Lue keskustelun säännöt.
Ylireagoinko miehen käytökseen?
13.09.2013 |
Meille on tulossa ensimmäinen yhteinen lapsi, enkä aina osaa hahmottaa mikä johtuu hormoneista ja mikä taas on aiheellista loukkaantumista.
Tunnen, että mies ei oikein ole sisäistänyt sitä, että olemme muuttumassa perheeksi. Hän tykkäisi mennä ja tulla mielensä mukaan, kuten tähänkin asti. Sopii jatkuvasti omia menojaan kavereiden kanssa, puhumatta ensin mun kanssani. Myös viikonlopuille. Muutenkin tuntuu, että viettää paljon enemmän aikaa kavereiden kanssa tai harrastuksissaan kuin minun kanssani. Asiasta ollaan puhuttu, ei vaikutusta. Olen selittänyt rautalangasta mallia vääntäen omaa kantaani ja tunteitani. Ymmärtää tai "ymmärtää" mutta todellisuudessa mikään ei muutu. Vasta-argumenttina on, ettei halua pelkästään hautautua neljän seinän sisään Ja jumittaa kaikkia iltoja mun kanssa sohvalla. Joo, en mäkään todellakaan sitä halua, mutta joku kultainen keskitie voisi olla kova juttu.
Näistä asioista on puhuttu viimeksi tiistaina. Eilen torstaina lähti aamulla normaalisti töihin, kaikki oli ok. Aamulla puhuttiin, että menee töiden jälkeen noin tunniksi asioilleen. Tuli kotiin kuitenkin vasta illalla yhdeksän jälkeen. Siinä välillä en kuullut miehestä tai hänen suunnitelmistaan mitään. Kotiin palatessa miehestä paistoi kauas tietty syyllisyys ja hyvittely-yritys. Selkeästi tiesi toimineensa tavalla, josta en pidä.
Olin lievästi kyrpiintynyt tästä. Suhtauduin loppuillan mieheen kohteliaan etäisesti. Vastailin harva-sanaisesti, kun hän yritti jutella jostain. Menin ennen häntä nukkumaan ja teeskentelin nukkuvaa, kun hän viimein kömpi sänkyyn. E tiedä menikö läpi vai ei, yritti antaa yöpusun kumminkin kun kömpi viereen.
Aamulla jatkoin samaa linjaa. Nousin ennen häntä ja aloin tekemään kotihommia. Hän tuli jossain vaiheessa luo ja halaili ja yritti ottaa kontaktia, ihmetteli kun en ole kiinnostunut hänen läsnäolostaan. Olin etäisen kohtelias. Vastasin kyselyihin, etten aina jaksa olla hänestä kiinnostunut, ihan kuten hänkään ei aina jaksa olla kiinnostunut minusta. Hän lähti töihin ja minä jäin kotiin. Päivällä hän ehdotti facebookin chatin kautta, että mentäisiinkö illalla ulos syömään. En "nähnyt" viestiä reiluun pariin tuntiin, koska mua ei vain huvita mennä hänen kanssa syömään. Tämä siksi, että musta tuntuu, että hän yrittää nyt vain ostaa itsensä ulos tilanteesta. Haluaisin selvittää asiat, mutta en lakaisemalla niitä vain maton alle, jotta sama peli voi jatkua taas viimeistään ensi viikolla. Keskustelut taas tuntuvat johtavan vain umpikujaan, kerta toisensa jälkeen.
Ottaisin mielelläni vastaan ulkopuolisia kommentteja, koska en tosiaan tätä nykyä osaa välttämättä hahmottaa, mikä on kohtuutonta käytöstä minulta.
Kommentit (53)
Miksi te ette voi yhdessä tehdä asioita? Miksi et mene miehen mukaan asioille, baariin, kavereille? Miksi jäät marttyyrina kotiin neljän seinän sisälle ja odotat, että miehesi tulee viihdyttämään sinua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä lähtisin miehen kanssa syömään kahdesta syystä. Ensinnäkin se olisi puolitiehen vastaan tulemista hänen sovinnonyritykseensä. Toiseksi se olisi hyvä tilaisuus keskustella tilanteesta ilman häiriötekijöitä. Minusta avainkysymys joka mieheltä kannattaa kysyä on se, miten hän aikoo muuttaa toimintaansa kun vauva syntyy, koska silloin hänellä on todellista aihetta vähentää juoksuja.
Jos suoraan sanotaan, minusta on väärä hetki perustaa perhe, jos toista puolisoa kiinnostaa kotielämää enemmän kaverit ja harrastukset. Toki lasten myötä ei tarvitse jumiutua kokonaan kotiin, mutta painopisteen on kyllä luiskahdettava sinne kotinurkkien puoleen.
Ensinnäkin pitää ihmetellä miksi olet tekemässä lasta miehelle, joka ei selvästikään ole kypsä siihen. Kuulutko näihin sinisilmäisiin pikkurouviin, jotka kuvittelee että mies muuttuu kädenkäänteessä vastuulliseksi aikuiseksi puolisoksi ja isäksi, kunhan pikkuvaimo tulee raskaaksi? No ikävä uutinen, olisi pitänyt odottaa sitä kypsymistä jo ennen raskautta.
Toiseksi, kuulostat itsekin varsin lapselliselta parisuhdepeleinesi. Temppuilet, osoitat mieltäsi, esität marttyyriä - turhaan. Sellaisella käytöksellä et tule pääsemään haluamaasi lopputulokseen. Voit kääntää selkääsi hamaan harmauteen asti, eikä miehesi tule siitä sen aikuisemmaksi. Ainoa keino on keskustelu, ja se että saat aidosti miehesi ymmärtämään mitä häneltä odotetaan. Jos se ei onnistu, voit heittää hyvästit kuvitelmalle onnellisesta perhe-elämästä.
Siis mitä? Mies tuli yhdeksältä kotiin ja sä pidät "mykkäkoulua"?
Voi hyvänen aika sentään. Eikö se mies saa tehdä mitään muuta kuin olla sun kanssasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmonen, mielelläni menisinkin mukaan ja menenkin, jos kutsutaan. Minua vain ei nykyään juurikaan pyydetä mukaan. Ennen pyysi, tai antoi ainakin mahdollisuuden kutsua itse itsensä mukaan. Nykyään tosiaan ilmoittaa vartti ennen lähtöä, että oon muuten menossa Maken kanssa kaljalle / Tampereelle / festareille / juoksukisoihin / salille / ihan minne vain. Tai vaihtoehtoisesti toimii kuten eilen, eli ei edes kerro suunnitelmistaan. Uskon että näissä on ainakin osittain takana se, että mies uskoo jo valmiiksi, ettei mua kiinnosta lähteä tilani vuoksi esim joihinkin bileisiin, koska en kitenkaan voi juoda. Osittain siis "holhoaa" kun ajattelee omasta mielestään mun puolesta mun parasta. Oon tästäkin kyllä sanonut, ettei asia ole noin, ja mielelläni itse päättäisin minne haluan mennä ja minne ei. Ei vaikutusta. Ja täsmentäisin vielä, että mies saisi toki mielellään nähdä kavereitaan ja harrastaa, mutta olis kiva kun asiosta kuitenkin puhutaisiin mun kanssani. Pelkään, että sama meno jatkuu synnytyksen jälkeen; hän elää sinkkuelämää ja mä könnään yksinäni vauvan kanssa kotona. Tästäkin ollaan puhuttu, kuulemma asia muuttuu vauvan synnyttyä. Tähän astisten havaintojen perusteella rohkenen tosin epäillä, että asiat muuttuvat korkeintaan hullumpaan suuntaan.
Ja kyllä, oon todellakin yrittänyt puhua asiasta. Olen keskustellut asiasta rauhallisesti, perustellen, rakentavasti, toisen ajatusen huomioiden. Olen myös antanut tunteilleni vallan joissain keskusteluissa, jotta hän tajuaisi, että olen tosissani ja miten pahalta musta oikeasti tuntuu. Mikään ei ole toistaiseksi tuottanut tulosta. Nyt ajattelun kokeilla viileää suhtautumista, taka-ajatuksena että mies saisi maistaa omaa lääkettään. Josko hän tajuaisi miltä musta tuntuu, jos kohtelisin häntä samoin kuin hän mua. Eli en olekaan aina valmiina viettämään aikaa hänen kanssaan, kun hän sitä armollisesti mulle voisi jakaa. Että hän joutuisi tekemään oikeasti jotain SAADAKSEEN olla mun kanssa. Samoin kuin musta tuntuu, että joudun kerjäämään hänen huomiotaan ja aikaansa. Lakkaisin olemasta se itsestäänselvyys, joka musta näköjään raskauden myötä on tullut.
Kyllä todellakin ylireagoit.
Eikö miehesi saa olla kotona klo 21 jälkeen? Sä siis ihan kyttäät, mihin aikaan tulee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 15:01"]
Siis mitä? Mies tuli yhdeksältä kotiin ja sä pidät "mykkäkoulua"?
Voi hyvänen aika sentään. Eikö se mies saa tehdä mitään muuta kuin olla sun kanssasi?
[/quote]
No jos on luvannut olla tunnin asioilla ja se tunti venähtää useammaksi tunniksi, niin voisi siitä edes ilmoittaa.
Ap, miten vietitte aikaa yhdessä ennen raskauttasi? Oliko mies yhtä paljon menossa?
pakko kommentoida nyt et meil on miehellä ja mulla yhteisiä harrastuksia paljon patikointi, urheilu ja voidaan siis olla näis tilanteissa yhdessä. Tuntus hullulta jos toinen haluais vaan pois toisen luota
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Nykyään tosiaan ilmoittaa vartti ennen lähtöä, että oon muuten menossa Maken kanssa kaljalle / Tampereelle / festareille / juoksukisoihin / salille / ihan minne vain. "
Sorry mutta nää menojen laadut kyllä vähän saa epäilemään ettei vaan se miestä aivan epäkypsäksi perheen perustamiseen epäillyt olisi ollut ihan oikeassa...
Missään noista itsessään ei ole mitään vikaa mutta listasta kokonaisuudessaan, yhdistettynä tietoon että mies luuhaa menoissaan useinkin, tulee mieleen ihan täyttä bailupoikamieselämää viettävä tyyppi. En usko että tulee muuttumaan vuosikausiin, ehkä ei koskaan. Itse jätin tuontapasen aikoinani, kun ei tullut 4 vuoden avoliiton jälkeenkään minkäänlaista poikamiesbailauksen loppumista.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 15:06"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 15:01"]
Siis mitä? Mies tuli yhdeksältä kotiin ja sä pidät "mykkäkoulua"?
Voi hyvänen aika sentään. Eikö se mies saa tehdä mitään muuta kuin olla sun kanssasi?
[/quote]
No jos on luvannut olla tunnin asioilla ja se tunti venähtää useammaksi tunniksi, niin voisi siitä edes ilmoittaa.
Ap, miten vietitte aikaa yhdessä ennen raskauttasi? Oliko mies yhtä paljon menossa?
[/quote]
Ap kirjoitti aloituksessaan että mies tykkäisi mennä nyt ihan samalla tavalla kuin ennenkin, eli on siis ollut aina samanlainen. En voi tajuta että joku viitsii edes valittaa kun on kerran tuollaisen miehekseen ottanut ja sen hyväksynyt. Kuvittelee että mies muuttuu simsalabim kun vauva tulee. Luoja miten naiivia.
Kohta se kertoo että vahingossa tuli raskaaksi eikä voinut tehdä aborttia ja mieskin on kuitenkin niiin ihana silloin kun on kotona ja on luvannut muuttua ja blaablaablaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Hän tykkäisi mennä ja tulla mielensä mukaan, kuten tähänkin asti."
Miksi aloit tuollaisen kanssa lapsen tekoon? Olisiko voinut vähän katsoa että mies on aikuinen?
Päätittekö yhdessä tehdä lapsen? Mitä sillon keskustelitte ajanvietosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi käyttäytyy itsekeskeisesti, mutta tarjous lähteä syömään on yritys parantaa asioita. Käyttäkää tilaisuus juttelemiseen tunteista ja yhteisistä pelisäännöistä.
Minunkin mieheni päätti ennen puolestani, mistä minä pidän ja mikä minua kiinnostaa. Tolkutin hänen päähänsä, että hän ei sitä kysymättä tiedä, ja minulla ( kuten hänelläkin) on oikeus olla toisella kerralla eri mieltä kuin edellisellä kerralla. Joka kerta jutellaan erikseen menoista. Nyt se toimii ja olemme läheisempiä kuin koskaan, koska olemme aidosti läsnä toisillemme emmekä pidä mitään itsestäänselvyytenä.
Mies tuli ja meni ennen raskauttakin kyllä, mutta useimmiten pyysi mua mukaan. Mentiin siis hyvin paljon yhdessä. Tämä oli silloin ihan ok, en mä itsekään jaksa jatkuvasti vain nysvätä kotona. Nykyään menee siis samaa tahtia kuin ennenkin, mutta ilman mua. Taisin tosiaan olla naiivi kuvitellessani, että hän edelleen haluaa viettää pääosan ajastaan siten, että myös minä kuulun seurueeseen. Ilmeisesti näin ei sitten olekaan. Lapsi ei ole vahinko, ja itse asiassa oli alunperin miehen idea. Hän on oma-aloitteisesti sanonut toistuvasti, että ilman muuta osallistuu 50/50 lapsen hoitoon, kun se o syntynyt. Aluksi minä hölmö uskoin. Edelleen vakuuttaa samaa, ja loukkaantuu verisesti, mun olen kehdannut joskus ääneen epäillä.
En tiedä enää mitä tekisin, että saisin tuon tajuamaan. Pelottaa tosissaan, millaisena järkyttksenä hänelle tulee sitten se vauva-arjen todellisuus.
AP, Olisi kiva tietää, että minkäikäisiä olette? Sitten olisi helpompi antaa neuvoja. jos miehesi on esim 20-25 vuotias, tilanne nyt vain on sellainen, että tuonikäset pojat ovat menossa jatkuvasti, suurin osa. Kolmekymppiä lähentelevän miehen olisi jo hyvä osata rauhoittua, jotkut sitä eivät tee koskaan. Miehet rauhoittuvat yleensä paljon myöhemmin mitä naiset.
Sitä en ole kyllä koskaan ymmärtänyt, miksi nämä "miehet" haluavat lapsia ja kuvittelevat voivansa bilettää ja juosta harrastuksissa samalla tavalla kuin ennen lapsen syntymää? Näitä miehiä on valitettavsti PALJON....kaikkea halutaan mutta kaikkea ei voi elämässä saada. Se on niin vaikea monen tässä elämässä tajuta, jostain on tingittävä ja sen pitäisi olla jatkuvat menot. Neljän seinän sisälle ei tarvitse hautautua vaan juuri se kultainen keskitie olisi hyvä löytää. TUo kuulostaa vaan niin pirun tutulta selitykseltä.."en halua istua täällä sohvalla joka päivä neljän seinän sisällä"
Itseäni ärsyttää myös miehen kaverit(usein sinkut), jotka pyytävät esim pienen vauvan isää jatkuvasti joka paikkaan...harrastuksiin...ulos..eikö näillä kolkuta yhtään päässä?!
Kolmekymppisiä ollaan kyllä. Ihan vakavissani uskoin, kun tuo tosissaan tämän lapsen halusi, että hän on sitten myös valmis väistämättömään elämänmuutokseen. Sitäkin olen yrittänyt kysyä, että onko tässä nyt kyse siitä, että pitää päästä paniikkivimmalla menemään mahdollisimman paljon, ennen kuin on se "pallo jalassa". Aiemmin vastaus oli, että ei. Nykyään vastaus on että ei. Aikoo kuulemma mennä kavereiden kanssa myös lapsen syntymän jälkeen. Eikä hän nyt niin paljon kuulemma ole menossa nykyäänkään. Nyt on vain sattunut kasaantumaan kaikkea, mutta ei hän normaalisti.
-ap
Siinä mielessä on ehkä ihan ok "temppuilla", koska ap on kuitenkin puhunut asiasta jo monet kerrat eikä sillä ole mitään vaikutusta.
En itsekään pitäisi noin paljoista poissaoloista kun miehesi harrastaa, mutta minusta myös oma reagointisi vaikuttaa sellaiselta mikä ei ainakaan yhtään edistä ongelmien selvittelyä.
Esim. kun mies tuli vasta yhdeksältä, eikö olisi rakentavampaa sanoa suoraan miltä tuntuu, tarvittaessa riidellä asia läpi, ja sitten jatkaa elämää. Tuollainen vihjaileva mykkäkoulu ja nukkuvan teeskenteleminen on minusta aika lapsellista eikä edistä asioiden selvittämistä. Miehet ei yleensä edes sellaista ymmärrä.
Ja minusta olisi kyllä kannattanut myös ottaa se syömään lähtemiskutsu vastaan. Tarvittaessa sitten siellä tai muuten kotona ottaa puheeksi tuo, että pelkäät että mies ajattelee että kun välillä hyvittelee ravintola-aterioilla niin sitten saa luuhata enemmän pois kotoa. Nyt tuntuu, ettet anna miehelle mitään mahdollisuutta selittää omaa kantaansa ja yrittää ratkaista tilannetta, vetäydyt pois vaan. Ja luultavasti mies reagoi siihen vetäytymällä itse lisää pois kotoa.