Mä en jaksa enää..

Itse sairastan masennusta. Mitään diagnoosia ei ole. Välillä on todella rankkaa ahdistusta,itkuisuutta ja masennusta. Töissä pyrin käymään mutta nyt syksyllä jäänyt kotityöt paljolti miehelle. Masennus on kaksipiippuinen juttu. Joskus olosuhteet ja ihmiset ympärillä saattaa tehdä oireita. Minäkin olin vuosia se reipas joka hoiti pääosin yksin kaiken kun mies teki uraa ilman palkkaa. Lisätaakkana vielä lapsuuden ja nuoruuden ongelmat mitä ei oltu käsitelty.

Eli antaisin neuvoksi sinulle että laita paperille plussat ja miinukset teidän elämästänne. Kumpia tulee enmpi niin teet ratkaisun. Ero voi olla myös helpotus miehellesi vaikka sitä ei myöntäisikään. Ehkä hän saa tilalle jotain parempaa..

Pliis, eikö löydy ketään saman läpikäynyttä.. Mitä kautta haitte ja saitte apua itsellenne?? En jaksaisi lähteä tk:n kautta hakemaan lähetettä psykologille, se on jo kertaalleen tehty eikä auttanut mitään.. Voiko omainen ottaa yhteyttä esim. psykiatrian polille jossa puoliso käy, ja pyytää itselleen apua jaksamiseen? Puoliso ei ymmärrä omia tekojaan, vaan sysää syyt minun niskaan, kun en ymmärrä jne häntä..

Minusta tuo taas olisi jotenkin helpompaa ajatella lähtöä jos olisin tuossa tilanteessa nyt kun on lapsia versus aikaan kun ei ollut lapsia.

Minusta sinun pitää ajatella ihan konkreettisesti: mitä et pääse pakoon jos lähdet? Tottakai lapset on sun entisen heilan lapsia jos hänen ovat! Mutta sinä pääset siitä entisestä kyllä eroon. Jos tulee häiritsemään niin puhelinnumero salaiseksi ja lähestymiskieltoa kehiin! Ei tule häiritsemään.

Hommaat yksinhuoltajuuden lapsiin tai sitten vaan koitat saada hyvän yhteishuoltajuuden: kaikki paska mitä se sinulle sanoo/kirjoittaa niin ylös se, todisteita että toinen on paska.
Niitä keräät jos täytyy.

Sitten sinä vaan elät omaa elämää ja kasvatat lapsia. Ei mitään pahaa tapahdu. Jos siihen on oikeasti pelko niin kyllä se pitää sitten ottaa vakavasti ja hakea apua. Sä tarttet sitten apua kasvatukseen ja elämiseen. Mene terapiaan niin et jää yksin ja saat purnata. Jos sinulla kerran on sukulaisia niin menet heidän luo ja luotte taas suhteita kuntoon. On melko kurjaa ajatella ettei niitä voisi korjata, varmasti voit kuvitella tilannetta toisinkin päin: miten sinä voisit antaa anteeksi muiden virheitä? Eli näin parannat niitä turvaverkkojasi.

Voisin kuvitella että sukusikin jota on kumppanisi demonisoinut helpottuu kun jätät tuon kumppanisi.

Minä en vaan ymmärrä miksi ihminen jää huonoon suhteeseen? Ei kumppanisi ole toiminut sinua kohtaan rakastavasti ja hyvin selvästi pitkään aikaan.

Minusta ero on kuin tulipalo aavikolla. Se maa kärsii ensin, mutta sen jälkeen muuttuu viljavammaksi.

Jos kumppania pelkää niin pyydä sukulaiselta muuttoapua vaikka? Tai poliisi voi tulla muutossa turvaamaan sinua ja omaisuuttasi.

Ihan näin vanhemmalta ihmiseltä vielä sellainen näkökulma että jos olet ollut nuori suhteen alkaessa tai sinulla ei ole aikaa yksin elämisestä niin se voi jännittää miten pärjää yksin, samoin se jos on ajatellut että kuuluisi elää tuon ihmisen kanssa jonka kanssa on lapsen saanut. Mutta ei se niin mene. Sinun elämää ei ole missään niputettu ennakolta tuon ihmisen kanssa jaettavaksi vaan sinun kuuluu elää myös omaa elämääsi. Vaikka olisit jonkun kanssa liitossa niin sinulla olisi silti tuo parisuhde, oma minä ja se kaikki tekee teidän arjen. Sinun elämä ei loppu siihen että huono suhde päättyy. Parhaimmillaan löydätte molemmat paremmat kumppanit. Ajattele jos saisit tietää 20 vuoden kuluttua että lapsesi elää yhtäkurjassa suhteessa kuin sinä nyt.

[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 14:49"]

Pliis, eikö löydy ketään saman läpikäynyttä.. Mitä kautta haitte ja saitte apua itsellenne?? En jaksaisi lähteä tk:n kautta hakemaan lähetettä psykologille, se on jo kertaalleen tehty eikä auttanut mitään.. Voiko omainen ottaa yhteyttä esim. psykiatrian polille jossa puoliso käy, ja pyytää itselleen apua jaksamiseen? Puoliso ei ymmärrä omia tekojaan, vaan sysää syyt minun niskaan, kun en ymmärrä jne häntä..

[/quote]

Siis psykiatrit ja muut; nehän vaan koittaa saada sinut puhumaan ja miettimään elämääsi niin että voisit tehdä siinä sinulle sopivia ratkasuja ja käydä läpi elettyä elämää.

Ei ratkasua siis anneta sinulle vaan sinä löydät itsessäsi jotain uutta.

Apua voi saada kunnalta lasten ja kodinhoitoon, perhetyö on tämä ja he tekee sinun kanssa sovittuja asioita. Mutta se on sopimus; ei he ala pesemään pyykkejäsi jos tämä ei ole sovittua ja kunnassa tätä ei ole määritelty työnkuvaksi, on paikkoja joissa vaan puhutaan ja tullaan neuvomaan miten arjessa kannattaa toimia että selviää helpommin.

Sitten on MLL, heillä on erilaisia pelveluita. Myös esim. varamummopalvelu vai mikä sen nimi onkaan jossa siis lapsiperheet kohtaa vanhuksia.

Siivousapua voisi kokeilla saada? Jos se kumppani ei jaksa ja pärjää niin ei hän sitten varmasti pärjää. Mutta voisiko vaikka suvusta löytyä joku jolle voisi vaikka maksaa pienen rahan jos tulee teille vaikka kerran kuussa pesemään ikkunoiden sisälasit ja imuroisi parin viikon välein?

Ehkä jostain mielenterveyspalvelun auttavasta linjasta voisi saada apua tuohon konkreettiseen apuun? Että osaisi yhdistää avuntarvitsevat apalveluntuottajien kanssa.

Mutta minusta se oma mieli kannattaa pitää kirkkaana. Pyydät apua, jos ajattelet että kun sinun sairas kumppanisi on sotkenut välit niin välejä ei voisi korjata on huono. Samoin se että ajattelet jo etukäteen että kuka voisi auttaa ja kuka ei. ÄLÄ TEE TÄTÄ ITSE vaan anna ihmisien itse vastata! Kysy, niin joku voisi sinut yllättää. Ehkä se on meissä melko haastellinen rakenne "ajatellaan että ei minua nyt auttaisi tuo tai tuo" kun sitten taas oikeasti moni tahtoisi auttaa jos edes tietäisi että voisi auttaa.

Ehdottomasti teidän kuuluu saada apua kunnalta jaksamiseen! Nimenomaan se tulee kunnille kalliiksi jos sinä poltat itsesi loppuun ja sinäkin päädyt pitkille hoitokuurille, menettäisit vaikka työkunnon tms. Se kaikki tulee paljon haitallisemmaksi kuin se että juttelisit pph.n kanssa siitä että hän vaikka hakisi lapsia tarhasta ja laittaisi ruuat.

Se jaksaminen ei välttämättä ole isosta kiinni. Tai kestää pitkään.

En usko että tulet koskaan tässä maassa pääsemään kumppanisi mielenterveyspapereita lukemaan tai saada tietoa hänen ajatuksistaan.

Toki voit aina mennä itse juttelemaan asiantuntijoille tai voitte mennä yhdessä mutta siltikin et voi vaikuttaa kumppaniisi samalta asemalta käsin.

Tuskin kumppanisi ymmärtää yhtään helpommin sinun tuskaasi. Ettehän te VOI koskaan ymmärtää toisianne! Ei kukaan voi niin tehdä toisesta..

Nimenomaan omaan jaksamiseen tahtoisin sitä apua. Siihen, että kuinka pystyn tekemään tarvittavat ratkaisut, jotka ovat kaikkien kannalta parhaat. Lapset kyllä jaksan hoitaa, kodinkin. Tämä parisuhde ja ristiriidat vain ajavat minua kokoajan alaspäin. En jaksa enää uskoa tähän suhteeseen, hetkittäin ehkä, jos miehellä on hyvä kausi. Mutta sitten taas tullaan alas. Elämä on sitä, että kokoajan minua painostetaan jollain "jos ärsytät tarpeeksi niin lähden ryyppäämään", ja kaikki mihin sanon jotain vastaan on v*ttuilua. Välillä annan olla, mutta välillä tulee tilanteita että sisu puskee vastaan ja on pakko olla kunnolla eri mieltä. Omat välini omaan perheeseeni ovat lämpimät, mutta mies tekee olosuhteet hankalaksi, kun esimerkiksi kieltää jopa kummitädin tapaamisen lapsiltaan, koska omien ristoriitojen takia omat välit ovat tähän huonot. Lapsiin nämä riidat ei liity millään lailla ja rakastavat kaikkia läheisiä kovasti ja toisinpäin. Välillä pyytää että antaisin hänelle aikaa selvittää, mutta jo useampi vuosi on menty näin ja tilanne raastaa minua sekä lapsia kovasti. Perheeni tukee minua sataprosenttisesti, mutta eivät tietenkään pysty jakamaan tuskaani, ja lisäksi asuvat kaukana. Jos asetun olemaan erimieltä miehen kanssa jostain, ja pidän kannastani kiinni, hän saattaa esimerkiksi kostaa minulle lasten kautta: peruu lapsilta reissun mummolaan. Eikä ymmärrä, että aiheuttaa tällä eniten tuskaa lapsille. Hän myös puhuu omille kavereilleen ja sukulaisilleen minusta niin, etten näe mitään vikaa itsessäni, vaan luulen olevani täydellinen. Eikä se todellakaan ole niin.. Mutta saa ihmiset uskomaan näin. Miehen suku ei enää pidä minuun yhteyttä. Olen kymmeniä kertoja pyytänyt häneltä ensin anteeksi riitoja, joita en ole edes aloittanut tai en koe tehneeni vääryyttä, lähinnä ottanut vastaan hänen sättimistään. Olemme käyneet parisuhdeterapiassa, mutta jotenkin se on niin vaikeaa, koska mies kokee että yritän selittää kaiken omaksi parhaakseni. Mä en tosiaankaan tiedä mitä teen, oon niin väsynyt tähän kaikkeen.. Lapset on se asia minkä takia olen vielä tolpillani. Haenko vain lääkäristä jotain rauhottavaa vai mistä vois saada parhaan avun..? Ap.

Ap, masennuspotilas täällä. Olen myös masennuspotilaan lähiomainen vaikkakaan en puoliso. On aika tavallista, että mt-potilaan puoliso ja muu lähipiiri uupuu ja masentuu huolehtiessaan sairasta omaistaan. 

Voisitko hakea itsellesi ammattiapua jaksamiseesi? Sinulle voisi tehdä hyvää saada puhua ongelmistasi jonkin terapeutin kanssa. Apua saat esimerkiksi terveyskeskuksen kautta. 

Ihmettelen puolisosi hoitohenkilöitä. Sain sellaisen käsityksen, että sinut on jätetty kokonaan ulkopuolelle puolisosi hoidon suhteen. Olen käsittänyt, että puoliso otetaan mukaan hoidon suunnitteluun ja annetaan myös hänelle mahdollisuus kysyä ja keskustella omaisen voinnista. Samalla voidaan antaa potilaan puolisolle neuvoja, miten hän voi tukea sairastunutta. Esimerkiksi minun puolisolleni tarjottiin mahdollisuutta tulla terapiaan keskustelemaan minun masennuksestani, mutta puolisoni ei halunnut tulla. Hänen mielestään ongelma oli yksin minun ja sain sen itse ratkaistakin, mutta ei siitä sen enempää vaan keskitytään sinun ongelmaasi.

Oletko kysynyt puolisoltasi, onko hän kieltänyt hoitohenkilökuntaa keskustelemasta puolisosi voinnista sinun kanssasi? Jos näin on, sitä tahtoa on valitettavasti pakko noudattaa. Henkilökunta ei voi kertoa vaitiolovelvollisuutensa vuoksi sinulle mitään puolisosi tilasta. Sen sijaan heillä on lupa kertoa puolisosi sairastamasta sairaudesta yleisellä tasolla. Heillä on myös velvollisuus kuunnella sinua, mikäli sinulla on asiaa heille. 

En ihmettele, jos sinusta tuntuu siltä, että et enää jaksa olla puolisosi tukena. Näin käy aika usein silloin, kun potilas on hankala lähiomaisille eikä suostu yhteistyöhön. Sinun kannattaa miettiä, mitä haluat elämältäsi. Jos haluat lähteä pois, en minä ainakaan olisi moittimassa sinua päätöksestäsi. Sinulla on velvollisuus itseäsi ja lapsiasi kohtaan pitää itsestäsi mahdollisimman hyvää huolta. Jos siis et enää jaksa, ota lapset mukaasi ja muuta pois. 

Hanki vaikka kaupungin vuokra-asunto, järjestä lasten huoltajuus- ja elatusasiat kuntoon. Voi olla, että eronne voi olla helpotus sinun lisäksesi muullekin perheelle. 

Mitä tahansa päätätkin, tsemppiä sinulle!

[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 17:31"]

Ap, masennuspotilas täällä. Olen myös masennuspotilaan lähiomainen vaikkakaan en puoliso. On aika tavallista, että mt-potilaan puoliso ja muu lähipiiri uupuu ja masentuu huolehtiessaan sairasta omaistaan. 

Voisitko hakea itsellesi ammattiapua jaksamiseesi? Sinulle voisi tehdä hyvää saada puhua ongelmistasi jonkin terapeutin kanssa. Apua saat esimerkiksi terveyskeskuksen kautta. 

Ihmettelen puolisosi hoitohenkilöitä. Sain sellaisen käsityksen, että sinut on jätetty kokonaan ulkopuolelle puolisosi hoidon suhteen. Olen käsittänyt, että puoliso otetaan mukaan hoidon suunnitteluun ja annetaan myös hänelle mahdollisuus kysyä ja keskustella omaisen voinnista. Samalla voidaan antaa potilaan puolisolle neuvoja, miten hän voi tukea sairastunutta. Esimerkiksi minun puolisolleni tarjottiin mahdollisuutta tulla terapiaan keskustelemaan minun masennuksestani, mutta puolisoni ei halunnut tulla. Hänen mielestään ongelma oli yksin minun ja sain sen itse ratkaistakin, mutta ei siitä sen enempää vaan keskitytään sinun ongelmaasi.

Oletko kysynyt puolisoltasi, onko hän kieltänyt hoitohenkilökuntaa keskustelemasta puolisosi voinnista sinun kanssasi? Jos näin on, sitä tahtoa on valitettavasti pakko noudattaa. Henkilökunta ei voi kertoa vaitiolovelvollisuutensa vuoksi sinulle mitään puolisosi tilasta. Sen sijaan heillä on lupa kertoa puolisosi sairastamasta sairaudesta yleisellä tasolla. Heillä on myös velvollisuus kuunnella sinua, mikäli sinulla on asiaa heille. 

En ihmettele, jos sinusta tuntuu siltä, että et enää jaksa olla puolisosi tukena. Näin käy aika usein silloin, kun potilas on hankala lähiomaisille eikä suostu yhteistyöhön. Sinun kannattaa miettiä, mitä haluat elämältäsi. Jos haluat lähteä pois, en minä ainakaan olisi moittimassa sinua päätöksestäsi. Sinulla on velvollisuus itseäsi ja lapsiasi kohtaan pitää itsestäsi mahdollisimman hyvää huolta. Jos siis et enää jaksa, ota lapset mukaasi ja muuta pois. 

Hanki vaikka kaupungin vuokra-asunto, järjestä lasten huoltajuus- ja elatusasiat kuntoon. Voi olla, että eronne voi olla helpotus sinun lisäksesi muullekin perheelle. 

Mitä tahansa päätätkin, tsemppiä sinulle!

[/quote]

Hei, ja kiitos viestistäsi. Miehelleni ei siis ole vielä tehty diagnoosia. Epäily on kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta sitä ei ole vahvistettu. Tuon on siis puoliso kertonut itse. Kerran soitin miehen psykologille, kun meillä oli ollut todella paha tilanne kotona. Silloin ei moittinut minua, vaan kiitti soitosta. Seuraavalla kerralla kun jätin soittopyynnön samanlaisessa tilanteessa, minulle soitti toinen henkilö, koska miehen psykologi ei voi keskustella kanssani. Sitä en tiedä, onko mies kieltänyt. Kaksi kertaa laitoin sähköpostia kun olin todella ahdistunut. Toisen kerran jälkeen oli kuulemma mieheni mukaan pitänyt asiaa todella pahana, ja sanonut ettei enää edes lue viestejäni jos niitä vielä laitan. Siksi olen halunnut saada heille kerrottua tilanteen, koska yleensä mies vääristelee asiat täysin. Pelkään, että eivät saa käsitystä oikeista asioista. Ohjasi minut juttelemaan tk-psykologille. Kävin pari kertaa, kemiat ei pelanneet ollenkaan. Keskittyi kertomaan narsistisesta ihmisestä, jollainen mieheni ehkä onkin. Silloin olisin kaivannut lähinnä neuvoja elämään mahdollisen sairauden kanssa, en halunnut erota. Patisti vain eroamaan. Lisäksi olen käynyt kriisikeskuksen kautta juttelemassa, mutta en tuntenut olevani oikeassa paikassa. Kohdalleni sattui kumman kylmänkalsea ihminen. Erääseen puolituttuun psykologiin olin yhteydessä, mutta hän on liian kiireinen ottaakseen uusia potilaita. Tämä tilanne raastaa niin paljon, kun en edes tiedä kuinka pitkään diagnoosin määrittämisessä menee. On käynyt ainakin vuoden keskusteluissa ammattilaisten kanssa. Enää ei puhu minulle mitään, mitä niissä juttelevat. Riitatilanteissa keskittyy vain siihen, että "tiedät mun ongelmat ja silti auot päätä". Yritän vain pitää puoliani edes jonkin verran. Olen lukenut paljon narsismista, mutta se ei kuitenkaan tunnu täysin sopivan puolisooni. Voiko narsismista löytyä eriasteisia muotoja? Että osittain tunnistaa itsessään niitä piirteitä, ja hyvinä kausina pyrkii olemaan parempi puoliso ja isä? Vai liittyisikö sitten tuohon kaksisuuntaiseen. Jos tulee riitaa, sanoo vain että yritän viedä hänet hulluuden partaalle ja haluan että hän joutuu sairaalaan. Vääntelee sanomisiani, vaikka tiedän etten päästä suustani läheskään samanlaisia asioita kuin hän. Nuorinta lastamme odottaessani vihasi koko odotusaikaa. Raskaus oli yllätys minullekin, mutta kumpikaan meistä ei koskaan ajattelisi aborttia. keskittyi haukkumaan minua siitä, etten huolehtinut tarpeeksi ehkäisystä. Kasvava vatsani oli hänen mielestä oksettava, raskaus ei kuulemma sopinut minulle. tätä kuulin loppuun asti. vielä synnärille tuli valittamaan omaa väsymystään ja sanoi kun olin kipujen kourissa "älä siinä valita, itse tätä halusit". anteeksi kun purkaudun näin, mutta minulle on varmasti jäänyt paljon traumoja joita pitäisi käsitellä. nytkin kun riitelimme pari päivää sitten, on pitänyt siitä asti mykkäkoulua, ei anteeksipyyntöä tai mitään. odottaa varmaan, että ryömisin hänen jalkojen juureen kerjäämään anteeksiantoa, vaikka mitään pahaa en tehnyt. välillä osaa olla ihana puoliso ja isä. ajattelee lasten parasta. tämä onkin asia, mikä saa minut aina pyörtämään päätökseni lähtemisestä. tavallaan toteaa olevansa sairas ja tarvitsevansa apua ja perhettään. mutta kun en enää jaksa tuota julmuutta mikä puskee esiin vähän väliä.. epäilee kokoajan minulla olevan sutinaa jonkun kanssa, vaikka itse on pitänyt säätöjä suhteemme aikana kymmenien kanssa. ei fyysistä kuin kerran, mutta kaikenlaista viritystä on ollut. minulla ei. lievää fyysistä väkivaltaa on ollut (koska olen ollut niin provosoiva), ja tästä tietävät myös viranomaiset. se on loppunut viime aikoina. tietää, että lastensuojeluun menee ilmoitus, jos sitä vielä ilmenee. minun työtä ja palkkaa ei arvosta, vaikka meillä kummallakaan ei ole kummoista koulutusta. toki hänellä parempi palkka, kun ollut vuosikausia töissä. minulla työelämää takana vasta 3 vuotta lasten hankinnan vuoksi. jatkuvasti naljailee siitä, paljonko minun tililläni on rahaa. en ole koskaan pystynyt säästämään, ja ne vähäiset mitä olen säästänyt, olen laittanut yhteiselle tilille. ei ole ollut mistä säästää. nyt avasin oman säästötilin ihan piruuttanikin. vaikka saisin sinne pari kymppiä kuussa.
no joo, tulipa taas purkauduttua, mutta kummasti helpottaa ahdistusta..

Minä katkaisin kokonaan välini äitiini, joka haukkui, kiristi, polki, uhkaili jne. Hän sai vasta myöhemmin kaksisuuntaisen diagnoosin.

Asiaa auttoi, että asuin jo muutenkin useamman sadan kilometrin päässä.

Jätin hänelle kuitenkin pienen takaportin eli että voisimme ehkä sopia, jos hän ensin suostuisi kanssani terapiaan... ettei tuntisi joutuneensa umpikujaan, jolloin odotettavissa olisi voinut olla ties mitä...

Ap, miehesi vaikuttaa hyvin vaikealta ihmiseltä, vaatii sinulta paljon ja käyttää fyysistä ja henkistä väkivaltaa sinua kohtaan. En yhtään ihmettele, että tapaamasi terapeutit ovat puhuneet sinulle vakavasti avioerosta. Narsismiin en osaa ottaa kantaa, mutta eihän se sinun miehesi tosiaankaan käyttäydy mitenkään hyvin sinua kohtaan.

Olen vuosia sitten tuntenut kaksi kaksisuuntaista ihmistä, en kovin hyvin, mutta tiedän kuitenkin heidän olleen melko vaikeita ihmisiä. Lisäksi olen lukenut, että maniavaiheessa kaksisuuntaisilla ei oikein pysy hyppysissä normaalielämä vaan saattavat ruveta ryyppäämään, tuhlaavat rahaa holtittomasti ja irtoseksisuhteita saattaa esiintyä. Siis kaiken kaikkiaan ihan hirveää elämää, elleivät hoida itseään kuntoon. Kaksisuuntaisilla on myös masennusjaksoja. Nämä mielialavaihdokset ovat ilmeisesti hyvin yksilöllisiä. Joillakin ne ovat lieviä ja toisilla taas hyvin jyrkkiä. 

Sinun ei tarvitse alistua miehesi huonoon kohteluun, kuten jo kirjoitinkin sinulle edellisessä kommentissani. Kaksisuuntaisesta ei voi koskaan parantua, mutta sitä voidaan hoitaa lääkityksellä ja terapialla. Riippuu miehestäsi ja hänen saamastaan hoidosta, millainen hänen tulevaisuutensa on. 

Vaikuttaa siltä, että miehesi on kova liioittelemaan asioita. Hän paisuttelee omia ongelmiaan ja yrittää nitistää sinua sillä tavalla. Voisiko olla, että myös hänen kertomansa - ettei miestäsi hoitava psykiatri tai terapeutti lue enää viestejäsi - olisikin miehen keksimää. Sitä sinun pitää kysyä tältä henkilöltä itseltään. Soita ja kysy häneltä, miten asia on, jos tämä vaivaa sinua. 

Arvelen, että sinun ei kannata olla huolissasi siitä, saavatko miestäsi hoitavat ihmiset tietää, mistä miehesi valehtelee. Ammatti-ihmiset ovat tottuneet näkemään monenlaista kulkijaa ja he osaavat kyllä asettaa kuulemansa oikeaan mittakaavaan. 

Kannatan yhä sitä, että keskityt pitämään huolta itsestäsi ja lapsistasi. Anna ammattilaisten hoitaa miehesi asioita, sillä sinä et varmaankaan tässä tilanteessa jaksa etkä pysty tekemään kovinkaan paljon. Mieti vakavasti, mikä olisi sinun kannaltasi paras ratkaisu. Erossa vai yhdessä. Ulkopuolisena minun on helppo huudella täältä oman koneeni ääreltä, että eroa hyvä nainen. Pidä itsestäsi hyvää huolta. 

(10)

Kysyt nyt väärältä palstalta. Täällä pyörii vain meitä mt- ongelmaisia. En osaa neuvoa sinua. En tiedä palstaa missä "normaalit" käy.

Onko lapsia? Silloin tilanne on hankalampi. Mutta jos olet vain sinä, niin lähde jo! Ja muuta toiselle paikkakunnalle, laita yhteystidot salaisiksi. Hullun kanssa ei todellakaan kannata jäädä kärsimään. Jos taas on lapsia, niin hanki ensin todisteita siitä että äijä on vaaraksi, ettei joudu antamaan hänelle lapsia murhattaviksi :(

On lapsia.. On niin monen ihmisen helppo sanoa että ota ja lähde, mutta ei sitä pakoon pääse..