Lue keskustelun säännöt.
Pääseekö tästä yli vai eroanko
13.06.2013 |
Olemme vasta saaneet vauvan, ja raskaus oli molemmille vaikeaa aikaa. Meillä oli talonrakennusprojekti, minulla tosi vaikea raskaus, muutto jne. ja hermot tosi vähissä.
Mies sanoi useamman kerran heittävänsä rukkaset naulaan raskaana ollessani, enkä nyt vaan pääse siitä yli enkä ympäri. Olin tosi loukkaantunut, itkeskelin raskaushormoneissani päivät pitkät, katselin vuokrakämppiä. En vaan unohda, että miten se saattoikin olla jättämässä siinä tilanteessa, tarkoitti tosissaan tai ei, enkä enää osaa luottaa. Tämä hiertää pahasti suhdetta, vaikken jaksa edes avata suutani tästä.
Emme riitele kovin usein, mutta musta vaan välillä tuntuu etten oikein osaa enää edes tuntea mitään. Eilen mies kysyi onko meillä enää muuta yhteistä kuin lapsi, ja minä en enää tiedä. Jotenkin on niin rikkinäinen olo. Heti perään jankutti että kyllä me tästä selvitään, mutta haluanko edes? Lähteminen ei ole minusta sellainen asia, joka vaan heitetään ilmoille kiukuspäissään ja jota toitotetaan siinä vaiheessa kun toinen on raskaana, ellei sitä tarkoita.
Jotenkin vaan kaikelta on pohja pois. Voiko tästä mennä yli?
Kommentit (11)
[quote author="Vierailija" time="13.06.2013 klo 13:17"]
No jos sanomiset olisivat menneet toisinpäin niin sitten ymmärrettävämpää. Mut joo, en ymmärrä pitää olla heikko mies, että tuollaisten tekosyiden varjolla vajoaa noin alhaisia puhumaan, ellei sitten ole ajatellut niitä aktiivisesti ja vain tulivat luonnollisesti suusta ulos.
Pohja olisi minultakin noiden puheiden jäkeen mennyt.
[/quote]
Päinvastoi, rohkea mies. Kitisevät ämmät vaihtoon ja uutta tilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Talonrakennus on rankkaa puuhaa. Tosi moni eroaa sen projektin myötä. Te olette kuitenkin nyt saaneet talon valmiiksi ja terveen vauvankin, joten suosittelen esim. perheneuvolakäyntiä, että saatte selvitettyä ja anteeksiannettua tuon raskaan jakson parisuhteessanne.
Raskaana ollessa kaikki mitä muut sanovat otetaan itseensä. Silloin tulee suurenneltua asioita jne. Ja nyt olet synnyttänyt ja hormonit ovat taas sekaisin, joten suosittelen, ettet tee mitään hätiköityä. Itse olen saanut neljä lasta, ja olen todella kiitollinen, kun mieheni on jaksanut minua kaikki tunnemyrkyt jaksanut tukea. Anna ajan kulua puoli vuotta-vuosi, ja mikäli et vieläkään ole päässyt asian yli, niin harkitse uudelleen mitä teet.
No joo, minusta toi on vielä pientä. Käykää kuitenkin terapiassa tai jossain perheneuvolassa juttelemassa, ettei siitä tule mitään isompaa.
Talonrakennus on tosiaan raskasta, ja stressaantuneena tulee sanoneeksi kaikenlaista. Tiedän kuitenkin miltä tuntuu, kun toinen suunnittelee eroa tai vihjaa jättävänsä. Itse en onneksi kokenut sitä raskaana ollessani enkä tiedä olisinko selvinnyt, jos näin olisi ollut.
Luottamuksen palautuminen sen jälkeen kestää, ja asia voi tulla mieleen pitkänkin ajan päästä, vähän kuin pettäminen. En usko, että on muuta lääkettä kuin aika. Jos ajan kanssa huomaa, että mies on varmasti tosissaan eikä karkaa ensimmäisen pahan paikan tullen, niin kai hänen kanssaan voi jatkaa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos joutuu koko ajan pelkäämään, että mies lähtee, jos arki on vähän rankkaa, niin eihän siitä mitään tule. Itse en siis pidä kokemaasi "pienenä". Ehdotan perusteellista keskustelua ja sitä, että kerrot rehellisesti tunteistasi. Miehesi pitää teoillaan saada ansaittua luottamuksesi takaisin ajan kanssa.
Jättämisellä uhkailu on julmaa vallankäyttöä, ja ymmärrän että siitä menee luottamus. Onko mies kertonut miksi hän tuollaista sanoi silloin? Onko pyytänyt anteeksi? Ymmärtääkö sen että tuollaista on vaikeaa tuosta noin vain unohtaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvamme on alle puolivuotias, en siis ole enää synnytyksen jälkeisissä hormonimyrskyissä. Sen takia uskallankin oikeastaan vasta nyt alkaa miettiä tarkemmin näitä asioita :( Saattaa olla ettei mieskään tajua mistä nyt oikein kiikastaa, kun mun täytyy tämä asia miettiä ihan itse ensin.
Kauhean vaikea tässä tilanteessa lähteäkään :(
Pariterapiaan mars! Tuo tilanne ei itsestään parane, mutta edellytyksiä paranemiselle kyllä on. Meillä ovat asiat olleet monin verroin pahemmin, mutta silti selvittiin ja saatiin parisuhde voimaan hyvin (ja jopa paljon paremmin kuin koskaan ennnen). Mieheni myös uhkaili erolla tai pettämisellä useamman kerran, mutta ne olivat vain hermostuneen ja uupuneen miehen katteettomia möläytyksiä, vaikka toki satuttivat silloin pahasti ja uskoin hänen oikeasti ajattelevan niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku pariterapia voisi olla ratkaisu, tuntuu välillä vaan että en jaksaisi enää yhtään mitään puimista. Voi olla että miehelle tulee puskan takaa kunhan jaksan tuntojani purkaa mutta totuus kyllä luullakseni on, että se olisi lähtenyt silloin muutamasta poikkipuolisesta sanasta. Olin oikeasti tosi surkeassa kunnossa ja käytännössä liikuntakyvytön, kuuntelin sitä räksytystä ja nielin ja nielin ja nielin. Eilen kun alkoi se länkytys, teki mieli huutaa että mä en jaksa yrittää päästä tästä yli, painu ovesta äläkä tule takaisin.
Sillä on nyt ollut tässä välillä tulevaisuudensuunnitelmia, lisälainaa ja ties mitä, mä olen jarrutellut. Miettii montako lasta meille tulee. Ei tasan _enää_yhtäkään_, sitä riskiä en ota enää koskaan että joutuisin sellaiseen tilanteeseen. Yhden kanssa on helpompi pärjätä jos ero tulee.
Niinkuin tuosta käy ilmi, mies tuskin tarkalleen tietää mitä mä tunnen. Kun en jaksa enää puhuakaan.
Kiitos kommenteista muuten ja siitä että täällä voi anonyymistä avautua.
No jos sanomiset olisivat menneet toisinpäin niin sitten ymmärrettävämpää. Mut joo, en ymmärrä pitää olla heikko mies, että tuollaisten tekosyiden varjolla vajoaa noin alhaisia puhumaan, ellei sitten ole ajatellut niitä aktiivisesti ja vain tulivat luonnollisesti suusta ulos.
Pohja olisi minultakin noiden puheiden jäkeen mennyt.