Olen käynyt kaksi kertaa kylässä ystävälläni

minä en koskaan kutsu ketään meille, koska pelkään, että se on liian vaivalloista kavereille, eivät tahtoisi tulla ja joutuvat sitten kohteliaisuuttaan ja väkisin joskus tulemaan. Tiedän, ettei tämä ajatus ole välttämättä realistinen, mutta se juontaa juurensa jostain syvältä lapsuudesta enkä ole päässyt siihen kiinni niin, että pääsisin siitä eroon. Usein haaveilen, että kutsuisin ystäviä kylään, kun en kehtaa heillekään aina tuppautua, mutta pelko estää pyytämästä ketään (joskus ohimennen yritän vihjaista, että meillekin voisi tulla, mutta suoraa kutsua en voi esittää).

Tästä samasta syystä en ole mm. koskaan viettänyt syntymäpäiviä tai muitakaan juhlia, en uskalla pyytää ketään juhlimaan kanssani, pelkään ettei kukaan tule.

En usko, että kaverini tietävät näistä ajatuksista, en kehtaa sitä kertoa, koska ajattelen että he ajattelevat minun ruikuttavan heitä kylään. En tahdo olla ruikuttaja, tahdon olla pärjääjä ja myös näyttää siltä.

Toivoisin, että kaverit pyytäisivät minua kylään tai itse ehdottaisivat, että voisivat tulla meille käymään, olisin siitä tosiaan iloinen. Kavereilla kun tuskin samaa ongelmaa on kuin minulla, heille se voisi olla ihan helppoa, minulla taas niin vaikeaa, että olen luovuttanut :(

[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 16:13"]

minä en koskaan kutsu ketään meille, koska pelkään, että se on liian vaivalloista kavereille, eivät tahtoisi tulla ja joutuvat sitten kohteliaisuuttaan ja väkisin joskus tulemaan. Tiedän, ettei tämä ajatus ole välttämättä realistinen, mutta se juontaa juurensa jostain syvältä lapsuudesta enkä ole päässyt siihen kiinni niin, että pääsisin siitä eroon. Usein haaveilen, että kutsuisin ystäviä kylään, kun en kehtaa heillekään aina tuppautua, mutta pelko estää pyytämästä ketään (joskus ohimennen yritän vihjaista, että meillekin voisi tulla, mutta suoraa kutsua en voi esittää).

Tästä samasta syystä en ole mm. koskaan viettänyt syntymäpäiviä tai muitakaan juhlia, en uskalla pyytää ketään juhlimaan kanssani, pelkään ettei kukaan tule.

En usko, että kaverini tietävät näistä ajatuksista, en kehtaa sitä kertoa, koska ajattelen että he ajattelevat minun ruikuttavan heitä kylään. En tahdo olla ruikuttaja, tahdon olla pärjääjä ja myös näyttää siltä.

Toivoisin, että kaverit pyytäisivät minua kylään tai itse ehdottaisivat, että voisivat tulla meille käymään, olisin siitä tosiaan iloinen. Kavereilla kun tuskin samaa ongelmaa on kuin minulla, heille se voisi olla ihan helppoa, minulla taas niin vaikeaa, että olen luovuttanut :(

[/quote]

Lisään sen verran, että en kauheasti kärsi siitä, että kavereita ei enää ole kovin paljoa (ehkä he tosiaan tuntevat, että ystävyys on yksipuolista, koska en itse ole niin aktiivinen), viihdyn hyvin myös itsekseni, ja koska olen perheellinen, en ole täysin yksin. Jos kärsisin enemmän, niin varmasti tekisin asialle jotain, menisin terapiaan tms. Ja joskus aion mennäkin, kunhan on enemmän aikaa ja rahaa....

Suomalaisia...

Meillä käy usein vieraita, monet kutsuvat itsensä esim. yökylään, kun ovat täälläpäin tai muuten käymään, kun ovat liikkeellä. Vieraat eivät yleensä tuo juuri mitään / mitään  tullessaan, mutta tulevat ruoka-aikaan tai ovat niin pitkään, että saavat yleensä vähintään yhden aterian ja kahvit päälle. Kun meillä ei syömättäkään olla.

Vastakutsuja ei ole juuri tullut tai kun joskus harvoin kutsumme itsemme jonnekin, saadaan syödä päivän aikana juuri sitä, mitä veimme tuliaisiksi. Emme viivy kauaa, kun tulee asiaa kotiin syömään. (Meillä on pieni lapsi.)

Eli kun tutut tulevat kaupunkiimme esim. elokuviin, kutsuvat itsensä päiväksi meille syömään yms. Onhan se kätevää ja sittenpä tapaamme. Mutta kyllä sitä niin usein tapahtuu ja muutamat tekevät aina samoin, ettei voi olla huomaamatta. Onneksi on poikkeuksiakin tai siis muunlaisiakin tuttuja.

Siis syy: pihiys!