Masentuneen hoito

Vaikea uskoa, että siellä nyt sanottaisi, että "vaikka huomaisit liikunnan piristävän, älä missään nimessä harrasta sitä". Ehkä ongelma on siinä, että vaikka tekeminen/meneminen piristäisi, niin masennuksella voi olla joku perussyy, jota ei ole hoidettu, jolloin tekeminen kyllä piristää mutta se piristyksen tunne tuntuu yhtä merkityksettömältä kuin muutkin asiat?

Jaa, eikös niiden kuuluisi siellä sitten hoitaa sitä perussyytä. Ihan turhiahan ne käynnit siellä on näin. Tavallinen maalasjärki on tainnut kadota hoitotahoilta.

Ainakin omasta mielestäni ei monestikaan psyk. sairaanhoitajat oikein osaa auttaa masentunutta, jos kyse on yhtään monimutkaisemmasta asiasta, vaan täytyy käydä terapiassa. Jos tuo hoito ei tunnu auttavan, niin kannattaa varata aika psykoterapeutille, siihen voi saada Kela- tukea.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 19:40"]

Kun nuori masentunut käy psyk.polilla, niin tarjotaanko siellä vain lääkettä ja kannustetaan juuttumaan paikoilleen kotiin. Ei pidä edes yrittää piristää itseään, esim.liikunnalla, kun on niin masentunut. Jotenkin tuntuu, että tällaiseen siellä kannustetaan, vaikka selvästi huomaa, että nuori piristyy kun on jotain ohjelmaa, menemistä ja liikuntaa, kotona lojuminen toimettomana pahinta. Mutta aina vaan vetoaa siihen, ettei häntä saa patistaa, että niin on hoitokontaktissakin sanottu. Noilla ohjeilla tässä ois kyllä itsekin kohta sänkypotilas. Ja niin taidan ollakin, en jaksa enää katsella tuota, kun ei itsellä mitään yritystä vaikka jo pidempään saanut "hoitoa". En ihmettele, että Suomi on täynnä masennuksen takia eläkkeellä olevia nuoria, kun tuohon apatiaan oikein kannustetaan jäämään.

[/quote]

Ap, oletko tämän nuoren vanhempi? Mikäli olet, voisitko tarkistaa hoitavalta taholta, millaisia suosituksia nuorellesi on annettu? Oma nuoreni ainakin kertoi aika omintakeisia versioitaan näistä suosituksista kotona, koska ei ollut ymmärtänyt oikein hoitavan tahon ohjeita. Minä sitten äitinä tarkistelin, mitä oikein olikaan sovittu. 

Oma nuoreni on kärsinyt masennuksesta ja ahdistuneisuudesta useita vuosia, eikä helpotusta oikein näy. Ikävintä tässä on, että hän on sen ikäinen, että hän voi kieltäytyä ottamasta tarjottua hoitoa vastaan, minkä hän tekeekin. Esimerkiksi terapia loppui melko lyhyeen eikä hän suostunut menemään osastollekaan, koska hän ahdistui ajatuksesta, että joutuisi pois kotoa. 

Jos kuitenkin oma nuoresi suostuisi menemään tutkimusjaksolle, ottakaa se ihmeessä. Minun nuorelleni tarjottiin tätä mahdollisuutta nimenomaan, jotta saataisiin hänen elämäänsä jonkinlaista ryhtiä. Kuitenkin, kuten jo kerroinkin, hän ehdottomasti kieltäytyi siitä. Jonkinlainen tahdovastainenkin hoito on mahdollista alaikäisen lapsen kohdalla. Siinä kannattaa kuitenkin punnita, mitkä ovat tahdonvastaisen hoidon hyvät ja huonot puolet.  

On todella paljon tuurista kiinni, että millaisisa hoitajia osuu kohdalle. Enimmäkseenhän noissa hoitopaikoissa annetaan lääkkeitä ja toivotaan, että ne auttavat. Pieni määrä patistelua tekemään jotain sellaista, joka virkistää, on varmasti hyväksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että yrittää nähdä, että virkistääkö se asia oikeasti, vai yrittääkö lapsi miellyttää sinua sanomalla, että tekeminen virkisti.

Ap tässää... Ei ole sentään osastokunnossa ja en sinne häntä missään nimessä laittaisikaan. Ja näen kyllä mikä virkistää aidosti, ei hänellä ole mitään tarvetta miellyttää minua,pikemminkin päinvastoin... Näkee nykyään minussa vain vikoja ja teen väärin. Kai myös myöhästynyttä murrosikää, kun on ollut kiltti aina. Se ottaa päähän, että olen niin paljon tätä lasta rakastanut ja ajatellut aina hänen parastaan, valinnoissa ja kaikessa... tässä palkka. Elämä heitetään hukkaan...

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 20:05"]

Ap tässää... Ei ole sentään osastokunnossa ja en sinne häntä missään nimessä laittaisikaan. Ja näen kyllä mikä virkistää aidosti, ei hänellä ole mitään tarvetta miellyttää minua,pikemminkin päinvastoin... Näkee nykyään minussa vain vikoja ja teen väärin. Kai myös myöhästynyttä murrosikää, kun on ollut kiltti aina. Se ottaa päähän, että olen niin paljon tätä lasta rakastanut ja ajatellut aina hänen parastaan, valinnoissa ja kaikessa... tässä palkka. Elämä heitetään hukkaan...

[/quote]

Ap, äläs nyt. Ei nuoresi elämä ole heitetty hukkaan, eikä lapsesi ole masentunut sinun vuoksesi. Masennus ei ole mikään mielenilmaus äiti -lapsi -suhteen laadusta, sillä se johtuu aivokemiasta, kuten varmaan tiedät, mikäli olet tutustunut aiheeseen. Rakasta häntä edelleenkin niin kuin aina ennenkin. Nuoresi löytää vielä oman paikkansa elämässä. Hänellä se kestää vain vähän kauemmin kuin muilla ikäisillään. 

Hyvä kuitenkin kuulla, ettei lapsesi ole "osastokamaa". Otin ihan tosissani aloituksesi, jossa maintsit olevasi kohta itsekin sänkypotilas. Oletin tietysti, että sinun nuoresi on jo sänkypotilas psyk.polilla saamastaan hoidosta huolimatta. 

Minäkin pitäisin arvostelua kohtuullisen hyvänä seikkana, huolestuneempi olisin nuoren hiljaisesta, myötäilevästä käytöksestä. Sen voi kuitenkin nuorelle sanoa, että vaikka hän onkin masentunut ja hänellä on paha olo, hänellä ei ole oikeutta loukata muita.

Omalle nuorelleni olen sanonut, että hän on minulle hyvin rakas, mutta siitä huolimatta minulle tulee paha olo, kun hän oli ajautunut jonkinlaiseen negatiiviseen kierteeseen ja arvosteli minua jatkuvasti, heti aamusta iltaan. Hän on fiksu nuori ja ymmärsi, mitä tarkoitan. 

- Vitonen - 

Kai se vähän riippuu missä käy, ihan terkkarissa tavis hoitajalla vai jossain klinikalla jossa hoidetaan vain masennus ja ahdistuneisuus yms häiriöisiä. Mua ainakin kannustettiin tekemään just sitä mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä eikä saa missään nimessä miettiä mitä muut siitä ajattelee, jos tekee mieli nukkua niin nukkuu ja jos tekee mieli mennä kauppaan katselemaan ihmisiä niin menee tai uimaan ja kävelylle tai ihan mitä vaan. Milloinkaan ei sanottu että älä missään nimessä tee muuta kuin makaa kotona, sitä nimeomaan ei saisi tehdä jos vähänkin tekee mieli jotain muuta.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 20:23"]

Kai se vähän riippuu missä käy, ihan terkkarissa tavis hoitajalla vai jossain klinikalla jossa hoidetaan vain masennus ja ahdistuneisuus yms häiriöisiä. Mua ainakin kannustettiin tekemään just sitä mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä eikä saa missään nimessä miettiä mitä muut siitä ajattelee, jos tekee mieli nukkua niin nukkuu ja jos tekee mieli mennä kauppaan katselemaan ihmisiä niin menee tai uimaan ja kävelylle tai ihan mitä vaan. Milloinkaan ei sanottu että älä missään nimessä tee muuta kuin makaa kotona, sitä nimeomaan ei saisi tehdä jos vähänkin tekee mieli jotain muuta.

[/quote]

Niin näyttää riippuvan. Oman nuoreni psykiatri patisteli nuortani kouluun ja takaisin normaalielämään. 

Vitonen

Kuulepas aloittaja. Puututko liikaa lapsesi asioihin, kun sanot että" olet ajatellut aina hänen parastaan valinnoissa ja kaikessa". Missä valinnoissa? Eikö hänen pitäisi jo murrosikäisenä itsekin tehdä valintoja? Ja kyseessähän on hänen elämänsä ja hänellä on myös valitettavasti oikeus tehdä omat virheensäkin.

Ja sinun kyllä pitäisi mennä tapaamaan lapsesi hoitajia (siis mukaan jollekin hänen tapaamiselleen), koska sinulla on noin suurta epäluottamusta heihin.

Masennukseen todellakin auttaa esimerkiksi liikunta. Mutta pakottaminen piristymään on ehkä pahinta, mitä masentuneelle voi viestittää. Eikö sinun ennemminkin kuuluisi tuntea myötätuntoa lapsesi kärsimyksen takia?

Tämä on aika tapauskohtaista tietty, mutta olen seurustellut 17-vuotiaasta masentuneen/ahdistuneen pojan, nyt miehen, kanssa. Olemme nyt 24- vuotiaita.  Olen hänelle todella paljon läheisempi kuin vanhemmat ovat ikinä olleet, ja hän on jakanaut kanssani monet kipeät asiat, joista vanhemmat eivät tiedä mitään. Ei vanhemmat ole tietoisia siitä, kuinka paljon jotkut heidän tekonsa miestä ahdistavat yms. Neuvona voin sanoa, että anna hänelle tilaa. Vaikka varmasti ajattelet hänen parastaan, niin liika "kyttääminen", neuvominen yms. voi tuntua hänestä ahdistavalta, varsinkin kun hän on jo nuori, ja hänellä pitäisi olla jo oikeus päättää omista asioistaan jo jonkin verran (en siis tietty sano, että näin ei ole, en tiedä tilanteestanne.) 

Toiseksi, ellei hän jaa avoimesti kaikkia ajatuksiaan ja tuntojaan hänen kanssaan, et voi tietää,  millainen on masentuneen ajatusmaailma. Poikaystäväni itse kuvailee elämäänsä mustaksi, masennuslääkitys  muutti sen sentään harmaaksi. Toki liikunta ym tekeminen on kivaa, mutta ongelmana onkin se aikaiseksi saaminen. Ei yksinkertaisesti ole voimavaroja edes välttämättä nousta sängystä ylös. Tilanne vaatii PALJON kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Omalla kohdallani tilannetta on juurikin helpottanut se, että mies kertoo avoimesti tunteistaan, ja perustelee minulle käytöstään , kertoo minulle, miksi jokin asia ei onnistu, ja miksi jokin asia on hänelle punainen vaate. Hän esimerkiksi ei halua tehdä kotiaskareita sillä sekunnilla kun pyydän, koska pakottamiseen, "heti-nyt mentaliteettiin" liittyy lapsuudenaikaisia muistoja. Olemme sopineet, että jos pyydän häntä vaikka viemään roskat, niin se tapahtuu sen vuorokauden aikana, ja hän itse päättää milloin.

Tulipa tästä nyt superpitkä vuodatus, en tiedä auttoiko tämä edes tilannettasi, mutt toivotan sinulle paljon tsemppä, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Kannattaa netistä selailla jotain masentuneiden palstoja tms, saatat saada käsitystä, millaista on masentuneen pään sisällä. 

12 jatkaa vielä.

Painostaminen ja kärttäminen ei johda mihinkään. Keskustele avoimesti lapsesi kanssa. Jos hän ei halua puhua, niin kerro kuitenkin sinä Rehellisesti fiiliksiäsi, ja korosta hänelle, että hän saa puhua kanssasi sen verran, kuin tuntuu hyvältä. Älä pakota mihinkään, älä missään tapauksessa sano masentuneelle tyyliin, "älä masennu", tai "nouset vaan": Kärsivällisyys on se avainjuttu.