Lue keskustelun säännöt.
Tuntuuko sinusta koskaan,että elämäsi loppuu?
10.09.2013 |
Musta tuntuu juuri nyt. Pelottaa hirveästi ja itkettää. Jää näkemättä kuopukseni ripillepääsy, se on tämän viikon lauantaina.
Huomenna on suunniteltu leikkaus sairaalassa. Ja on tosiaan tunne, että en siitä selviydy kotiin. Itkin eilisen illan ja koitin miehelle puhua siitä. Mies ei usko, sanoo kaiken menevän hyvin. Lapsille en voinut sanoa mitään.
Mitäs nyt?
Kommentit (15)
Loppuuhan se joskus. Mä en sitä pelkää, se loppuu sitten kun loppuu. Siihen en voi paljon itse vaikuttaa muuten kuin elämällä suht terveellisesti ja olemalla jotensakin varovainen tarvittaessa. Mutta jos vakava sairaus iskee tai leikkauksessa kuolen, siihen olen täysin voimaton. Miksi surra sellaista mille ei mitään voi ja mitä ei edes todennäköisesti tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli samanlainen tunne ennen suurta leikkausta. Istuin yöllä parvekkeella ja porasin. Aamulla soitin siskolle ja kerroin, miten kaikki tavarani pitää jakaa. No, leikkaus tuli ja meni. Siitä on nyt 10 vuotta. Nyt minulla on mies ja kaksi pientä lasta enkä enää pelkää. Se tulee, mikä on tullakseen.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 08:58"]
Oletko puhunut ajatuksistasi hoitohenkilökunnan kanssa? Onko leikkaus välttämätön? Onko leikkauksessa isot riskit vai kuvitteletko ja liioitteletko juttua itse?
Jouduin autokolariin talvella ja edes silloin minulla ei tullut missään vaiheessa oloa, että tämä oli tässä, päinvastoin. Näen itseni hyvin helposti parinkymmenen vuoden päähän ja suunnitelmia olen tehnyt hyvinkin 80 vuotiaaksi asti, en meinannut täältä heti lähteä kun kerran tänne on päästy.
[/quote]
En ole puhunut sairaalaväen kanssa. Leikkaus on välttämätön,en kestä näitä kipuja enää. Ehkä mä sitten kuvittelen ja liioittelen..........
Eikö saa edes pelätä kuolemaa enää? Pitääkö mun tyynesti odottaa vaan, että kohta se tulee?
En pelkää leikkausta sinänsä, on ennenkin leikattu. Mutta pelkään sitä, kun eivät päästä pois sairaalasta sen jälkeen. Tahtovat että olen siellä yhden yön. Miksi? Ja jos sen takia, että jollekin on joskus sattunut jotakin, se on väärin. Varmuuden vuoksi on turha pitää. Mitä jos ei mitään satukaan? Silloin olen turhaan ollut erossa perheestäni yön.
Eiköhän perheestäsikin tunnu paremmalta, että sinusta pidetään huolta sen yhden yön ajan.
Luuletko että lapsillesi tekisi hyvää katsoa kivuissa kärsivää leikkaustokkuraista äitiä, joka ehkä jouduttaisiin kiidättämään yöllä ambulanssilla sairaalaan jos tulisi komplikaatioita?
Eiköhän se yksi vaivainen sairaalayö ole pieni hinta siitä että saat aloittaa turvallisen toipumisen. Eikä sun vaiva kovin vakavalta kuulosta jos pääset jo seuraavana päivänä kotiin. Rauhoitu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 09:12"]
Luuletko että lapsillesi tekisi hyvää katsoa kivuissa kärsivää leikkaustokkuraista äitiä, joka ehkä jouduttaisiin kiidättämään yöllä ambulanssilla sairaalaan jos tulisi komplikaatioita?
Eiköhän se yksi vaivainen sairaalayö ole pieni hinta siitä että saat aloittaa turvallisen toipumisen. Eikä sun vaiva kovin vakavalta kuulosta jos pääset jo seuraavana päivänä kotiin. Rauhoitu.
[/quote]
Tätä mun mieskin hoki koko illan. Että jos sitten yöllä joutuu lähtemään ambulanssilla.
Mutta jos ei joudukaan?
Ja jos sairaalayönäkään EI TAPADU mitään?
Hukkaan on mennyt.
En käsitä tätä kaiken varalta paapomista. Sama onko lentokentän turvatarkastus vai leikkauksen jälkeinen sairaalayö. Joskus jollekin on jotakin käynyt, siksi kaikki laitetaan samalle viivalle ja aivan turhaan yleensä.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 09:17"]
Tätä mun mieskin hoki koko illan. Että jos sitten yöllä joutuu lähtemään ambulanssilla.
Mutta jos ei joudukaan?
Ja jos sairaalayönäkään EI TAPADU mitään?
Hukkaan on mennyt.
[/quote]
Voi hirveää, yksi yö elämästäsi mennyt hukkaan. Onpas aikasi kallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 09:17"]
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 09:12"]
Luuletko että lapsillesi tekisi hyvää katsoa kivuissa kärsivää leikkaustokkuraista äitiä, joka ehkä jouduttaisiin kiidättämään yöllä ambulanssilla sairaalaan jos tulisi komplikaatioita?
Eiköhän se yksi vaivainen sairaalayö ole pieni hinta siitä että saat aloittaa turvallisen toipumisen. Eikä sun vaiva kovin vakavalta kuulosta jos pääset jo seuraavana päivänä kotiin. Rauhoitu.
[/quote]
Tätä mun mieskin hoki koko illan. Että jos sitten yöllä joutuu lähtemään ambulanssilla.
Mutta jos ei joudukaan?
Ja jos sairaalayönäkään EI TAPADU mitään?
Hukkaan on mennyt.
En käsitä tätä kaiken varalta paapomista. Sama onko lentokentän turvatarkastus vai leikkauksen jälkeinen sairaalayö. Joskus jollekin on jotakin käynyt, siksi kaikki laitetaan samalle viivalle ja aivan turhaan yleensä.
[/quote]
Oletko oikeasti noin tyhmä? Mitä luulet että sitten tapahtuisi kun kaikki potkittaisiin pois sairaalasta suoraan leikkaussalista? Niitä kuskattaisiin henkihieverissä takaisin ja sairaala haastettaisiin oikeuteen heitteillepanosta. Lentokoneeseen päästettäisiin puukkohulluja heilumaan ja taas yksi mamma itkisi palstalla kun joku häirikkö siellä riehui puukon kanssa.
Jos tää ei ole provo niin ei kukaan.
Siis täh? Sitten kuitenkin tulisit mieluummin kotiisi kuolemaan?
Nyt ihan rauhassa sinne leikkaukseen, siellä on ammattilaiset paikalla, ne tietää mitä tekee. Ja jos sä kivuttomuudesta ja uuden elämän alusta joudut maksamaan sen, että olet siellä lasaretissa yhden ylimääräisen yön elämästäsi ja erossa perheestäsi, niin sä maksat sen.
Saat sinä pelätä. Mutta luota myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:llä on pelko ja paniikki, ja se nyt ilmenee tuosta yhdestä "hukatusta yöstä" murehtimisena. Tuollaisessa tilanteessa ei tosiaankaan olla aina kylmän rationaalisia.
Koeta rauhoittua ja uskaltaa luottaa siihen, että sairaalassa tiedetään mikä sinulle on parasta. Nopeasti se aika siellä menee.
koita rauhoittua ja mä tunnistan ton paniikin "hukastusta yöstä". Eli ei ole mikään tärkeä ja iso asia mutta kun ei muuta uskalla murehtia niin edes sitä..
Mun poika oli 8kk kun joutui sydänleikkaukseen, siinä oli 2% mahdollisuus epäonnistua, mä en suostunut ajattelemaan sitä, en vaan suostunut niinpä murehdin esim. sitä että nyt päivärytmi ja päiväuniajat menee ihan sekasin siellä sairaalassa ja muuta ihan kummallista :)
Nyt vedät syvään henkeä, kerrot pelostasi kun pääset sinne sairaalalle ja saat sitten ammattilaisen rauhoittelemaan sinua.. ja turha toivoa että mies ymmärtää sua, ei se ymmärrä mutta kohta se on ohi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 09:23"]
Ap:llä on pelko ja paniikki, ja se nyt ilmenee tuosta yhdestä "hukatusta yöstä" murehtimisena. Tuollaisessa tilanteessa ei tosiaankaan olla aina kylmän rationaalisia.
Koeta rauhoittua ja uskaltaa luottaa siihen, että sairaalassa tiedetään mikä sinulle on parasta. Nopeasti se aika siellä menee.
[/quote]
Sairaalassako tiedetään, mikä on kenenkin paras? Just joo...
En osaa nukkua muualla kuin omassa sängyssä.
Kunpikohan on toipumisen kannalta parempi, se että istun/makaan sairaalassa valveilla hermostuneena koko yön ja aamulla on pää helvetin kipeä vai se, että saan nukkua omassa sängyssä ja herään aamulla pirteänä ja levollisena?
Mutta sairaala tietää.......
En jaksa enää tästä aiheesta. Hyvästi!
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 10:06"]
Sairaalassako tiedetään, mikä on kenenkin paras? Just joo...
[/quote]
No silloin kun on kyse sairaanhoidosta, sairaalassa tiedetään sun paras. Mutta sen kun pakkaat laukkusi ja raahaudut kotiin verta valumaan, siitähän sun lapset varmaan ilahtuu. Mutta saathan sä sentään kuolla omaan sänkyyn, se on tärkeintä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 10:06"]
Sairaalassako tiedetään, mikä on kenenkin paras? Just joo...
[/quote]
Älä mene! Päästä paineet, anna tulla vain kaikki, pura pelkosi täällä räyhäämiseen. Me olemme turvallinen kohde kiukullesi.
Oletko puhunut ajatuksistasi hoitohenkilökunnan kanssa? Onko leikkaus välttämätön? Onko leikkauksessa isot riskit vai kuvitteletko ja liioitteletko juttua itse?
Jouduin autokolariin talvella ja edes silloin minulla ei tullut missään vaiheessa oloa, että tämä oli tässä, päinvastoin. Näen itseni hyvin helposti parinkymmenen vuoden päähän ja suunnitelmia olen tehnyt hyvinkin 80 vuotiaaksi asti, en meinannut täältä heti lähteä kun kerran tänne on päästy.