Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten oman vanhenemisen oppisi hyväksymään?
11.09.2013 |
Täytän pian 34v ja se tuntuu ihan hirveältä. Ei tee mieli edes omaa peilikuvaa katsoa, kun pelottaa, että sieltä näkyy rupsahtanut mummo.
Toisaalta 34v on vielä melko nuori, mutta kun tuntuu, että ihannoidaan vain 20-28-vuotiasta, niin tämän ikäisenä tuntee itsensä jo ihan todella vanhaksi.
Vauvakuumekin taas vaivaa, mutta tunnen itseni ihan mummoäidiksi.
Nyt iski sellainen olo, että joko mun oikeasti pitää väistyä takavasemmalle ja antaa tietä nuoremmille. Tsempatkaa, ihan kauhea kriisi päällä!
Kommentit (20)
Musta tuntuu, että olen pelännyt vanhenemista jostain 25v lähtien. Ehkä mun korvien välissä on jotain vikaaa tämän asian suhteen...
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 25....Ja saan usein öisin hirveitä kauhuohtauksia ikäni vuoksi. Yhtäkkiä kesken unen herään ja tajuan miten vanha jo olen..Silloin nousen ylös vuoteesta ja ryntään paniikissa vessaan katsomaan itseäni peilistä. Yök! On karmivaa olla 25 kun olen kuitenkin niin lapsenmielinen. Vuodet menevät niin nopeasti ja kohta olen jo 30vuotias "teini". Pyydän älkää haukkuko minua ja kehoittako minua aikuistumaan. Teen parhaani kehittyäkseni henkisesti...Pointtini on kuitenki se, että mielestäni vanheneminen todella on karmivaa! En osaa lohduttaa ketään siinä asiassa. Elämä kuuluu vain nuorille, eikä kukaan ole kiinnostunut vanhusten eli +35vuotiaiden elämästä. Itse en ainakaan kiinnitä sen ikäisiin ihmisiin edes huomiota. Minua ei kiinnosta tätien ja setien kuulumiset eikä elämä...Heitä ei tule edes noteerattua ohikulkijoinakaan. Huomioni kiinnittyy vain nuoriin ihmisiin, jotka koen jotenkin persoonallisiksi ysilöiksi ja sielukkaammiksi kuin tantat ja ukot. Pelottaa se aika , kun itsestänikin tulee vain persoonaton haamu.
Ihminen tuntee itsensä niin kauan kuin terveyttä ja elämäniloa riittää.
En voi ymmärtää tuollaista. Miksi surra ja kapinoida itsestäänselvyyksiä vastaan? Jokainen vanhenee, ei sille kukaan mitään mahda. Eihän siinä ole edes mitään hyväksymistä kun se on vain biologinen tosiasia.
Mikä siinä nuoruudessa on niin ihmeellistä ettei siitä voi millään päästää irti? Sinä olet itse oman pääsi sisällä, hyväksy itsesi niin elämä on helpompaa.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 09:48"]
Sinä olet itse oman pääsi sisällä, hyväksy itsesi niin elämä on helpompaa.
[/quote]
Niin, mutta MITEN? Kyllähän sen hyväksyisi heti, jos osaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 10:02"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 09:48"]
Sinä olet itse oman pääsi sisällä, hyväksy itsesi niin elämä on helpompaa.
[/quote]
Niin, mutta MITEN? Kyllähän sen hyväksyisi heti, jos osaisi.
[/quote]
No OPETTELE. Ei sitä kukaan muu pysty sun päähän pistämään kuin sinä itse. Opettele hyväksymään asiat mitä et pysty muuttamaan, ei siinä sen kummempaa. Lakkaa vatvomasta niitä.
Sillä, että saa elää vanhaksi :) Kaikki kun ei saa.
Ihanat rypyt! ;)
T. vakavasta sairaudesta parantunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmat ovat juuri niin pahoja kun kuinka pahoiksi ne koet.
Ota nyt aikuinen ihminen vastuu tunteistasi.
Mieti jos saisit kuulla sairastavasi vakavaa sairautta. Silloin huomaisit kuinka pinnallista tuollainen ajattelu on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama homma mulla. Olen 38 ja haluaisin lapsen. Lapsen saamiseen olen liian vanha fyysisesti vaikka henkisesti olisi juuri oikea aika. Adoptiota ollaan mietitty mutta jos lupa saadaan lapsi tulee ehkä viiden vuoden päästä jos silloinkaan. Painoa alkaa kertymään, mummotauti taitaa vaivata jo. Ulkonäkö rapistuu: hiukset ei enää kasva kunnolla, iho roikkuu. Työelämässä en ole saanut mitään ihmeellistä aikaiseksi, enkä pääse enää haastatteluihinkaan. 10-15 vuotta sitten opiskelijana ja ilman työkokemusta pääsin haastatteluihin parempiin paikkoihin kuin nyt kokeneempana ja koulutetumpana. 25-vuotiaana olin potentiaalinen myyntijohtaja ja 38-vuotiaana kelpaan nippa nappa osastopäälliköksi.
Tuntuu että elämä on jo ohi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan.
Onneksi nuo ap:n ajatukset menee ohi muutaman vuoden kuluttua. Luulen että olin itsekin "vanhimmillani" 30+ iässä - nyt vaan nuorennutaan. Ikää tällähetkellä 53v ja elän parasta aikaani vaikka fysiikka vähän temppuileekin:)
34v:llä on aikaa mihin tahansa, mahdollisuuksia pilvin pimein ja edellytyksiä myös. Reilusti alle puolet elämästä elettynä....
Itse olin ap:n iässä 3 lapsen yh, sen jälkeen on tapahtunut vaikka mitä:D Olen löytänyt elämäni miehen, saanut vielä lapsen 42v:nä, elänyt ihanaa elämää uusioperheessäni lähes 20 vuotta, vaihtanut työtä (parempaan) 7x, matkustanut n 30 kertaa ja nähnyt isompien lasten aikuistuvan ja pääsevän upeasti jaloilleen. Esikoiseni on lähes ap:n ikäinen:D
Olen toki onnekas siinä suhteessa että ikääntyminen ei näy ulospäin kovin pahasti, kasvoista näkyy unettomien vuosien väsymys mutta rypyt ovat vain naururyppyjä. Kroppakin vielä kiinteä - kiitos edes muutaman salitreenin sillointällöin. Terveys on mennyt, kärsin kovista kivuista kaiken aikaa mutta se on pientä - elämä on silti parhaimmillaan ja odotukse tulevasta todella suuria!! Haaveita on ja ne toteutetaan yksi kerrallaan miehen kanssa!
Jos on noin vaikea nähdä mitään hyvä elämässä koita tehdä lista kaikesta mitä sinulla on. Sitten mietit hetken niitä joilla on vähemmän tai ovat täysin iman ja vähitellen opit arvostamaan omaa elämääsi. Jos nyt tuntuu että on rupsahtanut ajattele niin että jos tuo tilannne ei pahene niin 5-10 vuoden kuluttua olet nuorekas nelikymppinen;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 10:15"]
Mieti jos saisit kuulla sairastavasi vakavaa sairautta. Silloin huomaisit kuinka pinnallista tuollainen ajattelu on.
[/quote]
Miksi annat itsesi rupsahtaa?? Onhan se helppoa heittäytyä ja voivotella kun ei voi enää mitään.... Mummotauti on vähän epätodennäköinen alle 40v:llä eikä sitä tarvitse pelätä. Itsellä kesti 5v ja on nyt ohi, en edes tarvinnut lääkitystä. Menkat jäi kerralla veks (ihanaa!!) ja hikoilut oli siedettäviä vaikka kestikin vuosia. Muuta en ole huomannut.
12
Minä täytin juuri 39, ja ei ollenkaan tuollaisia tuntemuksia. Ei ole koskaan ollut. Tunnen itseni ihan yhtä nuoreksi kuin viisitoistavuotiaana. Minkäänlaisia vaivoja tai väsymyksiä ei ole. Itse asiassa olen viimeiset noin 5 vuotta ollut energisempi kuin koskaan, ja henkisesti rauhallisempi, sellainen peruslevottomuus joka nuorena vaivasi on kadonnut.
Ulkonäkökään ei ole vielä juuri muuttunut. Muutama harmaa hius on tullut ohimoille ja silmän alla on pari hienonhienoa juonnetta, samoin otsalla. Mutta eipä nuo mitään haittaa, näytän mielestäni edelleen hyvältä ja saan huomiota miehiltäkin ulkonäköni takia. Vartalo ei ole muuttunut vielä nuoruudesta miksikään, vain naamassa vähäisiä muutoksia.
En myös aio esim. värjätä harmaita piiloon, minusta ulkoinen vanheneminen ei ole ongelma. Odotan innolla aikaa että näytän sellaiselta elegantilta, arvokkaalta rouvasihmiseltä, enkä pikkutyttömäiseltä kuten vieläkin ihmisten kommenttien mukaan näytän.
Ai niin ja lapsesta haaveilen vielä kovinkin, ja ulkomaillekin olisi tarkoitus muuttaa. Elämä ei todelllakaan ole ohi tässä iässä, jos ei itse asenteillaan aiheuta itselleen ennenaikaista vanhuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi ikä on oikein hyvä lapsen hankkimisen, ja nuorentaa sua fyysisesti kymmenen vuotta, sen verran joutuu keho tekemään töitä että kaikki sussa muuttuu. Mulla on lapset saatu 43- ja 45- vuotiaana, nyt 15 vuotta myöhemmin näytän lähinnä miellyttävältä viiskymppiseltä.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 10:21"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 10:15"]
Mieti jos saisit kuulla sairastavasi vakavaa sairautta. Silloin huomaisit kuinka pinnallista tuollainen ajattelu on.
[/quote]
Miksi annat itsesi rupsahtaa?? Onhan se helppoa heittäytyä ja voivotella kun ei voi enää mitään.... Mummotauti on vähän epätodennäköinen alle 40v:llä eikä sitä tarvitse pelätä. Itsellä kesti 5v ja on nyt ohi, en edes tarvinnut lääkitystä. Menkat jäi kerralla veks (ihanaa!!) ja hikoilut oli siedettäviä vaikka kestikin vuosia. Muuta en ole huomannut.
12
[/quote]
Hups 12 lainasi väärää - tämä piti mennä sille vauvakuumeiselle 38v:lle
11 jatkaa. En omasta mielestäni ole antanut itseni rupsahtaa. Harrastan liikuntaa ja teen fyysistä työtä. Syön terveellisemmpin kuin nuorempana, vähemmän valmisruokia, sokeria ja kofeiinia. Juon vain vähän alkoholia ehkä keskimäärin 1annos/vko. Hoidan ihoani ja hiuksiani huolellisemmin laadukkaammilla ja luonnonmukaisemmilla tuotteilla. Stressiäkään ei juuri ole, töissä on helppoa ja parisuhde kunnossa. Silti ikä painaa.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 10:33"]
11 jatkaa. En omasta mielestäni ole antanut itseni rupsahtaa. Harrastan liikuntaa ja teen fyysistä työtä. Syön terveellisemmpin kuin nuorempana, vähemmän valmisruokia, sokeria ja kofeiinia. Juon vain vähän alkoholia ehkä keskimäärin 1annos/vko. Hoidan ihoani ja hiuksiani huolellisemmin laadukkaammilla ja luonnonmukaisemmilla tuotteilla. Stressiäkään ei juuri ole, töissä on helppoa ja parisuhde kunnossa. Silti ikä painaa.
[/quote]
Sitten sille ei mahda mitään, ihossa ja hiuksissa on huonosti kollageenia jos tuossa iässä jo valuu ja hapertuu. Sen ei silti tarvitse tarkoittaa sitä etteikö voisi olla hyvännäköinen ja nuorekas, nyt kun on reilusti itse vanhempi ei eää erota kuka on 30 ja kuka 40v - samalta näyttävät ulkoisesti. Joillain on runsaasti ryppyjä alle 30vnä jo kuten ystävälläni mutta nyt 58v:nä hän on kaunis ikäisekseen - vanheneminen hidastuu tai asettuu kohdilleen....
Ei vanhenemista tarvitse hyväksyä, voihan aina kuolla nuorena.
Alue: Aihe vapaa
Luulin, että tämän avauksen on kirjoittanut joku yli nelikymppinen mutta ei tuossa iässä vielä kuulu vanhenemista pelätä. Sinähän elät vielä täyttä nuoruutta.
Mutta ei vanhenemiseen voi muuta kuin vaan sopeutua, s eon väistämätöntä ja tapahtuu jokaiselle elävälle.