Onko sinullakin kaikki hyvin, mutta elämä tuntuu merkityksettömältä?

Ehkä et rakasta itseäsi? Tai jotain sinne päin?

Mielestäni rakastan itseänikin. Ainakin pidän itsestäni huolta liikunnan ja terveellisen syömisen kautta. Mutta siitäkin kieltämättä tulee sellainen fiilis välillä, että miksi panostan itseeni, kun kaikki on kuitenkin loppujen lopuksi ihan merkityksetöntä. ap.

Ikäkausikriisiltä kuulostaa... Mulla on olltu tuollaista sekä 30 että 40 kriiseissä, mutta siinä se on taas merkityksen tunne vuodessa-muutamassa palautunut, ilman mitään muutoksia elämään. 

Mullakin sama tunne. Kaikki on vähän merkityksetöntä, panostan itseeni ja perheeseen, mutta mietin toisaalta että mitä väliä? Tämä on tätä rullaamisesta, milloin vaan voi tulla joku vastoinkäyminen eteen tai ainakin ihminen alkaa rapistua muutoin iän myötä ja lopulta sitten kuollaan. Kuulostaa aivan masennukselta, mutten sitä koe. Olen iloinen ja toimelias, mutta silti pohja-ajatus jotenkin tuo, merkityksettömyys.

Kuulostaa siltä että olet tehnyt kaiken kuten muutkin, mutta et niin kuin itse haluaisit (et taida tietää sitä itsekään). 

Onhan se aika merkityksetöntä. Mitään et matkaasi saa ja loppujen lopuksi aika lyhyt aika täällä vain ollaan. Ihmeellisiä asioita pidetään tärkeinä, vaikka täällä vain muutama kymmenen vuotta keikutaan ja sitten muututaan mullaksi. 100 vuoden päästä ei kukaan edes muista, että olet elänyt.

Joten millä sitä ihan oikeasti on merkitystä. Siksi naurattaa nämä sopulilaumat, jotka juoksee median herättämien kohujuttujen perässä ja kohkaa tyhjää ja kerää tavaraa ympärilleen.

Näinhän se on, että ei mitään uutta auringon alla

Masennus.

Saatat oireilla esimerkiksi aiemman elämän vaikeuksia nyt kun sinulla on oireiluun aikaa.

Syyllisyys on ihan turhaa. Tunteet ovat aina oikeassa, niiden kieltämisestä ei ole apua. Väärää on vain se miten niiden pohjalta mahdollisesti harkitsemattomasti toimii.

Jos menet terveyskeskukseen oireinesi saat melko varmasti mielialalääkereseptin.

Reseptittä apteekeista saa myös mäkikuismapillereitä. Suosittelen kokeilemaan jos mielialalääkkeet karmivat: toimivat minulle hyvin etenkin stressin poistajina asiakaspalvelutilanteissa, ja mielialatkin pysyivät tasaisina.

Tällä hetkellä kokeilen escitalopramia, ei ole minusta kaksinen. (Sain masennusdiagnoosin koska valitin mm. aloitekyvyttömyyttä. Nyt kuuria mennyt päälle kk, ja tässäpä käkin kotisohvalla vaikka ulos piti lähteä jo tunteja sitten :(

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 13:49"]

Masennus.

Saatat oireilla esimerkiksi aiemman elämän vaikeuksia nyt kun sinulla on oireiluun aikaa.

Syyllisyys on ihan turhaa. Tunteet ovat aina oikeassa, niiden kieltämisestä ei ole apua. Väärää on vain se miten niiden pohjalta mahdollisesti harkitsemattomasti toimii.

Jos menet terveyskeskukseen oireinesi saat melko varmasti mielialalääkereseptin.

Reseptittä apteekeista saa myös mäkikuismapillereitä. Suosittelen kokeilemaan jos mielialalääkkeet karmivat: toimivat minulle hyvin etenkin stressin poistajina asiakaspalvelutilanteissa, ja mielialatkin pysyivät tasaisina.

Tällä hetkellä kokeilen escitalopramia, ei ole minusta kaksinen. (Sain masennusdiagnoosin koska valitin mm. aloitekyvyttömyyttä. Nyt kuuria mennyt päälle kk, ja tässäpä käkin kotisohvalla vaikka ulos piti lähteä jo tunteja sitten :(

[/quote]

siis jos ihminen tajuaa kuolevaisuutensa ja pysähtyy miettimään sitä ja kokee ahdistusta siitä, että elämä ei olekaan ikuista ja halipusia, heti pitää juosta hakemaan masislääkkeitä

Hyvin on ihmiset aivopesty

Sillä ap.lla on nyt juuri se vaihe elämässä, että tajuaa kuolevansa joskus ja sen, että miettii, mikä on tärkeintä. Voihan sen toki tyrehdyttää lääkkeilläkin, mutta antoisampaa on pysähtyä miettimään, mikä on oman elämän tarkoitus

Sama fiilis tosin työkuviot ei miellyttäneet joten aloin opiskella. Onko tää sitten mun alaa jäänee nähtäväksi. Haluaisin olla merkittävä ja menestynyt mut intohimoa siihen ei löydy. Käynkin siis teekupin ääreen naistenlehtiä lukemaan.

Ehkä Jumalan kaipuuta

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 13:42"]

Mullakin sama tunne. Kaikki on vähän merkityksetöntä, panostan itseeni ja perheeseen, mutta mietin toisaalta että mitä väliä? Tämä on tätä rullaamisesta, milloin vaan voi tulla joku vastoinkäyminen eteen tai ainakin ihminen alkaa rapistua muutoin iän myötä ja lopulta sitten kuollaan. Kuulostaa aivan masennukselta, mutten sitä koe. Olen iloinen ja toimelias, mutta silti pohja-ajatus jotenkin tuo, merkityksettömyys.

[/quote]

Juuri näin. Olen siis ap.

Enkä koe, että syynäolisi tuo jonkun mainitsema, että olisin tehnyt kaiken, kuten muutkin, omien intressieni vastaisesti. Niin juuri ei ole käynyt. Hankin esimerkiksi omasta halustani melko nuorena lapsia ja olin kotiäitinä, vaikka kaikki lähipiirissä olivat pikemminkin uraohjuksia ja minuakin siihen suuntaan kovasti yritettiin tyrkkiä.

Masennuslääkkeitä saa kyllä helposti. Tarvitsin pitkän saikun tässä yhtenä vuonna. Ei muuta kuin tk.n ja valittamaan, että ei jaksa nousta ylös ja on niin kumma tunne ja tyhjää. Saikkua tuli 3 viikkoa ja resepti kouraan. Kävin hakemassa, mutta en todellakaan syönyt.

Mutta nyt on kelan papereissa merkintä, että olen käyttänyt masislääkkeitä, joten seuraava saikku tippuu helpommin.

Et tiedosta omia arvojasi etkä toimi niiden mukaisesti. Onnellisuus on näin ollen sinulle mahdotonta. Omien arvojen kirkastaminen ja niiden mukaisiin tekoihin sitoutuminen on keskeinen kehitystehtävä, joka monella sijoittuu keski-iän kriisiin. Lainaa kirjastosta jokin arvotyöhön liittyvä psykologian alan kirja, esimerkiksi Russ Harrisin Onnellisuusansa.

Se on elävän veden janoa. Ala kuunnella vaikka radio Dein ohjelmia (netin kauttakin onnistuu) ja etsiä elämääsi todellista sisältöä.

Et tiedä elämäntarkoitusta. Niin kuin ei monikaan muu ihminen. Mutta se on kuitenkin helppo saada selville :)

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:03"]

Et tiedä elämäntarkoitusta. Niin kuin ei monikaan muu ihminen. Mutta se on kuitenkin helppo saada selville :)

[/quote]

Ai kun olisikin :)

Se, joka kirjoitti, ettei mitään uutta auringon alla

On se. Avaa Raamattu.

Lähe hakemaan uutta perspektiiviä vaikka avustustyön kautta..niin itellä on ollu varasuunnitelmana oman järjen säilyttämiseks,kun keskenmenojen takia elämä tuntuu ajoittain todella merkityksettömältä(ikää kohta 30 ja taustalla lähes 10 km parin vuoden sisällä) vaikka muuten perusasiat kunnossa. Enemmän tuo lapsettomuus teettää sitä merkityksettömyyden tunnetta,kuin se että mulla on olemassa myös syöpäriski..se asia kun on tälläerää taltutettu mutta lapsettomuudelle ei löydy syytä :/

Ehkä se on tunne että jotakin puuttuu mutta et tiedä mitä. Joitakin ihmisiä alkaa esimerkiksi kaihertamaan vanhemmalla iällä että nuorena jäi joitakin asioita pois kuten matkustelua, omaa aikaa ja vapautta, seikkailua. Toiset kaipaavat harrastusta tai mielenkiinnon kohdetta joka ilahduttaa. Kolmannet tarvitsevat extremeä. Joillakin se on eksistentialistinen ahdistus että tässäkö se kaikki on.

No miten sen elämän tarkoituksen saa selville? Haluaisin todellakin elää arvojeni mukaista elämää, mutten tiedä miten enkä oikeastaan edes, millaista se olisi. En ole ollenkaan materialisti. Raha, omaisuus, menestys, hienot vempeleet yms. eivät tee minuun mitään vaikutusta. Niistä en ole koskaan edes yrittänyt etsiä elämän merkitystä. Ihailen jollain tapaa uskovaisia. Minäkin haluaisin kokea Jumalan ja hengellisyyden tuoman sisällön elämään, mutten osaa. Lähipiirissäni ei ole uskonnollisuutta ja olenkin siihen liittyvien pohdintojeni kanssa hieman "kaapissa". AP.