Lue keskustelun säännöt.
Miniä tuli perheeseen: tyttären ja vävyn arvostus nousi vanhempien silmissä?
28.05.2013 |
Meillä siis tilanne seuraava. Vuosikausia minä (tytär) ja mieheni (vävy) olimme isäni mustalla listalla. Eli olimme ne jatkuvan arvostelun kohteet, joille hän nauroi, joita hän morkkasi ja haukkui, saavutuksiamme ja tekojamme vähätteli, ilkeili. Ja aina siis isäni toimesta. Ja aivan objektiivisestikin sanoen, aina ilman syytä.
Apumme ei tarjotessamme kelvannut ja sitten kun emme vuosiakausien kokemuksista viisastuneina enää apua tarjonneet, olimme röyhkeitä ja laiskoja. Mikään ei koskaan ollut hyvin vaikka aina kaikkemme teimme ja yritimme parhaamme. Olimme kuitenkin syyllisiä kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan. Perheen yleisiä roskakoreja, joihin isäni pahan henkisen olonsa oksensi.
Mutta sitten. Veljeni kautta perheeseen tuli miniä. Uusi ihminen. Suurisuinen ja töksäyttelevä, joka päästelee suustaan sammakoita jatkuvasti. Tämä nainen on todella omanarvonsa tunteva ja rohkeasti tekee ja sanoo mitä tahtoo. Ei tarjoa apuaan tai osallistu oma-aloitteisesti mihinkään, ei siis tee ollenkaan niitä asioita, joita meiltä on mieheni kanssa aina isäni toimesta vaadittu ja jotka eivät kuitenkaan koskaan ole hänelle kelvanneet. Tämä miniä ei nöyristele tai pokkuroi, ei edes yritä miellyttää tai olla mukava.
Nyt isäni on kääntänyt kelkkansa totaalisesti. Yht'äkki'ä vävyn ja tyttären seura kelpaakin. Yht'äkkiä me emme enää olekaan niin "pahoja" ja "huonoja" ihmisiä. Nyt se apu, jota olemme tarjonneet kelpaakin ja aivan kuin isämme olisi ymmärtänyt arvomme.
Olo on silti kaksijakoinen. Toisaalta vihdoin saamme sitä arvostusta, joka meille olisi aina kuulunutkin. Toisaalta en voi unohtaa vuosikausien henkistä väkivaltaa. Olen myös sanoutunut irti kaikesta isäni muita ihmisiä kohtaan harjoittamasta arvostelemisesta. Miten tästä eteenpäin?
Kommentit (7)
Kyllä mä ihmettelen, mikä tunne-elämän puolella on vinossa jos kaiken tuon jälkeen vielä isänsä kanssa aikoo olla ja autella... Hyvää päivää, tytär ja vävy nyt onnellisia vuosien piinasta päästyään? Tukholma syndrooma? Joo, ei saa nauraa :D, mutta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, meillä mun miehen arvo nousi potenssiin sata, kun veli erosi avokistaan ja löysi tämän uuden. Mieheni ei ollut ainakaan paperilla mikään unelmavävy, mutta kiltti, ahkera ja sopuisa ihminen. Ei vanhemmat sitä koskaan näyttänyt, mutta vaistosin, että toivoivat koulutetulle tyttärelleen muuta kuin amispohjaisen duunarin, jolla pari lasta valmiiksi. Ovat toki huomanneet vuosien saatossa, kuinka ihanan ajatteleva mies on ja loistava isä kaikille lapsilleen. Veljeni eksä oli heidän makuunsa ja niin oli tämä uusikin... aluksi. Sitten paljastui karvas totuus. Tämä veljeni nykyinen on tosi hankala tyyppi, patalaiska työnvieroksuja, luultavasti aika pahat mielenterveysongelmat, veli on välillisesti viitannut siihen. Nyt tämä mun mies on heidän suosikkinsa ja ehdottomasti tykkäävät hänestä 6-0 enemmän, vaikkei olekaan sitä akateemista koulutusta ja lapsiakin oli valmiiksi. Koulutus on se isoin juttu, meillä on kaikki koulutettuja suvussa ja veljenkin naiset on olleet. Tai olisi edes rahaa, vanhempani ovat kovasti rahan päälle, mutta kun mun mies on vielä persaukinenkin, asui vuokralla tavatessa, kun mulla oli melkein velaton asunto.
Ota mallia siitä miniästä äläkä noteeraa isäsi arvosteluja tai mielistelyä enää jatkossa
Kaikkialla kilpaillaan. Kouluissa, yliopistoissa, työpaikoilla ja perheissä. Kuka tulee ekana maaliin?
Kiva jos olen helpottanut miehen perheen dynamiikkaa menemällä hänen kanssaan naimisiin. Siis hänen, en hänen sukulaistensa. Jos voi olla se "vielä huonompi vaihtoehto" niin että kaikilla on sitten hyvä mieli, niin sehän on kiva juttu.
Osaan käyttäytyä, mutta minä kun en mitä tahansa silmillehyppimistä jaksa katsella, niin ilmeisesti olen aiheuttanut sitten tuollaisen kutkuttavan paremmuudentunteen kaikille osapuolille. Ei se mitään, aika wt:tä koko miehen suku, mies on joku sattuman oikku ja poikkeus siitä linjasta mitä se muu porukka edustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hah! Miniä vie 100 - 0 ja niin pitääkin olla. Varsinkin jos appiukko on tuota sorttia, miksi pitäisi mielistellä?
No miten ois vaikka isän olemassaolon unohtaminen? Joskus vaan on liian myöhäistä, se tuollaisten jatkuvasti muita arvostelevien öykkäreiden pitää oppia, vaikka sitten vanhemmalla iällä.