Lue keskustelun säännöt.
Kertoisitko 5-6-vuotiaille raskaudesta, joka ehkä joudutaan keskeyttämään?
04.10.2013 |
En tarkoita nyt mitään alkuraskaudessa tehtyä keskeytystä sen takia, että ei halua vauvaa, vaan myöhemmin tehtävää esim. sikiön vaikean vamman takia.
Itselläni on tuon ikäiset isommat lapset, joille en ole vielä kertonut raskaudesta lainkaan. Oli tarkoitus kertoa np-ultran jälkeen, mutta siinä selvisikin, että kaikki ei ole kunnossa. Nyt on sitten rampattu erinäisissä tutkimuksissa, ja lisää on vielä tulossa. Todennäköisesti lopullinen ratkaisu mahdollisesta raskaudenkeskeytyksestä menee aika pitkälle. Tällä hetkellä keskeytys on hyvinkin todennäköinen vaihtoehto.
Vielä en ole kertonut, mutta kyllähän tuon ikäiset jo huomaavat jonkin olevan vialla. Kuulevat, kun asiaan liittyviä puheluita on tullut tai ollaan isän kanssa yritetty vaivihkaa puhua asiasta. Jne. Ensi viikolla joudun vieläpä kauemmas tutkimuksiin, ja esikoinen kysyi tähän jo ihan suoraan syytä.
Toisaalta olen sitä mieltä, että lasten ei tarvitsisi tälläisella vaivata päätään, mutta toisaalta taas tämä tuntuu jo valehtelulta ja salailulta.
Miten muut olette toimineet vastaavassa tilanteessa? Vai onko kenellekään käynyt näin?
Kommentit (25)
en todellakaan, liian vaikeaa ja raskasta kelle tahansa saati sitten lapsille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä sanoisi mistään vauvasta ainakaan mitään,voithan sanoa että sinulla on mahassa jotain häikkää tms.
Mitä sikiöllä sitten epäillään? Meillä oli down-syndroomaepäily ja esikoiselle(6v) kerrottiin vasta rv 20
En myöskään kertoisi. Ehkä valehtelisin että on joku hyvänlaatuinen = ei vaarallinen juttun, jota nyt seurataan ja saatetaan joutua leikaamaan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertoisin, mutta en kaikkea. Valikoiden siis. Tarkkaan en tiedä, kuinka valikoiden, koska en ole koskaan ollut ihan samalaisessa tilanteessa.
Tottahan se kuitenkin on, että lapset aavistelevat jotakin ja mitä vähemmän he tietävät asian oikeasta laidasta, sitä enemmän he rupeavat kuvittelemaan. Pidän pahempana lasten tietämättömyydessä pitämistä (ja vääriä kuvitelmia) kuin totuutta ja siitä syntyvää surua.
Sain spontaanin keskenmenon ja suruissani en osannut kertoa siitä välittömästi lapselleni, joka odotti ja odotti luvattua pikkusisarusta. Tämä paljastui minulle hieman myöhemmin. Häpeän vieläkin omaa salailevaa käytöstäni, vaikka siitä on vuosia aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei todellakaan kerrota mitään tollasessa tilanteessa ton ikäsille!!! Sitten kun ovat melkeen täysikäsiä niin voit kertoa jälkeenpäin.
Ensinnäkin osanottoni ikävän tilanteesi takia. Olet varmaan aika haavoilla jo tuon epävarmuuden kanssa. Toivotan voimia.
Mutta kysymykseesi: kannatan lapsille kertomista ikätason mukaisella tavalla. Lapset vaistoavat kuitenkin että jotain on ilmassa ja täydentävät omalla mielikuvituksellaan puuttuvan tiedon. Ns. perhesalaisuuksita ei ole koskaan kuin haittaa. Voit kertoa, että vatsassasi on vauva mutta se on pipi eikä ehkä jaksakaan elää, ja äiti on tästä nyt pahoilla mielin, mutta asia hoidetaan ja toivumme tästä kyllä. Kyse on kuitenkin lasten sisaruksesta, anna heidänkin surra asia terveesti ja ikätasoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos mielipiteistä. Hankala tilanne on!
Varsinkin tuo 6-vuotias on niin tarkkakorvainen ja tiedonjanoinen, että olen vähän kuin puun ja kuoren välissä - en haluaisi nyt kertoa tilannetta, mutta en suoranaisesti valehdellakaan. Tälle ei myös todellakaan mene läpi mitkään ympäripyöreät selitykset. Ja kuuntelee aikuisten puheita todella tarkkaan, nytkin on käynyt niin, että kuuli väkisin osia puhelusta, kun lääkäri soitti minulle. Hiillosti sen jälkeen tosi pahoilla kysymyksillä, ja jouduin sanomaan suoraan, että äiti ei nyt halua kertoa, vaan myöhemmin.
Ja kun tosiaan tähän liittyy sellaistakin, että joudun olemaan useana päivänä pois ja käymään kauempanakin tutkimuksissa (olen kotiäiti ja lapsilla tällöin muu hoitaja kotona), niin ollaan väkisinkin tilanteessa, että on pian pakko antaa jonkinlainen selitys.
En haluaisi sanoa lapsille mitään sellaista, että itselläni on jotain, vaaratontakaan, itse asiassa epäilen, että tuo 6-vuotias tällä hetkelläkin miettii mielessään, onko äiti sairas. Yhdellä ystävälläni on vakava sairaus ja olemme sitä joutuneet lastenkin kanssa käsittelemään, niin osaavat pelätä tälläistäkin.
Toisaalta taas vahvasti kertomista vastaan on se, että kokemuksesta tiedän näiden isompien lasten kertovan tälläiset asiat välittömästi eteenpäin, enkä todellakaan jaksaisi selittää nyt ihan jokaiselle tilannetta...
Vahvasti on sellainen ajatus, että haluan kertoa kyllä jossain vaiheessa tuohon tapaan kuin 11 ehdottaa. Mutta ei ihan vielä, vasta sitten kun tiedän itse enemmän.
ap
En kertois vauvasta mitään. Sanoisin, että äidillä on vähän vaivoja ja siksi täytyy mennä lääkäriin. Vasta kun päätätte, että vauva saa tulla, niin kertoisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas ehdottomasti kertoisin ainakin jotain. Omassa lapsuudessa yksi jos toinenkin vakava asia salattiin ( mm. läheisen kuolema itsemurhan takia) ja sen kyräilyn ja salailun aistii ja alkaa suunnilleen säpsähtää joka sanasta ja eleestä ja yrittää selvittää mitä nyt on meneillään.
Eskari-ikäiselle kertoisin esim. että äitiä tutkitaan ja äiti käy lääkärissä. Ehkä jotenkin että äiti ja isi ovat toivoneet lisää lapsia teille mutta se ei aina ole helppoa ja joskus joutuu käymään lääkärissä monta kertaa. Ja äiti ja isi ovat surullisia kun ei ainakaan vielä perheeseen tullut uutta vauvaa. Sen kummemin en menisi yksityiskohtiin mutta noin isoa kriisiä ei pysty salaamaan lapselta
14, tuota juuri pelkään, että lapset kokevat asian noin. Varsinkin tuo eskari-ikäinen. Nuorempi on enemmän sellainen, että tyytyy ympäripyöreisiin selityksiin eikä "kyttää" aikuisia ollenkaan niin aktiivisesti kuin esikoinen. Tämä 6-vuotias tuntuu nyt ihmettelevän, mistä on kyse. Hän on muutenkin sellainen, että reagoi kaikkiin kriiseihin käytöksellään, mm. huomionhakuisuus lisääntyy, ja olen nyt huomannut tuollaista käytöstä.
Mutta ajatuskin siitä, että saisin lasten juttujen jäljiltä selventää asiaa sukulaisille, naapureille, päiväkodin väelle jne., puistattaa... varsinkin, jos päädymme raskaudenkeskeytykseen, niin tosi tympeää olisi kertoa nyt kaikille. Tarkoitan siis sitä, että olen aika varma, että lapset kertovat samantien eteenpäin, eivät osaa vielä pitää tälläista asiaa salaisuutena.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän että tilanne on kipeä ja hankala. Ehkä pystyisit jotenkin erottamaan lääkärissä käynnit ja surun toisistaan ja silloin lapsi ei ehkä kerro asiaa tavalla, että se herättää muille kysymyksiä. Ja loppujen lopuksi äärettömän harva uskaltaa ottaa puheeksi lapsen jutut, jos aistii että asia /tarina on totta. Ja jos jotain kysyykin, niin aina voit olla kertomatta enempää; esim. jos lapsi on kertonut jollekulle että " äiti on surullinen kun meille ei tule vauvaa" ja tämä henkilö asiasta alkaa kysellä niin vastaat jotain "niin, en halua jutella asiasta" tai muuta torjuvaa tai et vastaa ollenkaan, jos et halua. Yleensä ihmiset perääntyy aika äkkiä ja puhuu jostain muusta. oliko 14, joka omien kokemuksien takia ei suosittele kokonaan salaamista
En kertoisi. Mieluummin vaikka valkoinen valhe/osatotuus (äidillä vatsa pipi ja huolestuttaa tms). Ja sellainen valhe jonka voi myöhemmin täydentää totuudeksi jos lapsi kuulee asian muuta kautta.
11: ...äiti on vähän pahoilla mielin, mutta kyllä asia hoidetaan ...
Luuletko tosiaan lapset tyytyvät tällaiseen vastaukseen. Selittelyihin joutuisi varmasti. Miten hoidetaan? Missä hoidetaan? Kuka hoitaa?...
Parempi olla sanomatta vielä mitään. Sitten kun on selovää, mitä tehdään, voi lapsille kertoa tulevasta vauvasta tai vauvasta, joka syntyi (=abortti) liian aikaisin, oli sairas eikä jaksanut elää.
En minäkään heti kertoisi, mutta jos lapsi jo aavistaa ja pommittaa kysymyksillä, niin todellakin kertoisin... Ei kivaa, mutta tämä lapsi on ilmeisen tarkka asioista ja tunnelmista, olisi hänelle jopa pahempi yrittää salata koko asiaa.
Mun toinen lapsista on tuollainen, en ikinä uskaltaisi keksiä valheita...
Väittäisin että äidillä on mahassa kysta, kertoisin mikä on kysta ja vastailisin sitten kysymyksiin kystista, ja sitten mentäisiin kystanpoistoleikkaukseen. Jos kuusivuotias on liian fiksu, kyseleväinen ja päätteleväinen uskomaan, niin kertoisin mahdollisimman vähän, kuten 11 hyvin kuvasi.
En missään nimessä kertoisi koko totuutta pienelle lapselle. Myöhään tehtävä raskaudenkeskeytys sikiön vamman takia on aikuisellekin kauhean raskas ja surullinen asia, ei tuollaisten käsitteleminen kuulu pienelle lapselle. Miltä se heistä kuulostaisi? Meille piti tulla pikkusisko tai -veli, mutta sen elintoiminnot lopetettiin lääkkeillä ja se otettiin äidin mahasta pois, koska se ei ollut tarpeeksi hyvä elämään? Juu ei.
En todellakaan kertoisi, ei noin pieni asiaa kykene ymmärtämään,.
Sen sijaan kertoisin että äiti on nyt kipeä ja käy vähän lääkärillä, mutta mitään tarttuvaa ei ole kyseessä. Sitten kun homma olisi oli kertoisin että äiti on terve taas.
Tai ehkä kipeänä olo on huono vertaus,. voihans itä keksiäjotain vähän osuvampaa. mutta en tosiaankaan kertoisi mitään tyylillä "äiti odottaa teilel pikkusisarusta mutta tämä pikkusisarus on vammainen joten emme halua häntä ja pikkusisarusta ei tulekaan". Kun ei niin pieni kertakaikkiaan ymmärrä vielä edes kunnolla esim. kuolemaakaan... alkaisi vain kuvittelemaan että jos itse tulee "vialliseksi" niin heittävätkö vanhemmat pois tms lapsen mielikuvitukseen sopivaa.
En kertois, on lapselle liian vaikea asia ymmärrettäväksi.