Miksi jotkut ihmiset luulevat että pörssissä voi hävitä kaikki rahat?
Eihän nyt kaikki yhtiöt voi mennä nollaan. Ja jos ne menevät, ne menetetyt rahat ovat kyllä sitten se pienin huolenaihe.
Joten ei se ole käytännössä mahdollista, paitsi jos sijoittaa kaikki rahat vain yhteen yhtiöön. Jo jos sijoittaa kahteen, se on niin epätodennäköistä että se on sama kuin mahdotonta.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Suuren Laman aikaan Yhdysvalloissa aika moni hävisi kaikki rahansa.
Ei ne pörssi indeksit silloinkaan nollaan menneet.
Jos hävisivät rahansa, se johtui muista syistä.
Eihän siihen tarvita kuin kunnon lama. Omatkin sijoitukseni kutistuivat lähes olemattomiin ysärin lamassa. Sen jälkeen en ole pörssiin sijoittanut enkä rahastoihinkaan.
Eli laman tullessa tehdään perinteiset tuulipuvut ja myydään reilusti miinuksella osakkeet, vai onko ne kaikki firmat menneet konkurssiin?
No onhan se käytännössä sama, jos vaikka 200 000 e on sijoitettu ja arvo tippuu 2 000 euroon. Nolla mikä nolla.
Esim. Hotel Maria, sijoittajat menettivät kyllä kaiken tai lähes kaiken. Se on täysi nolla silloin, mitä sitä kaunistelemaan!
Ihan tälläkin hetkellä on lähes mahdotonta saada lunastettua asuntorahastojen sijoituksia. Ne rahat ovat enemmän kuin tallessa, ties miten pitkään? Makuasia.
Vierailija kirjoitti:
Eli laman tullessa tehdään perinteiset tuulipuvut ja myydään reilusti miinuksella osakkeet, vai onko ne kaikki firmat menneet konkurssiin?
Ysärin lamassa meni valtava määrä yrityksiä konkkaan. Ei se minun talouttani kaatanut, että menetin pienen sijoitusomaisuuden lähes kokonaan, mutta antoi kuitenkin opetuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuren Laman aikaan Yhdysvalloissa aika moni hävisi kaikki rahansa.
Ei ne pörssi indeksit silloinkaan nollaan menneet.
Jos hävisivät rahansa, se johtui muista syistä.
Syystä että paniikissa nyi kaikki kauheilla tappioilla.
Vierailija kirjoitti:
Eihän siihen tarvita kuin kunnon lama. Omatkin sijoitukseni kutistuivat lähes olemattomiin ysärin lamassa. Sen jälkeen en ole pörssiin sijoittanut enkä rahastoihinkaan.
1. Eivät menneet nollaan.
2. Sieltä noustiin ja tehtiin uudet ennätykset parissa vuodessa.
Riittää kun katsoo mitä tapahtui 25 vuotta sitten teknokuplassa. Vaikka sijoitti useampaankin teknoyritykseen eli hajautti, niin takiiin tuli sopivan huobolla salkulla jopa yli 90%. Sitren jos myi romahtaneet tappiolla ja osti niillä esimerkiksi bioteknologiaa tai senttiosakkeita, jotka olivat suosiossa 2000-luvun alkupuolella, niin muutaman vuoden päästä oli käytännössä pennitön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuren Laman aikaan Yhdysvalloissa aika moni hävisi kaikki rahansa.
Ei ne pörssi indeksit silloinkaan nollaan menneet.
Jos hävisivät rahansa, se johtui muista syistä.
Ehkäpä juuri ne muut syyt sitten veivät, mutta ei sinne pörssiinkään mitään jää jos yhtiötä ei enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Eihän siihen tarvita kuin kunnon lama. Omatkin sijoitukseni kutistuivat lähes olemattomiin ysärin lamassa. Sen jälkeen en ole pörssiin sijoittanut enkä rahastoihinkaan.
Niin eli omat kokemuksesi osoittivat että ei voi menettää rahojaan ja silti lopetit?? Osanottoni sinulle ja perikunnallesi, olisit tienannut aika paljon jos olisit jatkanut sijoittamista noina vuosina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuren Laman aikaan Yhdysvalloissa aika moni hävisi kaikki rahansa.
Ei ne pörssi indeksit silloinkaan nollaan menneet.
Jos hävisivät rahansa, se johtui muista syistä.
Syystä että paniikissa nyi kaikki kauheilla tappioilla.
Oletko kenties vähän yksinkertainen? Jos yritys menee konkurssiin ei ole mitään myytävää.
Vierailija kirjoitti:
No onhan se käytännössä sama, jos vaikka 200 000 e on sijoitettu ja arvo tippuu 2 000 euroon. Nolla mikä nolla.
Esim. Hotel Maria, sijoittajat menettivät kyllä kaiken tai lähes kaiken. Se on täysi nolla silloin, mitä sitä kaunistelemaan!
Hotel maria ei tainnut olla pörssissä.
Mutta joo, onhan toki niitä harvoja yksittäisiä yhtiöitä mennyt konkkaan kuten se talvivaara. Tuskin kukaan kuitenkaan on onnistunut menettämään kaikkia rahojansa jos on hajauttanut edes vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän siihen tarvita kuin kunnon lama. Omatkin sijoitukseni kutistuivat lähes olemattomiin ysärin lamassa. Sen jälkeen en ole pörssiin sijoittanut enkä rahastoihinkaan.
Niin eli omat kokemuksesi osoittivat että ei voi menettää rahojaan ja silti lopetit?? Osanottoni sinulle ja perikunnallesi, olisit tienannut aika paljon jos olisit jatkanut sijoittamista noina vuosina.
Olenkin jatkanut ja vaurastunut, olen kasvattanut metsäomaisuutta, jossa on ollut vakaa ja hyvä tuotto.
Noissa talouskuopissa olisi pitänyt kipata kaikki irtoava raha osakkeisiin ja olisi takonut valtavat voitot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuren Laman aikaan Yhdysvalloissa aika moni hävisi kaikki rahansa.
Ei ne pörssi indeksit silloinkaan nollaan menneet.
Jos hävisivät rahansa, se johtui muista syistä.
Ehkäpä juuri ne muut syyt sitten veivät, mutta ei sinne pörssiinkään mitään jää jos yhtiötä ei enää ole.
Vuoden 1929 suuressa lamassa Yhdysvaltain osakemarkkinat (Dow Jones -indeksi) laskivat huipulta pohjalle vuosina 19291932 nimellisesti noin 89 %.
Kun otetaan huomioon deflaatio (rahan arvon nousu), jota tuona aikana oli noin 2530 %, reaalinen eli inflaatiokorjattu pudotus oli hieman lievempi, noin 8085 %.
Ei kannata kaikkea mitä sijoitusneuvoja sulle kertoo.
Vierailija kirjoitti:
Riittää kun katsoo mitä tapahtui 25 vuotta sitten teknokuplassa. Vaikka sijoitti useampaankin teknoyritykseen eli hajautti, niin takiiin tuli sopivan huobolla salkulla jopa yli 90%. Sitren jos myi romahtaneet tappiolla ja osti niillä esimerkiksi bioteknologiaa tai senttiosakkeita, jotka olivat suosiossa 2000-luvun alkupuolella, niin muutaman vuoden päästä oli käytännössä pennitön.
Kuka tampio sijoittaa kaikki rahansa yhden alan osakkeisiin? Ne osakkeet pitää hajauttaa. Eri alan yrityksiin, eri maiden ja maanosien pörsseihin sekä ajallisesti.