Oppiiko vauva nukkumaan omaan sänkyyn 1 v mennessä?
Minulla on nyt melkein 5 kk vanha vauva, joka ei nukahda kuin rinnalle eikä häntä pysty siirtämään omaan sänkyyn herättämättä. Nukkuu päivälläkin maksimissaan noin 15 minuutin päiväunia ja nekin rinnalle nukahtaessaan. Herää joskus mahavaivojen vuoksi joskus muuten vaan. Vaunuissa nukkuu vain liikkeellä vaihtelevalla menestyksellä. Minkälaisia kokemuksia teillä eli minkä ikäisenä teillä vauva oppi nukahtamaan omaan sänkyyn? 6 kk? 1 v? Millä keinolla on onnistuttu? Meillä jos vauvan jättää yksin nukahtamaan, hän jokeltelee hetken yksikseen ja aina jossain vaiheessa alkaa itkemään. Jos jään silittelemään jne. hän vain seurustelee. Vaikka kuinka väsynyt olisi niin omaan sänkyyn ei nukahda. Tutti ei myöskään kelpaa. Itseä ei muuten perhepeti hirveästi haittaa MUTTA syksyllä joudun aloittamaan opiskelun ja illalla pitäisi päästä tekemään läksyjä koht rauhassa. Jos mietitte miksi aloitan opiskelun vielä kun vauva on niin pieni: pakon edessä. Jos ilmoittaudun vielä poissaolevaksi syksyn jälkeen, menetän opiskelupaikan. Eikä minua enää todennäköisesti valittaisi pääsykokeissa opiskelijaksi. Miehellä on oma yritys ja tekee pitkää päivää eikä hänkään siis pysty viihdyttämään vauvaa läksyjen jne. teon aikana. Kotikaupungissani ei ole unikoulua järjestettävissä minkään tahon toimesta. Alkaa jo uskonpuute iskemään.
Kommentit (32)
No hei, ei sulla ole mitään hätää. Puoli vuotta on vauvan elämässä valtavan pitkä aika. Lapsi, joka nyt tarvitsee sinua ihan kaikkeen, on puolen vuoden päästä kävelevä ja kovasti kommunikoiva taapero. On ihan turha juuri nyt murehtia sitä, millaisia yöt tulevat olemaan ensi syksynä. Voi olla, että lapsi nukahtaa hienosti ja nukkuu hyvin ja voi olla että ei. Sitä ei kukaan voi tietää, koska lapsilla on usein monta asiaa jotka vaikuttavat unen laatuun, ja sille ei voi kukaan yhtään mitään.
Kuulostaa kuin omalta tarinalta paitsi että oma vauva heräili tunnin välein yölläkin.
Resepti: lopetin imetyksen seitsemän kuukauden jälkeen ja viikko siitä lempeä tassuttelu unikoulu. Nyt vauva 8 kk ja nukkuu 12 tuntia putkeen yleensä heräämättä.
Laitan oman vastauksen tännekin kun ap:n aloitus tuli tuplana ja vastasin siihen toiseen....
Me siirrettiin lapsi omaan sänkyyn kun oli 8,5kk koska oli pakko, ei se pysynyt enää meidän sängyssä. Hirvitti kyllä että miten siinä käy, koska oli ollut kamala tissitakiainen ja myöskin harrastanut vain tissitorkkuja jne.. Päätettiin samalla luopua yöimetyksestä, koska lapsi söi kuitenkin todella paljon illalla ennen nukkumaanmenoa.
Ensimmäinen yö tuntui todella pahalta, poika heräsi ja itki ja itki, rauhoittui sylissä kun nosti ylös ja silitti ja lauloi, ja itku alkoi uudestaan kun laittoi alas.. sai hän jotenkin nukuttua, me emme niin paljon.. Toinen yö oli vähän parempi, hän kyllä heräsi pariin otteeseen itkemään, mutta ei ollenkaan niin paljon kuin ekana yönä. Kolmantena yönä itki vähän ennen kuin nukahti (peruskitinää koska ei halua nukahtaa), nukahti kahdeksalta ja heräsi seuraavan kerran aamulla kahdeksalta....
Kipeänä on sitten päässyt meidän väliin nukkumaan, ja eihän hän kaukana ole kun pinnasänky on meidän sängyn vierellä...
Vauva oppii nukkumaan siihen missä häntä nukutatte. Nukahtamishetki on se avain. Eli jos nukahtaa vaikka itkustaen omaan sänkyyn niin rauhoittuu siihen yölläkin.
Meillä vauvat ovat nukkuneet omassa sängyssä aina ja eri huoneessa syntymästään-6vko iästä.
Meillä ei ole oppinut nukahtamaan. On aina halunnut olla lähellä. 2-vuotias kyllä nukkuu yön omassa sängyssään, mutta haluaa nukahtaa viereen.
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 19:59"]
No entäs perhepetiin rinnalle nukuttaminen, lapsi jää perhepetiin nukkumaan ja nukahdettua teet kouluhommat.
[/quote]
Meillä tehtiin juuri näin. Nyt tuo on reilun vuoden ikäinen ja rinnalle nukuttamisesta luovuttiin jo aikaa sitten, nukutetaan nykyään sinne omaan sivuvaunuun ja siihen sitten tyynyjä ym. eteen, jottei ainakaan vahingossa sieltä lattialle pyörähdä. Pysyy kyllä yöt ihan hyvin "omalla puolellaan", ainakin jos mies nukkuu siinä vieressä.
Oppii jos opetatte. Unikoulua voi pitää kotonakin, vaatii vaan mielenlujuutta.
Kun oli 6kk heivattiin omaan huoneeseen ja sinne se sitten oppi nukkumaan alle viikossa. Sitä ennen ei nukkunut juuri koskaan, ei yöllä ei päivällä, kaikilla oli hermot riekaleina.
Ihan sama mulle, jos joku sanoo, että lapsi tarvitsee läheisyyttä, kun koko perhe meinas hajota ja oltiin viittä vailla psykoosissa itse kukin. Kun saatiin lapsi olemaan yön itsekseen ja unessa, elämä voitti.
Meillä taas esikoinen nukkui vauvana hyvin ja 3 kk iästä omassa sängyssä. Kunnes n. 1,4v alkoi nähdä unia ja pelätä pimeää yms. Reilu 2-vuotiaana alkoi saada pahoja kauhu- ja kiukkukohtauksia unissaan. 1,5 v valvottiin ja taisteltiin, että lapsi nukkuisi omassa sängystään, kunnes ei enää jaksettu. Otettiin siis viereen ja 4.5-vuotias tulee edelleen joka yö viereen. Mieluummin näin, kunhan nukutaan.
Ai itsekseen nukahtamaan? Ehkä siinä 3,5 vuoden iässä, ei tosin joka ilta, mutta muutaman kerran kk onnistuu jo.
Tässä ap taas.
Muutenhan tuo perhepeti onnistuisikin, mutta kun herää n. 5 min päästä jos minä lähden viereltä. Ei oikein riitä läksyjen tekoon. Ja vielä kun vaatii tissiä nukahtamiseen. Lisäksi vielä "koliikki" vaivaa eli mahaan selvästikin vielä koskee etenkin yöllä.
Minäkään en "välitä" siitä, että vauva ei saisi tarpeeksi läheisyyttä. Jos me mennään 3 tunnin yöunilla niin kyllä se heijastuu vanhempien käytökseen. Minä olen ainakin tosi lyhytpinnainen näin vähällä unella. Huomenna mennään lääkäriin. Katsotaan tuleeko sieltä mitään muuta diagnoosia vauvan vaivoille kuin se iänikuinen koliikki.
Ap jatkaa.
Ja toimiiko unikoulu kaikille vauvoille?
Toimiiko jos syö vielä monta kertaa yössä tai itkee mahavaivoja? Mistä sitten tietää, itkeekö "huvikseen" vai syystä?
Ap jatkaa.
Ja toimiiko unikoulu kaikille vauvoille?
Toimiiko jos syö vielä monta kertaa yössä tai itkee mahavaivoja? Mistä sitten tietää, itkeekö "huvikseen" vai syystä?
Ap jatkaa.
Ja toimiiko unikoulu kaikille vauvoille?
Toimiiko jos syö vielä monta kertaa yössä tai itkee mahavaivoja? Mistä sitten tietää, itkeekö "huvikseen" vai syystä?
Meillä alkoi joskus 3-4 kk pysyä perhepdissä unessa vaikka poistuukin itse. Tarkistaa tilanteen ajoittain mutta omia hommia voi tehdä makuuhuoneessa. Alkuin otin läppärin sänkyyn ja vauva jalkaa vasten. Sitten teen sängyn vieressä ja käyn ottamassa kädestä kiinni jos liikkuu levottomasti. Nyt 6 kk ja nukkuu päiväunet itsekseen.
Ap jatkaa.
Meillä ei tosiaan auta mitkään keinot tuossa perhepedissä. Vauva saattaa nukkua parikin tuntia hyvin tissi suussa, mutta jos erehdyn käymään vessassa tai juomassa lasin vettä, niin siinä 1 min aikana sitten herätään. Ärsyttää, kun ei ole vieläkään omaa aikaa sekuntiakaan. Vauvaa pitää kantaa käytännössä 24/7 tai ainakin olla näköpiirissä koko ajan.
Lattialla viihtyy ehkä 5 minuuttia selällään ja 10 min mahallaan. Osaa jo hieman ryömiä, joten ihmetyttää (jostain luin, että kun oppii ryömimään niin silloin on vatsanseudun lihakset jo niin vahvat että mahavaivat vähenee). Ei syö pullosta, vaikka aina välillä kokeilen, joten näillä assosiaatioilla ei koskaan tule nukkumaan ilman tissiä.
Odotin kuin kuuta nousevaa 3 kk iän rajapyykkiä, se meni. 4 kk, 5 kk ja nyt jos ei reilussa viikossa tapahdu ihmettä niin sitten se 6 kk meni ohi. Sen voin kyllä sanoa, että tähän perheeseen ei toista lasta tule kun vaan adoptiolla. Olen ihan varma ettei tämä lopu koskaan. Niin monta kertaa ole neuvolan ja lääkärin lupauksiin pettynyt. Poika nukkuu mun tissi suussa perhepedissä koko loppuikänsä enkä minä pääse koskaan kouluun.Unikoulua en pääse pitämään kun vieläkin maha vaivaa ja syö monta kertaa yössä. Eli en tiedä huutaako huvikseen vai syystä.
Meidän vauva 6v nukkuu edelleen vieressä. Söi tissiä 2v asti ja joskus useastikin yössä. En antanut koskaan nukkua tissi suussa, vaan kun nukahti siihen tissille, niin heti tissi pois.
Sun vauva on vielä niin pikkuinen, että älä hätäile minkään unikoulujen kanssa. Itse olen unikouluja vastaan, mutta ymmärrän toki, että joissain tapauksissa unikoulu on tarpeen. Kärsivällisyyttä vaan kovasti, aika tuntuu nyt sinusta pitkältä, mutta vauvojen maailmassa voi tapahtua muutoksia ihan hups vaan. Sitten se aika kultaa muistot. t. kolmen äiti
Meillä alkoi nukahtaa omaan sänkyyn 3kk iässä. Sänky oli kiinni meidän sängyssä sivuvaununa. Laitoin vauvan sänkyynsä ja kävin itse siihen viereen "nukkumaan". Siihen hän heti ekasta kerrasta nukahti.
Syökö vauva jo kiinteitä?
Lapsi oppii kun sen antaa oppia. Meillä lapset ovat alusta saakka nukkuneet omaan sänkyyn.
No entäs perhepetiin rinnalle nukuttaminen, lapsi jää perhepetiin nukkumaan ja nukahdettua teet kouluhommat.