Lue keskustelun säännöt.
Onko sinullakin kaikki hyvin, mutta elämä tuntuu merkityksettömältä?
05.11.2013 |
Minulla on ns. kaikki hyvin. On hyvä aviomies, useampia lapsia, korkea koulutus ja työkin ihan kiva (ei kylläkään mikään intohimo). Raha-asiat ovat kunnossa. On omistusasunto mukavalla seudulla.Terveys ei reistaa eikä ulkonäössäkään ole valittamista. Sukulaisiin on hyvät välit... jne jne. Kuitenkin joka aamu herätessä ahdistaa alkava päivä. Kaikki tuntuu turhalta ja merkityksettömältä. Elämästä puuttuu jokin "punainen lanka" ja päämäärä. Ei ole mitään, mihin pyrkiä tai tähdätä, kun opiskelut on opiskeltu ja lapset tehty. On vaikeaa löytää syy elää. Kaiken lisäksi nämä mietteet aiheuttavat kovaa syyllisyyttä, kun mieli on maassa ilman syytä.
Kellään muulla samoja tuntemuksia?
Kommentit (51)
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:17"]
Samoja fiiliksiä. Ikää 32 v., lapsia kaksi, ok koulutus ja vakityö. Vahvasti sellainen tunne, että tätäkö tämä elämä nyt on? Kaikki tuntuu turhalta ja vähäpätöiseltä. Tottakai omat lapset ovat tärkeintä maailmassa ja heidän hyvinvointiinsa panostan. Mutta ahdistaa vaan tämä oravanpyörä: aamulla ylös, lapset kouluun, itse töihin, harrastuksiin, kotiin, nukkumaan. Ja huomenna sama rumba. Mitä helvetin järkeä tässä kaikessa on? Olen yrittänyt tehdä jokaisesta hetkestä arvokkaan ja ajatella, että elämä on lahja, josta täytyy olla kiitollinen. Mutta silti ahdistus kaiken turhuudesta valtaa mielen...
Jumalasta on mulle turha tarjota apua: en ole tähän päivään mennessä tullut uskoon, joten tulen jatkossakaan.
[/quote]
Allekirjoitan myös tämän. T: AP
Sillä erotuksella, että ehkä haluaisin ns. tulla uskoon, mutta en "osaa". Ja jos tulisin, en tiedä, miten sen kanssa eläisin, sillä ainakin työpaikallani (tieteellisen tutkimuksen parissa) olisin sen jälkeen friikin leima otsassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...tuskin tulen jatkossakaan...t. 22
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:23"]
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:17"]
Samoja fiiliksiä. Ikää 32 v., lapsia kaksi, ok koulutus ja vakityö. Vahvasti sellainen tunne, että tätäkö tämä elämä nyt on? Kaikki tuntuu turhalta ja vähäpätöiseltä. Tottakai omat lapset ovat tärkeintä maailmassa ja heidän hyvinvointiinsa panostan. Mutta ahdistaa vaan tämä oravanpyörä: aamulla ylös, lapset kouluun, itse töihin, harrastuksiin, kotiin, nukkumaan. Ja huomenna sama rumba. Mitä helvetin järkeä tässä kaikessa on? Olen yrittänyt tehdä jokaisesta hetkestä arvokkaan ja ajatella, että elämä on lahja, josta täytyy olla kiitollinen. Mutta silti ahdistus kaiken turhuudesta valtaa mielen...
Jumalasta on mulle turha tarjota apua: en ole tähän päivään mennessä tullut uskoon, joten tulen jatkossakaan.
[/quote]
Allekirjoitan myös tämän. T: AP
Sillä erotuksella, että ehkä haluaisin ns. tulla uskoon, mutta en "osaa". Ja jos tulisin, en tiedä, miten sen kanssa eläisin, sillä ainakin työpaikallani (tieteellisen tutkimuksen parissa) olisin sen jälkeen friikin leima otsassa.
[/quote]
Ei usko ole mikään uskovaiseksi tulo ja friikin leima otsassa.
itse en kuulu kirkkoon, enkä koe olevani minkään sortin uskovainen
Silti rukoilen Jumalaa ja olen saanut rukousvastauksiakin. En ole kokenut mitään uskoontuloa ja siksi en pysty sanomaan, millaista se oikean uskovaisen elämä on. En ole saanut uskonnollista kasvatusta, joten en osaa latoa pöytään näitä armojuttuja ulkoa ja en edes tajua sitä, miten Jeesus olisi ristillä voinut pestä syntimme puhtaaksi. Eli ei ole tapahtunut mitään valaistumista, mikä olisi pim, aukaissut nämä asiat.
Mutta rukoilemalla ja välillä raamattua lukemalla olen alkanut löytää jonkin yhteyden. Ei se ole mennyt sillä tavalla,että rukoilisin, että auta mulle helpompi elämä. Mutta se on mennyt niin, että olen alkanut ymmärtää, että miksi minulla ei ehkä olekaan ollut helppo elämä.
Vaikka en ole mitään suurta vastausta saanut, niin silti on alkanut tuntumaan, että Jumala on minunkin matkassa. Häivähdyksenä ehkä..ehkä ei. Mutta ihan yksin en ole koskaan ollut.
se ei mitään uutta auringon alla
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 13:52"]
siis jos ihminen tajuaa kuolevaisuutensa ja pysähtyy miettimään sitä ja kokee ahdistusta siitä, että elämä ei olekaan ikuista ja halipusia, heti pitää juosta hakemaan masislääkkeitä
Hyvin on ihmiset aivopesty
Sillä ap.lla on nyt juuri se vaihe elämässä, että tajuaa kuolevansa joskus ja sen, että miettii, mikä on tärkeintä. Voihan sen toki tyrehdyttää lääkkeilläkin, mutta antoisampaa on pysähtyä miettimään, mikä on oman elämän tarkoitus
[/quote]
Kävikö sullekin niinkuin mulle, että lähdit terveyskeskukseen varmana fyysisestä vaivasta ja sait masennuslääkereseptin kouraan?
Kyllä potutti, mutta toisaalta: itse olen sitä mieltä että kaikki sallitut keinot saattavat olla vaivan arvoisia.
Kokemukseni perusteella sanon että masennuslääke ei ole niin vaivan arvoinen, mutta esimerkiksi hikilenkki vähintään kolme kertaa viikossa on. Mutta kukapa tietää, ehkä ilman lääkettä olisin jättänyt hikilenkkini juoksematta?
Ja täytyy lisätä että kuurin aikana olen unohtanut valitelleeni tietynlaista (aiemmin kokematonta) hitautta tai tyhmyyttä: ajatuksen tasolla alan olla vanha itseni, nyt kun hitaus on poistunut.
Kukapa tietää, ehkäpä sinäkin ymmärtäisit pointtini jos kokeilisit mielialalääkitystä.
Lue kotona Raamattua ja etsi rukouspiiri tai Raamatun opiskelupiiri. Ne ovat oikeasti tosi mielenkiintoisia ja siellä keskustellaan mm. juurikin tuollaisista pohdiskeluista mitä sinulla on, elämän tarkoituksesta jne. :) aloita katsomalla noita videoita, Waltteri Haapala on kova nimi kristinuskossa Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 13:46"]
Onhan se aika merkityksetöntä. Mitään et matkaasi saa ja loppujen lopuksi aika lyhyt aika täällä vain ollaan. Ihmeellisiä asioita pidetään tärkeinä, vaikka täällä vain muutama kymmenen vuotta keikutaan ja sitten muututaan mullaksi. 100 vuoden päästä ei kukaan edes muista, että olet elänyt.
Joten millä sitä ihan oikeasti on merkitystä. Siksi naurattaa nämä sopulilaumat, jotka juoksee median herättämien kohujuttujen perässä ja kohkaa tyhjää ja kerää tavaraa ympärilleen.
Näinhän se on, että ei mitään uutta auringon alla
[/quote] Totta. Juuri merkityksettömyys tuo paljon sisältöä elämään. Miksi haalia tavaraa kun se on loppujen lopuksi ihan turhaa. Miksi kiirehtiä hampaat irvessä paikasta toiseen ansaitsemaan lisää rahaa jotta saa haalittua lisää tavaraa ja neliöitä. Ei siis niin minkään takia. Tämän kun oivaltaa, voi alkaa tyytyväiseksi siihen mitä on ja elämästä tulee ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Waltteri Haapala on ihana! Ja hänen kuuntelemisensa sopii ihan riviuskovaisellekin :)
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:43"]
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:23"]
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:17"]
Samoja fiiliksiä. Ikää 32 v., lapsia kaksi, ok koulutus ja vakityö. Vahvasti sellainen tunne, että tätäkö tämä elämä nyt on? Kaikki tuntuu turhalta ja vähäpätöiseltä. Tottakai omat lapset ovat tärkeintä maailmassa ja heidän hyvinvointiinsa panostan. Mutta ahdistaa vaan tämä oravanpyörä: aamulla ylös, lapset kouluun, itse töihin, harrastuksiin, kotiin, nukkumaan. Ja huomenna sama rumba. Mitä helvetin järkeä tässä kaikessa on? Olen yrittänyt tehdä jokaisesta hetkestä arvokkaan ja ajatella, että elämä on lahja, josta täytyy olla kiitollinen. Mutta silti ahdistus kaiken turhuudesta valtaa mielen...
Jumalasta on mulle turha tarjota apua: en ole tähän päivään mennessä tullut uskoon, joten tulen jatkossakaan.
[/quote]
Allekirjoitan myös tämän. T: AP
Sillä erotuksella, että ehkä haluaisin ns. tulla uskoon, mutta en "osaa". Ja jos tulisin, en tiedä, miten sen kanssa eläisin, sillä ainakin työpaikallani (tieteellisen tutkimuksen parissa) olisin sen jälkeen friikin leima otsassa.
[/quote]
Ei usko ole mikään uskovaiseksi tulo ja friikin leima otsassa.
itse en kuulu kirkkoon, enkä koe olevani minkään sortin uskovainen
Silti rukoilen Jumalaa ja olen saanut rukousvastauksiakin. En ole kokenut mitään uskoontuloa ja siksi en pysty sanomaan, millaista se oikean uskovaisen elämä on. En ole saanut uskonnollista kasvatusta, joten en osaa latoa pöytään näitä armojuttuja ulkoa ja en edes tajua sitä, miten Jeesus olisi ristillä voinut pestä syntimme puhtaaksi. Eli ei ole tapahtunut mitään valaistumista, mikä olisi pim, aukaissut nämä asiat.
Mutta rukoilemalla ja välillä raamattua lukemalla olen alkanut löytää jonkin yhteyden. Ei se ole mennyt sillä tavalla,että rukoilisin, että auta mulle helpompi elämä. Mutta se on mennyt niin, että olen alkanut ymmärtää, että miksi minulla ei ehkä olekaan ollut helppo elämä.
Vaikka en ole mitään suurta vastausta saanut, niin silti on alkanut tuntumaan, että Jumala on minunkin matkassa. Häivähdyksenä ehkä..ehkä ei. Mutta ihan yksin en ole koskaan ollut.
se ei mitään uutta auringon alla
[/quote]
Kiitos tästä vastauksesta. Minäkin sitten oikeastaan varmaan jo olen uskossa noilla "kriteereillä". Kannan kuitenkin syyllisyyttä siitä, että jos joku vaikkapa töissä puhuu naureskellen "uskovaisista", menen helposti siihen mukaan enkä kehtaa kertoa oikeita aatoksiani sen friikkileiman pelossa. Tuntuu, etten ole oikealla tavalla uskossa, kun olen niin raukkamainen, etten uskalla tulla asian kanssa kaapista ulos. Kadehdin sitä avoimesti uskovaisten, joilla on myös uskovainen lähipiiri, yhteisöllisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:56"]
Lue kotona Raamattua ja etsi rukouspiiri tai Raamatun opiskelupiiri. Ne ovat oikeasti tosi mielenkiintoisia ja siellä keskustellaan mm. juurikin tuollaisista pohdiskeluista mitä sinulla on, elämän tarkoituksesta jne. :) aloita katsomalla noita videoita, Waltteri Haapala on kova nimi kristinuskossa Suomessa.
[/quote]
Tähän tyhmä, alkuperäiseen aiheeseen liittymätön, kysymys: Miten sitä Raamattua oikein luetaan? :D Omistan kyllä Raamatun, mutta miten sen lukeminen aloitetaan? Ei kai sitä kannesta kanteen järjestyksessä lueta?? Siinähän menisi ikuisuus. Eikös siellä ole suurin osa tai ainakin erittäin paljon jotain juutalaisten sukuluetteloita yms. Anteeksi idioottimaisuuteni! :)
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:56"]
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 13:52"]
siis jos ihminen tajuaa kuolevaisuutensa ja pysähtyy miettimään sitä ja kokee ahdistusta siitä, että elämä ei olekaan ikuista ja halipusia, heti pitää juosta hakemaan masislääkkeitä
Hyvin on ihmiset aivopesty
Sillä ap.lla on nyt juuri se vaihe elämässä, että tajuaa kuolevansa joskus ja sen, että miettii, mikä on tärkeintä. Voihan sen toki tyrehdyttää lääkkeilläkin, mutta antoisampaa on pysähtyä miettimään, mikä on oman elämän tarkoitus
[/quote]
Kävikö sullekin niinkuin mulle, että lähdit terveyskeskukseen varmana fyysisestä vaivasta ja sait masennuslääkereseptin kouraan?
Kyllä potutti, mutta toisaalta: itse olen sitä mieltä että kaikki sallitut keinot saattavat olla vaivan arvoisia.
Kokemukseni perusteella sanon että masennuslääke ei ole niin vaivan arvoinen, mutta esimerkiksi hikilenkki vähintään kolme kertaa viikossa on. Mutta kukapa tietää, ehkä ilman lääkettä olisin jättänyt hikilenkkini juoksematta?
Ja täytyy lisätä että kuurin aikana olen unohtanut valitelleeni tietynlaista (aiemmin kokematonta) hitautta tai tyhmyyttä: ajatuksen tasolla alan olla vanha itseni, nyt kun hitaus on poistunut.
Kukapa tietää, ehkäpä sinäkin ymmärtäisit pointtini jos kokeilisit mielialalääkitystä.
[/quote]
Kilpirauhasen vajaatoiminta (osin myös liikatoiminta) aiheuttaa samoja oireita, mutta sitä ei osata diagnosoida, jos katsotaan pelkkä TSH tai luotetaan liikaa viiterajoihin.
Eli en sulkisi sitä fyysistä syytä tk-lääkärin antaman masistuomion jälkeenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Waltteri Haapala puhuu videolla juuri niistä, jotka eivät uskalla uskoa julkisesti :)
Raamattua voi lukea miten päin vain, itse aloittaisin Johanneksen ilmestyksestä :)
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:43"]
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:23"]
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:17"]
Samoja fiiliksiä. Ikää 32 v., lapsia kaksi, ok koulutus ja vakityö. Vahvasti sellainen tunne, että tätäkö tämä elämä nyt on? Kaikki tuntuu turhalta ja vähäpätöiseltä. Tottakai omat lapset ovat tärkeintä maailmassa ja heidän hyvinvointiinsa panostan. Mutta ahdistaa vaan tämä oravanpyörä: aamulla ylös, lapset kouluun, itse töihin, harrastuksiin, kotiin, nukkumaan. Ja huomenna sama rumba. Mitä helvetin järkeä tässä kaikessa on? Olen yrittänyt tehdä jokaisesta hetkestä arvokkaan ja ajatella, että elämä on lahja, josta täytyy olla kiitollinen. Mutta silti ahdistus kaiken turhuudesta valtaa mielen...
Jumalasta on mulle turha tarjota apua: en ole tähän päivään mennessä tullut uskoon, joten tulen jatkossakaan.
[/quote]
Allekirjoitan myös tämän. T: AP
Sillä erotuksella, että ehkä haluaisin ns. tulla uskoon, mutta en "osaa". Ja jos tulisin, en tiedä, miten sen kanssa eläisin, sillä ainakin työpaikallani (tieteellisen tutkimuksen parissa) olisin sen jälkeen friikin leima otsassa.
[/quote]
Ei usko ole mikään uskovaiseksi tulo ja friikin leima otsassa.
itse en kuulu kirkkoon, enkä koe olevani minkään sortin uskovainen
Silti rukoilen Jumalaa ja olen saanut rukousvastauksiakin. En ole kokenut mitään uskoontuloa ja siksi en pysty sanomaan, millaista se oikean uskovaisen elämä on. En ole saanut uskonnollista kasvatusta, joten en osaa latoa pöytään näitä armojuttuja ulkoa ja en edes tajua sitä, miten Jeesus olisi ristillä voinut pestä syntimme puhtaaksi. Eli ei ole tapahtunut mitään valaistumista, mikä olisi pim, aukaissut nämä asiat.
Mutta rukoilemalla ja välillä raamattua lukemalla olen alkanut löytää jonkin yhteyden. Ei se ole mennyt sillä tavalla,että rukoilisin, että auta mulle helpompi elämä. Mutta se on mennyt niin, että olen alkanut ymmärtää, että miksi minulla ei ehkä olekaan ollut helppo elämä.
Vaikka en ole mitään suurta vastausta saanut, niin silti on alkanut tuntumaan, että Jumala on minunkin matkassa. Häivähdyksenä ehkä..ehkä ei. Mutta ihan yksin en ole koskaan ollut.
se ei mitään uutta auringon alla
[/quote]
Kiitos tästä vastauksesta. Minäkin sitten oikeastaan varmaan jo olen uskossa noilla "kriteereillä". Kannan kuitenkin syyllisyyttä siitä, että jos joku vaikkapa töissä puhuu naureskellen "uskovaisista", menen helposti siihen mukaan enkä kehtaa kertoa oikeita aatoksiani sen friikkileiman pelossa. Tuntuu, etten ole oikealla tavalla uskossa, kun olen niin raukkamainen, etten uskalla tulla asian kanssa kaapista ulos. Kadehdin sitä avoimesti uskovaisten, joilla on myös uskovainen lähipiiri, yhteisöllisyyttä.
[/quote]
Se auringon alla taas :)
Itse mietin myös näitä asioita paljon. Mietin myös niitäkin juttuja, kun tiedän tekeväni paskasti tai ajattelevani rumasti jostain tms.
Ne on ikuisuusongelma minulle. Rukoilen kuitenkin voimaa itselleni, että jaksaisin olla parempi ihminen ja saisin karsittua huonoja puolia itsestäni pois. Ja hiukan olen huomannut muutosta, että en niin hanakasti ole tuomitsemassa tai osallistu työpaikalla haukkumiseen tms. Kun näin huomaan, että ei halutakaan enää ja en saa hyvää oloa selän takana haukkumisesta, tulee helpotus, että ehkä saankin sitä voimaa.
Nyt on muodikasta haukkua uskovaisia, eli se sopulilauma juoksee ajattelematta asiaa ollenkaan tarkemmin. Sen asian kanssa on tehtävä välit selväksi. Olen itsekin miettinyt juuri tätä, että en kai voi sanoa olevani uskovainen.
Mutta on ollut hämmentävää, että kun olen sanonut, että minä kyllä uskon, että jotain tässä elämässä on kuitenkin muutakin, kuin syntyä, haalia tavaraa ja kuolla, se suuriäänisin uskovaisten haukkuja saattaa sanoa ihan samaa. Kun asiaa juttelee enemmän, ei tämä friikiksi haukkuja ole miettinyt asiaa yhtään syvemmin. On vain lukenut lehdistä, että se hullu räsänen sanoi sitä ja ne uskikset ei anna homojen mennä naimisiin ja ne kaikki uskikset raiskaa lapsia jne..
Se suhde sinne jonnekin (en tosiaan ole näiden asioiden kanssa vielä niin pitkällä, että voisin tai uskaltaisin sanoa, että minne ja kuka minua kuuntelee) on sinun ja Jumalan välinen asia. Ne muut on vain median luomaa mylläkkää, millä hallitaan ja ohjaillaan ihmisiä. Tee oma tutkimusmatkasi ja mieti, että jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Itse uskon nimittäin niin, että Jumala antaa sen uskon jokaiselle sellaisena, kuin hänen on sitä helppo lähestyä, Kun kolkutat, Jumala antaa sen sellaisena sinulle,mikä sinun ajattelutapaasi sopii.
Jatketaan etsimistä. Hyvää jatkoa sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:56"]
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 13:52"]
siis jos ihminen tajuaa kuolevaisuutensa ja pysähtyy miettimään sitä ja kokee ahdistusta siitä, että elämä ei olekaan ikuista ja halipusia, heti pitää juosta hakemaan masislääkkeitä
Hyvin on ihmiset aivopesty
Sillä ap.lla on nyt juuri se vaihe elämässä, että tajuaa kuolevansa joskus ja sen, että miettii, mikä on tärkeintä. Voihan sen toki tyrehdyttää lääkkeilläkin, mutta antoisampaa on pysähtyä miettimään, mikä on oman elämän tarkoitus
[/quote]
Kävikö sullekin niinkuin mulle, että lähdit terveyskeskukseen varmana fyysisestä vaivasta ja sait masennuslääkereseptin kouraan?
Kyllä potutti, mutta toisaalta: itse olen sitä mieltä että kaikki sallitut keinot saattavat olla vaivan arvoisia.
Kokemukseni perusteella sanon että masennuslääke ei ole niin vaivan arvoinen, mutta esimerkiksi hikilenkki vähintään kolme kertaa viikossa on. Mutta kukapa tietää, ehkä ilman lääkettä olisin jättänyt hikilenkkini juoksematta?
Ja täytyy lisätä että kuurin aikana olen unohtanut valitelleeni tietynlaista (aiemmin kokematonta) hitautta tai tyhmyyttä: ajatuksen tasolla alan olla vanha itseni, nyt kun hitaus on poistunut.
Kukapa tietää, ehkäpä sinäkin ymmärtäisit pointtini jos kokeilisit mielialalääkitystä.
[/quote]
Se on hyvä, mitä enemmän ihmiset vetää nappia naamaan. Mulla on osakkeita eräästä lääkefirmasta ja tuottaa hyvin voittoa, kun ihmiset jää niin kivasti koukkuun masislääkkeisiin.
Joten ei muuta kuin masistellaan pois.
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 13:44"]
Kuulostaa siltä että olet tehnyt kaiken kuten muutkin, mutta et niin kuin itse haluaisit (et taida tietää sitä itsekään).
[/quote]
Tämä on jotenkin niin kulunut väite. Ikään kuin ihminen ei voisi ihan itse haluta parisuhdetta, lapsia, kaunista kotia, tai mitä kaikkea niitä "tavallisia" asioita sitten onkaan.
t: eräs, jolla ei ole mitään ap:n mainitsemista asioista
Kilpirauhasen ja hormonitoiminnan häiriöt voi alkaa oireilla juuri tuollaisena alakuloisuutena. Mene lääkäriin ja pyydä päästä verikokeisiin, mene myös gynelle. Masennuskin voi olla.
Oletko saanut kaiken helpolla? Onko sinulla ollut pahoja vastoinkäymisiä?
Et ehkä osaa arvostaa elämääsi jos se on ollut suhteellisen helppoa ja vaivatonta. Tee jotain hyvää, auta ihmisiä ja eläimiä.
Kärsitköhän kilpirauhasen vajaatoiminnasta? Kannattais ainakin tsekata verikokeet.
En ole saanut kaikkea helpolla. Olen mm. opiskellut kovalla vaivalla. Selvinnyt myös monenmoisista vastoinkäymisistä menneisyydessä. Arvostan elämääni erittäin paljon ja olen kiitollinen ihan kaikesta hyvästä siinä. En missään tapauksessa pidä sitä itsestäänselvyytenä! Ennen on kuitenkin ollut aina jokin päämäärä: opiskeluaikana aina seuraavan tentin suorittaminen ja lopulta valmistuminen, valmistumisen jälkeen työnhaku, raskausaikoina terveen hyvinvoivan vauvan synnyttäminen, jne jne. Nyt, kun kaikki on elämässä jo valmista, jäljellä on se päämäärättömyys ja merkityksettömyys. Onni ei synny siitä, että lilluu siinä kaikessa hyvässä, mitä ympärillä on. Onni syntyy siitä, että kulkee jotakin tavoitetta kohti ja koittaa tehdä siinä parhaansa. Nyt, kun kaikki on jo tehty, ei ole enää mitään tavoitetta. Siitä kai syntyy se tunne, että sama vaikka tästä kuolisi pois (kärjistettynä).
Kilpirauhasen vajaatoiminnasta en usko olevan kyse. Kyseiset arvot on joskus jossain muussa yhteydessä tarkastettu ja kunnossa olivat. En myöskään ole mitenkään fyysisesti hidas tai vetelä. Oikeastaan päinvastoin! :)
Samoja fiiliksiä. Ikää 32 v., lapsia kaksi, ok koulutus ja vakityö. Vahvasti sellainen tunne, että tätäkö tämä elämä nyt on? Kaikki tuntuu turhalta ja vähäpätöiseltä. Tottakai omat lapset ovat tärkeintä maailmassa ja heidän hyvinvointiinsa panostan. Mutta ahdistaa vaan tämä oravanpyörä: aamulla ylös, lapset kouluun, itse töihin, harrastuksiin, kotiin, nukkumaan. Ja huomenna sama rumba. Mitä helvetin järkeä tässä kaikessa on? Olen yrittänyt tehdä jokaisesta hetkestä arvokkaan ja ajatella, että elämä on lahja, josta täytyy olla kiitollinen. Mutta silti ahdistus kaiken turhuudesta valtaa mielen...
Jumalasta on mulle turha tarjota apua: en ole tähän päivään mennessä tullut uskoon, joten tulen jatkossakaan.