Laihdutus, miksi se ei koskaan onnistu?

Onko lisää kokemuksia?

Itse laihduin kolmessa kuukaudessa 13kg ja aikaisemmin tosiaan uskoin, että minä en ikinä koskaan laihdu kun olen itsekuriton lapamato. Jätin arkipäivistä herkut, viljat, perunat sun muut höttöhiilarit pois ja pienensin muutenkin annoskokoa. Viikonloppuisin syön mitä huvittaa. Se kun voin viikonloppuisin syödä mitä vaan auttaa arkisin jaksamaan syödä terveellisesti ja kevyesti. Liikun myös päivittäin vähintäänkin reippaita koiralenkkejä. Koira on kätevä tsemppari, ei voi jäädä sohvalle makaamaan.

Nyt tosin pari kiloa on tullut takaisin alkuraskauden etomisen takia kun on hyvä olo vain syödessä, mutta pyrin silti syömään terveellisesti, että en kaikkia kiloja saisi tuplana takaisin tämän raskauden aikana.

Niin ja itse olen 165cm ja ennen elämäntapamuutosta painoin 77kg. Oli kiva onnistua edes kerran jossain kun yleensä aina olen epäonnistunut. Herkkuviikonloput on ollut pelastus, itselle ei toimi tosi tiukka dieetti.

Laihdutus vaatii melkoisen suurta henkistä muutosprosessia. 

Mieti seuraavat asiat:

- mitä tavoittelet ( paino? Ulkonäkö? Terveysvaikutukset? Parempi kunto? Parempi itsetunto? Lisää jaksamista?)

- mitä olet valmis tähän panostamaan? 

- mistä olet valmis luopumaan ja mitä ottaa tapoja olet valmis kantamaan mukanasi lopun elämäsi?

-ajattele liikuntaa palkintona! Omana laatuaikana, jolloin et ole velvollinen kuuntelemaan ketään! Olkoon se liikunta sitten ihan vaikka sitä kävelyä taikka kovaakin treeniä. Kukaan ei ole koskaan katunut yhtään tekemäänsä treeniä!

- Älä lannistu! Terveellisesti laihduttaessa aikaa kuluu, mutta myöskään lihasmassaa ei häviä huuhaadiettien tapaan. 

- lisää haasteita pikkuhiljaa.

- ja vielä kerran, ÄLÄ LANNISTU!

 voimaannuttavin terkuin,

urheilija-äiti, personal trainer, life coach

Taas paljon hyviä pointteja tullut!

Tuota joka päivä puntarilla käymistä olen koittanut aiemmissa dieeteissä ja koen sen lannistavaksi. Kiva mennä kovan lenkin jälkeen vaa'alle nähdäkseen että on 0,3 kg eilistä painavampi. Eikä sillä edes ole mitään väliä, nestetasapainon vaihtelut tekevät jo puoli kiloa vaihtelua päivän aikana suuntaansa!

Ajattelinkin, että punnitsen itseni kahden viikon välein. Toivon, että pudotusta on edes vähän, mutta pyrin olemaan odottamatta juuri mitään. Kehoni on kuitenkin hitaanlainen kaikissa muutoksissa ja kyllähän kellä tahansa rasvanpalamisprosessin käyntiinsaaminen kestää viikkoja. Se, jos viikon sisällä dieetin aloittamisesta jo laihtuu, tarkoittaa että nesteet ja kuona lähtee. Näin ainakin itsellä, toki varmana poikkeuksia löytyy.

Lainasin itseasiassa tuon Patrik Borgin Rentoa painonhallintaa-kirjan, aion syventyä siihen lähipäivinä.

Tärkeää on lakata huijaamasta ja vähättelemästä. Olen itse käynyt lenkillä viimeksi 2 viikkoa sitten. Se on faktaa.

Olen 160 senttinen ja painan 70 kiloa. Mässään. Nytkin söin 8 vaaleaa leivänpalaa johon kaadoin ihan vaan huvikseni salaatinkastiketta??

Päivällä ostin vieraita varten karkkia. Jätin osan miehelle ja söin ne itse.

Tämä paino pysyy minussa siis näin.

Jos söisin järevästi ja edes hiukan liikkuisin niin asia voisi taas muuttua. Ei ole montaa kiloa: 10 kiloa vähemmän painoa ja olisin ihan hoikka (eli normaalipainoinen reippaalla määrällä) Mutta tämä on valintaa: en lähtenyt lenkille tänäänKÄÄN ja istun tässä koneella kunnes menen nukkumaan.

Ihan turha minun ainakaan valittaa että laihduttaisin: en ole kahteen viikkoon jalkoja liikuttanut siihen tahtiin ja mikä sekin iltapalani oli? Morkkis voisi iskeä, mutta miksi? Tuo on valintani.

Kokeile n.s. pätkäpaastoa eli 5:2-dieettiä. Se on kyllä muodikasta, mutta toimivaa. Siinä saa syödä normaalisti kahtena päivänä viikossa, mutta kahtena (ei peräkkäisinä) päivänä vain 500 kcal eli käytännössä vain vihanneksia, marjoja, kasviskeittoja, rahkaa, kananmunia ym. erittäin vähäkalorista.

Olen itse pitkän linjan laihduttaja ja kyllästynyt siihen tosiasiaan, että painoni nousee, jos syön normaalisti. En millään viitsisi syödä vuodesta toiseen niin niukasti, että painoni pysyisi ihannelukemissa. Olen nyt kokeillut kuukauden verran pätkäpaastoa ja se on helppoa ja tehokasta. Ihme kyllä paastopäivänä ei tule kohtuuttoman nälkä, kun juo koko ajan, ja se ajatus auttaa, että huomenna saa taas syödä mitä tahtoo. Kun keho tottuu siihen, että suoli ei ole koko ajan täynnä ruokaa ja mieli tottuu siihen,ettei heti täydy rynnätä jääkaapille, jos huikoo, myös paastottomat päivät pysyvät ihan kohtuulukemissa. En ole ahminut holtittomasti ollenkaan.

Tähän dieettiin liittyy myös terveysetuja, se mm. laskee kolesteroliarvoja.

3 korjaa omaa tekstiään: siis 5 päivänä syödään normaalisti ja 2 päivänä ollaan 500 kcal:n "paastolla",

No se jojolaihdutus täytyy lopettaa, sillä saat aineenvaihduntasi pysyvästi sekaisin ja painonpudotus vaikeutuu entisestään. Ei mitään kituuttamista, vaan proteiinipitoista ja sopivasti vähärasvaista ruokaa tarpeeksi, päälle liikuntaa. Pääpaino kasviksille,

niitä 500-600g joka päivä! Herkutellessa panosta laatuun, älä määrään, vältä tolkutonta mässäilyä. Nälkää ei tarvitse eikä kannata nähdä, syö riittävästi mutta panosta joka asiassa laatuun, näin keho saa kaiken mitä tarvitsee.

Käy jollain psykologilla tai muulla tsempparilla juttelemassa. (tai jollain valmentajalla tms, joka on erikoistunut tuollaiseen) Satsaus kannattaa.

Ajattele asiaa niin, että sinun on pakko noudattaa terveellistä dieettiä loppuikäsi. Jos lihot paljon, tulee vaarallisia terveysriskejä. Yksittäinen repsahdus ei vaaranna mitään. Sen jälkeen jatketaan tuolla samalla terveellisellä linjalla.

Kakkonen korjaa kolmosta lisää: se "normaali" syöminen on siis se pari tuhatta kaloria. Ei siis tätä "normaalia" mättämistä. :)

2

Kiitti vastauksista!

Tuota 5:2-dieettiä voisi kyllä kokeilla! Viitenä päivänä siis syödään 500 kcal? Ei kai elimistö mene vielä siitä säästöliekille?

Kasviksien syöntiä olen pyrkinyt lisäämään, ikävä kyllä pakasteet on ainoa mihin opiskelijabudjetilla on varaa. Näin talvisaikaan tuorevihannekset ovat kovin kalliita. Olen pyrkinyt lisäämään raejuustoa joka annokseen, makeaan syön maitorahkaa/viiliä johon on sekoitettu marjoja ja hermesetas murskattuna.

Mites tuo liikuntapuoli? Mitä lajeja suosittelisitte? Olen pitkän linjan liikuntakammoinen: astman takia hengästyminen tuntuu kahta kauheammalta. Siksi olen harrastanut lähinnä reipasta liikuntaa, hölkkä ja muu ovat aika kaukaista utopiaa. Toki jos motivaatiota löytyisi, niin kunnolla sykettä nostava liikunta olisi tietysti tehokkainta. Se mukavuudenhalu...

-AP

Korjataas vähän seiskaa:

"Siksi olen harrastanut lähinnä reipasta liikuntaa" niin siis kävelyä, piti kirjoittamani!

Ei reipasta liikuntaa vaan reipasta kävelyä.

-AP

Ainakin ruokamuutoksesi kuulostavat hyvältä, kunhan muistat että niiden tulee olla pysyviä. Pyri ylipäänsä sellaiseen ruokavalioon, mitä voit hieman muokattuna jatkaa lopun ikääsi, hetkellisesti käytetyt kitudieetit ajavat sinut aina vain retkahtamaan. 

Liikuntakammoisen kannattaa kokeilla eri lajeja ja löytää mieleisensä. Väkisin tekemällä lopahtaa motivaatio liikuntaan yhtä nopeasti kuin syömiseenkin. Testaa kuntosalia, erilaisia jumppia, uintia, spinningiä, kahvakuulailua (tämä ainakin todella tehokasta).

Mun teoria: laihdutuskuurit ei auta koskaan. Niiltä odotetaan liian nopeita ja liian isoja tuloksia. Ne pakottaa ihmisen koko ajan ajattelemaan syömistä ja normaali elämänrytmi kärsii. Paino voi pudota joksikin aikaa paljonkin, mutta pysyy aniharvoin alhaalla.  Kuurit ovat trendikkäitä (milloin mikäkin) ja kun sellaisen aloittaa tuntee tekevänsä jotakin terveytensä eteen. Ja antaahan ne puheenaihetta kaveripiirissä.

Paljon tylsempää, hitaampaa, mutta pysyvämpää on elämäntapamuutos. Katsoo ensin mitä syö, selvittää itselleen miksi syö niinkuin syö ja tekee sitten sille asialle jotakin. Lihominen on ensin korvien välissä, sitten vasta lautasella. Paitsi tietysti niillä, joilla on painavat luut, lihavuusgeeni, joku lääkitys jne, mutta siitähän ei tässä ketjussa ole kysymys. :)

Tässä taitaa kyllä olla pointtia... Mun repsahdukset ovat meinaan aina kunnon repsahduksia, tyyliin 200g suklaata suruun kun laihdutus epäonnistui.

Ehkä johdonmukainen, pitkäntähtäimen laihdutus olisikin fiksumpaa. Ongelma onkin siinä, että kun tuloksia ei tule parissakaan kuussa niin motivaatio tipahtaa ja tapahtuu repsahdus.

No miksi luulet että ei tule tuloksia? Oletko laskenut kaloreita, tiedätkö mikä on kulutuksesti vuorokaudessa? On ymmärrettävää ettei laihdutus kiinnosta pidemmän päälle jos mitään ei tapahdu. Voiko olla että syöt enemmän kuin luulet?

Juu ja siis asianhan selvittää (ainakin itse sorrun tähän) hyvin: ostan kaupasta vieraalle.. Ja toki syön itse, sitten osan jätän miehelle -ja syönkin sen napsien ennenkö mies huomaa asiaa.

Tänään koitin illalla vielä miehen lähtemään karkkiostoksille illalla.. :)

No nyt en laihduta mutta olen laihduttanut tänä vuonna! Eli kokonaisuutena mun "laihis" on ollut tälläistä. Ja välillä taas keksin jatkaa vähän. Sitten menee taas muutamia viikkoja etten vaikka lenkkeile ollenkaan.

Kokonaisuutena ap siis kannattaa pohtia sitä omaa syömistään ja liikkumistaan eri vinkkeleistä jos lihot 10 kiloa per vuosi. Mitä sitten jos välillä laihdutat? Lopputulos on lihominen. Eli jotain menee väärin.

Itsekin laihduin parhaiten kun vaan muutin tapojani. Ei siis kuureja, koska kuuri joskus loppuu ja sitten ylläpidät jotain tasoa. Entä se kaikki löhöily tai mitä mässäät? Kun ne taas laihiksen jälkeen tulee mukaan niin mitä sen jälkeen?

Kannattaa olla rehellinen. Miettiä miksi mättää ja onko nyt edes oikea aika laihduttaa vai pitääkö vaikka sopia joku riita tai selvitä erosta?

Kyllä sinä laihdut ihan vaan sillä että kalorit putoaa mitä olet sitä syönyt ja tippuu jos kulutat niitä kaloreita. Parhaimman tuloksen kuulemma saa yhdistelmällä mutta koita kuunnella itseäsi. Jos syöt herkkuja, niin älä vähättele sitä äläkä huijaa itseäsi. Olet lihonut 20 kiloa parissa vuodessa ja se on melko paljon lyhyessä ajassa.

Katso laatuun mitä syöt. Samalla kalorimäärällä saat paljon hyvää ruokaa versus mitä nyt syöt. Ajattele. Lihominen on korvien välinen asia. Sinä olet syyllinen siihen mitä suuhusi laitat.

Kakkonen

2, 13

Totta puhut. Dieetillä ollessani olen kyllä pitänyt kiinni ruokavaliosta ja liikunnasta, mutta muuten on lipsunut ja pahasti. Kun rupesin miettimään, niin paljon on varmaan sellaista "pientä" napostelua jonka määrän vain rekisteröi liian pieneksi.

Oma suhde ruokaani on tiivistettävissä kahteen sanaan: lohtu ja nautinto. Tälle pitää saada piste. Tavallaan voisi puhua addiktiostakin. Tai siis, lähes jokapäiväinen nautinnon ja lohdun etsiminen rasvaisesta ja epäterveellisestä ruuasta on helposti rinnastettavissa vaikka tissuttelumaiseen alkoholiongelmaan. Itse ei tajua ongelman laajuutta, mutta se kyllä on olemassa ja näkyykin.

Pistää kyllä ajattelemaan. Jos olen nyt alle 30-vuotiaana tässä jamassa, niin missä olen yli 40-vuotiaana? Pakko on vain ottaa itseä niskasta kiinni.

-AP

Hanki itsellesi mukavaa tekemistä niin, ettet koko ajan mieti mitä söisit. Esim. ompelu on itselleni sellaista, että tunnit vain hupenee ja pitää muistuttaa itseään syömään. Mitään mieltä ei ole siinä, että olla möllöttää vaan ja miettii koko ajan mitä "saa" syödä hyvällä omallatunnolla ja mitä ei. Lopputulemana kuitenkin vetelee koko ajan jotain.

Toiseksi asia, jonka olen huomannut yhdistävän ylipainoisia. Ateriakoot on vaan kerta kaikkiaan liian isoja. Vatsalaukku on selvästi tottunut ähkyyn, ja sitä hyvää ja terveellistäkin ruokaa vedetään ihan liian isoja määriä. Jos syöt järkevin välein tavallista ruokaa ja silti vaan lihot, on ateriakokosi luultavasti liian iso. Jos on tottunut isoihin annoksiin, alkuun voi tuntua vieraalta kun olo ei olekaan ihan täysi pöydästä noustessa, mutta vatsalaukku sopeutuu kyllä nopeasti. 

Mikäs se sellanen säästöliekki on?

Onko se sitä, jos vaikka nutraa niin paino putoaa 2.5 kg viikossa?

Ei sellasta olekaan, se on vaan tila, jossa tulee oikeesti pms, moonikset tai ummetus!