Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mua ahdistaa... sukulaiset, kaverit ja kaikki. :(
16.10.2013 |
Musta aina tuntuu kuin olisin ihan eri planeetalta kun muut. Onko teillä muilla elämä tällaista: muut ihmiset kertovat mielipiteitään ainoana oikeana totuutena ja jotkut jopa yrittävät pakottaa tekemään mielensä mukaan. Nekin, jotka eivät sano mitään, ovat aivan erilaisia kuin te itse ja pelkästään heidän tiukkojen sääntöjensä katsominen vierestä alkaa ahdistaa ja tulee olo, että tuokin varmaan haluaisi valittaa mulle, muttei vaan kehtaa...
Mä olen joskus vaan niin yksinäinen...
Kommentit (3)
Ei kuulosta normaalilta. Oletko jutellut psykologille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No pahus kun pointtini tipahti tänne: kannattaisiko etsiä jostakin seuraa, jossa voisi olla oma itsensä? Missähän ne sinun planeettasi asukit viettävät elämäänsä?
Kannattaisi varmaan miettiä keinoja löytää piirit, joissa viihtyy. Itse tein tämän joskus, löysin harrastuskavereita, kivoja ihmisiä, mutta en todellista vastakaikua. Mutta iloa on siitäkin ja voin sanoa, että etsiminen kannattaa! Itse en juurikaan etsi mitään, koska elämäni on täynnä kaikenlaista, vaikka jotain puuttuukin. Pelkään, ettei riitä aikaa ja voimia. Kaipaan sentään yksinoloakin, johon on aikaa ainakin öisin :)
Mikä sinun yksinäisyyttäsi lievittäisi?
Yst. terv. 2
Alue: Aihe vapaa
Tuttu juttu. Ainakin usein ja erityisesti sukulaisten kanssa, jotka ovat sentään sukua. Minulla on monia tuttuja, joiden kanssa on jotain yhteistä. Niinkin paljon, että voisi melkein lähentyä, mutta sitenkin niin paljon erilaista, että ei. Yhteistä tekemistä (esim. työt), yhteistä harrastuksissa, mutta sittenkään mitään henkilökohtaisempaa.
Joku tutuistani on ollut sitä mieltä, että olen hänen paras ystävänsä. Muutamakin aikanaan. Outoa, koska välit ovat vähän etäiset, ei tavata usein enkä ole itse kokenut samaa, esim. ei ole ollut tukea vaikeina hetkinä. Tämä tuntuu oudolta varsinkin, kun luulin tutuillani olevan enemmän ystäviä kuin itselläni.
En osaa kiintyä ihmisiin paljoa, kun tuntuu, että monetkaan eivät ole kiinnostuneita, ihmisillä on omat kiireensä ja murheensa. Ajatteln siis, että muille ei sopisi, vaikka minulle sopisikin. Koska niin se kokemukseni mukaan on. Silti olen joillekin vähintään toiseksi paras ystävä. Kovin läheiseksi en kyllä tunne itseäni kenenkään kanssa. Paitsi lapseni, mutta hän on lapsi. Minulla on kavereita, perhe, harrastuksia ja työ. Viihdyn hyvin yksiksenikin, mutta silti kaipaisin joskus hyvää ystävää. Sellaista, joka ei ole niin itsekeskeinen kuin nykyiset ystäväni, joista toki pidän paljon, mutta tietyin varauksin enkä saa odottaa heiltä enempää.