Vaimoke hamstraa
Mitä ihmettä pitäisi tehdä kun vaimokkeellani rakastaa kaikkea ihan arkistakin tavaraa niin paljon että koko kämppä pursuaa yli ja asuminen on ainakin minulle mahdotonta?
Suhteemme alku aikoina rakkaani asunto jossa nyt asumme kolmisin oli jo kyllä kaaoksen vallassa kesken jääneen remontin takia joten tiesin mihin ryhdyn mutta vaikka remontti on nyt valmis ja aikaa kulunut olen huomannut että puolisoni on pakko saada ostettua jos jotain saa halvalla eikä hän pysty luopumaan mistää vaikka suunittelee aina tavaroiden viemistä kirppikselle yms. Olen koittanut keskustella asiasta jo parin vuoden ajan mutta se aiheuttaa vaan riitaa jota en halua koska rakasta puolisoani ja puolenvuoden ikäistä tytärtämme. Kaikki arkiset askareet, raha-asiat ja lapsen hoidon puolisoni hoitaa maailman parhaiten ja on muutenkin ihanin ihminen ikinä. Minä olen työn puolesta säännöllisesti matkoilla joten asian kanssa on pärjätty mutta nykyisin en jaksa enää kahlata vapaillani tavaroiden seassa joten kun olen kotona lähinnä makaan sohvalla tai istun vessassa en pysty rauhoittumaan tai olemaan onnellinen kaiken roinan keskellä ja se rasittaa parisuhdettamme niin paljon että viimeaikoina ero on tuntunut ainoalta vaihtoehdolta mutta haluaisin pysyä perheenä ja että puolisonikin tietäisi mitä arjen luksusta on kun on tilaa laskea kahvikuppi pöydälle, syödä pöydä ääressä ja kelliä lattialla lapsen kanssa.
Mitä tehdä??
Kommentit (2)
Vaimoke yrittää täyttää sisäistä tyhjyyttään tavaroilla. Ehkä hän kaipaa virikkeitä?
Rakas, meidän pitää puhua...