehua iltamyöhällä. Huomenaamuna vielä ainakin kerran, sitten ehkä saadaan päivällä varaosa vaunuun.
Kävely salille ja takaisin, siellä bodyattack +bodypump - tunnit. 3 tuntia, reilu 1000 kaloria.
Hiihtelin puolitoista tuntia järven jäällä.
Pilates-tyyppinen rauhallinen venyttely.
Kävelin töihin, vajaa 30min suuntaansa.
Aamulla lumihangessa rämpimistä ½ tuntia yövuoron jälkeen, että pääsin kotiin.
Päivällä tunti lumihnagessa rämpimistä, että koira sai päivittäisen liikuntansa.
Illalla ½ tuntia lumihangessa rämpimistä, että pääsen taas yövuoroon.
BodyCombatissa. Maailman paras treeni.
Tunti salia aamusta ja lumityöt.
Kohta vielä tunti futista.
Tein tallihommat aamulla, 4 tuntia meni. Talutin hevoset (8) tarhoihin, ruokin ne, siivosin karsinat, laitoin iltaheinät valmiiksi ja kannoin vettä tarhoihin. Ja meillä välimatkat asioiden välillä ei ole ihan lyhyitä, niin käveltyä tuli ja kottikärryjä työnnettyä hyvän matkaa lumessa :p hyötyliikuntaa siis tänään:) koirat vois vielä lenkittää.