Vanhoillislestadiolaisille...

Että mikä siinä on takana! Omista kokemuksista päätellen se on ehkä kuten alkoholin käyttö (siitä ei tosin kokemusta :)). Eli missä menisi se sopivan ja ei sopivan raja? Juotiinhan Jeesuksen aikaankin viiniä ruokajuomana, eikä se ollut syntiä toisin kuin tänään. Vaarana kun on mieltyä siihen makuun ja haluta aina vain lisää ja lisää. " Että jos mä vähän nyt enemmän joisin, niin oishan mun paljon helpompi tutustua muihin ihmisiin ku katoais pahimmat estot" tms.



Itse siis murkkuiässä aloitin naistenlehtien meikkivoidenäytteillä. Sitten alkoi näyttää naama niin värittömältä ja mukaan tulivat ripsari ja huulikiilto. Ja sitten ois vaan aina tarvinnut lisää... Nykyisin en käytä mitään muuta kuin peitepuikkoa, joskus vähän meikkivoidetta, kun tuntuu että näin on puhtaampi omatunto kun ei tarvitse miettiä tuollaisia turhuuksia (?). Nypin kyllä kulmakarvoja, se nyt ei liene paha juttu?



Toteem83

Minusta henkilökohtaisesti meikkaaminen, hiusten laitto ja kauniisiin vaatteisiin pukeutuminen menevät kaikki samaan kategoriaan. Jos ihminen haluaisi olla täysin radikaali tässä suhteessa, niin silloin pitäisi varmasti pukeutua kuten nunnat - siis korostetun vaatimattomasti. Mutta sekin on vain pintaa... Sydän voi olla paikallaan tai pois paikaltaan riippumatta siitä, minkä värinen pusero on päällä tai onko silmissä ripsaria vai ei.



Onko teillä tällaisissa asiassa kuinka tarkka yhteisön " painostus" ? Tarkoitan, että kyräilevätkin muut, jos joku on meikannut? Jos kyräilee, niin miten sitten perustellaan permanentti tai muodikkaat vaatteet?

mutta tuli joitain asioita mieleen.



Itse siis olen vl, ja en käytä mitään meikkiä. Ajattelen, että olen tällaisena jumalan luoma ja haluan kelvata ihmisille sillä mitä olen. En vain ajattele ulkoista olemusta vain myös sisäistä.



Monesti esim. seuroissa näkee nuoria joilla on kaikenlaista " rajalla olevaa" huulikiiltoa, nypityt kulmat, taivutetut ripset, meikkivoidetta... En sano, että se olisi väärää, mutta nuoret olisi kauniita ilman niitäkin. Siitä on vain helppo lisätä muitakin. Sitä miksi emme meikkiä käytä niin en osaa vastata.



Luulen, että ajatus on olla sen näköinen, millaiseksi jumala meidät on luonut. Mutta miksi permanentti? :)

Olen kuullut, että kun permanenttiä alettiin laittaa vanhat ihmiset paheksu sitä.



Nämä taitaa olla sellaisia ainasia kysymyksiä, mihin ei ihan selvää vastausta löydy.



Tärkeintä olisi, että ihmiset hyväksyisisivät itsensä sellaisenaan kuin on. Ihan itsetunnonkin kannalta. Ja omantunnon kannalta.Tärkeinhän näissä olisi säilyttää puhdas ja hyvä omatunto.



En siis halua olla tuomitsemasa minkään käyttöä, enkä ketään joka jotain käyttää, vaan nämä oli vain minun ajatuksia.

Minäkään en käytä mitään meikkejä. Ja olen myös ajatellut, että olisko tuo ajatus, että ei ole hyvä meikata siitä, että Jumala loi meidät tällaisiksi, eikä sitä tarvitse mennä muuttelemaan, parantelemaan. Minä myös tiedän, että vanhat uskovaiset eivät hyväksyneet permanenttia ja olen joskus lukenut Raamatusta sen kohdan, jossa kauhisteltiin, kun lopun ajalla siionin tyttäret ottavat kiharoita. Itse olen kyllä ottanut, koska sitä ei nykyään yleisesti synniksi saarnata.

Just nämä huulikiillot, kiiltävät kynsilakat, puuterit jne. on minun mielestäni mietityttäviä rajatapauksia, joita en itse halua käyttää mutta kyllä jotkut silti käyttää, enkä sen perusteella tuomitse ketään epäuskoiseksi. Herää vaan kysymys, miksi pitäis käyttää sellaisia, kenelle me silloin haluamme kelvata. Minun käsityksen mukaan uskovaisen ei tarvitsis olla viimeisen muodin mukaan pukeutunut mutta näitäkin toki löytyy, toisille nuo ulkonäköjutut on tärkeämpiä kuin toisille.

Minusta taas hiusten nätisti laittaminen tai viimeisen muodin mukaan pukeutuminen ei ole verrattavissa meikkaamiseen mutta permanentti kyllä on. Tärkeintähän lopulta on sydämentila, kenelle haluat kelvata, ihmisille vai Jumalalle ja onko sinun syntisi anteeksi ja rauha sydämellä.

Miksi?



Miksi permanentti on paha, mutta joka päiväinen hiusten rullaaminen ei?



Itse en voi missään tapauksessa nimetä kaikkia asioita mustavalkoisesti mikä on hyvän ja puhtaan omantunnon mukaista ja mikä taas ei. Minä itse teen valintoja omassa elämässäni paljon suurempien kokonaisuuksien ja arvojen mukaan. Kyselen itseltäni, miksi tekisin sitä tai tätä, miksi en tekisi noin tai näin. (Tietenkin monien asioiden kohdalla voin suoraan sanoa sen olevan synti.)



Paino on sanassa miksi! Miksi nainen(/mies) meikkaa, lävistää korvansa, nenänsä, napansa tai jotain vielä intiimimpää? Miksi naisihminen pukeutuu paljastaviin vaatteisiin. Samaan syssyyn voisin kysyä, miksi ostan viimeistä huutoa olevat merkkitalvikengät? Miksi ajan uudella muodikkaan värisellä autolla? Miksi?



Mielestäni ihmisestä kertoo jotain se, jos hän esim. haluaa vaatettaa tai " koristaa itsensä piiloon" tai jäljitellä maailman rock- tai elokuvatähtien tyyliä ja mainosten malleja. Hänellä on joku tarve olla jollakin tavalla erilainen kuin mitä hän olisi luontojaan Jumalan luomana yksilönä. Joku koristautuu ollakseen mieliksi kavereilleen, toinen hakee hyväksyntää ja ihailua vastakkaiselta sukupuolelta. Kukaan meistä ei kai voi vannoa pystyvänsä elämään täysin naturellina ja sanoa olevansa aina täysin tyytyväinen ulkokuoreensa ja muihin ominaisuuksiinsa, elämäänsä yleensäkin.



On tietenkin täysin normaalia ihailla kauniita ihmisiä ja kauniita vaatteita. Monesti vaan kauneuden, rikkauden ja monen muun maallisen ominaisuuden tavoittelu tulee elämässä itse elämää tärkeämmäksi. Voi olla, että Jumalakin unohtuu. Joku uskossaan vahva ja elämässään " selvillä vesillä kulkeva" ihminen voi laittaa puuteria tai meikkivoidetta näppyjensä peitoksi ilman että hän koreilee tai halveksii itseään tai muita?? (Tämä ihan vain yhtenä esimerkkinä, huonona sellaisena kylläkin, tunnustan suoraan.)



Joku ihminen suosii kalliita merkkivaatteita, mutta ehkä syystä, että ne ovat laadukkaita ja mukavia. Toinen taas ostaa samoja juttuja vain siksi, että hänet hyväksytään mukaan " piireihin" , tai vaikkapa siksi, että näin hän voi pitää itsestään yllä tiettyä statusta esim. varallisuudesta tai muodikkuudesta. Ihmiset suosivat ihan samoja juttuja hyvin erilaisin motiivein.



Miksi pitäisi meikata? Eikö Jumalan luomaa voi arvostaa ja pitää hyvänä vähän vähemmälläkin panostuksella? Minkä kuvan me antaisimme itsestämme esim. meikkaamalla ja rei' ittämällä itsemme suuren maailman ihmisten mukaan? Ainakin minä ymmärrän, ettei meikattu ihminen ole tyytyväinen itseensä ilman lavastusta. Eikä hän lavastuksen jälkeen olekaan enää oma itsensä..



Korvakorut ja muut lävistykset ovat ihan oma lukunsa. Lienee ollut sangen viisasta aikoinaan pidättäytyä korviksista. Vai mihin olisimmekaan vetäneet rajan lävistysten määrässä, laadussa ja sijainneissa kun mietimme sitä, mihin tämä maailma on noissa asioissa ajautunut. Ehkä suosisimme jo korvisten lisäksi jopa osittaisia amputaatioita tai muita yhtä inhottavia ja rumia itsensä merkkaamisen muotoja. Uskoisin, että Venäjänkin uskovaisille kirkastuu jonain päivänä korvisten tai muun koristautumisen tärkeys?



Kaiken tämän pohdinnan keskellä pitää huomioida sekin seikka, että jokainen meistä on inhimillinen ihminen, joka ei voi irrottaa itseään ympäristöstään ja välttyä ympäristönsä kaikilta vaikutteilta. Oma lihakin tekee tehtävänsä eikä sielunvihollinenkaan laiskottele.



Ja onneksi on olemassa armo!

Joku kirjoitti, että maallisen kauneuden, rikkauden ym. tavoittelussa helposti Jumala unohtuu. Näin voi käydä, mutta voi käydä niinkin, että oman elämän pyhityksestä tulee tärkeämpää kuin Jumala, ja Jeesuksen tekemä täydellinen sovitus. Kristinuskon pitäisi keskittyä ennen kaikkea siihen, mikä on ollut täydellistä ja pyhää ja sehän on ainoastaan Kristus.



Jos aletaan päivittäin kamppailemaan toisarvoisten kysymysten kanssa ja tekemään " kärpäsestä härkästä" , ei kristinuskon keskus enää olekaan Jeesus.



Minun mielestäni hyvä peruspilari kakelle oikea-väärä-mietinnälle on se, että kaikki, mikä menee Jumalan edelle on syntiä. Mikään yksittäinen teko, vaikkapa hiusten värjäys, ei kerro mitään ihmisen uskosta. Jos laittaa väriä tukkaansa omaksi piristyksekseen, ei se sitä tarkoita että rakastaa tätä tukanväriään yli kaiken. Sen sijaan jos koko elämä oikeasti pyörii vain siinä, miltä näyttää ja suunnilleen käyttää joka pennin kosmetiikkaan ja tekee kauneusleikkauksia jne. niin se voi jo kertoa jotakin ihmisen sydämentilasta.



En kirjoittanut tätä siksi, että toivoisin teidän vl:ien ymmärtävän näkökulmani. Mutta minusta olisi mielenkiintoista tietää, mitä ajattelette yllä kirjoittamastani?

Kiinnostaisi kuulla, miten määrittelette luonnollisuuden. Meikkaamisen kohdalla ymmärrän rajanvedon paremmin. Tietenkin täysin meikkaamattomana ihmisen kasvot ovat " aatamin asussa" . Mutta mites vaatteiden kanssa? Miten ihmisen pitäisi pukeutua ollakseen riittävän luonnollinen? Onko jotenkin luonnottomampaa pukeutua merkkifarkkuihin kuin verkkareihin? Entä se näkökulma, että myös halua antaa hyvä vaikutelma voi pitää ihmiselle luonnollisena?



Tietenkin voi kysellä itseltään, miksi meikkaa tai miksi pukeutuu muotisaappaisiin. Mutta eikö yhtä lailla voisi ja pitäisi pohtia, miksi käyttäytyy eri tilanteissa kuten käyttäytyy - miksi vaikkapa joskus hymyilee ulospäin, vaikka sisin itkee? Tai miksi joskus nielee kiukkunsa ja heittäytyy marttyyriksi sen sijaan, että pitäisi asiallisesti puolensa? Myös tällaisissa tilanteissa ihminen " teeskentelee" . Elämämmehän on täynnä roolien ottamista ja vaikutelmien luomista, eikä siinä ole sinänsä minusta mitään väärää. Eikä minusta ole yksiselitteisesti väärin sekään, että hakee näin tekemällä vaikkapa muiden hyväksyntää. Eikö se ole luonnollinen piirre ihmisessä?



Kyselen näitä ihan mielenkiinnosta, en tosiaankaan ilkeilläkseni. :)

Onko mielestänne piirteen korostaminen pahempi asia kuin piirteen peittäminen? Esim. meikkivoidehan tasoittaa elämän aikaansaamia näppyjä ja ryppyjä, ripsiväri tai rajauskynä taas korostavat katseen syvyyttä. Ilmeisesti ette käytä ainakaan jälkimmäisiä.



En oikein käsitä näihin asioihin liittyvää logiikkaa. Minusta meikkivoide ja ripsiväri ovat molemmat meikkejä, piste. Molempien tarkoitus on " parannella" pärstäkerrointamme, joko niin että tehdään rumaksi koetusta kauniimpi tai kauniiksi koetusta vielä kauniimpi. :)



Toivon ettette hermostu näistä pohdinnoistani. Minusta on vain mielenkiintoista perehtyä eri ajattelutapoihin.

Saanen laittaa yhden raamatun paikan,

1Piet.3:2 kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.

3:3 Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista,

3:4 vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.



miksi muuttaa itseään, olkaamme sellaisia joiksi Jumala meidät loi.

Muistaakseni Lutherin 10 käskyn selityksessä, käskyn älä tee huorin kohdalla, mainitaan että koreilun alla piilee huoruus. Se on siis huoruuden syntiä.



Tämän ajatuksen alle siis mahtuu kaikki, värjätyt hiukset, kiharat, meikit, muotivaattet, yms yms. Kaikki mitä ihminen itselleen hankkii ollakseen ' koreampi' . Vaatteet on oltava, tietenkin. Siistit ehjät ja puhtaat, eikä missään säkissä tarvitse kulkea, mutta ei napapaidassakaan. Oman tyylin mukaiset, niin ettei kulje joka muodin oikun mukana. Pitkät hiukset ovat raamatun mukaan naisen kaunistus ja lyhyet häpäisy. Joten ne ovat ' sopivaa koreilua' . Mutta niidenkin kamapausmalli enemmän yksinkertainen kuin joku hieno erikoinen .... kuten edellä raamatun paikassa sanottiin... hiusten palmikoista....



Synti on siis ajatuksissa tässäkin asiassa, ei yksittäisessä teossa niinkään. Meikkaaminen on sitten sen sydmmessä olevan synnin ilmentymä.

Kirjoitit tuosta Raamatun kohdasta, joka kehottaa, että olkoon kaunistuksemme jossakin muussa kuin hiusten palmikoinnissa ja kullan ympäriripustamisessa.



Samaisesta kohdasta on ollut joskus aikaisemminkin puhetta - en tiedä, luitko silloista keskustelua. Minun mielestäni tuota kohtaa ei voi lukea aivan kirjaimellisesti. Muutenhan letit olisivat syntiä ja kaikkihan sen tietää että esikoislestadiolaiset naiset tunnistaa pitkästä letistä :) Niinikään joku yksittäinen korukaan ei ole synti, eikä tässä Raamatun kohdassa niin sanota. Minä ajattelen, että tämä tarkoittaa sitä, ettei koreilu menisi Jumalan ja uskon ja myös lähimmäisenrakkauden edelle - ettei siitä tulisi elämän pääasia. Mutta minusta tämän kohdan perusteella ei voida säätää mitään normeja, joita kaikkien tulisi noudattaa. Toki itse voi noudattaa kuinka tiukkoja säädöksiä hyvänsä - minusta on vain kunniotettavaa jos joku haluaa elää vakaumuksensa mukaan. Mutta on tärkeää, ettei niistä tulisi mitään itsetarkoitusta, eikä sääntöjä joita on pakko noudattaa. Vai mitä Sinä ajattelet?



Olen kyllä samaa mieltä Lutherin kanssa siinä, että koreilun alla on usein huoruus. Mutta mikä on koreutta, on sitten tulkinnanvarainen juttu. Minun mielestäni tällaista koreutta on epäsopiva tai paljastava pukeutuminen.

meikämami:

Kirjoitit tuosta Raamatun kohdasta, joka kehottaa, että olkoon kaunistuksemme jossakin muussa kuin hiusten palmikoinnissa ja kullan ympäriripustamisessa.

Samaisesta kohdasta on ollut joskus aikaisemminkin puhetta - en tiedä, luitko silloista keskustelua. Minun mielestäni tuota kohtaa ei voi lukea aivan kirjaimellisesti.

Minä tulkitsen tämän lähinnä niin, ettei ulkoinen kauneus saisi olla tärkeämpää kuin sisäinen. Jokainen varmasti ymmärtää, ettei vaatimaton ulkonäkö takaa kenellekään kaunista sydäntä, jos sydän ei ole paikallaan. Sisimpään satsaaminen siis on olennaisinta, ja ulkoisen suhteen jokainen harkitkoon, missä menee kohtuullisuuden rajat. Ne varmasti vaihtelevat ihmiseltä toiselle ihan kuten muissakin asioissa.

En vain osannut sitä yhtä hyvin ja ytimekkäästi esittää.

Tulkaa nyt kertomaan ajatuksianne kysymistäni asioista!

Kyllä minusta monet meikäläiset nuoret (ja jopa yli 20 perheelliset) menevät liian pitkälle esim.pukeutumisessa. Mun mies on ainakin pariin kertaan sanonut että jos hänen vaimo käyttäisi nuin paljastavia vaatteita niin hän kyllä jo mainitsisi asiasta. Ja ymmärrän kyllä tuon. Kuinka moni meistä vaimoista ja äiteistä haluaisi että mies kulkisi " paljastavissa" vaatteissa? Mikä tämmösessä pukeutumisessa on viestinä? Jumalahan on meidän jokaisen ruumiin luonut sellaiseksi kuin on. Onko joillakin tarvetta korostaa kuinka suuren rintavarustuksen Jumala on hälle luonut, tai kuinka piukka peppu hällä nyt sattuu olemaan? Itse olen suht tyytyväinen omaan roppaani, ei se täydellinen ole mutta se mikä kelpaa mulle tulee kelvata muillekkin. :)



Sen ymmärrän että jos on vaikka paha sairaus, vaikkapa syöpä ja tukka lähtee päästä niin kyllä silloin voi peruukin laittaa päähänsä tai jos nyt iho on tosiaan pahan aknen seurauksena punainen ja kuhmurainen niin vois jotain voidetta käyttää.

Itse olen joskus kokeillut nuorempana huomaamatonta lynsilakkaa ja ei mulle ainakaan siitä tullut hyvä olo. Koko ajan oli semmonen tunne että tää on väärin.

Kyselit Silkkiuikku luonnollisuuden rajoista sekä korostamisesta/peittämisestä meikeillä.



Aloittaisin mielummin siitä, milloin ja missä olosuhteissa vanhoillislestadiolaisuudessa alettiin suhtautua meikkaamiseen kielteisesti. Olen kuullut kerrottavan, että niihin aikoihin, kun suuret ikäluokat olivat lapsia, meikkaaminen oli sopimatonta niin uskovaisten kuin monien ei-uskovaistenkin mielestä. Kaupungeissa meikattiin enemmän ja maaseudulla meikkasivat vain ns. huonot naiset. Niinpä meikit saivat ikään kuin huoruuden leiman ja ajateltiin, että meikkaamisen tarkoitus oli miesten " vamppaaminen" . Tästä syystä kukaan itseään kunnioittava uskovainen nainen ei meikannut.



Tänä päivänä suuret ikäluokat ovat vielä keskuudessamme ja heidän suussaan sanalla meikki on edellä esitetyistä syistä syntinen maku. Lisäksi meikkaamisen yleistyttyä enemmän säännöksi kuin poikkeukseksi meikkaamattomuudesta on tullut vanhoillislestadiolaisille ikään kuin tavaramerkki. Varsinkin vanhempien ihmisten mielestä on mukavaa, kun kadulla vastaantulevasta puhdaskasvoisesta ja lävistyksettömästä nuorisojoukosta on helppo päätellä, että nämä ovat uskovaisia nuoria.



Lisäksi ovat tietenkin ne raamatulliset perusteet, mitä täällä on esitetty. ¿Luonnollisuus¿ on vaikea asia määriteltäväksi, samoin kuin ¿koreilemattomuus¿. Meikkaamattomuus ilmentää kuitenkin sitä sydämen tilaa, että haluaa olla nöyrä, koreilematon ja arvostaa Jumalan tekemää luomisihmettä myös omien kasvojen kohdalla. Tästä syystä emme myöskään tee esimerkiksi kauneusleikkauksia.



Mutta koska tällaiset ulkoiset seikat eivät ole autuuden ehtoja, esimerkiksi muissa kulttuureissa parannuksen tehneitä naisia ei painosteta meikkaamattomuuteen. Myöskään minkäänlaisia sääntöjä ei ole laadittu eikä koskaan tulla laatimaan sen suhteen, onko vl-uskovaisen sopivaa käyttää peitepuikkoa, meikkivoidetta tai puuteria. Mutta tämän hetkisessä tilanteessa meikkaamattomuudesta on esimerkiksi nuoren uskonelämälle hyötyä siinä suhteessa, että se eristää nuorta esim. baareista ja diskoista ja sitä kautta alkoholista ja vapaista seksisuhteista, ja taas toisaalta lisää vl-nuorten yhteenkuuluvuuden tunnetta esim. opiskelupaikoissa. Ja lisäksi meikittömyys on kaunis, äänetön uskontunnustus missä ikinä liikkuukin. :)

en osaa sanoa suoraan kysymykseen, miksi meikkaaminen olisi syntiä, muuta kuin sen, että se pahentaa seurakuntaa ja on siksi väärin. Kaikkihan tiedämme, että vl seurakunnan yhteinen päätös on, ettei meikkituotteita käytetä. ja entäs 1.käsky? älä pidä muita jumalia? onko ulkonäöstä tullut tällaisille meikkaajille tai pintamuodin kärjessä kulkeville elävän Jumalan tilalle uusi jumala?



sitten itse meikkituotteiden käyttöön, haluaisin kertoa, miten päädyin itse murkkuiän akneihon kanssa tuskaillessa tehtyjen puuterikokeilujen jälkeen siihen, etten mitään meikkituotteita, edes puuteria, laita.



käänsin " miksi ei meikkiä" kysymyksen toisinpäin: miksi pitäisi meikata (=tässä pohdinnassani sama kuin esim. meikkivoiteen tai puuterin käyttö, kynsilakka ym, vaikkei ihan samaa ehkä tarkoitakaan.)?

uskon, että kelpaan Jumalalle laopsena, ystävilleni ystävänä, vanhemmilleni lapsena, suvulleni sukulaisena/sisaruksena, (nykyään)aviomiehelleni vaimona ja lapsilleni äitinä juuri tällaisena kuin olen, ilman puutereita tms. Heitä miellyttääkseni minun ei tarvitse meikata. Maailmaa miellyttääkseen sitä ei kannata tehdä, sillä maailmaa ei voi koskaan miellyttää, se on loppumaton suo ihan epäuskoisillakin, naisten itsetunto-ongelmista puhutaan koko ajan.

Maailmaa miellyttääkseni en siis halua meikata. En myöskään itseäni miellyttääkseni, sillä kukas muukaan kuin sielunvihollinen niitä entä jos - ja sanoiko Jumala todella niin? -kysymyksiä sinne mieleen asetteleekaan.



vai haluaako meikatessaan näyttää mahdollisimman paljon ei-lestadiolaiselta? jos näin on, voi taas miettiä, mikä on uskonasioiden tilanne...



Joten: uskovaisten keskinäinen rakkaus on mielestäni niin suuri asia, että jonkun (vakavasti ajatellen) niinkin tyhjänpäiväisen asian kuin meikkivoiteen voisi mielestäni " uhrata" sille, että se rakkaus säilyisi. Aina - ja yllättävänkin usein- sitä saa omaa turhamaista mieltänsä näissä asioissa olla oikomassa varmasti itse kukin. Suurimmat vaikeudet näissä asioissa on luonnollisesti murrosikäisillä tai muuten vain esim. huonoihoisilla juuri tuon meikkivoiteen suhteen, mutta harmiksi näkee, että juuri ne, jotka ovat puuteriin/meikkivoiteeseen sortuneet, ovat niitä, jotka eivät taatusti kuulu juuri niihin, jotka esim. vaikka vaikeita aknearpia tms. meikillä peittelisivät, vaan ihan ovat tavallisella iholla varustettuja.



Ja niitä, jotka meikkiä jossain muodossa käyttävät, en kyllä heti luule uskostaan luopuneiksi, mutta minulla kuten varmasti monilla muillakin tulee mieleen, että olisikohan tuo nyt joutunut klatevalle pinnalle uskonasioissa. AP: toivottavasti näin ei ole?



Lopuksi: ihmettelen, vaikka tähän vastasinkin, miksi otat asian esille juuri täällä (ellet ole trolli). eikö esim. sisarilta, keskuksteluiltojen kysymyslaatikot tms. olisi parempi paikka tälle keskustelulle?



Toivon ap:lle voimia asiassa. Ja vaikka saattaa tuntua tiukkapipoiselta, sanon mielipiteni erittäin arkana, koska ei näissä asioissa aina mitään 1+1=2 -vastauksia ole. uskon, että seurakunnasta saat itsellesi vastauksen, jos sitä todella haluat, etkä vain tukea meikkivoiteen käytöllesi... nimittäin sitä luulen, että saat täältä ainakin suht helposti, toisin kuin seurakunnasta.

" annuli84



Lopuksi: ihmettelen, vaikka tähän vastasinkin, miksi otat asian esille juuri täällä (ellet ole trolli). eikö esim. sisarilta, keskuksteluiltojen kysymyslaatikot tms. olisi parempi paikka tälle keskustelulle?



Toivon ap:lle voimia asiassa. Ja vaikka saattaa tuntua tiukkapipoiselta, sanon mielipiteni erittäin arkana, koska ei näissä asioissa aina mitään 1+1=2 -vastauksia ole. uskon, että seurakunnasta saat itsellesi vastauksen, jos sitä todella haluat, etkä vain tukea meikkivoiteen käytöllesi... nimittäin sitä luulen, että saat täältä ainakin suht helposti, toisin kuin seurakunnasta."

-------------------------------------------------------





Tämä annuli 84 oli erittäin hyvä.

Minulta tämä kerkustelu on saanut tosi hyvää palautetta, mutta olen annulin kanssa samaa mieltä, jos hakee teoilleen hyväksytää ( en voi kyllä tietää oliko tämä tarkoitus ap:n pointti) niin täältäteluja sitä varmasti saa. Onhan nimimerkin takaa helppo kirjoitella.

Parhaat vastaukset saat uskonystäviltä, avoimia keskusteluja on hyvä käydä ystävien kanssa.

Olisiko kyse ns. tapakulttuurisesta asiasta...? Ajattelisin, että voi juontaa juurensa ajalta, jolloin meikatut naiset olivat useimmiten ' huonoja naisia' .

Olihan ennen patriarkoilla parta. Sitten tuli aika, jolloin partaradikaalit pitivät partaa aatteensa merkkinä ja uskovaiset miehet halusivat siksi olla parrattomia. Nykyään taas parta on ok. Samoin ehkä 100 v sitten olisi housuissa kulkevaa naista pidetty uskovaisten keskuudessa aika kaltevalla pinnalla kulkijana.

Mielestäni se, että esim. Venäjän uskovaiset meikkaa ja Togon naiset käyttävät korviksia, osoittaa, että ehkäpä kyse ei olekaan ns. autuuden asiasta. Onhan tosi, että kun parannuksen armon saanut henkilö lankeaa syntiin, vaikkapa kiroaa tai hörppää viinaa, Pyhä Henki ilmoittaa, että nyt tuli virhe, ja tulee huono omatunto. Siitä huolimatta, että kukaan ihminen ei tälle langenneelle kerro, että hei me ei tehdä noin.



Voi, nyt täytyy lopettaa, vauva itkee.



PS. Mulla ei ole mitään tarvetta meikata tms :)

seuraavia asioita:



Väritön kysilakka suojaa hauraita kynsiä lohkeamiselta joten en voi ymmärtää että sen käyttöä pahekutaan yleisesti. Nykyään kun ein matta pintaista väritöntä lakkaa saa mistään tai ainakaan itse en ole törmännyt. Joudun siis käyttämään ihan tavallista koska muuten kynnet repeillee ja sormenpäät ja kynsivallit ovat jatkuvasti kipeänä. Enkä näe tässä mitään sen kummenpaa ongelmaa.



Mitä taas tulee meikkaamiseen yleisesti niin ymmärrän että joku haluaisi meikillä piilottaa kasvoista asioita joita ei toivoisi niissä olevan. Kaikki eivät ole luonnonkauniita ja hyväihoisia niinkuin itse olen (tämä ei ollut kehu vaan toteamus)...



Sitten silmiini pisti toteamus että MIES ei sallisi vaimonsa kulkea sellaisissa vaatteissa tai jotain. Tämä heitto jäi vaivaamaan siksi että mielestäni tässä on kyse vääränlaisesta mustasukkaisuudesta. Sekö on paha jos vaimo näytää naiselta siinä määrin paljon että joku muukin mies sen näkee?



Mutenkin jään miettimään sitä että miksi naiseus on asia joka vl halutaan " piilottaa ja peittää" . Vaatetus voi olla naisellinen olematta rivo tai avokaulainen. Ymmärrän että niitä sisaria inhimillisesti saataa harmittaa se että kilot kertyy lasten myötä ja keho näytää kaikkea muuta kuin entiseltä raskauksien jälkeen. Silti en ymmärrä sitä että tämä suhtautuminen omaan kehoon heijastelee suhtaumista niihin ihmisiin jotka pysyvät lapsista huolimatta kuosissa. Vihjaillaan oman kehon palvomisesta ja tiukasta ruokavaliosta ym. Ja kuitenkin on meitä joiden ei tarvitse tehdä mitään sen kummenpaa toki myönnän että elämän tapani on jossain määrin liikunnallinen joka edesautaa asiaaan enkä ole makenperso mikä on taas ihan eriasia kuin elää kurinalaisesti.



Muutenkin olen useamman kerran pohtinut sitä että kun tosiasia on se että toista ihmistä ei voi estää katsomasta kuin ehkä muuten kuin sillä koko mustalla kasvotkin peittävällä kaavulla (anteeksi tällä ei ole tarkoitus loukata ketään mutta lukekaa pahntumatta edelleen) ja silti ihminen tämän asun silällä keroo itsestään liikkeillä ja eleillä.



Lihava ihminen voi olla kaunis mutta se on itsetunnosta kiinni!



Ruma ihmine voi olla kaunis mutta se on itsetunnosta kiinni!



Kun itse erotun ulkonäköni puolesta (ainakin toistaiseksi) joukosta tiedän että jokainen on oman ulkonäkönsä vanki se vain on käännettävä omaksi edukseen tavalla tai toisella. Kun en voi estää ihmistä katsomasta katsokoon sitten. Olen nainen enkä sille mitään voi joten en sitä ala myöskään isommin peittelemään. Pitäsikö?



Toinen ihminen on luotu myös katottavaksi siinä kuin luonto ympärillämme. Vaikea ymmärtää sitä että toisen ihmsen katominen on paha ainakin jos se on eri sukupuolta kuin itse olet. Mikäpä olisi kiinostavampaa kuin ihmiskasvot?