Lue keskustelun säännöt.
(Vapaehtoisesti) yksilapsiset perheet oletteko olleett tyytyväisiä ratkaisuunne?
23.10.2013 |
Meillä on 7 vuotias tyttö ja nyt alkaisi olemaan viimeiset hetket hankkia hänelle sisarus (biologinen kello tikittää). Elämä on tällä hetkellä ihanan helppoa yhden lapsen kanssa, voimme mennä hänen kanssaan minne tahansa, teemme kaukomatkoja yhdessä, yhden lapsen kuskaaminen harrastuksiin, ym. ei vie meidän kaikkea vapaa-aikaamme (ja rahojamme ;) !), elämä on rauhallista ja seesteistä, eikä tyttäremmekään valita yksinäisyyttä (ei ole koskaan ainakaan ääneen kaivannut sisarusta). Nyt siis pohdimme haluammeko luopua kaikesta tästä toisen lapsen takia. Ja mitä enemmän olemme miettineet asiaa, sitä vahvemmaksi on tullut mielipiteemme että ei - näin on meille hyvä!
Olisi kuitenkin kiva kuulla mielipiteitä muilta yksilapsisten perheiltä (joissa lapsi on jo siis vanhempi) oletteko koskaan katuneet valintaanne ja jos näin niin miksi?
Kommentit (35)
[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 12:54"]
Tuli mieleen sellainen näkökulma, että vanhemmille yksi lapsi mahdollistaa helpon elämän, mutta entä millainen tämän ainoan lapsen keski-ikä on, kun täytyy huolehtia yksin kahdesta vanhemmastaan? Hänhän siinä tietyllä tapaa maksaa vanhempien ratkaisusta. Ja tämä ilman sarvia tai hampaita, vilpittömästi.
[/quote]
Minulla on muutama ainokainen kaverina ja tämä on toki tullut joskus eteen. Mutta eniten he ovat surreet sitä, että ainoana lapsena heistä on odotettu ihan liikaa. Tai näin siis kokevat. Sen ainoan lapsen oli onnistuttava, että vanhemmat voisivat kokea onnistuneensa. Kiltti, sosiaalinen ,kaunis, koulu piti mennä tosi hyvin, yliopisto jne...
Jos ainoa lapsi ei haluakaan tätä tietä, hän kokee epäonnistuneensa ja voi olla, ettei halua pitää vanhempiin yhteyttä, kun ei kelpaa heille.
Useampi lapsi jos on, vanhemmat ei pane muniaan samaan koriin.
Mutta tämä vain tässä elämänvarrella kuultua opiskeluaikoina ja muuten ainoilta lapsilta.
Ja en ap suosittele toisen tekemistä, jos ei haluta. Ei siitä tuolla ikäerolla enää kaveria tule sille esikoiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 12:54"]
Tuli mieleen sellainen näkökulma, että vanhemmille yksi lapsi mahdollistaa helpon elämän, mutta entä millainen tämän ainoan lapsen keski-ikä on, kun täytyy huolehtia yksin kahdesta vanhemmastaan? Hänhän siinä tietyllä tapaa maksaa vanhempien ratkaisusta. Ja tämä ilman sarvia tai hampaita, vilpittömästi.
[/quote]
Minä olen myös yksilapsisen perheen äiti. Ja juuri tämä on se ainoa asia, jota olen itse mietiskellyt huonona puolena tässä yksilapsisuudessa. Toisaalta tässä omaakin sukuani (vanhempieni ja isovanhempieni sukupolvet) seuranneena ei ole mitenkään itsestäänselvää se, että lapset olisivat aikuisena läheisiä tai edes väleissä...
Muuten olen kyllä täysin tyytyväinen elämäämme. Lapsikin on sosiaalinen eikä mikään sterotyyppinen ainoa lapsi. En jaksa kirjoitella noita tässäkin ketjussa muiden kirjoittamia hyviä puolia yksilapsisuudessa, ne kun on jo sanottu.
Ainoana lapsena voin sanoa että kyllä olen erittäin kateellinen niille kaikille muille joilla on sisaruksia. Jopa miehelleni, jonka nuorin sisarus on häntä 7 vuotta vanhempi.
Aina olen halunnut jonkun toisen läheisen ihmisen siihen elämään, perhearkeen. Nykyäänkin tuntuu että elämästä puuttuu jotain oleellista. Kavereita tulee ja menee mutta sisarukset (yleensä) pysyy siinä rinnalla koko elämän. Myöskään kukaan muu ei ymmärrä perheen asioita kuten sisarukset jotka on kaiken saman kokenut.
Mutta mielestäni lapsia ei myöskään pidä tehdä sen takia että niin täytyisi..
Täällä myös erittäin tyytyväinen yhden lapsen äiti.
En muuten ymmärrä näitä kirjoituksia siitä, että sisarukset automaattisesti takaisivat jotain asioita elämässä, joko kasvuiässä tai vaikka sitten keski-iässä. Ajatelkaa nyt toki tuntemianne ihmisiä. Eivät sisarukset ollenkaan aina "pysy rinnalla läpi elämän", tai mitään sen kaltaista.
[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 14:41"]
Olisi kiva tietää kuka peukuttaa alaspäin noihin positiivisiin juttuihin yksilapsisten perheiden helposta elämästä. Väsyneet monilapsisten perheiden äidit, jotka haluaisivat, että kaikilla on yhtä vaikeaa ja raskasta kuin heillä? Vai ne, kenen mielestä kaikkien tulee hankkia vähintään se kaksi lasta - kun se nyt on vain se oikea tapa olla perheellinen?
[/quote]
En ole peukutellut alaspäin, mutta ei myöskään kaikilla usean lapsen äidillä ole vaikeaa ja raskasta. Väitän, että minulla on neljä lapsen äitinä helpompaa kuin naapurilla yhden lapsen kanssa. Minä juon aamula rauhassa aamukahvin ja luen lehden, naapurini on sanonut, että ei saa hetken rauhaa lapseltaan joka vaatii jatkuvaa leikittämistä ja seuraa kun ei sisaruksia ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin halunnut toisen lapsen, mutta silloinen avioliitto ei ollut enää kunnossa ja ero tuli, toinen jäi tekemättä.
Joskus mietin, että voi kunpa toinen olisi, mutta lapsi on jo alakoulussa enkä ole tavannut ihmistä jonka kanssa jakaa elämääni.
Nyttemmin olen huomannut, että oikeastaan ihan hyvä näin, en enää kaipaa toista lasta.
Eli toisaalta omasta halusta ja toisaalta tilanteiden pakottamana. Mutta, onhan minulla jo yksi lapsi jota rakastan kovasti :) Kyllä se riittää minulle.
[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 16:56"]
En ole peukutellut alaspäin, mutta ei myöskään kaikilla usean lapsen äidillä ole vaikeaa ja raskasta. Väitän, että minulla on neljä lapsen äitinä helpompaa kuin naapurilla yhden lapsen kanssa. Minä juon aamula rauhassa aamukahvin ja luen lehden, naapurini on sanonut, että ei saa hetken rauhaa lapseltaan joka vaatii jatkuvaa leikittämistä ja seuraa kun ei sisaruksia ole.
[/quote]
Tuo riippuu ihan täysin lapsesta. Temperamentista ja luonteesta. Meillä on yksi lapsista ollut syntymästään asti vaativaa tyyppiä. Haluaa koko aika huomiota, on aina iholla. Toisaalta herkkä ja fiksu. On jo 8-vuotias ja edelleen paljon energiaa vievä, vaikka tietenkin vanhemman kannalta tilanne on jo helpottanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä yksi näkökulma, siihen miltä tuntuu kun tehdään kaksi lasta, ja jotain pahaa tapahtuu toiselle lapselle. Meitä oli alunperin kaksi lasta, minä ja pari vuotta nuorempi pikkusiskoni. Ollessani 18-vuotias pikkusiskoni (16v) jäi rattijuopon yliajamaksi ja kuoli. Tämä oli valtava shokki minulle (olimme läheisiä) ja tietysti vanhemmilleni kamalinta mitä voi heille tapahtua. Vanhempani olivat siinä kunnossa tapahtuman jälkeen, että heistä ei ollut millään tavalla tukemaan minua ja osamme kääntyivätkin toisinpäin - minä olin vahva ja tuin heitä heidän surussa ja samalla yritin taistella itse eteenpäin. Vanhempani tekivät hyvin selväksi, että ilman minua heillä ei olisi ollut mitään syytä jatkaa elämää. Tunsin tämän erittäin ahdistavaksi tilanteeksi, enkä toivoisi sitä kenellekään. Tunnen edelleen (tapahtumasta on yli 10 v), että vanhemmat ovat asettaneet minun harteilleni myös nekin odotuksensa, mitä heillä oli siskoani kohtaan. Ja varsinkin nuorempana oli todella tuskallista kun en näitä kaikkia pystynyt/halunnut toteuttaa.
Olen nyt raskaana ja olen pohtinut todella paljon haluanko enemmän kuin yhden lapsen. Tiedän, että minulle jaettiin tässä sisarusasiassa ns. huonot kortit, mutta se ikävä, tuska ja ahdistus mitä siskoni kuolema toi tullessaan ja vanhempien täydellinen minuun turvautuminen, ei valitettavasti ole antanut kovin ihanaa kuvaa sisaruksena olemisesta. Tietysti, jos kaikki olisi mennyt hyvin, olisi tilanne ihan eri - mutta valitettavasti kaikki ei aina vaan kaikkien kohdalla mene hyvin, ja tämän asian konkreettinen tiedostaminen tekee varovaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 22:11"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 21:19"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 21:07"]
Minä en ole yhden lapsen vanhempi, mutta kerron mielipiteeni silti. Toivottavasti et ap pahastu kun ronkin tänne väliin :) Mutta ehkä tuossa vaiheessa kun ikäeroa olisi jo noin paljon (vähintäänkin 8vuotta) on sisaruksen tekeminen turhaa. Siis lapsen kannalta sillä noin isolla ikäerolla siitä sisaruksesta ei enää ole toiselle sisarukselle kaveriksi nyt tai oikeastaan myöhemminkään. Ja sehän se on sisaruuden hienoin asia kun omassa perheessä asuu ne parhaat kaverit. Eli jos teillä vanhemmilla ei ole polttavaa halua uuteen vauvaan, niin ehkä kannattaisi jäädä yksilapsiseksi perheeksi.
[/quote]
Minulla ja toisella siskollani on juuri tuo 7 vuotta ikäeroa, ja olemme koko lapsuuden ja varsinkin aikuisiän olleet hyvin läheiset, teemme yhdessä kaikenlaista ja olen todella onnellinen hänestä. Meidän välissä on tosin yksi sisko lisää, ehkä se vaikuttaa, mutta kyllä teemme myös asioita kahdestaan nuoremman siskoni kanssa. Olen läheinen myös 14 vuotta nuoremman veljeni kanssa ja todella onnellinen hänestä, elämäni olisi paljon tylsempää ilman häntä. Eli minä ainakin olen iloinen, että vanhempani tekivät pitkillä ikäeroilla lapsia (vaikka lapsia ei toki tehdä ensisijaisesti muita lapsia varten).
[/quote]
On minullakin 8vuotta siskon kanssa ikäeroa ja olemme läheisiä, mutta tosiaankin sellainen ystävyys tulee kuvioihin vasta vanhempana. Ei sitä lapsuus aikana ollut.
[/quote]
No, meillä taas oli, kuten jo kirjoitinkin. Leikimmekin yhdessä tuon 7v nuoremman siskon kanssa. Ei veljen kanssa kuitenkaan :) - häntä hoidin ja mielelläni.
En ole katunut. Elämä on ihanaa näin.
ainoa, mikä oskus mietityttää, on että lapseni on poika ja elää nyt vaarallisinta ikävosikymmentään. en tiedä, jaksaisinko elää, jos hänelle tapahtuisi jotain. Toisaalta en oikein usko, että tähän vaikuttaisi mitään vaikka lapsia olisi useampia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole katunut lapsi on jo yläasteella ja vielä ihan kiva. Siis ei kauheaa murrosikää, vaan ihan viihtyy meidänkin kanssa. Olen nauttinut eri ikäkausista ja elämän mukavuudesta.
Olemme tyytyväisiä yhden lapsen vanhempia. Nyt lapsi aloitti opinnot yliopistossa. Lapsuus, nuoruus ja koulunkäynti ovat menneet kuin tanssi. Uskoisin, että olemme kyenneet antamaan hänelle aikaa paljon, paljon enemmän kuin useampilapsisessa perheessä. Hän on ihana, empaatinen tyttö. Ja kavereita riittää. Ja emme halua täyttää maapalloa liikalisääntymällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap tilanteesi! Meillä painitaan aivan samojen ajatusten kanssa tällä hetkellä. Toisaalta tunnen velvollisuudeksemme "hankkia" lapselle sisarus jonka kanssa jakaa vastuuta sitten kun miehen kanssa olemme vanhoja ja holhottavia. Toisaalta elämä on nyt niin ihanan helppoa!
Minä en ole yhden lapsen vanhempi, mutta kerron mielipiteeni silti. Toivottavasti et ap pahastu kun ronkin tänne väliin :) Mutta ehkä tuossa vaiheessa kun ikäeroa olisi jo noin paljon (vähintäänkin 8vuotta) on sisaruksen tekeminen turhaa. Siis lapsen kannalta sillä noin isolla ikäerolla siitä sisaruksesta ei enää ole toiselle sisarukselle kaveriksi nyt tai oikeastaan myöhemminkään. Ja sehän se on sisaruuden hienoin asia kun omassa perheessä asuu ne parhaat kaverit. Eli jos teillä vanhemmilla ei ole polttavaa halua uuteen vauvaan, niin ehkä kannattaisi jäädä yksilapsiseksi perheeksi.
Mieheni paras kaveri on sen isoveli, ikäeroa 17 v.
OT: ihan mielenkiinnosta: kuka miinuspeukuttaa ap:ta ja miksi ihmeessä?
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 21:07"]
Minä en ole yhden lapsen vanhempi, mutta kerron mielipiteeni silti. Toivottavasti et ap pahastu kun ronkin tänne väliin :) Mutta ehkä tuossa vaiheessa kun ikäeroa olisi jo noin paljon (vähintäänkin 8vuotta) on sisaruksen tekeminen turhaa. Siis lapsen kannalta sillä noin isolla ikäerolla siitä sisaruksesta ei enää ole toiselle sisarukselle kaveriksi nyt tai oikeastaan myöhemminkään. Ja sehän se on sisaruuden hienoin asia kun omassa perheessä asuu ne parhaat kaverit. Eli jos teillä vanhemmilla ei ole polttavaa halua uuteen vauvaan, niin ehkä kannattaisi jäädä yksilapsiseksi perheeksi.
[/quote]
Minulla ja toisella siskollani on juuri tuo 7 vuotta ikäeroa, ja olemme koko lapsuuden ja varsinkin aikuisiän olleet hyvin läheiset, teemme yhdessä kaikenlaista ja olen todella onnellinen hänestä. Meidän välissä on tosin yksi sisko lisää, ehkä se vaikuttaa, mutta kyllä teemme myös asioita kahdestaan nuoremman siskoni kanssa. Olen läheinen myös 14 vuotta nuoremman veljeni kanssa ja todella onnellinen hänestä, elämäni olisi paljon tylsempää ilman häntä. Eli minä ainakin olen iloinen, että vanhempani tekivät pitkillä ikäeroilla lapsia (vaikka lapsia ei toki tehdä ensisijaisesti muita lapsia varten).
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 21:10"]
Mieheni paras kaveri on sen isoveli, ikäeroa 17 v.
[/quote]
Mutta tämä on tapahtunut varmaankin vasta hyvin myöhään? Vasta reilusti aikuisiällä? Jos ap miettii haluaako edes vauvaa, mutta pitäisi saada esikoiselle sisarus kaveriksi, niin enpä tiedä kannatatako sitä tehdä sille ajalle kun itse on jo kuollut.
Olisi kiva tietää kuka peukuttaa alaspäin noihin positiivisiin juttuihin yksilapsisten perheiden helposta elämästä. Väsyneet monilapsisten perheiden äidit, jotka haluaisivat, että kaikilla on yhtä vaikeaa ja raskasta kuin heillä? Vai ne, kenen mielestä kaikkien tulee hankkia vähintään se kaksi lasta - kun se nyt on vain se oikea tapa olla perheellinen?