Se on Sini ja Greenpeace Lapin turmion syy. Näin on.
Vasta Lappiin muuttaneena ja ahkerasti Lapin kanssa lukeneena ja ihmisiä kuunnelleena olen hämmästynyt siitä, kuinka vähän julkisesti kerrotaan niistä ongelmista, joita kriinpiissi on täällä aiheuttanut. Olen käsittänyt että kaikki Lapin ongelmat on oikeastaan niitten syytä. Kriinpiissi täällä on sulkenut tehtaat ja terveyskeskukset, ihan Sini ja kumppanit itse käyneet pistämässä ovet lukkoon. Ovat vielä kaiken hyvän päälle käyneet vihreällä graffitilla sotkemassa entiset huoltsikat ja kyläkaupat ja rikkoneet ikkunat heittelemällä niitä soijapavuilla. Kerran yhdelle takakylän Erkille ehdottivat että joisitko Erkki vaihteeksi luomukaljaa, ja siitä Eke sai slaagin eikä ole siitä vieläkkään niinkö kunnolla toipunut.
Että on kummempi homma ettei noita sinejä ole aiemmin pistetty vankilaan ja ja jotakin korvauksia maksamaan. Onneksi meillä on sentään kaivosteollisuus ja kohtapuolin on Naturat muisto vaan kun niihinkin metsiin saadaan kunnon kaivos ja kuoppa ja asiat niinkö niiden pittääkin olla. Että koetetaan jaksaa, parempi tulevaisuus tässä on edessä nyt kun Sinikin on vankilassa eikä hetkeen pääse tänne riehumaan.